Työssäkäynnin takia olen viime aikoina matkustanut tavallista enemmän metrolla. Metrossa, kuten muissakin julkisissa liikennevälineissä näkee kaikenlaisia ihmishahmoja, niitä on mukava salavihkaa tarkkailla matkanratoksi (no, oikeasti ne varmaan huomaavat että tuijotan, ja ehkä vaivaantuvatkin siitä). Tänään esimerkiksi kotimatkalla tarkkailin naispuolista kanssamatkustajaa, joka muistutti elävästi jotain sirkeää jyrsijää, tai ehkä peräti mangustia. Tämä vilkuili jyrsijämäisen valppaasti ympärilleen, käänteli päätään, nypelsi kännykkää (tosin sikäli kun minä tiedän, oikeat jyrsijät eivät nypellä kännykkää vaan esim. pähkinää) ja suki otsatukkaansa. Jyrsijänaisen vieressä istui tosi laiha rastapoika, tyynenä kuin laama. Se oli jännittävä kontrasti.
Elämä tuntuu toisinaan avaralta luonnolta.
Ja minä olen itseni David Attenborough.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti