lauantai 22. marraskuuta 2008

Mainoskatko, olkaa hyvät

Kävin eilen elokuvissa, kun Kinopalatsi täytti jotain vuosia ja piljetit maksoivat vain viisi euroa kappaleelta. Koska nuija filmimonopoli tuntuu esittävän mielenkiintoisia elokuvia lähinnä päivisin, oli tuntui sopivan filmin valinta aluksi aika hankalalta (ku ei siis tod kiinnosta joku quantum of solace niinku daa). No, onneksi sitten huomattiin, että ennakkonäytöksessä oli joku kotimainen elokuva, nimeltään Putoavia enkeleitä. Vähän epäilevin mielin sitten päädyttiin siihen, eikä Baader Meinhof Komplexiin. (Epäilevin mielin siksi, että kotimainen elokuva, silloin kun sitä aina silloin tällöin katsoo, aiheuttaa usein lähinnä joko kauhean myötähäpeän tai vähintäänkin vaivaantuneen olon.)

Vaan olipa hyvä, että päädyttiin. Elokuva oli nimittäin hyvä, lähestulkoon erinomainen, varsinkin ollakseen suomalainen elokuva. Filmissä, joka sivumennen sanoen kertoo Aila Meriluodon ja Lauri Viidan tarinan fiktiivisen tyttären kautta, oli toki joitain puutteita ja välillä lievää ylinäyttelemistä, mutta yleisesti ottaen se oli oikein hyvä elokuvakokemus. Vaikka eihän elokuva nyt voi ollakaan läpeensä huono, jos siinä on Oiva Lohtander. Myös Tommi Korpela ja Elina Knihtilä vakuuttivat, Elena Leevekin enimmäkseen.

No joo, menkää katsomaan se, enskari on 5.12.
Kuva myös täältä.

torstai 20. marraskuuta 2008

Ihmettelen vaan

Että miksi kaikissa erilaisissa internetissä sijaitsevissa paikoissa, joihin henkilön tulee kirjautua käyttäjätunnuksella ja salasanalla (esim. blogi, tai tämän mietinnän aiheuttaja huuto.net), on aina se "Oletko unohtanut salasanasi" -kohta, muttei ikinä "Oletko unohtanut käyttäjätunnuksesi?" -kohtaa. Kyllä minä salasanani muistan, mutta en ikinä muista käyttäjätunnustani! Että oma namikka pitäisi kyllä olla tälle käyttäjätunnusasialle, kun nyt joudun tilailemaan itselleni niitä salasananvaihtosähköposteja yhtenään, vaikka muistan salasanani aina.

tiistai 11. marraskuuta 2008

Tästä on taas niin pitkä aika kun olen viimeksi tänne mitään kirjoitellut, että alkaa hävettää jo vallan. Toisaalta nytkin pitäisi mennä lähinnä nukkumaan, koska menen aamukahdeksaksi (!) luennolle. Contemporary urban Latin America. En olekaan ollut siellä vielä kertaakaan, kun viime viikolla se oli peruttu ja sitä edellisellä viikolla olin Espanjassa (siellä oli mukavaa, kuten tavallista).

Minulle noin yleensä kuuluu seuraavaa:
1. yritän edelleen valmistua kandiksi, nyt näyttää sen suhteen jo melko lupaavalta
2. sitten olen lähinnä töissä tai töissä (niitä on tavallaan kaksi koska olen ahne possu tai siis köyhä opiskelija)
3. tekee oikeastaan mieli juoda taas punaviiniä (nam), kaapissa on espanjalaista
4. portugalin opiskelu on kivaa, kivempaa kuin ranskan
5. en osaa tilata itselleni uutta verokorttia, ja tunnen itseni muutenkin toisinaan yhteiskuntakelvottomaksi huithapeliksi
6. pitäis mennä ikeaan, kuinka tylsää

No jaa, ei tästä nyt oikein tullut mitään. Katotaan joku toinen kerta.

tiistai 7. lokakuuta 2008

Enchiladas de frijoles negros

No nyt sitten kokkausbloggaan lisää, kun en muutakaan jaksa tehdä (tai no, jaksaisin neuloa uusia mustia palmikkosäärystimiä, mutta kuten on jo aiemminkin tullut todettua: tämä EI ole neuleblogi. Eikä kyllä sen enempää mikään muotiblogikaan). Siispä. Tänään valmistin ateriaksi paputäytteisiä enchiladoja. Niistäkään ei tule nyt kuvaa, sillä kanssa-asuja pistelee parhaillaan viimeistä yksilöä napaansa aikamoista vauhtia.

Yhteen uunivuoalliseen papuenchiladoihin tarvitset: n. 5 tortillalettua (koska oon niin pro niin meillä oli itsetehtyjä, mutta kaipa ne kaupan versiotkin kelpaavat), purkillisen tai tölkillisen mustapapuja, sipulin, valkosipulia, chiliä, chilkastiketta, korianterinsiemeniä, suolaa, mustapippuria, ruokaöljyä, tomaattipureeta, paprikaa, raastettua juustoa ja vihreitä oliiveja. Lisäksi meillä oli kyytipoikana purjoa, avokadoa, kermaviiliä, salaattia ja lisää chilikastiketta.

Homma alkaa papumuhenteen valmistuksella (tässä vaiheessa voi laittaa myös uunin lämpiämään, jos on hidas uuni teillä, kuten meillä on melko hidas, n. 200 asteeseen ehkä). Pieneksi silpuksi laitettu sipuli, valkosipuli ja tuore chili (maun mukaan, laitoin yhden sipulin, kaksi kynttä valkosipulia ja kaksi chilipalkoa) heitetään pannulle ruokaöljyyn paistumaan rouhitun mustapippurin ja yhtä lailla rouhitun korianterin kanssa. Paistellaan hetki. Sitten sekaan voikin viskata huuhdotut ja valutetut pavut, ja hetken päästä myös purkillisen tomaattipyreetä ja vettä.

Nyt pitäisi sitten odotella niin kauan, että pavut alkavat pannulla hajota ja muodostaa sopivaa koostumusta. Oli vähän kiire, joten edesautoin prosessia hienontamalla osan pavuista haarukalla. Heitin sekaan jossain välissä myös hiukan suolaa, chilkastiketta ja puolikkaan paprikan pilkottuna (tämä paprika ei ole mikään erityisen oleellinen osa, mutta kun sattui sellainen kaapista löytymään niin pääsi mukaan sekin).

Kun papujen koostumus on oiva, sijoitellaan uunivuoan reunaan yksi tortillalätty, laitetaan keskelle kauhallinen papuhässäkkää ja kääräistään lätty rullalle. Näilla rullilla sitten täytetään koko vuoka (meidän vuokaan mahtuu viisi, ehkä kuusikin jos oikein sulloisi). Päälle heivautetaan kourallinen raastettua juustoa ja oliiviviipaleita (jälkimmäiset eivät taaskaan ole pakollisia, mutta on tietenkin sitä parempi, mitä useampaan ruokaan onnistuu oliiveja sijoittamaan).

Sitten vuoka menee uuniin ehkäpä vartiksi, tai suunnilleen niin pitkäksi aikaa kun juustolla kestää sulaa ja saada hieman väriä itseensä. Sillä välin voi valmistaa lisäkkeet kuten salaatin. Jos tulee kovin tulinen setti, niin kermaviili taittaa sitä kivasti. Ja avokado nyt vaan on kanssa aika hyvää. Sellainen setti.

Nyt pitäisi ryhtyä askartelemaan application letteriä, mutta taidanpa sittenkin neuloa hieman.

tiistai 30. syyskuuta 2008

klamuuria

Kävin tänään kangaskaupassa katselemassa kankaita (kuinka yllättävää, eihän siellä paljon muutakaan katseltavaa ole) verhoja ja kylpytakkia varten. Siellä kaupassa mainostettiin "glamour-kankaita". En jäänyt tarkemmin ottamaan selvää, mitä ne sellaiset klamuurikankaat on, mutta sen sijaan tajusin, että minulla tulee sanasta 'glamour' välittömästi mieleen Johanna Tukiainen. Että kiitos nyt sitten tästäkin.

lauantai 27. syyskuuta 2008

tidididi tidididi tididdididdidii

Varoitus lukijoille, nyt seuraa taas ruokabloggausta. Toisinaan mietin, pitäisikö perustaa ihan oikea ruokablogi. Olen nimittäin omasta mielestäni aika kelpo kokki. Pohdin taas asiaa ja tulin siihen lopputulokseen, että kahdesta syystä ei pitäisi perustaa. Ensimmäinen syy on se, etten kuitenkaan jaksaisi ottaa kuvia valmistamistani ruuista (kun en jaksa ottaa kuvia mistään muustakaan koskaan, ja koska lisäksi yleensä on nälkä silloin kun on laittanut jotain oivallista murkinaa, ja sen ruuan haluaa syödä eikä valokuvata). Toinen syy on se, etten juuri koskaan mittaa mitään käyttämiäni raaka-aineita (paitsi leipoessani kyllä yleensä, mutten oikeastaan pidä leipomisesta edes). En juuri koskaan myöskään laita ruokaa orjallisesta minkään reseptin mukaan vaan sovellan aika paljon. Paljonpa on sitten lukijalle iloa sellaisesta ohjeesta, että "tein tänään tosi hyvää ruokaa, siihen tuli... mitäs siihen tulikaan? Ainakin tuli ripaus sitä ja luraus tätä ja yksi tuo. Ja paljon oliiviöljyä!".

No jaarittelut sikseen, kerron nyt teille uudesta aluevaltauksesta: itse tehdystä jäätelöstä! Spottasin tämän postauksen joku tovi sitten, ja siitä lähtien mielessä muhi ajatus itse askarrellusta jäätelöstä, nam. En nyt tietenkään, tavoilleni uskollisena, noudattanut juuri tuota ohjetta, vaan aloin heti vimmatusti soveltaa! Löysin Aseanic Tradingista condensed sweetened milkiä, ja pienen ajatustyön tuloksena syntyi lopulta litran verran omena-kanelijäätelöä. Tässäpä ohje, tadaa!

Oma jäde.
Valmistukseen käytin seuraavia raaka-aineita:
maitotiivistettä 1 tölkki (purkilliseni oli n. 400g jotain hollantilaista makeutettua kamaa, jonka alkukoostumus oli suoraan sanottuna ällöttävän kiisselimäinen),
kuohukermaa 1 purkki,
vähän tomusokeria (lähinnä kerman vatkautumiseen, kun tuo maitoällötys oli jo makeutettua)
vähän sitruunamehua (myös kermaan),
ehkä n. 2 tai 3 dl omenasosetta (joka on hyvää ja jota meillä on pakastimessa, kiitos kanssa-asujan äidin),
1 hapan kotimainen omena ja
aika paljon kanelia (ainakin kaksi teelusikallista varmaan hujahti, vaikea tietää kun kaadoin suoraan pussista).

Näiden ainesten muuttaminen jäätelöksi vaati seuraavia toimenpiteitä: kaadoin kerman kulhoon ja heitin perään humpsauksen tomusokeria ja puristin sitruunasta hiukan mehua. Kanssa-asuja vatkasi kerman kohtuulliseksi vaahdoksi. Toiseen kulhoon kaadoin maitotiivisteen, jonka koostumus ei kyllä esim. laisinkaan vatkautunut. Luovutin. Kermavaahtoon sekoitin omenasoseen (joka oli vatkaamisen aikana marttakerholaisen näppärästi sulatettu hyörykattilassa, kun ei tässä taloudessa ole esim. mikroa) ja kanelin. Kaadoin höystetyn kerman maitotiivisteen yhteyteen ja sekoittelin ponnekkaasti (mutten liian ponnekkaasti kuitenkaan). Pilkoin yhden omenan sopiviksi täkypaloiksi ja sekoitin ne mukaan. Kaadoin koko hoidon uuteen 1,2 litraa vetävään muoviseen eväsrasiaani ja sijoitin lootan ilman kantta pakkaseen. Siellä se jäätelö-to-be sai miettiä tekemisiään ehkä pari tuntia, jonka jälkeen se vatkattiin (samaisessa pakastinrasiassa kun en jaksanut kaataa sitä kulhoon) haarukalla sekaisin. Tämä toimenpide toistettiin n. puolentoista tunnin välein yhteensä kolme kertaa. Useampiakin kertoja olisi voinut toistaa, mutta sitten tuli nukkumaanmenoaika, ja jäätelö sai jäädä pakkaseen saatuaan kannen päälleen.

Tuli siitä aika hyvää. Pieneen rasiaan tein myös kokeilun luonnonjogurttijäätelöstä, se vaatii hiukan tuotekehittelyä koostumuksen osalta (maku oli kyllä bueno). Ostin tänään uuden tölkin maitoällötystä, saatan raportoida seuraavienkin kokeiluiden onnistumisesta, jos jaksan.

tiistai 9. syyskuuta 2008

Julkinen anteeksipyyntö Jan Vapaavuorelta

Haluan täten pyytää asuntoministeri Jan Vapaavuorelta mitä nöyrimmin anteeksi, että viime eduskuntavaalien jälkeen mollasin häntä blogissani. (noh, sitä blogia ei nyt nykyään varmaan enää kukaan lue, mutta tässä onkin kyse periaatteesta. Tarkemmin periaatteesta saada jurpo pääministerimme hiljaiseksi. Mielellään heti. Ja lopullisesti.)

En nyt ota sen laajemmin kantaa pääministerin pääkaupunkiseutu-visioon (naurettavaa pelleilyä), mutta minusta on sangen hyvä, että aivan ministeritasolta joku vähän ärähtää. Vapaavuori voisi kyllä saada jonkun vuoden yllättäjä -palkinnon, sikäli iloisia yllättäjiä ovat miehen kannanotot ministeriaikana olleet. (älkää nyt kuitenkaan huolestuko, en aio edelleenkään äänestää kokoomusta) (joku roti!)

Ainiin, ja Matille vielä sellaisia terveisiä, että kun nyt ihmisten pitää saada mitä ne haluavat, niin voisittekos siellä kansakunnan kaapinpäällä huomioida minunkin toiveeni. Tahtoisin hyväpalkkaisia töitä ja halvan asunnon pääkaupungin keskustasta, jossa ei olisi autoja eikä välttämättä paljoa lapsia tai eläimiäkään, mutta sen sijaan kivoja ravintoloita ja kirjakauppoja saa olla. Sähköautot ja talopaketit ja pääministerit voitte hajasijoittaa sinne nurmijärvillenne, kiitos. (paitsi ainiin, enhän minä äänestä keskustaakaan)

perjantai 22. elokuuta 2008

mä lennän taas

Anteeksi, etten ole antanut kuulua itsestäni viime aikoina. Olen mm. ollut töissä ja ostanut lentoja. Lentojen ostaminen on aika työlästä puuhaa. Se vaatii lukuisia tunteja ihmettelyä internetissä, erinäisiä laskutoimituksia, luottokortin ja ties mitä. Olen tässä viikon aikana ostanut seuraavat lennot: Tampere-Dublin, Dublin-Madrid, Barcelona-Helsinki ja Helsinki-(Amsterdam)-New York-(Amsterdam)-Helsinki. Nytpä otankin kerralla ilon irti siitä, etten esim. yksityisautoile tai lihansyö, ja nostan ekologisen saappaanjälkeni hyvälle suomalaiselle tasolle! (itse asiassa aion ostaa vielä lennot New Yorkista Meksikoon ja takaisin, jahka Visallani on taas luottolimittiä, eli ehkä ensi kuussa tai joskus, joten ei puhuta siitä nyt.)

Se hyvä puoli tässä tietysti on, että olen kohta sen verran veloissani, ettei oikein muuta tarvitsekaan sitten ostaa.

Töissä on edelleen samaa, enkä oikein tiedä, miten minun tulee menetellä, jos haluan valmistua kandiksi tässä joskus lähiaikoina. Asioita on myös vähän vaikea selvittää, koska kaikki yliopiston henkilöt ovat tavattavissa lähinnä silloin, kun olen töissä, enkä tosiaankaan tapaamassa ketään amanuensseja.

En jaksanut mennä taiteiden yöhön. Ei paljon kiinnosta.

tiistai 5. elokuuta 2008

minä ja saagimin ansku

Anusaagim päästeli tässä yhtenä päivänä lehden kannessa, että sitä parkaa ärsyttävä rumat ihmiset. No, niin ärsyttävät välillä minuakin. Puhtaasti ulkonäöllistä rumuutta enemmän minua kyllä ärsyttää kanssaihmisissä kaikkinainen yleinen tyhmyys, tupelous ja suorastaan lammasmainen muumeilu. Kaikki suomalaisen ihmisen minua eniten ärsyttävät puolet paljastuvat yleensä, kun ne ihmiset lähtevät kotoaan kaduille ja muualle ns. "ihmisten ilmoille". Tämän lisäksi ärsyttävät puolet ja muu yleinen tyhmyys paljastuu nettihesarin keskusteluissa, mutta se, että ylipäänsä luen niitä, on tietysti enimmäkseen oma vikani, eikä minun ole ollenkaan pakko mennä nettihesariin toisin kuin ihmisten ilmoille on mentävä melkein joka päivä esim. työmatkan muodossa.

Aiemminkin olen saattanut täällä valittaa keskustapyöräilyn epäautuudesta Helsingissä. Tosin kuulin, että Tampereella se on vielä kauheampaa, jos ylipäänsä selviät hengissä kauhistellaksesi, eikä katkeroitunut eläkeläinen ole työntänyt sinua bussin alle tai kävelykeppiään tai ties mitä rollaattoriaan pinnojen väliin. Jostain syystä tamperelaisten kärsimyksistä tulee itselle jotenkin kierolla tavalla parempi mieli. Tästä huolimatta minua ei lakkaa ihmetyttämästä, miten - oletettavasti - kouluja käyneet, aikuiset ihmiset eivät tunnista asfalttiin maalattua, melko selkeästi polkupyörää esittävää symbolia. Tai voi tietysti olla, että he eivät vain tajua polkupyöränkuvan asfaltissa symboloivan yhtään mitään. "Kas, onpa katuun maalattu kiva kuva päiväni piristykseksi", ajattelevat vain. Tai, ehkä Helsingissä on tosi paljon hulluja, jotka luulevat itseään polkupyöriksi. Ja annas olla, jos erehdyt soittamaan pyörään asennettua soittokelloa varoittaaksesi pyörätiellä löntysteleviä muuleja lähestymisestäsi. Siirtyykö arvon löntystelijä smuutisti omalle puolelleen tietä? No ei tasan ikinä siirry! Vaihtoehtoisia reaktioita on yleensä kaksi: joko löntystelijä muuttuu pyörän kellon vaikutuksesta väylän puolelta toiselle loikkivaksi, hysteeriseksi pupuksi, tai alkaa huutaa kuin hyeenaa että "kattosit etees" (öö, niinhän minä juuri tein).

Kesällä iloksemme saapuneet turistit tekevät homman tekee kaksin verroin haastavammaksi, joskin ehkä myös piristävät nuutuneen työmatkailijan päivää uusin tempauksin. Esim. kerran jotkut japanialaistyyppiset aasialaiset olivat laumoittuneet Rautatientorin viertä kulkevalle pyörätielle. Kellon rimpautus ei saanut niitä ensin liikauttamaan eväänsäkään. Sitten ne ottivat valokuvia!

Tämän suosikkiärsytykseni lisäksi en kykene myöskään käsittämään sitä, että jos kadulle X rakennetaan raitiovaunukiskoa/vaihdetaan asvalttia/ jotain putkistoa tms. jonka takia kulkuväylä on kaventunut noin kymmenesosaan entisestä niin MINKÄ TAKIA pitää henkilöiden alkaa pitää jotain torikokousta siinä kaikista kapeimmassa kohdassa, aina?!!?

Viime päivien uusi ärsytyksenaiheeni on lammasmainen autojen pelko suojateitä ylitettäessä. Minusta on kerta kaikkiaan täysin kummallista, että esim. Pohjoisespalla, joka ei varsinaisesti ole mikään E-18-tie, suojatien reunalle saattaa kerääntyä kymmeniä ihmisiä jännittämään, josko joku herra autoilija hieman hidastaisi tai jopa antaisi tietä, että pääsisi ylittämään tuon pelottavan valtaväylän. Ja suomalainen autoilija on tietysti siitä metka, ettei se tietenkään mitään tietä anna, kyllähän nyt köyhien jalankulkijoiden on väistettävä Suurta Autoilijaa! Eivätkä varmaan opi ikinä antamaankaan tietä, ellei niitä laita sitä antamaan (sikäli tuntuu olevan tuon autokoulun käyminen useimmille aika turhaa, kun ei ne siellä näytä mitään oppivan). Rakkaat jalankulkijat, astukaa sille suojatielle, sitä varten se siihen on maalattu!

Lopetan nyt tämän vitutuspainotteisen liikennekatsauksen tähän, mutta enköhän taas parin päivän päästä ole täynnä uutta ärsytystä. Heissulivei!

sunnuntai 3. elokuuta 2008

Jos mullois miljoona

niin lähtisin heti jonnekin lomille. Lueskelen tässä sunnuntain ratoksi mm. eri maissa asuvien henkilöiden blogeja (niinno, tuo nyt kattaa ihan kaikki blogit), mutta joka tapauksessa erityisesti eräät Meksikoon sijoittuvat blogit ovat viihdyttäneet minua jo tovin. Voisin mieluusti matkustaa vaikkapa juuri sinne Mehikoon. Heti!

Olen myös yrittänyt saada löydettyä itselleni lentoja, en tosin Meksikoon, vaan vanhaan ja tuttuun Espanjaan lokakuun puolivälissä. Omat haasteensa lennoille asettaa se, että olen ajatellut lentää Madridiin, mutta palata Barcelonasta. Finski on ainoa lentoyhtiö, joiden lentohaussa on ylipäänsä sellainen "palaa eri kaupungista" -ominaisuus. Finskillä ei kuitenkaan ole järin halpoja lentoja: edukkain Madrid-Barcelona-kombinaatio maksaisi vähän yli 400e! Spanairilta löysin lennot, jotka olisivat yhteensä vain himpun yli 300 euroa, joten harkitsen nyt niiden ostamista, jos nyt nuo hinnat ovat voimassa silloinkin kun tilillä on hiukan enemmän rahaa. Kaikki halpisyhtiöt ovat olleet lentometsästyksessä todellinen pettymys: useimmat niistä eivät edes lennä Madridiin, ja esim. Blue1 on ilmeisesti vähentänyt Barcelonan lentojaan (ja nostanut hintojaan). Fy fan! Onhan lentomatkustaminen toki ilmastoepäystävällistä ja muutenkin vähän turhaa, että en kai saisi valittaa. Kohonneista hinnoista huolimatta lentäminen taitaa silti olla ainoa edes vähän järjellinen (taloudellisesti sekä ajankäytöllisesti) tapa päästä jonnekin täältä Pohjolan perukoilta. Se olisikin melko poikaa, että voisi junalla hurauttaa vaikkapa Suomenlahden alitse Tallinnaan ja siitä raiteitse aina eteläiseen Eurooppaan asti, vaan kun silkkaa haaveilua ja utopiaa tuo, ainakin toistaiseksi.

Mistä tulikin mieleeni, että reilaamaan voisin kyllä lähteä, ennen kuin täytän pahamaineiset 26.

Lisäksi olen ollut töissä, käynyt pelaamassa jalkapalloa, ja odotan edelleen niitä kesän lämpimiä päiviä.

tiistai 8. heinäkuuta 2008

Suomen vuosi, ja minun.

Tajusin yht'äkkiä, että palasin Espanjasta tasan vuosi sitten (muistamista saattaa helpottaa se, että tänään, kuten silloinkin, on syntymäpäiväni). Tai en nyt oikeastaan niinkään yht'äkkiä, vaan luettuani Hesarista Sanferminesejä (se Pamplonan härkäjuoksuhässäkkä) koskevan uutisen, olinhan viime vuonna tähän aikaan siellä. Silloin juhlin syntymäpäivääni keskellä yötä kaupungin pääaukiolla juoden valmissangriaa (seuraavan päivän pakkaus-siivous-muutto-kiirettä ei voine juhlimiseksi kutsua). Vuosi tuntuu menneen hyvin nopeasti, ja odotan jo varsin innokkkaasti todennäköistä syksyistä Espanjan-matkaani.

Tähän kohtaan minun piti kirjoittaa joku hieno yhteenveto mutta nyt tulikin vieras.

tiistai 17. kesäkuuta 2008

jalkapallohavaintoja, osa 1

Jalkapallohavainto 1: Italian lucatonin nimi onkin ilmeisesti Luca Toni.

Jalkapallohavainto 2: Thierry Henry se ei kyllä rumene edes vanhetessaan (vrt. esim. kuka tahansa muu).

maanantai 16. kesäkuuta 2008

eräs pieni kysymys

Pitäisiköhän minun alkaa huolestua itsestäni? Voikohan liiallinen lukeminen olla vaarallista? Muistan kyllä lapsena kun jo tädit päivitteli, että "taas on tyttö nenä kiinni kirjassa nii", mutta nykyisin en tosiaan tee paljon muuta kuin luen. Ensinnäkin töissä pääasiassa luen, varmaankin lähes seitsemän tuntia päivässä; puoli tuntia ruokataukoilen, ja oletan että vähintään toiset puoli tuntia - tunti menee kaikenlaiseen ähräämiseen: tuolilla pyörimiseen, työtovereille jutteluun (jos satun poistumaan työkopistani), tiedonhakuun (mikä oli puolustusvoimainkomentaja sen ja sen etunimi?), odotteluun ja papereiden pläräilyyn. Tänäänkin luin töissä yhden oikovedoksen, reilut 300 sivua, ja eilen maalla luin jonkun Seppo Jokisen dekkarin, jonka nimeä en tosin enää muista. Äsken luin Itkosen Anna minun rakastaa enemmän (aloitin sen kyllä jo viime viikolla), ja kohta luen varmaan Jonathan Safran Foeria. Lisäksi luen joka päivä Hesarin, ainakin jotain espanjalaista nettilehteä (esim. La Vanguardiaa tai El Paisia), ainakin paria blogia, mainoksia, pakkausten kylkiä, iltapäivälehtien lööpit ja aika usein jotain aikakauslehteäkin.

Sitä vaan mietin, että mitä kummaa ihmiset tekevät, siis sellaiset, jotka eivät lue? Mitä ihmettä minä tekisin, jos en lukisi? En erityisesti välitä tv-ohjelmista, en ole myöskään kovin hyvä keskittymään elokuviin (minulla on lisäksi todella huono elokuvamuisti, saatan esimerkiksi katsoa elokuvan lähes loppuun, ennen kuin tajuan, että olen nähnyt kyseisen elokuvan aiemminkin. Sama koskee myös tv-sarjojen jaksoja, mikä tietysti tekee minusta erinomaisen kohdeyleisön uusinnoille. Tai tekisi, jos minulla olisi tv). En myöskään välitä olla joka päivä sosiaalinen ja nähdä ihmisiä, käsityöt eivät pääsääntöisesti kiinnosta minua, urheilu ei huvita päivittäin, eikä ruokaakaan ole järkeä laittaa kuin kerran päivässä. Mutta lukea voi aina.

Lisäksi: Super-Maijasta oli juttu Hesarissa, mahtavaa! Minä puolestani olen ollut tänään nuhainen ja pelännyt sairastuvani, jätin väliin kahdetkin potentiaaliset kemut. Niin, ja lukemisen lisäksi olen seuraillut hiukan jalkapalloa. Kannustan Espanjaa, Ruotsia ja Hollantia, ehkä myös vähän Portugalia.

maanantai 9. kesäkuuta 2008

Tauko päättyy, ehkä

En olekaan taas pitkään aikaan kirjoittanut. Nytkään en ole jaksanut miettiä mitään jäsenneltyä sanottavaa, mutta ajattelin nyt kertoa vaikka kuulumisia. Kuuluu seuraavaa:

- Olen ollut jo viikon ja päivän töissä. Työt ovat ns. oman alan töitä ja ihan kivoja: ei tarvitse asiakaspalvella (asiakkaat on yleensä urpåja, kuuroja tai ilkeitä paskoja, kuten kaikki asiakaspalvelutyötä kokeilleet tietänevät), saa enimmäkseen lukea ja omassa työhuoneessa voi lusmuilla jos iskee lusmuilukohtaus (ei ole vielä kovin paljon iskenyt, paitsi yhtenä päivänä olin ruttopuistossa lusmuilemassa ja syömässä jäätelöä, kun olin ensin ollut über-ahkera). Jee.
- Kävin eilen Kallahdessa moikkaamassa super-Maijaa, joka vaan meloo melomasta päästyään. Siitä tuli sellainen olo, että itsekin voisi joskus tehdä jotain erähenkistä ja reipasta. Toisaalta en ole kyllä erityisen luonnossaviihtyvää sorttia. Luonnossa on nimittäin ötököitä ja ties mitä karhuleita ja maalaisia, ja voi vaikka eksyä päälle päätteeksi ja joutua ties mihin suonsilmään. Että ehkä retkeilen sittenkin vaan täällä Kalliossa, täällä on tutut uhat, ja pahimmillaankin eksyy lähinnä pupiin.
- Olen opiskellut kehitysmaatutkimusta. Se on ihan mielenkiintoista, mutta kurssini opettaja on vähän rasittava. Se puhuu liian hitaasti, en osaa keskittyä.
- Juttelin eilen mafiaveljeni Joren kanssa, se matkustaa taas New Yorkiin Amerikansiskon luo. Tulin älyttömän kateelliseksi.

Nyt menen suihkuun, ja sitten katson jalkapalloa. Jihuu.

maanantai 26. toukokuuta 2008

saavutuksia ja muutosvastarintaa

On melko saavuttunut olo, ja ajattelinkin hieman pröystäillä saavutuksillani. Kandidaatintutkielmani ja kypsyysnäytteeni on nyt hyväksytty (ooh!), olen suorittanut toisen kotimaisen kielen lakien ja asetusten mukaan (uuh!) ja minulla on kohta 200 opintopistettä (öö?).

Muuten valmistuisinkin kandiksi jo tässä hetkenä minä hyvänsä, mutta olen toki taktisesti jättänyt suorittamatta jotain epämääräisiä kursseja, sivuaineeni ovat vähän palasina maailmalla, enkä edes tiedä, mitä pitää tehdä jos haluaa saada sen kandinpaperin. Lisäksi: mikä uusi tutkintojärjestelmä? Kuulin pari vuotta sitten jotain huhua jostain Bolognan prosessista, ja kävin jopa silloin opintotoimistossa kysymässä, mitä teen asian suhteen. Siellä sanottiin, ettei kannata pitää kiirettä ja että kannattaa esim. tehdä ensin opintokokonaisuuksia valmiiksi. No, en ole pitänyt kiirettä, ja olen ehtinyt aloittaakin monta uutta kokonaisuutta (ei nyt puhuta siitä, etten ole tähän päivään mennessä rekisteröinyt ainuttakaan niistä. turhaa paperityötä, sanon minä!). Olen havainnut itsessäni melko voimakasta muutosvastarintaa (tai laiskuutta. molempi parempi). Pitäkää bologneesinne!

Viikon päästä on ensimmäinen työpäivä, sain tänään sähköpostia työpaikalta, jänskää!

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

öinen houkaus

Ennen muinoin en voinut sietää ns. "keittiöpsykologeja". En kyllä voi sietää vieläkään, mutta sen lisäksi maailmassa versoo niin paljon muidenkin alojen amatörismiä, että tuon kyökkipsykologisointi alkaa tuntua ihan kohtuulliselta taakalta. Keittiökielitieteilijät, amatööriväestötieteilijät, kyökkisosiologit. Mie en jaksa.

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Viikon villitys

Kävi hassusti tässä eräänä päivänä. Taisinkin kertoa, kuinka keksin alkaa harrastaa chilikastikkeiden keräilyä. No, marssin onessani Vii-Voaniin ostamaan jotain kivaa chilikastiketta, ja päädyinkin ostamaan tölkillisen Amazon hot and sweet mango saucea, joka onkin kerrassaan makoisaa. Mutta sitten iski heräteostos! Aloin yht'äkkiä himoita sushia, joten vips vaan ostoskoriini päätyi mangosoosin seuraksi sushiriisiä, riisiviinietikkaa, nori-levyjä ja ennenkaikkea WASABIA!




Valmistin sushia, ja aloittelijaksi onnistuin siinä mielestäni varsin hyvin. Tein pari maki-rullaa, ja lisäksi kuutisen nigiriä, olivat makoisia ja riisikin oli oikeaoppisen stickyä. Mutta voi sentään, että wasabi on hyvää! Olen tässä nyt surffaillut pitkin internettiä etsien erilaisia ruokaohjeita, joihin voi ujuttaa wasabia (syöden samalla wasabilla höystettyä pastasalaattia). Kokeiluun ovat menossa ainakin wasabiperunamuusi, wasabidippi, wasabisalaatinkastike ja wasabilla höystetty tuorejuusto.

Harmillista tässä on lähinnä se, että tuo Japanianmaan herkku on niin riivatun kallista. Yli kaksi euroa maksaa pieni tuubi! Mitä ihmettä teen, jos tämä wasabihimo ei ota loppuakseen?

maanantai 5. toukokuuta 2008

have i got news for you..

Viime aikoina tapahtunutta: Vappu kesti to-del-la kauan, puuhastelin kaikkea vänkää (mm. olin keikalla, join kaljaa, saunoin, heitin talviturkin, pelasin jalkapalloa, join kaljaa, kävin lintsillä jäätelöllä ja join kaljaa) katalaaniystäväin ja muidenkin ystäväin kanssa ja nyt olen aivan uupunut. Söin omenan ja katsoin jakson Housea. Tulevan viikon omistan kouluasioille, koska ne joutuivat tällä viikolla aivan hunningolle (kuten joutui allekirjoittanutkin). Jalkapallo ja saunominen ovat mukavia asioita, esim.

Keksin itselleni myös uuden harrastuksen: ryhdyn keräilemään chilikastikkeita. Toivon, että toveri muistaa tuoda Pohjois-Amerikan mantereen länsilaidan kiertueeltaan kokoelmani ensimmäiseksi yksilöksi pyytämäni chipotle-tabascon (ensimmäiseksi sikäli, etten laske tavallista tabascoa ja sweet chiliä varsinaisesti kokoelmaksi). Sitten keräilijänä voin hyvin omintunnoin ostella kaikkia jänniä sooseja vaikkapa Hakaniemen asiaattisista myymälöistä ja tehdä niillä mielenkiintoisia ruuanlaittokokeiluja. Jee.

Lisäksi oli mukavaa, että oli tällainen pienimuotoinen kesä tässä.

maanantai 28. huhtikuuta 2008

Arguing on the internet is like running in the special olympics... Even if you win, you are still retarded

Kirjoitin tuossa joku tovi sitten tuosta Laasasen Naisten seksuaalisesta vallasta jne., sekä sivusin nykyisin ainakin internetin ihmemaassa kovin suosittua "pahat femakot sortaa miehiä" -retoriikkaa. Noh, hetki sitten törmäsin eräällä foorumilla keskusteluun, joka tosin otsikon mukaan käsitteli aivan eri aihetta, mutta joka oli kuitenkin riistäytynyt kovin tyypilliseksi kissanhännänvedoksi sukupuolten välille (tai oikeastaan yhden kiihkeän ns. todellisen tasa-arvon kannattajan ja muutamien tämän argumentteja kritisoivien välille). Koska en ole rekisteröitynyt enkä aiokaan rekisteröityä kyseiselle foorumille, enkä muutenkaan mielelläni väittele internetissä, ajattelin käsitellä eräitä tuon keskustelun polttavia kysymyksiä täällä.

Kuunnelkaapa nyt vaikka tätä (tätä "todellisen tasa-arvon kannattaja"siis penäsi): "onko muka oikein, että naiset saavat enemmän eläkettä, vaikka ovat maksaneet eläkettä vähemmän kuin miehet?" Ok, let's see... Ensinnäkin nyt oletan, että kyse on siitä, että keskimäärin pidemmästä eliniästä johtuen naiset nostavat eläkettä useampia vuosia kuin miehet. Muuten tuskin voi ollakaan, sillä käsittääkseni esim. pelkällä kansaneläkkeellä elävistä isompi osa on naisia. Tämähän saattaa vaikuttaa jostakin ihan validilta kysymykseltä. Haluaisin kuitenkin esittää muutamia vastakysymyksiä, ennen kuin otan kantaa alkuperäiseen tiedusteluun. Eli: Onko sukupuoli tässä asiassa todellakin jotenkin järkevä erotteluperuste? Mitkä asiat vaikuttavat naisten pidempään elinikään? Miten tämä "eläkepulma" pitäisi ratkaista? Perustamalla eläkevakuusmaksun määrä odotettavissa olevaan elinikään? Siten, että keskimäärin kauemmin elävät naiset kollektiivisesti maksavat enemmän maksuja omasta perimästä ja elintavoista riippumatta? Paitsi että eihän eläkemaksuja itselle maksella, vaan nykyisille vanhuksille, joten pitäisikö työelämässä olevien naisten sittenkin kollektiivisesti maksaa nyt enemmän eläkemaksuja, koska miehet nyt kuolevat naisia aiemmin? Mitä mieltä te, rakkaat lukijani, olette?

On myös totta, että naiset käyttävät enemmän enemmän verovaroja myös terveydenhuollon muodossa, kuten tuo samainen argumentoija totesi. Tämä tosin väitti, että 50% enemmän, mikä vaikuttaa minusta jokseenkin liioittelevalta. Itse muistelen kuulleeni muutama viikko sitten luennolla, että naisten kuluttama osuus terveydenhuollossa (mm. akuuttihoito, laitosyöpymiset, sosiaalipalvelut, kroonikkohoito) vaihtelee jonkun verran, ja oli kai noin 51-60% kokonaiskustannuksista. Tästäkin voidaan pohtia, onko tämä reilua. Minusta olisi kuitenkin hedelmällisempää pohtia, mistä ero johtuu ja mitä sille voisi/pitäisi tehdä. (maailmassa moni asia on ihan kauhean epäreilu, ja sen toteaminen ei ole kovin vaikeaa).

Ensin voitaisiin pohtia, mikä on ongelmana. Onko siis ongelmallista se, että naiset käyttävät terveydenhuoltopalveluja an sich, vai se, että naiset kuluttavat mm. terveydenhuollon muodossa isomman osan yhteisestä veropotista? Jos ongelmana on jälkimmäinen, liittyy kysymys oikeastaan pohjimmiltaan yhteiskunnan järjestämiseen, varallisuuden jakautumiseen, ja siihen miten ja missä määrin valtion sopii a) kansalaisten ja yritysten ansaittua tuloa verottamisen muodossa kerätä yhteisen infrastruktuurin ja yhteiskunnan rakentamiseen (vai sopiiko sen laisinkaan puuttua) ja b) jakaa tästä keräämästään potista missäkin muodossa kellekin yhteiskunnan jäsenelle. Tästä pohjimmaisesta kysymyksestä on kirjoitettu jos kohta minkälaisia yhteiskuntasopimus- ja talousteorioita (kts. esim. Platon, John Stuart Mill, Karl Marx, Adam Smith tai John Maynard Keynes). Käsittääkseni asiasta ei vieläkään ole päästy täyteen yksimielisyyteen, vaikka esim. Marxin suosio onkin kovasti hiipumaan päin. Itse olen nykyään taipuvainen kannattamaan maltillista ja julkituodusti säädeltyä kapitalismia. En kuitenkaan osaa vastata omaan kysymykseen, eli onko se ongelma, että me naiset tavalla tai toisella kulutamme yhteisiä verovaroja "osaamme enemmän", sillä tähän liittyy niin kovin monta vaikeaa asiaa (vaikeita voi olla jopa kansantaloustieteilijälle ne, olen kuullut). Niitä voi kaikki keksiä nyt.

Sen sijaan jos pulmana on se, että naiset käyttävät terveydenhuoltopalveluja keskimäärin enemmän kuin miehet, voinemme tarkastella asiaa eri puolilta. Ensinnäkin, jos oletamme ihannetilaksi, että terveyspalveluita käytettäisiin ihanneyhteiskunnassa 50%-50%, tulisiko pyrkiä siihen, että naiset käyttäisivät ko. palveluja vähemmän, vai siihen, että miehet lisäisivät terveyspalvelujen käyttöä? Tämän määrittämiseksi meidän kai tulisi tietää, mistä syistä näitä yhteiskunnan takaamia palveluita käytetään. Onko esimerkiksi niin, että naiset ramppaavat lekurilla turhasta jok'ikisen räkätaudin ja katkenneen koiven takia? Vai sinnittelevätkö ehkä miehet sydän- ja verisuonitaudeissaan niin kauan, että lääkärin sijasta pitää soittaa suoraan hautaustoimistoon? Valitettavasti olen antanut itselleni kertoa, että näitä asioita on vaikea tutkia (kerta esim. ei saa sosiologi mennä lukemaan eräiden sairaskertomuksia salaakaan), ja joudumme tyytymään nyt vaikkapa siihen, että totta toinen puoli kummastakin. En tästä huolimatta oikein tiedä, mitä tällekään asialle voitaisiin tehdä. Toki kaikkinainen kansankynttilöinti terveellisempäin elämäntapojen puolesta voisi tuottaa tulosta, mutta perimälleen sitä ei kai itse kukaan mahda paljon mitään. Lisäksi haluaisin huomauttaa (jostain syystä säästelin viimeiseksi tätä pointtia), että luultavasti lähes koko Suomen kansan lisääntymisterveydenhuolto menee noissa luvuissa naisten piikkiin verrattain harvinaisia miehille tehtäviä vasektomioita lukuunottamatta. Minäkin olen useamman kerran elämässäni käynyt ronklauttamassa tuota alapäätä, ja ihan terveenä kerrassaan.

Mitä tästä nyt voi sitten sanoa. Nämä ovat hankalia asioita lapset, älkää heppoisin eväin käykö nettitaistoon näistä.

torstai 24. huhtikuuta 2008

ehh

Asensin eilen Google Analyticsin, jotta voin paremmin vaklailla, käykö täällä joku lukemassa sepustuitani (älkää huoliko, ei se kerro keitä te olette). Odottelen toki myös eksyykö joku lukija tänne jollain älyttömällä hakusanalla. Muistaakseni vanhaan blogiin tultiin etsimään tietoa mm. Barcelonan huorista (joista taisin itseasiassa jopa kertoakin, ainakin että mistä niitä löytää). Jee. Pitäisi valmistella huomiseksi ruotsin suullista pienryhmäjuttua artikkelista Från tornedalsfinska till meänkieli. Ei ole oikein tuota motivatsuunia.

Tukka on nyt lyhyt ja minä olen iloinen.

tiistai 22. huhtikuuta 2008

ordlistor

Hot:
viikset
parsa
tennarit
pussikaljasäät
liiallinen chilinsyönti
ruotsi

Not:
proseminaarityö
kylmä
ei-matkustaminen
katupöly
laiskuus

Tulossa:
uusi tukka
uudet farkut (kerta edellisille kävi ns. vanhanaikaisesti)
pussikalja
loma
kehitysmaatutkimus
työharjoittelu
haba

Menossa:
talvi
ranska
verigreippi
punaviini

Niin siis ihan olin tässä valmistamassa ordlistaa ruotsin suullista eläelmää varten mutta kun nääh. Että tämmöstä nyt sitten tuli. Nyt menen syömään ruuantähteitä.

tiistai 15. huhtikuuta 2008

The God Delusion

Luin tänään loppuun Richard Dawkinsin The God Delusionin (suomeksi taitaa olla Jumalharha, se on muistaakseni Terra Cognitan suomeksi julkaisema ja siten melko hintava, minulla on englanninkielinen pokkariversio). Ajattelin nyt listata tähän muutamia ajatuksia tuosta teoksesta. Ensinnäkin siitä kiitti setä Dawkinsille, että kirjaa oli mukava lukea (se oli siis hyvin kirjoitettu ja toimitettu). Varsinkin alussa kirja tuntui jotenkin hyvin..sanotaan käännyttävältä, enkä oikein tuntenut olevani kohderyhmää (kerta minua ei ollenkaan tarvitse käännyttää ateistiksi). Kun alussa oli uskiksilta otettu "luulot pois", muuttui kirja paljon mielenkiintoisemmaksi. Erityisen kiintoisaa antia olivat teoriat uskonnon kehittymisesta evoluution sivutuotteena ja ylipäänsä katsaus evoluutiobiologiaan, meemiteoriaan ja niiden eri sovelluksiin yms jne. Nämä eivät nimittäin olleet minulle kovin tuttuja (lienen nukkunut lukiossa, vai opetetaanko siellä edes näitä asioita?), vaikka nyt toki tiedänkin suunnilleen, mistä Darwinin oivalluksessa on kysymys (enkä täten mene esim. internetin keskustelupalstoille kyselemään "miksi apinat eivät enää nykyään muutu ihmisiksi?", mikä olisikin aika noloa). Samoin kirjassa mielestäni aika uskottavasti selitettiin mahdollisia syotä, miksi uskonnot ovat niin laajalle levinneitä, ja mistä tämä voisi johtua. Lisäksi Dawkins kritisoi mm. ylikorrektiutta, jolla ihmisten uskonnollisiin vakaumuksiin suhtaudutaan, aivan kuin usko olisi jotain, mitä ei missään nimessä saa loukata. (no tästä nyt on nykyäänkin ihan päättömästi esimerkkejä)

Mielenkiintoisten tieteellisten seikkojen lisäksi kirjassa oli sangen puistattavia esimerkkejä uskovaisista kaheleista ja heidän edesottamuksistaan. Suorastaan hämmästyttävältä tuntui myös mm. Yhdysvalloissa ilmeisen yleinen ateistien syrjiminen ja ateismin demonisointi (suoraan sanoen koko jenkkien sekopäinen hihhuliuskonnollisuus on aina puistattanut minua, kuten varmaan useimpia normaaleja). En tiedä johtuuko sitten siitä, että asun Suomessa, vai siitä, että satun elämään tämän lisäksi suuressa kaupungissa keskimäärin melko korkeasti koulutettujen ja /tai fiksujen ihmisten ympäröimänä (ja olenpa vielä syntynyt melko uskonnottomien ihmisten lapseksikin) että en ole koskaan törmännyt mihinkään syrjintää muistuttavaakaan ateismin takia. Ei minua edes yritä kukaan koskaan käännyttää (paitsi ne tässäkin blogissa esiintyneet jehovat, mutta sekin oli lähinnä hupaisaa). Tämä on tietysti hyvä asia, mutta kieltämättä hieman huolestuttaa kuinka tässä käy.

No, sen suuremmitta puheitta, kannattaa lukea tuo kirja, jos aihe kiinnostaa.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Kirjoista

Olen viettänyt sateista sunnuntaita pyörien internetin erilaisilla kirjakauppasivustoilla ja lukupiireissä. Tilasin itselleni Akateemisesta Hobsbawmin Interesting Times - A Twentieth Century Life (kohtuulliseen 14,90 euron hintaan), toivottavasti se on hyvä. Hobsbawmin fanittamiseni perustuu aika pitkälti siihen, että Äärimmäisyyksien aika oli kenties paras kirja, jonka olen tenttinyt. Pohdiskelin jo senkin tilaamista, tosin englanniksi, koska suomenkielinen painos on ollut loppu jo iät ja ajat.

Tämän jälkeen mietin, olenko joskus tulevaisuudessa sen verran varakkaampi, että voin hankkia vaikka huuto.netistä tai antikasta kokoelmastani uupuvat Saarikosken proosateokset (Asiaa tai ei, Eino Leino ja Ihmisen ääni - Pentti Saarikoski). Noihin ei ikinä törmää antikvariaateissa tai kirjaston poistokärryssä, tai ainakaan minä en ole törmännyt. Huudossa ja antikassa on silloin tällöin, nähtävästi saa varautua pulittamaan 20-40 euroa. Eihän se nyt sinänsä ole edes paljon, mutta jotenkin se nyt ehkä kuitenkin kirpaisee ehkä liiaksi. Oikeastaan useimpien kirjojen hinnat tuntuvat ihan kohtuullisilta, jos niitä vertaa vaikkapa oikiksen pääkoekirjoihin: kolme ohkaista, nidottua kirjaa, yhteishinnaltaan muistaakseni jotakuinkin 200 euroa.

Tein myös listan kirjoista, jotka haluaisin lähitulevaisuudessa lukea:
Miguel de Cervantes Saavedra: Don Quijote (tai oikeastaan Mielevän hidalgon Don Quijote de la Manchan seikkailut), jospa saisin tämän käsiini kesällä. (tämä on vähän samantyyppinen projekti kuin viimekesäinen Täällä pohjantähden alla, joka on, myönnettäköön se heti, edelleen kesken. Jos saan Quijoten kahlattua läpi ensin suomeksi, alan harkita samaa espanjaksi)
George Orwell: Homage to Catalonia
Chinua Achebe: Things Fall Apart
Arto Salminen: Varasto, tai joku muukin sen kirja. En jostain syystä ole tutustunut jo edesmenneen Salmisen tuotantoon vielä laisinkaan.
Marjane Satrapi: Persepolis (luen ihan hävyttömän vähän sarjakuvia, mutta tätä on kyllä kehuskeltu)

tiistai 8. huhtikuuta 2008

Kokkausbloggaus: Chili-mokkapalat

Olin tässä jo joitain päiviä pohdiskellut leipovani jotain jännää. Söin tuossa eräänä iltana Fazerin chili-suklaapatukkaa, ja "siitä se idea sitten lähti". Päätin valmistaa mokkapaloja, tuota lukion ekaluokan suosikkileivonnaista, mutta tällä kertaa chilillä höystettynä. Ohje on lukion tapaan otettu suoraan Pirkka-kaakaojauhepaketista (joskin lukiossa virittelimme mm. vegaanisia versioita samasta leivonnaisesta), ja menee jokseenkin näin:

2 munaa
3 dl sokeria
150 g margariinia
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta (real thingiä, ei mitään oboyta)
2 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi (meidän vaahto oli sellaista keskilöysää). Sulata rasva ja sekoita kuivat aineet jossain eri kulhossa. Lisää sulatettu rasva munavaahtoon. Sitten lisää vuorotellen kuivia aineita ja maitoa. Kaada rasvattuun piirakkavuokaan tai uunipellille (jolle on mielellään ensin sijoitettu leivinpaperi, ei rasvaa). Paista alatasolla 200 asteessa n. 25 minuuttia.

Tällä siis mentiin ensin. Kuorrutevaiheessa aloin soveltaa, kun en löytänyt mistään reseptiä, jota olisin voinut hyödyntää. Kuorrutus meni siis näin:

Sulata n. 60 g rasvaa kattilassa, lisää ehkä 0,5 dl kahvia. Sekoita joukkoon kolmisen desiä tomusokeria, joku ruokalusikallinen vaniljasokeria, kolme rkl kaakaojauhetta, ehkä teelusikallinen jauhettua chiliä (meillä oli itse kuivattua punaista thai-chiliä, mutta cayennepippuri on varmaan ihan hyvä myös), ja lopulta sulata joukkoon vielä 1/2 levyllistä Pandan tummaa suklaata (tai ihan minkä merkkistä vaan, mutta en nyt jaksa miettiä, että montako grammaa). Kaada kuorrute jäähtyneen piirakan päälle, jos jaksat odottaa sen jäähtymistä.

Elämästä ja muusta

Kirjoittelin tässä päivän ratoksi oikean, vanhanaikaisen 200 sanan kouluaineen toisella kotimaisella. Tai oikeastaan en kokonaan kirjoittenut, kun eilen kirjoitin jo 160 sanaa sitä. Sitten olin tässä aivan lähtemässä urheilunharrastuuhun, mutta tuollahan sataa vettä! En kyllä mee ulos! (ainakaan ennen kuin etsin sateenvarjon). Tulin siis tänne.

Ajattelin nyt kirjoittaa vaikkapa siitä, miten minulla menee aina maanantaisin aivo monikielisyydestä johtuvaan häiriöön, jonka takia maanantai-iltaisin yleensä lähinnä makaan puoliälyttömänä sohvalla. Minulla on nimittäin maanantaisin kolme kurssia kolmella eri kielellä, joista yksikään ei ole äidinkieleni suomi. Eilen mm. keskustelin Euroviisuista ja verbeistä espanjaksi, sitten ns. rinkebysvenskasta ruotsiksi, ja lopulta vielä kuuntelin englanniksi luentoa englanninkielisen kirjallisuuden kaanonista ja siirtomaahistoriasta.

Aikomuksenani on myös ollut hieman jotenkin käsitellä parhaillaan luvussa olevaa Richard Dawkinsin The God Delusionia, mutta ehkäpä luen sen ensin loppuun, ja vasta sitten alan laukoa mielipiteitäni.

Tänään menen Lepakkomieheen keikalle. Voisin myös ehkä juoda siellä kaljaa. Kalja on hyvää. Kivaa, että tapahtuu jotain.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Alexander "ulkoministeri" Stubb pelottaa minua!

IIIIIK!
Joo, ei mulla muuta.
(kuva: Pekka Multanen/hs.fi)

EDIT: Jouduin poistamaan kuvan, kun en enää itse uskaltanut vierailla blogissani.

lauantai 29. maaliskuuta 2008

El ChikiChiki eli kappale, joka laittoi Espanjan sekaisin?

Vaikka en perusta Euroviisuista laisinkaan, haluan jakaa kanssanne Espanjan tämän kevään viisukappaleen. Ralli on soinut päässäni jo pari päivää, enkä halua olla ainoa! Hyvät naiset ja herrat: Rodolfo Chikilicuatre ja Baila ChikiChiki:

perjantai 28. maaliskuuta 2008

Piparista, sen saamisesta ja jakamisesta

Hesarin keskustelua, eräitä blogeja ja ilmeisesti internettiä ylipäänsä on viimeaikoina puhuttanut miesten tasa-arvo. Onpahan aiheesta julkaistu kirjojakin. Koska en ole vieläkään lukenut sen enempää Kotron ja Sepposen toimittamaa Mies vailla tasa-arvoa -teosta kuin Henry Laasasen Naisten seksuaalista valtaakaan, en nyt pyri kommentoimaan niiden esittämiä väitteitä vaan pikemminkin seuraamieni keskustelujen herättämiä mielikuvia (jos joskus saan jomman kumman tai molemmat teokset käsiini, lupaan lukea ne ja kommentoida sitten).

Koska olen opiskellut useita kursseja naistutkimusta, positioni on varmaankin jotenkin värittynyt, enkä siksi pysty kommentoimaan tätä(kään) asiaa neutraalisti. Ei se mitään. Olen kuitenkin erilaisista artikkeleista ja kirja-arvioista saanut sellaisen käsityksen, että noiden edellä mainittujen kirjojen mukaan suomalaisella miehellä on tasa-arvopulmia monilla elämän osa-alueilla. Eikä siinä mitään: Minustakin on epäreilua ja epätasa-arvoista, että vain xy-kromosomit omaava ihmisyksilö joutuu kotimaassamme suorittamaan asevelvollisuuden (ja lisäksi minusta on sanalla sanoen typerää vedota tässä keskustelussa siihen, että naiset joutuvat synnyttämään: ei liity!). On myös hiukan kummallista, että huoltajuuskiistoissa lapsen/lasten huoltajuus menee lähes aina äidille (tosin esim. omassa tapauksessani isääni tuskin hirveästi huoltajuuteni kiinnosti, eikä siitä kyllä mitään kiistaa ollutkaan), sillä ainakin itse haluan uskoa, että isä on huoltajana ihan yhtä pätevä, ainakin jos tämä on ollut eroonkin asti jotensakin läsnä lasten elämässä. Ei myöskään ole kivaa, että syrjäytyneistä suurin osa on miehiä, tai että miehet kuolevat naisia varhemmin, maksavat suurempia vakuutusmaksuja (toisaalta pienempiä parturimaksuja, hehheh) tai eivät saa tarpeeksi piparia (tämä viimeinen ei kyllä minusta sori vaan ole mikään yhteiskunnallinen ongelma).

Se, mitä minä en tässä keskustelussa ymmärrä (kenties sukupuolestani ja naistutkimustaustani johtuen?), että miksi näistä ongelmista syytetään a) naisia, b)feministejä, c)tasa-arvovaltuutettua? En kerta kaikkiaan käsitä, miten feministien syyllistäminen miesten unohtamisesta auttaa ratkaisemaan näitä ylläesitettyjä (tai muitakaan) tasa-arvopulmia! Omien kokemusteni mukaan nimittäin feministitkään eivät syyllistä tasa-arvon ongelmista yksittäisiä miehiä tai ilkeitä sovinisteja (pyydän saada huomauttaa, että juuri edellä esitetystä kuuluisa radikaalifeminismi ei koskaan varsinaisesti rantautunut Suomeen, ja on muutenkin nykyään, jos kohta koko historiansa ajan naisliikkeiden marginaalissa, eikä siksi oikein sovi esimerkiksi ainakaan suomalaisesta keskustelusta). Pikemminkin naisliikkeet ovat pyrkineet yhteiskunnan muuttamiseen ongelmien ratkaisemiseksi. Judith Butler tai Luce Irigaray -tyyppinen akateeminen ja filosofinen naistutkimus taas ei niinkään pyri yhteiskunnan muuttamiseen vaan sukupuolen problematisoimiseen, mutta sitä nyt ei ainakaan voi syyttää asevelvollisuudesta, huoltajuudesta tai muista konkreettisista yhteiskunnan epäkohdista. Näin ollen ihmettelen, että "missä pelaa", miesasiamiehet? Miksen ole onnistunut kuulemaan mitään konkreettisia parannusehdotuksia yllämainittuihin ongelmiin? Jos nykyinen asevelvollisuussysteemi kyrpii, niin kyllä sitä voi pyrkiä muuttamaan, tai ainakin yrittää saada aikaan keskustelua (jossa olisi muitakin argementteja ja parannusehdotuksia kuin "mutku epistä")

Lopuksi haluaisin vielä sanoa, että minua suoraan sanottuna hämmästyttää tuo koko "naisten seksuaalinen valta" (siksi ajattelinkin lukaista tuon kirjan jos sen jostain saan käsiini, sikäli päättömiltä vaikuttavat kaverin argumentit). Lisääntymishommelit ovat toki aika oleellinen juttu noin niinkuin lajin olemassaolon kannalta, mutta minua hieman riipii se, että tässä tunnutaan nyt sotkevan biologiaa, yhteiskunnallista tasa-arvoa ja ns. markkina-arvoteoriaa aika kummallisella tavalla. Tai ainakin vähintäänkin haluaisin huomauttaa kirjoittajalle, että itsekin olen kuulkaa jakanut tuota piparia ihan kohtuullisesti, mutten ole vieläkään huomannut saaneeni siitä mitään taloudellisia ja yhteiskunnallisia etuja, enkä ole edes huomannut, että tämän samaisen piparin saaminen olisi vaatinut saajapuolelta sen erikoisempia taloudellisia panostuksia (peseytymistä yms. normaalia itsestä huolehtimista ei todellakaan lasketa!). Missä on paljonpuhuttu seksuaalinen valtani? Jos ongelma puolestaan on siinä, että tietyt miehet eivät saa sitä piparia, vaikka kuinka haluaisivat niin mitä ihmettä tälle asialle voi kukaan tehdä? Ei voi kuulkaa kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu, niin sanoo meidän äitikin. Ei piparin saaminen ole mikään ihmisoikeus (lukekaa vaikka tästä)

torstai 27. maaliskuuta 2008

Les suisses ne sont pas neutres, ils attendent de savoir de quel coté Chuck Norris se situe.

Vietän torstai-iltaa harjaannuttamalla ranskan kielen taitojani Facebookin Chuck Norris ne porte pas de montre. Il décide de l'heure qu'il est -ryhmässä. Jee! Lisäksi leivoin piirakan, nyt odottelen että se jäähtyisi syömäkelpoiseksi.

En ole oikein viime aikoina jaksanut bloggailla mm. seuraavista syistä:
- lähinnä tekee mieli blogata silloin, kun olen suivaantunut kanssaihmisiin tai ärsyyntynyt heidän mittaamattomasta typeryydestään (kts. toiseksi uusin bloggaus). Tätä tapahtuu usein kun esim. luen lehteä, surffailen internetissä, tapaan ihmisiä tai herään aamulla. En kuitenkaan tohdi kaataa tuota kaikkea hiljalleen patoutuvaa vihaa lukijoideni niskaan.
- ahistaa ku pitäs olla niiq jotai kansalaisjournalismii tääl siis hei haloo
- maailma
- koska pitäisi opiskella ja keksiä, mitä tehdä elämällään. Se on aika työlästä puuhaa tuo jälkimmäinen, ei oo paljon aikaa istuskella bloggerissa.

Iih, voisin mennä kaljalle, mutta ensin piirakkaa.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

keskiviikko 5. maaliskuuta 2008

pari valittua sanaa

Mietin tässä vaan, kun eräät kunnon kansalaiset erään sanomalehden nettikeskustelussa ovat pillastuneet jostain helvetin kuolleista lokeista, että mikä tätä maailmaa vaivaa. Voisikohan joku kertoa minulle miksi:
1. Se, että eräs taiteilija Mäki tappoi 80-luvulla kissan, on järkyttänyt kansan syviä rivejä niin, että siitä jaksetaan paitsi edelleen vauhkota niin myös kätevästi yleistää koskemaan koko nykytaidetta? Se oli yksi kissa! Voi voi että se kuoli! Nyyh! Olikin koko Suomen ensimmäinen kuollut kissa ikinä!
2. Samat valveutuneet kansalaiset itkivät suunnilleen verta kun telkkarissa syötiin koiraa? Mitä sitten?
3. Ne nyt ovat saaneet hepulin, että joku on käyttänyt taideteoksessa täytettyjä lintuja?

Jos saisin ne kuuluisat kolme toivetta, niin toivoisin kyllä, että suomalaisten päähän taottaisiin jossain vähän järkeä ja ennen kaikkea suhteellisuudentajua.

Taidan nyt katsoa hieman väkivaltaviihdettä ja lähteä sen jälkeen tyhjentelemään ilmoja rumista autoista. heippa.

tiistai 19. helmikuuta 2008

on jäänyt jotakin tuuleen

Jopas jotakin, Comandante en Jefe, toveri Fidel Castro luopuu Kuuban presidenttiydestä ja armeijan komentajuudesta, kertoi Hesari tänä aamuna. Jo väistyi Kosovo uutisista. Tässä aamupäivän ratoksi lueskelin Castron viestin Granma-lehden nettiversiosta. Koska kaikki lukijani eivät ehkäpä osaa espanjaa, tiivistän tässä hieman Comandante Castron viestiä: Castro toteaa hoitaneensa presidentin virkaa jo monta vuotta, tämän jälkeen kertaa hieman terveydentilaansa ja terveysongelmiaan ja kertoo, että halusi valmistaa kansan poissaoloonsa, sekä poliittisesti että psykologisesti. Viestin oleellinen osa lienee tämä:

A mis entrañables compatriotas, que me hicieron el inmenso honor de elegirme en días recientes como miembro del Parlamento, en cuyo seno se deben adoptar acuerdos importantes para el destino de nuestra Revolución, les comunico que no aspiraré ni aceptaré- repito- no aspiraré ni aceptaré, el cargo de Presidente del Consejo de Estado y Comandante en Jefe.

(sinnepäinkäännös: Rakkaille maanmiehilleni, jota tekivät minulle valtaisaa kunniaa valitessaan minut äskettäin
jäseneksi Parlamenttiin, jonka keskiössä päätetään vallankumouksemme kohtalosta, kerron teille, että en tavoittele enkä hyväksy - toistan - en tavoittele enkä hyväksy valtioneuvoston presidentin ja armeijan ylipäällikön virkaa.)

Tämän jälkeen Castro siteeraa kirjeitään Randy Alonsolle, Mesa Redonda -nimisen ohjelman ohjaajalle (Kuuban tv:ssä). Näissä katkelmissa Castro kertoo vallankumouksen haasteista ja perustelee mm. miksi on aika antaa tietä nuoremmille, mutta kuitenkin samalla luottaa vallankumouksen "vanhaan kaartiin".

Että tämmöistä. En sitten ehtinyt Kuubaan Castron aikana. Saattoi kyllä olla melko fiksukas teko Castrolta (jos siis ajatellaan systeemin jatkuvuuden kannalta) siirtää valta pois itseltään jo elinaikana. Floridassahan kai jo odoteltiin Castron kuolemasta seuraavaa hämmennystä. Muuten nyt ottamatta kantaa juuri nyt Kuuban systeemin toimivuuteen tai sen moniin puutteisiin ja vikoihin, oman kuolevaisuuden myöntäminen ei kai yleensä ole kuulunut itsevaltiaiden pirtaan. Jep, pisteet Castrolle.

tiistai 12. helmikuuta 2008

äh

Bloggaan nyt sitten kun en muutakaan näytä saavan aikaiseksi (pitäisi saada aikaan seuraavia asioita: hakea virallinen opintosuoritusote, pohdiskella kevään opintoja, viedä yksi resepti uusittavaksi, tiskata ja kääriä futon). On vaan jotenkin nääh-olo. Tulisipa kevät edes, olen jo melko kyllästynyt jatkuvaan harmauteen. Tarkemmin ajatellen ei minua kyllä huvita blogatakaan, vaikka äsken mielin vielä avautua muutamista lempiaiheistani, kuten ihmisten loppumattomasta typeryydestä, SDP:n puheenjohtajakisasta ja yhdestä kirjasta, jota luen. äh.

tiistai 5. helmikuuta 2008

havaintoja lontoosta

Käväisimme talven ratoksi Lontoossa. Se oli mielestäni sangen kelvollinen, ihmiselle sopiva kaupunki, jossa viihtyisi pitemmänkin tovin (kuin viikon) henkilö. Koska itselleni tyypilliseen tapaan en ottanut matkalla valokuvia, jaan sen sijaan tähän havaintojani englantilaisista ja heidän mainiosta kaupungistaan.
1. Englantilaispäättäjille ei taida olla järin suurta luottamusta kansalaistensa niin sanottuun maalaisjärkeen eli 'common senseen'. Tätä luottamuksen puutetta ilmentää kansalaisten jatkuva ohjeistus ja komentelu erilaisten kylttien muodossa. Onkin selvää, että jos kansalaista ei erikseen varoiteta kynnyksistä, matalista katoista (mind your head!), raosta metrovaunun ja laiturin välissä (mind the gap!), sähkövirrasta (danger! risk of death!), ovien avaamisesta tai sulkemisesta (fire door, keep shut! risk of death if opened! don't lean against the door! closing! stand clear!) tai liukuportaiden vaaroista (hold the handrail! walk, don't run!), on kansalainen alituisessa kuolemanvaarassa, tai ainakin mahdollisesti satuttaa itseään, jollaista ei toki voida sallia. Kylttien lisäksi kansalaisturvallisuutta valvoi cctv-kamera n. metrin välein.
2. Englantilaiset ovat osanneet rakentaa mm. pompöösin parlamenttitalon, jokusen linnan, ison kellon ja monta hienoa kirkkoa. Tästä huolimatta he eivät osaa rakentaa ilmastoonsa (joka ei tosiaan sanalla sanoen ole kovin kaksinen!) sopivia asuinrakennuksia, joissa olisi esimerkiksi eristys. Sen sijaan heillä on rappukäytävässä kokolattiamattoa, huonosti toimiva lämmitysjärjestelmä ja eri hana kylmälle ja kuumalle vedelle. Lisäksi suunnilleen kaikkialla vetää.
3. Viitaten edellä mainittuun, englantilaisilla on myös ilmeisesti kova muutosvastarinta.
4. Metro on kätevä ja toimii hyvin, paitsi silloin kun ei toimi.
5. Museot ovat ilmaisia, joka on erinomainen asia. Käytiinkin Tate Modernissa (n. neljä tuntia), Tate Britainissa (n. kaksi tuntia) ja British Museumissa (n. neljä minuuttia).
6. The Guardian on hyvä sanomalehti. Aika monen muun lehden kannessa oli tissit. Tai Britney. Tai molemmat.
7. En ole vieläkään syönyt fish and chipsiä. Hippien vegaaninen shepherd's pie oli hyvää. Kaljakin on hyvää.
8. Useimmissa paikoissa oli kasvisruokavaihtoehtoja (jotka, toisin kuin eräissä muissa maissa, joita en nyt tässä mainitse nimeltä, eivät sisällä kinkkua), ja ruokapaketeissa lukee 'suitable for vegetarians' joskus myös melko tarpeettomasti (vai onko muka olemassa vettä joka ei sovellu kasvissyöjille? tai appelsiinimehua?).
9. Paikalliset olivat kohteliaita ja kivoja kaikkialla (paitsi yksi vanhempi kassarouva Sansburysissa), mikä on mukavaa. Itse en aina älynnyt olla niin tolkun kohtelias ihan aina. Ei oikein luonnu hokea kiitosta ja pleasea useita kertoja yhden lausuman aikana.
10. Englannissa on oikea kangaskassivillitys. Kaikki kynnelle kykenevät kaupat, kirjastot ja muut paikat kaupittelivat erilaisia kangaskasseja ja muita reusable-pusseja. Suomessahan ainakin mummot ja hipit ovat jo ammoisista ajoista käyttäneet kangaskasseja, joten sikäli tuo (sinänsä tervetullut) villitys oli vähän hassu.

Lopetan nyt tällä erää tähän, ja alan selvitellä, miten menettelen Kelan, tuon jokaisen opiskelijan rakkaimman vihollisen kanssa. Ne penteleet nimittäin eväsivät opintotukeni. (tähän liittyy pitkä selostus, jota en nyt tässä kerro, paitsi sen varoitan, että älkää ikinä luottako kelan virkalijaan, jos se sanoo, että "tämän pitäisi olla tällä selvä". Ei ole, vaan valehtelee kuin muuli, se virkailija!)

tiistai 22. tammikuuta 2008

aivoräjähdys

Argh! Ärsyttää! Miksi ihmiset on niin tylsämielisiä tampioita?!? Ja miksi ne pääsee laukomaan typeriä mielipiteitään lehtiin? En ymmärrä!! Mitä väliä, jos jollain on asunnossa avokeittiö! Voi kyynel, jos naapurisi polttaa omalla parvekkeellaan kessua! Itke mulle joki! Nuijat, ansaitsette avokeittiönne ja ketjupolttajanaapurinne! Nii!

sunnuntai 13. tammikuuta 2008

muutamia syitä pitää ihmiskunnasta

Ihmiskunta on tehnyt muutamia mielestäni sangen hienoja ja verrattomia keksintöjä, jotka ovatkin oivallinen syy olla vihaamatta ihmiskuntaa, ainakaan kovin paljoa. Henkilökohtaiset suosikkini, ihmiskunnan kerrassaan lyömättömät saavutukset ovat:
1. Luku- ja sitä myöten myös kirjoitustaito.
2. Polkupyörä.
3. Juusto.

perjantai 11. tammikuuta 2008

Elämänohje

Elämässä ei tapahdu oikein mitään, mistä jaksaisin avautua. Olen lukenut ihan hyviä kirjoja tosin, ja juonut kaljaa välillä. Lukekaa kirjoja ja juokaa kaljaa, se on kivaa.