keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä

Alkaa hyydyttää tuon vieressä pönöttävän kirjapinon syynääminen, siispä bloggaan. Proseminaarimotivaatio ei ole ihan huippuluokkaa, joten työ etenee hyvin hitaasti (on kuitenkin huomioitava, että se kuitenkin etenee), tänään luin vähän Faircloughta ja järjestelin aineistot. Sitten avasin nettipankin maksaakseni yhden laskun ja samalla huomatakseni, että rahat ovat käytännöllisesti katsoen lopussa. Olin tietysti kyllä viime kuussa töissä, mutta en nyt sitten kuitenkaan tiedä koska saan palkan, ja opintotukikin tulee vasta maanantaina. Osittain syy rahatilanteeseeni on tietysti se, että on kertakaikkisen kyllästynyt olemaan köyhä opiskelija (jo vuodesta 1999!), joten usein ostan esim. ruokakaupasta oikeaa ruokaa tai sitä mitä tekee mieli. (äh vitut, toisaalta en kuitenkaan shoppaile tai muutenkaan tuhlaa mitenkään älyttömästi, ihminen nyt vaan ei voi elää ainakaan tässä kaupungissa jollain reilulla 400 eurolla [paljon se opintotuki oikeastaan on?]) Ensi viikolla on tosin taas töitä, mutta sitten taas jää prosemma vaiheeseen.

Luettavien kirjojen pino alkaa olla aika suuri: E. Hobsbawm: Nationalismi; Sajavaara et al: Kieli, Diskurssi ja yhteisö; Kuiri: Referointi Kainuun ja Pohjois-Karjalan murteissa; Fairclough: Miten media puhuu JA Language and Power; Johnstone: Discourse Analysis; Clawson: Latin America and the Caribbean; Munck: Contemporary Latin America ja sitten vielä joitain, jotka eivät ole tässä käsillä. Huoh. Tekee mieli juoda olutta.

sunnuntai 28. lokakuuta 2007

i was a teenage seitan worshipper

Tädää, nyt seuraa ruokabloggausta, sillä valmistin eilen elämäni ensimmäistä kertaa seitania, tuota proteiinipitoista hippilihaa. Otin jopa kuvia (!!), mutta ne ovat toistaiseksi kamerassa. Jos a) jaksan ja b) ne kuvat eivät ole ihan valtaisan kauheita niin saatan laittaa niitä tähän. Jotenkin vähän jäissä into bloggaamiseen ja moneen muuhunkin puuhaan (kuten proseminaarityön tekemiseen, joka ei ole mainittavasti viimeaikoina edistynyt. tai eihän se oikeastaan ole alkanutkaan vielä. vaan onhan tässä vielä kolme viikkoa aikaa, kai siinä nyt yhden prosemman kirjoittaa).

Mutta nyt siitä seitanista, jolla muuten sivumennen sanoen on kenties hienoin nimi, mitä nyt elintarvikkeella olla saattaa. Seitan siis koostuu lähinnä vehnäproteiinista (eli vehnägluteenista), joka puolestaan on sitä, mitä vehnästä jää, kun kaikki tärkkelys irroitetaan. Jos on puolihullu tai köyhä, seitania voi valmistaa itse vehnäjauhoista, mutta tuo valmistusprosessi on aikaavievä ja vaikuttaa muutenkin hankalalta. Helpommalla pääsee, jos ostaa valmiin pikkupussin valmista vehnägluteenia (löytyy hippikaupoista kuten Porthaninkadun Ekolosta). Tuo jauho on melko kallista, muttei toisaalta niin hintavaa kuin valmis seitan. Tuohon jauhoon ei periaatteessa tarvitse lisätä kuin vettä, mutta jokainen varmaan tajuaa, että vehnägluteeni-vesi -seos ei takaa mitään tajuntaräjäyttäviä makuelämyksiä. Näinollen minäkin irrottelin hieman mausteiden kanssa ja holautin sekaan ainakin musta- valko- ja maustepippuria, garam masalaa, kanelia, cayennepippuria, soijakastiketta, tabascoa, ketsuppia ja valkosipulia. Ja näin käy siis valmistus: sekoita ensin 2dl gluteenijauhoa ja kuivat mausteet yhdessä kulhossa ja yht. 2dl vettä ja nestemäisiä mausteaineita toisessa kulhossa. Kippaa nesteet jauhojen sekaan, sekoita. Ainekset sekoittuvat suorastaan valonnopeudella tahnaksi, vaivaa sitä minuutti tai kaksi. Tämän jälkeen voi valita keittääkö seitanin pienissä paloissa vedessä (äh, vaikuttaa hankalalta) tai tekee niinkuin itse tein, eli käärin taikinapötkön tiukkaan foliopakettiin (ehkä parikymmentä senttiä pitkä ja halkaisijaltaan joku kolme senttiä ehkä) ja lykkäsin sen uuniin muhimaan mietoon lämpöön (n. 150-160 c) puoleksitoista tunniksi. Paketin pitää olla aika jykevää tekoa eli useampi kerros foliota. Muuten voi koko hela hoito tursuta tunnistamattomaksi ja epätoivotunlaiseksi mössöksi (ja paketin pitää antaa kuulemma jäähtyä ennen avaamista). Meidän uunista tuli puolentoistatunnin kypsyttelyn seurauksena aika lailla bratwurstin näköinen pötkelö, josta sittemmin valmistui päivän ruoka.

EDIT: nyt kuvia. Tässä pötkö paloitteluvaiheessa
Seitanista valmistui toimestani siis wokkihämmennys. Ensin leikkelin seitanmakkaraamme ohuiksi suikaleiksi ja paistelin niitä kuumassa öljyssä. Sitten paistokäsittelyyn meni sipulia, valkosipulia, inkivääriä, porkkanaa ja pakastimesta wokkivihannespussin jämät. Tässä vaiheessa toverimme seitan odottelee vuoroaan lautasella. Jotain mausteitakin laitoin, en muista mitä. Heitin mukaan myös soijakastiketta ja vettä sekä lisäsin seitanit porisemaan. Suurustelin jauhoilla ja lisäsin seesaminsiemeniä. Lisänä oli riisiä, jonka keitti talouden toinen osapuoli, sillä en lainkaan pidä riisin keittämisestä. Ruoka näytti aika lihaisalta, oli varsin maistuvaa.

Kuva on epätarkka, koska kuvaaja oli nälkäinen.

Semmoista kuuluu kolmannen linjan keittiöön. Nyt jatkan ajankuluttamista ja vastuunpakoilua internetissä, ehkäpä katson myös ylen uutislähetyksen.

keskiviikko 24. lokakuuta 2007

ihan vaan jotain

Olin pienellä syyslomalla vanhalla kotipaikkakunnalla. Sinne rakennetaan uusia taloja ja ties mitä ostoskeskuksia niin vinhaa vauhtia, että pelkään vielä jonain päivänä eksyväni kaikkien vanhojen maamerkkien kadottua. Tuolla bittiavaruudessa pyörii tuommoinen vuosilukumuistelujuttu, teen sen kun en nyt jaksa muuta kirjoittamista keksiä, kun on vähän nuhaa ja alilämpöä (minulle tulee usein kuumeen sijasta alilämpöä, mistähän sekin johtuu).

Kymmenen vuotta sitten (vuonna 1997)
Olin 14-vuotias ja siis peruskoulussa, tarkemmin ottaen kai 8. luokalla. Jostain syystä minulla ei ole kovin spesifejä muistikuvia tuosta ajasta. Enimmäkseen kai kävin koulussa ja sirkustreeneissä. Lisäksi hengailin kotona opetellen kuuntelemaan hyvää musiikkia ja lukemaan hyviä kirjoja sekä pukeutumaan hippivermeisiin. Piirsin myös paljon. Näin lisäksi kavereitani, niiden kanssa opeteltiin juomaan alkoholia ja hytistiin ulkona ja kaikenlaista muutakin puuhasteltiin. Halusin elää mielenkiintoisempaa ja villiä elämää. Oli ns. murrosikä, mutta en juuri koskaan tapellut äitini kanssa. Kesällä 1997 kävin ensimmäistä kertaa Ilosaarirokissa.

Viisi vuotta sitten (vuonna 2002)
Vuonna 2002 kirjoitin ylioppilaaksi ja täytin 19 vuotta. Alkuvuoden asuin vielä Savonlinnassa ja puuhastelin mitä puuhastelin lähinnä kavereiden kanssa. Toukokuussa siirsin tavarani Lappeenrantaan, mutta kesän vietin siellä ja täällä ympäri Suomen. Menetin tuona kesänä rakkaan ystävän. Kesän jälkeen muutin Lappeenrantaan ja menin sirkuskoululle töihin. Asuin elämäni ensimmäisessä yksiössä ja kuuntelin paljon Noitalinna Huraata. Jouluna olin Islannissa.

Kolme vuotta sitten (vuonna 2004)
Vuonna 2004 asuin alkuvuodesta Oulunkylässä Kämpiksen ja Ruotsintytön kanssa, kävin turhauttavissa töissä ja tein kaikenlaisia normaaleja asioita, näin ystäviä, luin kirjoja, juhlin. Ihmettelin mitä tekisin elämällä. Tuona kesänä pääsin yliopistoon ja muutin Kämpiksen kanssa Liisankadulle. Syksyllä tapasin A:n ja se oli yllättävää, mutta kuitenkin mukavaa.

Vuosi sitten (vuonna 2006)
Opiskelin toista vuotta ja päätin hakea laitoksemme vaihtopaikka Barcelonassa. Sain vaihtopaikan ja se oli sekä mukava että vähän jännittävä ajatus. Kesällä aloin valmistella lähtöä, minkä lisäksi kävin töissä ja festareilla ja Tervasaaressa lukemassa kirjoja. Elokuun lopussa lensin Barcelonaan. Ensimmäinen viikko oli kaikista kurjin, en tuntenut ketään ja etsin hiki hatussa asuntoa. Sen jälkeen oli enimmäkseen tosi kivaa.

Tähän asti tänä vuonna
Heinäkuuhun asti olin Barcelonassa. Maaliskuussa muutin kivempaan asuntoon ja sain kivat kämppikset. Kävin Pariisissa ja Madridissa ja siellä ja täällä. Trafalgarilla oli paljon juhlia. Tein aika ahkerasti myös koulujuttuja. Vaihdon toinenkin puoli oli oikein kiva. Kesällä etsittiin asuntoa ja löydettiin se. Elokuun alussa muutin kolmannelle linjalle A:n kanssa ja aloitin tämän blogin. Sain työpaikan ja kirjoitan proseminaarityötä. Enimmäkseen on oikein mukavaa.

Eilen
Eilen heräsin Lappeenrannassa. Kävin äidin kanssa lounaalla ja sain uuden syystakin. Ajoin junalla Keravalle, missä A:n kanssa söimme quesadilloja, katsoimme Barcelona-Rangers -ottelun ja kävimme saunassa.

Tänään
Tänään tulin Keravalta kotiin kolmen aikoihin, avasin koneen ja tässä edelleen puuhastelen. Kohta seura ruuanlaittoa ja syöntiä. Olen nuhainen ja alilämpöinen, joten en varmaan saa paljoakaan aikaan.

Huomenna
Aloitan aamuni juomalla kahvia ja lukemalla Hesarin. Jos en ole kovin kipeä, menen ensin ystävän lapsen syntämäpäiville ja kenties myös iltapäivällä käymään Kontulan Kuningattarella. Illalla toivottavasti luen prosemman lähdekirjoja enemmän kuin tänään.

Ensi vuonna
Keväällä valmistun toivottavasti hum. kandiksi. En ole oikein hyvä kauaskantoisissa suunnitelmissa (=kaikki yli ensi viikon ulottuvat) mutta toivon, että rahallinen tilanteeni on hieman parempi, että pääsen jonnekin matkalle ja päätän jatkanko nykyisiä pääaineopintojani. Joka tapauksessa opinnot jatkuvat ensi vuonnakin. Toivottavasti on enimmäkseen kivaa niinkuin tähänkin asti.


tiistai 16. lokakuuta 2007

narkomaanityyli ja bailaavia pedofiilejä

Minulla on sellainenkin yleisinhimillinen ominaisuus, että tapaan ihmetellä asioita. Koska kuljen usein pitkin toista linjaa palatessani yliopistolta, kaupasta, töistä tai muualta, ohitan usein ko. kadulla sijaitsevan Vinkin, joka on siis jonkinlainen päihdeneuvontapiste (tjsp), siis sellainen missä huumehenkilö voi käydä juttelemassa ja kai siellä vaihdetaan neuloja yms myöskin. Yleisesti ottaen narkomaanikot tai jonkun sortin sekakäyttäjät eivät hirveästi häiritse minua, elleivät ne a) pummaa jotakin b)käyttäydy kohtuuttoman sekavasti tai vaikkapa c)käy käsiksi (huomautettakoon vielä, etten myöskään pidä siitä jos lapsi/ vanhus/ koira/ naapuri/ puistokemisti/ kuka tahansa pummaa minulta jotakin, käyttäytyy sekavasti tai käy käsiksi). Minua kuitenkin toistuvasti hämmästyttää noiden Vinkin edessä notkuvien nidejen pukeutumistyyli (saman tyylin edustajia voi nähdä kyllä muuallakin, ainakin Kontulan metriksellä olen nähnyt). Ymmärrän toki, että ko. henkilöitä luultavasti kiinnostaa subutexin saatavuus aika paljon enemmän kuin hm:n kuvasto, mutta jotenkin ihmeellistä on se, että iästä riippumatta ne kaikki näyttävät jääneen jonnekin vuoteen -95 nappiverkkareineen, hapsunahkatakkeineen, nhl -t-paitoineen ja rasvaisine pottakampauksineen. Mistä tämä johtuu?

No, asiasta seuraavaan. Meinasin tänään tukehtua pillimehuun, kun huomasin saaneeni sähköpostin, joka oli otsikoitu "Valtsikan Pedarit perjantaina". Ymmärrän kyllä, tai siis ainakin viestin luettuani ymmärsin, että kyseessä onkin siis valtiotieteellisen tiedekunnan järjestämät periodibileet. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että huomattavasti useammin olen nähnyt sanaa 'pedari' käytettynä viittaamassa pedofiileihin, enkä mihinkään yliopiston pippaloihin. Kyseessä saattaa tietysti olla samankaltainen "kohauttava revittely" kuin kutsua itsenäisyyspäiväpippaloita itsaribileiksi. Oli miten oli, en enää saa päästäni mielikuvaa sosiologitakkiin pukeutuneista, kaljuuntuvista, silmälasipäisistä valtiotieteilijäpedofiileistä. Että kiitos vaan nyt sitten tästäkin.

maanantai 8. lokakuuta 2007

soivia muisteloita ja jeesuksen myyntimiehet

Mietin tässä, että luultavasti itseaiheutetusta ylisoitosta johtuen eräät levyt tai kappaleet liittyvät todella voimakkaasti joihinkin tiettyihin ajanjaksoihin elämässä. Monesti tietysti joku kappale on ollut ihan valtaisa hitti, joten sen kuulemista ei ole voinut kukaan normaali välttää. Minä olen kuitenkin ihan toivoton hittien kanssa (kuulin esimerkiksi sen ehkä toissa kesäisen kesähitin, (ehkäpä Valvomon??) vasta kun kesä oli jo lopuillaan) koska en kuuntele radiota, paitsi joskus harvoin Radio Helsinkiä, enkä ilmeisesti muutenkaan huomioi ympäristöäni suuremmin. Oikeastaan ainoa suoranainen hittikappale, johon minulla liittyy voimakkaita henkilökohtaisia muistoja lienee kesän 2002 Chillaa meijän kaa. Toolin Aenima-levy kuljettaa ajatukseni samaisen vuoden kevääseen, ja Trickyn Blowback puolestaan kyseisen vuoden syksyyn. Pelle Miljoonan Brooklyn - Dakar -levystä muistuu mieleen Zagreb kesällä 2001, ja PMMP:n uusin levy saa ajatuksiini Barcelonan metron.

Häiriö, jotkut jessetyypit kävivät ovella heiluttelemassa Raamattua. Olen kai liian hyvin kasvatettu kun en kuitenkaan ikinä osaa sanoa että ei kiinnosta kiitos vaan näkemiin. Tuli jotenkin elävästi mieleen se, kun Lappeenrannassa asuessani eräänä talvipäivänä oveni takana seisoi mies, joka koetti sinnikkäästi myydä minulle sellaista oven sisäpuolelle lukon päälle asetettavaa koteloa, joka estää potentiaalisen kriminaalin sisääntunkeutumisen rautalangan avulla. Vastasin myyjälle, ettei minulla ole kovinkaan arvokasta omaisuutta, joten tuskinpa minun kannattaa sijoittaa moiseen vempeleehen. Tällöin mies vetäisi ässän hihastaan: "Vaan entäpä jos joku yrittää tunkeutua sisään kun itse olette nukkumassa?". Luonnollisesti vastasin, että sitten ne voivat soittaa ovikelloa, saatan vaikka keittää sumpit. Tähän kaupustelija: "Mutta nykyäänhän sitä liikuskelee täälläkin kaikennäköistä kulkijaa". Jep, ja minä luultavasti tunnen niistä puolet. Myyntipuheen kohderyhmä saattoi olla n. 60 vuotta vanhemmat henkilöt. No, oli miten oli, jessetyyppien tapauksessa on vähän sama homma: en tunnista ongelmaksi sitä, mitä ongelmana markkinoidaan ("eikö sinua koskaan askarruta miksi jumala antaa kärsimyksen tapahtua?" "öö, ei") enkä varsinkaan luota siihen, että markkinoitu ratkaisu olisi se oikea ja toimivin. Mutta toisin kuin konkreettisen turvavempeleen kaupustelijalle, en kehdannut jeesusturvavyön myyntimiehille vastata suoraan mitä ajattelen. Jotenkin itsellä on sellainen hämärä pelko, että jotenkin loukkaan niiden vakaumusta ja niille tulee paha mieli, vaikka järjellä ajatellen ihan yhtä paljon ne loukkaavat minun vakaumustani tulemalla ovelleni kesken rauhaisan aamupäivän käännytyspuuhat mielessään. Kummallista kerrassaan.

Tästä tuli nyt vähän omituinen merkintä kun kesken kaiken tuli tuo häiriö. Koristelen lopun Gustave Doren Jeesus-kuvalla. Mahdolliset kristillisen vakaumuksen tunnustavat lukijani älkööt nyt rienaantuko, minusta Dore on mainio kaivertaja ja Jeesuskin oli hyvä tyyppi.

Editointia joitakin tunteja myöhemmin: Tarkemmin ajatellen luulen, että kyseessä olivat kuitenkin jehovan todistajat Raamattuineen, sillä en muista että varsinaiset kristityt ryhmät harjoittaisivat ovelta ovelle -käännytysmetodia, ja jehovilla nyt ei ole tekoa kyllä ainakaan Doren kanssa, eihän niitä kai lasketa edes kristinuskoon mukaan.

En varsinaisesti usko, että hihhulikristittyjen (mitä näitä nyt on, hellareita ja viidesläisiä ja ties mitä rikurinteitä) käännytysmetodit ovat sen toimivampia, mutta ainakin ne homofobiset sarjakuvat ovat hupaisia ja teetupabussista voi väsynyt festivaalikävijä saada leipää ja teetä (ja hihhulointia, mutta ei siitä sen enempää)

sunnuntai 7. lokakuuta 2007

merkintä vähän kaikesta ja lopussa seisoo Edward Lear

Ei oikeastaan huvita blogata, mutta kirjoitanpa jotain siitä huolimatta. Ja siitäkin huolimatta, että oikeastaan minun pitäisi mennä suihkuun. Perjantaina olin Tampereella, se oli varsin kivaa ja ennakkotietojeni mukaisesti Ruma oli erittäinkin kelpo baari. Eilen en jaksanut mitään ja hukkasin yhden kirjan. Tänään tuli sohva. Huomenna on vapaata, ja sitten on paljon töitä. Sekin on ihan mukavaa. Meillä ei ole verhoja toisessa ikkunassa, joten naapurit näkevät sisään. Mekin näemme naapurille, yhtenä iltana naispuolinen naapuri tanssi ikkunassa, ja joka perjantai vähän ennen yhtätoista mummo vastapäätä tamppaa mattoja ja petivaatteita.

Aloitin neuloa vaaleanpunaista pipoa.


There was an Old Man with a nose,
Who said, 'If you choose to suppose,
That my nose is too long,
You are certainly wrong!'
That remarkable Man with a nose.

maanantai 1. lokakuuta 2007

luomusikaongelma ja last.fm ärsytys


Minulla on aina silloin tällöin tapana huolestua vähän kummallisista asioista. Hesarihan on tässä syksyllä uutisoinut aika paljonkin luomulihan huonosta menekistä ja luomulihatilallisten pulmista, tänäänkin oli luomusioilla 15 minuuttia julkisuudessa. No, minusta ainakin olisi mieltäylentävää, jos luomulihaa ostettaisiin enemmän, ainakin suhteessa teholihaan. Olenkin tässä ollut huolissani, että miten voisin parantaa luomulihan menekkiä. Pitääkö minun esimerkiksi ryhtyä syömään lihaa? Entä jos en halua? Onko tällaisen semivegetaristin (koska syön välillä fisuja, en kehtaa oikein kutsua itseäni kasvissyöjäksi) ylipäänsä aiheellista tuntea syyllisyyttä hieman eettisemmän lihantuotannon ongelmista? Pitänee vedota lihaaniystäviini, että alkavat ostaa sitä luomusikaa jottei minun tarvitse.

Lisäksi last.fm ärsyttää kun se ei toimi. Väittää vaan, että not enough content to play this station (riippumatta siitä, millaista stationia yrittää kuunnella). Ärrrr.