torstai 13. elokuuta 2009

Riudunta

Pitäisi tehdä vielä vähän töitä, mieluummin bloggaan (ooh!). A lähti Suvilahteen katsomaan Kraftwerkiä, minä jäin kotiin sulattelemaan ruokaa ja tuijottamaan epäluuloisesti työpapereita. Minulla oli kyllä ihan jonkinlainen syykin tulla tänne avautumaan, minulla on nimittäin piakkoin jokseenkin eeppiset mittasuhteet saavuttava matkakuume. Olen taas kuluttanut hyvän osan töiden tekoon varaamastani ajasta erilaisten matkasuunnitelmien tekoon, halpojen lentojen ja majoitusten etsiskelyyn sekä matka-aiheisten keskustelupalstojen lukemiseen. Touhussa olisi tietenkin huomattavasti enemmän järkeä, jos minulla oikeasti olisi varaa ja/tai aikaa matkustaa yhtään minnekään ennen ensi kesää. Mutta jos minulla olisi edes sitä rahaa, olisin voinut varata mm. seuraavia matkoja (tai oikeastaan lentoja, sillä pakettimatkojahan en toki harrasta):

Syksyllä Lontooseen (mp 50e, tosin vastahan minä toukokuussa olin Lontoossa, joten tämä ei ehkä ollut ihan viisas idea).
Luentotaukoviikolla lokakuun lopussa viideksi päiväksi Berliiniin. (mp 58e. Tosin lokakuun lopussa Berliinissäkin saattaa olla vähän ankeaa. Joo en olis halunnutkaan mennä sinne.)
Jouluksi San Franciscoon (mp n. 600e. Tosin siellä olis pitänyt olla iät ja ajat, eikä siellä varmaan ole mitenkään erityisen kiva ilma edes.)
Tammikuussa Kuubaan pariksi viikoksi (lennot n. 700e. Tähän en kyllä edes keksi mitään, haluan Kuubaan! Opintolainalla?)
Lisäksi kohtuuhinnalla näyttäisi pääsevän mm. Barcelonaan, Amsterdamiin ja New Yorkiin. Eniten silti harmittaa viime kuussa hetken myynnissä ollut Helsinki-New York-Buenos Aires-Helsinki 550e. Buenos Airesiin alle kuudella sadalla! Maailmankirjat sekaisin! Miksei kesällä voi hakea opintolainaa? Miksi pitää maksaa jotain tyhmiä sähkölaskuja ja ylioppilaskunnan jäsenmaksuja? Hmph.

tiistai 11. elokuuta 2009

Maanikko kirjastossa

Mikäli joku lukijoistani on seurannut tuota sivupalkin kirjalistaa, on tämä kenties huomannut listan viime aikoina pidentyneen melkoisesti. Tämä johtuu varmaankin osaltaan siitä, että allekirjoittanut suhtautuu usein kirjallisuuteen eräänlaisena loppumattomana projektina, ja sitähän se tavallaan onkin; maailmassa ja ihan Suomessakin julkaistaan koko ajan enemmmän mielenkiintoisia kirjoja kuin ehdin lukea. (Toisaalta on jossain määrin helpottavaa tietää, että huonoja ja/tai mielenkiinnottomia, siis subjektiivisesti katsoen toki, kirjoja julkaistaan vielä enemmän, ja nämä lukija voi helposti ja hyvin omintunnoin sivuuttaa, paitsi tietysti mikäli erehdyksessä tuhlaa aikaansa huonoon kirjaan, ja sitä aikaahaan ei koskaan takaisin saa!) Siis siitäkin huolimatta, että vietän merkittävän osan valveillaoloajastani nimenomaan lukien. Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa eilinen: Aamupalaa syödessäni luin Hesarin. Sen jälkeen aloitin työt (joka on siis lukemista, tällä kertaa oikolukua), luin kolmisen tuntia. Lopetin työt ja lueskelin netistä suosikkiblogejani ja muutamaa nettilehteä. Sitten lämmitin lounasta ja samalla luin Jared Diamondin Guns, Germs and Steeliä. Syötyäni lähdin puistoon lukemaan, ja luin siellä loppuun Aila Meriluodon kirjan Lauri Viidasta. Puistosta tulin kotiin, kävin tunnin lenkillä, ja laitoin illallista A:n kanssa. Ruokaillessani luin taas Diamondia, jota luinkin loppuillan siihen asti kunnes nukahdin.

No, oli miten oli, tämän ehkäpä hiukan maanisenkin suhtautumisen takia olen mm. tässä viimeisen kuukauden aikana lukenut norjalaisen dekkaristin Jo Nesbøn koko tuotannon (no rehellisyyden nimissä myönnettäköön, että ihan viimeisintä en; siinä on kuulemma eri päähenkilökin). Siis vaikka en edes erityisesti pidä dekkareista. Päädyin tähän itsenikin kannalta hämmentävään tilanteeseen lainaamalla ko. kirjailijan esikoisdekkarin Lepakkomies kevyeksi puistolukemiseksi. Luin kirjan puistossa makoillessani, enkä ollut kovin vaikuttunut. Arvasin murhaajankin jo hyvissä ajoin, mikä on dekkaria lukiessa aina vähän masentavaa, kun oikeastaan toivoisi, että kirjailija olisi keksinyt hienon ja erinomaisen kieron juonikuvion, joka lyö lukijan ällikällä. Kirja oli kuitenkin ihan kohtuullisen viihdyttävä, joten kun seuraavalla viikolla lähdin mökille, nappasin marketin alehyllystä mukaani samaisen kirjailijan viimeisimmän pokkarin Lumiukko (en jaksanut välittää kronologiasta). Luin sen laiturinnokassa makoillen ja arvasin taas murhaajan!

No niin, ajattelin silloin, eiköhän saa nyt riittää tämä Nesbø. Vaan mitä vielä, jotenkin aina kirjastossa käydessäni löytyi hyllystä lukematon osa, ja nyt huomaan lukeneeni ne kaikki. (Muutamassa kirjassa olikin lopulta aika hieno juonikuvio.) Mitähän sitä seuraavaksi ahmisi?

tiistai 4. elokuuta 2009

Perussuomalainen paradoksi

Olen useasti miettinyt erästä Perussuomalaisiin (puolue) liittyvää paradoksia. Kyseisessä puolueessahan tunnetusti vaikuttaa ns. maahanmuuttokriittisiä™ poliitikkoja ja poliitikon alkuja. Yleinen maahanmuuttoa kritisoiva™ argumentti heillä tuntuu (toisinaan eri tavoin peiteltynä) olevan, että miten tietyistä maanosista ja kulttuuripiireistä tulevat ihmiset eivät millään sopeudu Suomen kaltaiseen, länsimaiseen liberaaliin demokratiaan, jossa esim. naisten ja homojen asema on aivan toinen kuin noissa kaukaisissa, sodanruntelemissa maailmankolkissa. Näin ollen heitä ei siis pitäisi Suomeen esim. pakolaisina ottaa. Fine, voisi tässä vaiheessa ajatella, että voihan tuossa olla järkeäkin. Ja niinhän siinä voisikin, jos kyseiset maahanmuuttokriitikot™ itse kannattaisivat liberaaleja arvoja. Kuitenkin esimerkiksi juuri Perussuomalaiset ovat kuuluja Pentti "Hauva" Oinosen kaltaisista umpikonservatiiveista, joiden mielipiteet eivät ilmeisesti juuri eroa vaikkapa Saudi-Arabiassa vallalla olevista.

"Pysäytetään maahanmuutto, tehdään Suomesta sulkeutunut, konservatiivinen ja uskonnollinen perähikiä ihan itse!" Jee.