sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Poikakalenteri 2010

Naispuolisten lukijoideni silmäniloksi ajattelin laatia poikakalenterin vuodelle 2010. Tosin luulen, että minulla ei ole kovin monta naispuolista lukijaa (terkkuja!), mutta onhan siitä iloa minunkin silmilleni. Ehkä ennenkaikkea minun silmilleni, koska lista on tietenkin minun makuni mukaan laadittu. Hehheh. Todettakoon vielä, etten keksinyt ideaa itse, vaan näin hiukan vastaavanlaisen virityksen jossain muussa blogissa, josta kaappasin sen tylysti itselleni. Kuvat taas kaappasin täysin tekijänoikeuksista piittaamatta Googlen kuvahausta, koska en luonnollisestikaan saa blogistani mitään esim. taloudellista hyötyä ja koska ne kuvat ovat siellä (mitäs pistitte ne nettiin! Eikö teille opetettu, että jos nettiin pistää jotain niin sitten sitä ei saa koskaan sieltä pois ja teidän pää voidaan photoshopata huonoihin amatööripornokuviin ja siinä on sitten pomolle selittelemistä nii!)

No niin, pitäkää hatuistanne kiinni, nyt mennään!

Tammikuu

Aloitetaan Espanjan lahjalla maailmalle. Javier Bardem, mies joka saa sukat pyörimään jaloissa jopa esittäessään Anton Chigurh -nimistä psykopaattista palkkamurhaajaa, jolla on huono parturi. Kuten tässä:

Helmikuu
Tämä kaveri taas ei ehkä ole ole ulkonäöltään kaikista komein. Tyypissä on kuitenkin karismaa kuin pienessä kylässä, joten paikka poikakalenterissa on taattu. Patton, lääh.

Maaliskuu
Peli oli menetetty viimeistään siinä vaiheessa kun näin Trainspottingin (aika nuorena). Myös esimerkiksi Velvet Goldmine -leffa oli suorastaan bensaa liekkeihin (krhm). Typerä partakeekoilu Obi Wan Kenobina hieman vei pisteitä, mutta vanhana Star Wars -fanina annoin senkin anteeksi. Ewan McGregor nyt vaan on niin ihana.

Huhtikuu
Tässä puolestaan mies, joka oli lähestulkoon ainoa syy siihen, että jaksoin katsoa Ironman-elokuvan loppuun. Robert Downey Jr. näyttää hyvältä jopa partaisena (kuten minut tuntevat ehkä tietävät, en ole suuri naamakarvoituksen ystävä. Paitsi viiksien!). Aion mennä katsomaan Sherlock Holmes -leffan mahdollisimman pian. Lisäksi haluaisin huomauttaa, että Robert Downey Jr. syö nöösejä Jude Law -poikia aamupalaksi!

Toukokuu
Jake Gyllenhaalista en ole oikein koskaan osannut päättää onko se ruma vai kaunis. Mutta kai se on kaunis, sellaisella vähän vinksahtaneella tavalla. Jee.

Kesäkuu

2000-luvun Iggy Popin kuva tuskin löytyy sanakirjasta mieskauneuden kohdalta, toisin oli kuitenkin nuoren James Osterbergin kohdalla. Kattokaa nyt tota! Haluaisin vielä huomauttaa, että nykyäänkin Iggy on täyttä terästä.

Heinäkuu
Kalenterin ainoa urheilija pääsee itseoikeutetusti Mr. Heinäkuuksi jalkapallon MM-kisojen kunniaksi. Thierry Henryn siirtyminen Barcelonaan vuonna 2007 oli todellinen huippuhetki: pallokenttien kaunistus liittyi suosikkijoukkueeseeni! Henry on myös ehkä ainoa syy sympata Ranskan maajoukkuetta. (Mainittakoon kuitenkin, että oikeastaan myös valmentajankin puuhiin siirtynyt Ruotsin Henke Larsson olisi kuulunut tähän kalenteriin. Valitettavasti elokuvan ja musiikin ihanat pojat veivät kuitenkin voiton tällä erää ja Henke jäi pois.)

Elokuu
Herra Elokuuna puolestaan koreilee Meksikon lahja ihmiskauneudelle, Gael García Bernal. Sen lisäksi että miestä on siunattu tuon näköisillä kasvoilla, on hän tehnyt myös aika hyviä elokuvia (kts. esim. Babel, Ja äitiäs kans, Amores perros, The Science of Sleep, La mala educación).

Syyskuu
On kyllä todettava, että Herra Syyskuu on vähän antikliimaksi tässä nyt. Pakotin itseni keksimään kalenteriin edes yhden suomalaisen ja Tommi Korpela on kyllä aika ihana. Mutta ei se kyllä oikein pelaa samassa sarjassa näiden muiden kanssa.

Lokakuu
Lokakuussa palataan lapsuuden sankareihin. Brett Anderson oli joskus vaan niin ihanin. On se kyllä aika ihana edelleen ja Suedekin kuulostaa pitkästä aikaa hyvälle. Voi jukra.

Marraskuu
Marraskuussa ollaan taas lattaritunnelmissa, sillä silloin kalenteria koristaa puertoricolaissyntyinen Benicio Del Toro. Silmäpussi-Beniciota ei voi kuin rakastaa!

Joulukuu
Myönnän ihan kysymättäkin, että Alexander Skarsgård pääsi kalenteriin lähinnä ansiokkaasta vampyyrin näyttelemisestä (Oh, Eric!). Toki myös Henke Larssonin hyllyttämisestä aiheutunut äkillinen solidaarisuuspuuska naapurimaata kohtaan nosti Alexanderin nipin napin ohi Robert Carlylen.

Kalenteri on valmis ja huomaan ihmetteleväni, missä on Johnny Depp? Eikö myös Gary Oldman olisi ansainnut omaa kuukautta? Nuori David Boreanazkin olisi sopinut joukkoon!

Lisäksi tajusin, että alussa esittämäni rajaus naispuolisista lukijoista oli varmaankin tarpeeton.

Loppuun tietysti lukijakysymys (!). Kenet heistä pudottaisit pois? Kuka pääsisi sinun poikakalenteriisi? Olisiko heistä kukaan suomalainen?

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Oatmeal raisin cookiemonster

Näin muutamia päiviä sitten jossain täällä internetin syövereissä kuvan oatmeal and raisin cookieseista, eli tuttavallisemmin rusinakaurakekseistä (joskaan suomalaiset kaurakeksit eivät ihan vastaa meheviä amerikkalaistyyppisiä cookieita). Siitä lähtien on minulla ollut kauhea mieliteko niihin kekseihin! Ajatus ei kertakaikkiaan jättänyt minua rauhaan! Koska olen reipas tuumasta toimeen -henkinen ihminen (not, mutta ei nyt puhuta siitä), päätin valmistaa itselleni moisia keksejä.

Koska parhaat reseptit tuntuivat olevan peräisin rapakon takaa, eikä minulla jostain syystä ole pätevää amerikkalaista cup-mittaa, jouduin aloittamaan leivontaprosessin laskemalla cup-mitat deseiksi,tosin helpotin hommaa hieman ja pyöristin että 1 cup = n. 2,4 dl (oik. 1 cup (Am.) = 237 ml). (Tiesittekö muuten, että on olemassa myös ns. Imperial cup, joka on 0,5 imperial pints eli n. 284 millilitraa ja käytössä Commonwealth-maissa, paitsi tietenkin Australiassa, Kanadassa ja Uudessa-Seelannissa, jossa on käytössä ns. Metric cup, 2,5dl. Ette varmaan tienneet!)

Laskelmien jälkeen valmistin taikinan, ja nyt ensimmäinen erä on uunissa valmistumassa. Tuoksu on ainakin herkullinen!

No, vaikka tämä ei olekaan mikään ruokablogi, jaan reseptin kanssanne.

American oatmeal raisin cookies (n. 20 kpl)
1,2 dl voita (tämä lienee n. 100 g.)
1,6 dl sokeria (monissa resepteissä sokerista puolet on ns. tavallista valkoista sokeria ja puolet ruskeaa raesokeria, näin ollen minäkin laitoin n. puolet ruskeaa ruokosokeria)
1 kananmuna
1,8 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl jauhettua kanelia
1/4 tl suolaa
3,5 dl kaurahiutaleita
1,8 dl rusinoita
(kourallinen rouhittuja pähkinöitä esim. saksan- tai hassel-)

Ensin uuni lämpenemään 175 asteeseen. Sitten vatkataan pehmeä voi ja sokerit vaahdoksi,
lisätään muna ja sekoitetaan kuohkeaksi.
Toisessa kulhossa sekoitetaan jauhot, leivinjauhe, kaneli ja suola. Nämä yhdistetään voi-muna-sokeri-seoksen kanssa. Lopuksi mukaan heivataan kaurahiutaleet ja rusinapusinat (ja pähkinät jos tahtoo) ja sekoitetaan tasaiseksi.
Taikina jaetaan leivinpaperoidulle pellille ehkä reilun ruokalusikallisen kokoisiksi köntsiksi ja lykätään uuniin paistumaan n. 10 minuutiksi. Kekseistä on tarkoitus tulla reunoista rapeita mutta tarjota sisältä mukava purutuntuma (ns. thicky and chewy).

Itse muokkasin taikinaa tuosta vielä sen verran, että lisäsin vähän vaniljasokeria. Käyttämäni muna oli myös jotain eurooppalaista luomukääpiölajiketta, joten lisäsin tilkan vettä kun taikina näytti niin perin jähmeältä. Enkä nyt tottapuhuakseni ollut aivan orjallisen tarkka mittojen kanssa, joten 1,8 dl oli jotain 1,5 ja 2 dl:n väliltä.

Tässä kirjoittaessani cookiet tulivatkin valmiiksi. Maistoin jo yhden, vaikka oikeaoppisesti noiden tulisikin antaa jäähtyä kylmiksi ennen syöntiä. Innokas uunimme ruskisti keksit aavistuksen liian tummiksi pohjasta, mutta suutuntuma tuntui onnistuneen. Nam! Tosin ihan älyttömän makeita, vaikka otin sen ohjeen, missä oli käytetty vähiten sokeria!

maanantai 18. tammikuuta 2010

Kirjanostolakko ja hyväntekeväisyyttä sen varjolla

Lauantaina olin taas kerran viimeistä päivää töissä kirjakaupassa ja päätin sen kunniaksi aloittaa kirjanostolakon. Pääsyy tähän oli varmaankin se, että noin muuten kirjakaupassa työskennellessä tulee kirjoja haalittua kotiin aika lailla yli oman tarpeen. Ostettuani aleista kymmenen (!) kirjaa , päätin, että nyt on ehkä aika keskittyä lukemaan hyllyistä jo löytyviä kirjoja, eikä ostaa sinne uusia ennen kuin entisiäkään olen ehtinyt avata.

Seuraavan kerran aion ostaa kirjoja vasta maaliskuussa Lissabonista, tietenkin sillä oivallisella tekosyyllä, että Suomesta ei oikein saa portugalinkielisiä kirjoja (no, Keskuskadun Akateemisessa on pieni hylly, joka käsittää lähinnä Paulo Coelhoa, José Saramagoa ja klassikoita). Ja kyllähän nyt portugalinopiskelijalla pitää olla portugalinkielisiä kirjoja hyllyssä!

No, oli miten oli, lakosta päätettyäni törmäsin tähän haasteeseen, ja päätin osallistua. Tosin Graham Greenen kirjaa ei nyt tässä ole käsillä, joten taidan lukea sen vasta myöhemmin. Sen sijaan Haitiin liittyy tämä, jokseenkin vanha kappale, josta ei oikein tahdo löytyä hyvää versiota:


Ainiin. Ostin alesta seuraavat kirjat:
Hunter S. Thompson: Helvetin enkelit
Eric Hobsbawm: Rosvot
Jhumpa Lahiri: Unaccustomed Earth
Frank Miller: Sin City
J. Tilsa: Zoppaa ja zärvintä (meillä tosin on tämä jo hyllyssä, mutta kun halvalla sai...)
Eduardo Galeano: Tulen muistot II: Kasvot ja naamiot
Eduardo Galeano: Tulen muistot III: Tuulen vuosisata
Julio Cortázar: La otra orilla
Lucia Etxebarria: Un milagro en equilibrio
Javier Cercas: La velocidad de la luz

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Vuoden kirjat - Årets böcker, osa 4

Jahas. On taas aikaan tarttua toimeen. Pitemmittä puheitta:

John Ajvide Lindqvist: Ihmissatama
Toinen Ajvide (jonka meinaan aina kirjoittaa Avjide, sillä päässäni on piuhat sillä lailla solmussa, että sekoitan helposti j- ja v-kirjaimen, jännää, eikö?) Lindqvistin suomennettu kirja ei kerro vampyyreistä, mutta todellisuuden jännillä rajamailla mennään tässäkin teoksessa. Toisin kuin Ystävät hämärän jälkeen, Ihmissatama oli minusta välillä vähän pelottavakin. Hahmot toimivat hyvin, yliluonnolliset elementit ovat välillä vähän epäuskottavia. Loppu oli jotenkin lässähdys. Hyvä kirja kuitenkin.

Augusten Burroughs: Running with Scissors
Matkalle kotoa yliopistolle ja takaisin avattiin viime vuonna kiva divari, jonne usein harhaudun ja löydän sieltä kaikkea kivaa. Tämä löytyi pokkarina puolellatoista eurolla, ja koska ystäväni oli aiemmin suositellut kirjaa, pitihän se ottaa sieltä luettavaksi. Kirja on hauska ja välillä vähän kamala, ilmeisesti kohtuullisen suurissa määrin todellisuuteen pohjautuva kertomus Augustenin nuoruudesta. Muistaakseni Sammakko on tehnyt tämän suomeksi. Ei vuoden paras, mutta aika hyvä kuitenkin. Hyvää keskitasoa tai jotain.

Elsa Osorio: A veinte años, Luz
Eräässä nimeltämainitsemattomassa kustantamossa jaettiin kerran nurkkiin kertyneitä, mahdollisesti käännettäviä/käännettyjä ulkomaankielisiä kirjoja henkilöille. Allekirjoittanut sattui paikalle ja tapojensa mukaisesti hamstrasi kassillisen kirjoja mukaansa (sen verran pysyi holtti päässä, että otin vain jo osaamillani kielillä kirjoitettuja kirjoja). Tänä syksynä tartuin viimein ensimmäiseen noista kirjoista, argentiinalaisen Elsa Osorion teokseen A veinte años, Luz. Lyhyesti kirja kertoo argentiinalaisen Luzin tarinan. Luz saa erinäisten käänteiden jälkeen tietää olevansa kadonneiden (Argentiinan sisällissodan ja diktatuurin aikana "kadonneet" toisinajattelijat ym.) toiseen perheeseen otettu lapsi ja haluaa saada selville totuuden oikeista vanhemmistaan. Kirjan rakenne purkaa tapahtumia mielenkiintoisesti ja tempaa ihan hyvin mukaansa. Lisäksi opin hiukan Argentiinan espanjaa! Suomeksi kirja on käsittääkseni julkaistu nimellä Nimeni on Luz.

Paul Auster: Man in the Dark
Tämä Auster meinasi jäädä jo kesken luettuani n. kolmanneksen kirjasta. Tarinassa on aluksi Austerille erinomaisen tyypillinen kertomus kertomuksessa -rakenne, joka melkein alkoi ärsyttää. Sitten toinen kertomus kuitenkin feidataan ja tarina muuttuu aika erilaiseksi. Oikeastaan pidin kirjasta, mutta jostain syystä en enää muista siitä paljoakaan. Öhöm. No kuitenkin, en pitänyt niin paljon kuin Brooklyn Folliesista tai Book of Illusionsista, mutta melkein yhtä paljon kuin Oracle Nightistä. (tässä välissä täytyy kai tunnustaa, etten ole lukenut New York Trilogya vaikka se löytyy tuolta hyllystäkin). Man in the Dark on muuten suomennettu kaksoisniteenä yhdessä Travels in the Scriptoriumin kanssa (niinkuin varmaan kaikki tiesittekin. No kuitenkin, minusta on kohtuullisen kuluttajaystävällistä tarjota kaksi pientä romaania yhden hinnalla).

Salman Rushdie: Jaguaarin hymy
Olen tainnut joskus vannoa, etten enää koskaan koske Salman Rushdien teoksiin (tarkemmin sanoen vannoin niin luettuani hepun kirjan Maa hänen jalkojensa alla, joka on sivumennen sanoen edelleen top viitosessa huonoimpien lukemieni kirjojen listalla). No, Jaguaarin hymy ei ole romaani vaan matkakertomus, joten voitaneen ajatella, että olen syönyt sanani vain osittain. Kirja kertoo Rushdien vierailusta Nicaraguaan sandinisti-kumouksen jälkeen ja on varsin mielenkiintoinen opus (varsinkin mikäli on tietoinen maan silloisesta ja myös nykyisestä tilanteesta). Jos taas Nicaraguasta ei mitään tiedä eikä maa kiinnostakaan, niin sitten en kyllä kirjaa suosittelisi.

Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä
Itkosen ensimmäinen kirja, joka oli minulta jostain syystä tähän saakka jäänyt lukematta. Nyt sitten nappasin sen kirjastosta mukaani ja lukaisin. Nimestäkin ehkä nokkelimmat arvaavat, että kirjassa seikkailevat mormonit, nuo Utahin pikku veijarit. Mitä tästä nyt sanoisi. Oli ehkä vähän parempi kuin Anna minun rakastaa enemmän, mutta uskottavuusongelmat vähän vaivasivat. Emmä tajuu. Ihan ok.

Carlos Ruiz Zafón: La sombra del viento
Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä kirja, jonka päätin viimein selättää. Rrrr! Ostin kirjan Barcelonan Fnacista vuonna 2006 joululomalukemiseksi. Silloin sain luettua ehkä viitisenkymmentä sivua, jonka jälkeen en vaan saanut enää tartuttua kirjaan. Seuraava yritys koitti pari vuotta myöhemmin, taas joulun alla. Epäonnistuin vielä surkeammin ja jätin leikin kesken jo ensimmäisessä luvussa. Jossain vaiheessa kuitenkin kirja alkoi taas huudella hyllystä ja nyt sitten päätin ennen joulua, että jumaliste! Ja tulihan se sitten kahlattua, eikä siinä mitään, ei se edes ollut huono kirja. Tosin erittäin hitaasti käynnistyvä. Niin hitaasti, että käytännössä alkoi tapahtua vasta jossain kolmannensadan sivun tienoilla. Parasta kirjassa oli Barcelonan kuvaus ja ihan nokkela juoni (jonka tosin arvasin turhan paljon etukäteen kun sitä ehkä hiukan alleviivattiin). Huonointa oli varmaan rakenne. Ikään kuin kirjailija ei olisi oikein osannut keksiä, miten kertoa tarinansa. Tai no olisi ihan hauska idea keriä tarinaa auki hahmojen "salapoliisityön" avulla, jos sen tekisi jotenkin järkevästi. Nyt turhan paljon sivuja tuhlautui tylsään setvimiseen ja edestakaisin matkusteluun ja tarinan kannalta turhien hahmojen esittelyyn ym., myös takaumajaksot olivat yleensä vähän kökköjä. Mutta ihan hyvä sitten, kun alkoi tapahtua. Paitsi viimeisten sivujen "missä he ovat nyt" -liite oli paitsi turha myös myötähäpeää aiheuttava.

Jahas, siinä ne sitten olivat. Laskujeni mukaan luin vuonna 2009 32 kirjaa. Määrä ei kuulosta järin suurelta, mutta suurin osa kirjoista oli, jos nyt ei varsinaisesti hyviä niin ainakin tarkoitukseensa sopivia.

Ajattelin muuttaa systeemiäni nyt sen verran, että poistan tuosta tuon kesken nyt -listan ja lisään siihen sen sijaan jonkinlaisen lukulistan, ts. listan kirjoista jotka aion ja/tai haluan lukea lähitulevaisuudessa.

Ensimmäinen tänä vuonna lukemani kirja oli Aravind Adigan The White Tiger, vuoden 2007 Man Bookerin voittaja. Hyvä kirja!

tiistai 5. tammikuuta 2010

Vuoden kirjat - Årets böcker, osa 3

Ja taas mennään. Enpä jotenkin taas aloittaessani tajunnut, että tämähän onkin tällainen melkoisen työlään puoleinen proggis. No, kun kerran aloitin niin jumaliste minähän väännän tämän listan loppuun asti.

Mark Haddon: Harmin paikka
Tämän kirjan lainasin kirjastosta, koska olin kiinnostunut saman kirjailijan aiemmasta kirjasta (arvio siitä seuraa tuonnempana). Kirja oli paikoin ihan mielettömän hauska ja toisinaan aika traaginen. En tosin yhtään muista enää kirjan juonta, paitsi että siinä oli ehkä vanha mies, joka luuli kuolevansa, ja sitten järjestettiin häitä ja miehen poika oli homo ja tytär ärsyttävä. Jotenkin tulee nyt mieleen Lewyckan Traktorien lyhyt historia ukrainaksi, vaikka en kyllä osaa sanoa johtuuko se vaan siitä, että molemmissa on tärkeässä roolissa seniili äijä, joka aiheuttaa hämminkiä. Ehkä.

Diane Setterfield: The Thirteenth Tale
Vuorossa taasen "lukuromaani". Tätä kehuttiin jossain päin internettiä, joten kun näin kirjan kirjaston hyllyssä, nappasin sen mukaan. Kirja oli muistaakseni ihan viihdyttävä, mutta siinä onkin taas jokseenkin kaikki, mitä kirjasta muistan. Tai no nyt kun aloin miettiä asiaa, niin muistan minä nyt juonestakin jotain (oli hulluja englantilaisia, traumatisoitunut päähenkilö, autiotalo, kamalia lapsia ym.). Loppu oli ainakin pettymys, en tosin ole enää ihan varma, että miksi.

Aila Meriluoto: Lauri Viita
Olin ajatellut tämän kirjan lukemista siitä asti kuin näin sen elokuvan (jonka nimi oli ehkä Putoavia enkeleitä ja jossa Tommi Korpela esitti Lauri Viitaa). Kannatti kyllä, oli hyvä ja mielenkiintoinen kirja. Tykkäsin Meriluodon kirjoitustyylistä, vaikka välillä Viitaa ja tämän puuhia ehkä hieman sorruttiin ylianalysoimaan ja kyökkipsykologisoimaan. Kuitenkin. Oli hyvä.

Mark Haddon: The Curious Incident of the Dog in the Night-Time
No tässäpä nyt sitten tuo edellä mainittu Mark Haddonin kirja, joka minua kiinnosti. Tämäkin oli hauska ja vähän traaginenkin. Päähenkilön (joka on autistinen tai jotenkin aspergerinen, en nyt muista sitä diagnoosia) minäkerronta on mainion hupaisaa ja lakonista, upposi kyllä minuun. Ei ehkä kuitenkaan mikään kirjallisuuden historiaa mullistava teos, tämä.

Jared Diamond: Guns, Germs and Steel
Tietokirjallisuutta kehiin vaihteeksi. Ostin tämänkin kirjan keväällä Strandista, New Yorkista (suomeksi tämä on tullut Terra Cognitalta ja niiden kirjat maksavat ihan puoliälyttömästi). Kiinnostava kirja, jonka ansiosta pystyn nykyisin pätemään myös mm. tietoudella Papua-Uuden-Guinean alanko- ja ylänköheimojen elintavoista. Opus pyrkii noin niinkuin alkajaisiksi selittämään miksi toiset kansat ja heimot ovat pystyneet nousemaan hallitsevaan asemaan, eli miksi esim. espanjalaiset kolonisoivat Amerikan eikä päinvastoin. Kirjassa on varmaan aika lailla aukkoja ym. mutta minulle kelpasi kyllä. Populaaritiede jee!

Katriina Järvinen & Laura Kolbe: Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa
Oho, heti perään lisää tietokirjallisuutta. Tämän lainasin hetken mielijohteesta kirjastosta ja lukaisin nopeasti. Ei vissiin tuo luokka-aspekti ole jaksanut meikeläistä mietityttää, kun en näin jälkikäteen muista kirjasta juuri mitään (jotain haastatteluihin perustuvia artikkeleita siinä oli, mutta kiinnostavimpia olivat varmaan kirjoittajien analyysit omasta elämästään). Ja jostain syystä Laura Kolbe vaan ärsyttää.

Jahas. Loput seitsemän kirjaa taidan jättää osaan neljä. Heippa!

maanantai 4. tammikuuta 2010

Vuoden kirjat - Årets böcker, osa 2

Jahas, lienee aika jatkaa tätä kirjojenruotimisprojektia. Nyt ollaan siis jossain vaiheessa kesää 2009. Hii-op!

Virpi Hämeen-Anttila: Sokkopeli
Hämeen-Anttilan Sokkopeliin tartuin ollessani kesällä Lappeenrannassa. En ole koskaan tuntenut mitään mielenkiintoa Hämeen-Anttilan romaaneja kohtaan, ja tämänkin poimin siis äitini kirjahyllystä. Sokkopeli oli ihan kelvollinen murhamysteerijuttu, mutta loppuratkaisusta en pitänyt ja henkilöhahmojen käytös oli usein ennalta-arvattavaa ja lapsellista. En kadu, että luin, mutta tuskin tulen rouva Hämeen-Anttilan muihin romaaneihin koskaan tarttumaan.

Mötley Crüe: The Dirt
Entinen kämppis (terkkuja!) lainasi kirjan minulle kesällä ja taisi vaihdossa lainata minulta jonkun opuksen. Olen aina jotenkin pitänyt rokkielämäkerroista, joten kyllähän The Dirtkin upposi ihan hyvin, vaikken Mötiköiden musiikillista antia pidäkään juuri minään. Kirjan luettuani olen edelleen sitä mieltä, että Vince Neil on ehkä koko rock-bisneksen etovin tyyppi.

Jo Nesbø: Lepakkomies, Lumiukko, Pelastaja, Punarinta, Suruton, Veritimantit, Torakat
Kesäinen lyhyt Nesbø-villitykseni lienee mainio esimerkki siitä, miten maanisesti saatan joskus kirjoihin suhtautua. Ensimmäisen Nesbøn, Lepakkomiehen, lainasin sattumalta puistolukemiseksi, kun pitkästä aikaa teki mieli lukea dekkaria. Lukaisin kirjan ja pidin siitä jonkun verran, vaikka arvasinkin murhaajan jo puolessa välissä. Seuraavalla viikolla nappasin viimeisen osan mökkilukemiseksi, kun satuin sen jonkun marketin pokkarihyllyssä bongaamaan. Ja ennenkuin huomasinkaan, olin lukenut kaikki ilmestyneet Harry Hole -dekkarit. Vips vaan. Uusimman suomennoksen (Torakat) lainasin tosin ihan vast'ikään, kun pitihän sekin lukea. Kirjoista suosikkini on varmaankin Pelastaja, joskin useimpien juonikuviot olen jo ehtinyt pitkälti unhoittaa.

Sara Gruen: Vettä elefanteille
Gruenin Vettä elefanteille sain syntymäpäivälahjaksi. Kirja taitaa kuulua ns. lukuromaanien laajaan ja aliarvostettuun genreen. Pidin siitä silti, sillä 1930-luvun kiertävä sirkuselämä kiehtoo mieltäni aika tavalla. Välillä opus sortui turhaan sentimentaalisuuteen, mutta yleisesti ottaen veti hyvin.

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
Tässäkin kirjassa ollaan Yhdysvaltain 1930-luvulla, nyt syvässä etelässä. Olin hankkinut kirjan jostain pokkarialesta jo pari vuotta sitten, ja melkein harmittaa, että luin sen vasta nyt. Tämä kirja menee heittämällä vuoden parhaisiin kirjoihin, ja olen jopa ajatellut hankkia sen uusintalukuun englanniksi.

Kolmas osa seuraa, jahka ehdin sen naputella.

Vuoden kirjat - Årets böcker, osa 1

Kuten tarkkaavaiset lukijani ovat varmaan huomanneet, listaan tuohon oikeaan laitaan lukemiani kirjoja (en siis kuitenkaan kaikkia lukemiani kirjoja, sillä listasta puuttuvat ainakin tenttikirjat ja työksi luetut kirjat, tai tulevat sellaiset). Koska olen niin patalaiska, etten ole jaksanut arvioida kirjoja heti luettuani, ajattelin nyt näin uuden vuoden alussa hyvin lyhyesti arvioida, mitä tässä tulikaan luettua. Aloitan vuoden 2009 alusta.

Sofi Oksanen: Puhdistus.
Oksasen Puhdistus oli varmaankin ensimmäinen vuonna 2009 luettu kirja. Pidin kirjasta, mutta ei se kuitenkaan tehnyt mitään valtavaa vaikutusta. Kaikki kirjan henkilöt olivat muistaakseni aika epämiellyttäviä.

Kate Mosse: Labyrintti
Labyrintin nappasin hetken mielijohteesta luettavakseni mökillä (olinkohan unohtanut ottaa lukemista mukaan tms.). En voi kyllä erityisemmin suositella. Kirja oli paikoin jännä, mutta enimmäkseen vaivaannuttava. Juoni oli vähän pöljä, eivätkä menneisyyteen sijoittuvat historialliset linnaseikkailujaksot oikein innostaneet. Uppoaa varmaan hyvin historiallisten seikkailuromaanien ystäville (joihin en lue itseäni, vaikka lapsena pidinkin Kolmesta muskettisoturista)

Paul Auster: Oracle Night
Alkuvuonna sain luetuksi ilmeisen vähän (silloin jäi kesken parikin kirjaa), sillä Oracle Nightin ostin vasta helmikuun lopussa New Yorkista ja luin sen maaliskuun ensimmäiselle viikolla Meksikossa. Kirja tarttui mukaan parilla taalalla Strandista ja oli melko taattua Austeria. Pidin kirjasta, mutta se olisi sopinut paremmin luettavaksi siellä New Yorkissa kuin Tulumin aurinkorannalla.

John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen
Seuraavaksi tartuin ystävän suosituksesta ruotsalaiseen vampyyriromaaniin. Täytyy sanoa, että osui ja upposi. Taisin lukea kirjan yhdeltä istumalta, ja vaikka loppuratkaisu oli vähän omituinen, ottaa kirja paikkansa vuoden parhaan vampyyrikirjana. Lisäpisteitä nimen erinomaisesta käännösratkaisusta (Ystävät hämärän jälkeen kuulostaa paljon paremmalta kuin Låt den rätte komma in tai Let the Right One In).

Stephenie Meyer: Twilight; New Moon; Eclipse; Breaking Dawn
Kevät jatkui nähtävästi vampyyriteeman merkeissä (välissä tosin taisi olla pari kuukautta, jolloin luin lähinnä tenttikirjoja, joten ihan suoraan en Lindqvististä Meyeriin hypännyt). Lainasin sarjan kolme ensimmäistä osaa muuten samalta ystävältä kuin Ystävät hämärän jälkeen. Lienee sanomattakin selvää, että ystävä jakaa mieltymykseni vampyyrigenreen (terkkuja!). Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, Meyerin teinivampyyrisarja on ihan viihdyttävä ja mukaansatempaava. Viihdyttävyys on sarjan parasta antia. Huonointa on varmaankin kerronnan, juonikuvioiden, henkilöiden mielenkiintoisuuden ja yleisen kirjallisen tason lasku osa osalta niin, että viimeinen osa on jo suorastaan nolottavan huono.

Nyt menen vaihteeksi myymään kirjoja. Jatkan tämän parissa myöhemmin.