tiistai 29. tammikuuta 2013

TTT: Kymmenen Madridiin sijoittuvaa romaania

Uuden asuinpaikkani myötä päätin pitkästä aikaa laatia Top Ten Tuesday -listan, jonka aiheeksi tällä kertaa valitsin Madridiin sijoittuvia tai ainakin sitä sivuavia romaaneja. Alun perin ajattelin helpottaa hommaa ja valita laajemminkin Espanjaan sijoittuvia kirjoja, mutta lopulta päätin kuitenkin haastaa itseäni ja etsiä juuri tänne Madridiin sijoittuvia kirjoja, vaikka en ole sellaisia juurikaan lukenut. Yritän nyt sitten ainakin muutamia listan kirjoista lukea täällä ollessani.
Retiron puisto 

1. Camilo José Cela: Mehiläispesä (La Colmena)
Nobel-palkittu Camilo José Cela saa kunnian aloittaa listan. Miehen pääteoksenakin on pidetty La Colmenaa  eli Mehiläispesää, joka kuvaa sisällissodanjälkeisen Madridin seurapiirien elämää. Kirjan seksuaalisväritteisten kuvausten vuoksi se joutui sensuurin hampaisiin ja julkaistiin ensimmäisen kerran Buenos Airesissa. Lukisin tämän kirjan mielelläni, mutta taidan turvautua suomennokseen, sillä epäilen, että sinänsä ihan kelpoisa espanjan kielen taitoni ei riitä nobelistin selättämiseen.

2. Arturo Pérez-Reverte: Un día de cólera
Erityisesti historiallisista romaaneistaan (lajityyppi on muuten Espanjassa hämmästyttävän suosittu) tunnetun Pérez-Reverten kirjoista useampikin sijoittuu ainakin osittain Madridiin. Suomennetuista esimerkiksi kapteeni Alatristen seikkailut sekä Flaamilainen taulu ymmärtääkseni ovat tällaisia. Listalle valitsin kuitenkin suomentamattoman Un día de cóleran, joka kertoo paikallishistoriallisesti merkittävän toukokuun
2. päivän tapahtumista vuonna 1808, satunhan asumaan varsin lähellä samojen tapahtumien mukaan nimettyä Plaza de 2 de Mayoa.

3. C. J. Sansom: Talvi Madridissa (Winter in Madrid)
Toisen maailmansodan jälkeiseen Madridiin sijoittuva mysteeriromaani, jota olen lukuisia kertoja pyöritellyt näpeissäni, mutta toistaiseksi jättänyt lukematta.

4. Antonio Muñoz Molina: Madridin mysteeri (Los misterios de Madrid)
1990-luvun alussa suomennoksena ilmestynyt Madridin mysteerit sijoittuu nimensä mukaisesti Madridiin ja kertoo kaupungissa seikkailevan maalaistoimittaja Lorenvito Quesafan edesottamuksista. Vaikuttaa melko mielenkiintoiselta kirjalta, ja on ilmeisesti alun perin ilmestynyt jatkokertomuksena sanomalehdessä.

5. José Ángel Mañas: Historias del Kronen
Tämä kirja on luultavasti hiukkasen kuuluisampi samannimisenä elokuvana. Parikymppisen opiskelijapojan alkoholinhuuruisesta elämästä kertova Mañasin esikoisromaani pääsi Nadal-palkinnon finaaliin, joten ei se ehkä ihan huono ole. Ostin kirjan tämän listan kokoamisen innoittamana pokkarimuodossa, ajattelin lukea tässä piakkoin.



6. Ernest Hemingway: Kenelle kellot soivat (To Whom the Bell Tolls)
Jo toinen nobelisti listalla! Amerikkalainen mies Espanjan sisällissodassa. Tätä en ole lukenut, mutta toisen Papan Espanjaan sijoittuvan teoksen, Ja aurinko nousee, kylläkin. Siinäkin muistaakseni käydään loppupuolella Madridissa, mutta enimmäkseen ollaan kuitenkin Pamplonassa ihmettelemässä San Ferminiä.

7. Lucía Etxebarria: Beatriz y los cuerpos celestes
Espanjalaiselta Lucía Etxebarrialtakin olen lukenut joskus yhden kirjan, en kuitenkaan tätä. Etxebarrialta ei käsittääkseni ole suomennettu yhtäkään teosta, tämän nimi kääntyisi jokseenkin Beatriz ja taivaalliset ruumiit (ruumis merkityksessä 'keho', ei merkityksessä 'kuollut'). Etxebarria edustaa tuon aiemmin mainitun José Ángel Mañasin kanssa samaa kirjailijapolvea, ja voittanut monia kirjallisuuspalkintoja. Beatriz y los cuerpos celestes kertoo kolmesta naisesta, Catista, Monicasta ja Beatrizistä. Madridin lisäksi kirjassa ollaan Edinbughissa. Voisinpa vaikka lukea!

8. Matthew Gregory Lewis: The Monk
1700-luvun lopulla ilmestyneessä, omana aikanaan jonkinlaisen skandaalin aiheuttaneessa goottilaisessa romaanissa ollaan myös ainakin osittain Madridissa. Uteliaisuuttani latasin puhelimen Kindleen ilmaisversion kirjasta, mutta vähän luulen, että tämä jää lukematta, en jaksanut kahlata läpi kokonaan edes wikipedian juoniselostusta. Goottilainen romaani ei ehkä ole ihan suosikkilajityyppini.

9. Benito Pérez Galdós: Fortunata y Jacinta
Listan loppuun saattamiseksi joudun tosiaan kaivelemaan aika vanhaa kirjallisuutta. 1887 ilmestynyt Fortunata y Jacinta edustaa espanjalaista realismia. Romaanissa käsitellään luokkateemoja ja keskiluokan sukupuolimoraalia. Kirjan päähenkilö Juanito Santa Cruz nai äitinsä toiveesta serkkunsa Jacintan, mutta liitto on lapseton. Sitten käy ilmi, että päähenkilöllämme onkin avioton lapsi alempaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvan entisen heilansa Fortunatan kanssa. Ja sitten oletettavasti tapahtuu traagisia.

10. Julio Llamazares: El cielo de Madrid
Listan viimeseksi valitsin espanjalaisen journalistin, tv-kasvon ja radioäänen Julio Llamazaresin kirjan El cielo de Madrid ("Madridin taivas"). Vuonna 2005 ilmestynyt romaani on tämäkin jonkin sortin kasvukertomus juuri diktatuurin ikeestä vapautuneessa maassa. Viattomuus menetetään, onnea etsitään ym.

Jono El Pradon ilmaisiltaan.

En tiedä, mistä se sitten kertoo, mutta on muuten huomattavasti helpompi keksiä Barcelonaan sijoittuvia kirjoja. Ulkomuistista keksin tämän listan kirjoista noin puolet, ja loput jouduin googlailemaan, kun taas Barcelonaan sijoittuvia kirjoja olen jo pelkästään itse lukenutkin ainakin kymmenen. No, jonain tiistaina teen vielä niistä listan (ehkä jo piankin), mutta todettakoon nyt tässä, etten tahtonut uskoa, ettei edes mikään dekkarisarja sijoitu Madridiin (ainakaan mikään sellainen, jonka googlella löytäisin), kun Barcelonassa seikkailevat niin Petra Delicadot kuin Pepe Carvalhotkin. Puhumattakaan sitten lukuisista kaupunkiin sijoittuvista historiallisista romaaneista. Omituisen epäkirjallinen kaupunki tämä Madrid!

lauantai 26. tammikuuta 2013

Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Kiinnostuin Aki Ollikaisen Nälkävuodesta keväällä sen ilmestyttyä ensisijaisesti kirjan kauniin kannen takia, mutta pian aloin kiinnittää huomiota myös kirjalle sateleviin lukuisiin ylistäviin arvioihin. Kevään ja kesän aikana en kuitenkaan tullut kirjaan tarttuneeksi, ja pian huomasinkin syksyn koittaneen ja Ollikaisen nousseen HS:n esikoiskirjapalkintoehdokkaaksi. Yleisesti ottaen en mitenkään erityisesti pyri lukemaan palkintoehdokkaita (tai no, usein ajattelen lukevani, vaan en kyllä yleensä saa luetuksi), mutta nyt päätin kuitenkin viimein tarttua tähän kirjaan.


Hiukan vielä vetkuttelin asiassa, kunnes muistin laittaa kirjan varaukseen. Ja kerrankin minulla kävi hyvä tuuri kirjastovarausten ajoituksessa; laitoin varauksen sisään pari päivää ennen kuin Hesarin esikoiskirjapalkinnon voittaja julkistettiin. Näin ollen en joutunut odottamaan teosta ihan mahdottoman kauan (vaikka jonkun aikaa kylläkin), ja sain sen lopulta luettavakseni hiukan ennen kuin Finlandia-palkinnon jakoa (tänäkään vuonna en siis lukenut Finlandia-ehdokkaista kuin yhden – Dora, Doran – ennen palkinnon jakoa, mutta finalisteista kuitenkin luin neljä kuudesta, hyviä kirjoja olivat). Joululomalla luin Jään (siitä juttu tulossa myös), mutta itse olisin ehkä antanut palkinnon Ollikaiselle. Niinpä minusta olikin ihan mahtavaa, että Blogistanian Finlandia meni Ollikaiselle, vaikka en itse muistanutkaan osallistua. Nälkävuosi nimittäin on todella hyvä romaani.


Nälkävuoden tarina on verrattain yksinkertainen: on 1860-luvun suurten nälkävuosien pahin talvi, jona maan monilukuiset köyhät joutuvat suurin joukoin kerjuulle, tulevat lyödyksi, häpäistyksi ja ulosajetuksi, kuolevat ja kohmettuvat tienpenkoille ja pellonpientareille. Kirjassa seurataan nälkävuoden tapahtumia kolmesta näkökulmasta: teoksessa esiin nousevat kerjuutielle joutuva torpparivaimo Marja lapsineen sekä varakkaat, verrattaisessa yltäkylläisyydessä elävät Renqvistin veljekset, apulaiskamreeri ja lääkäri. Kolmantena kurkistuspisteenä tapahtumiin toimii senaattori (esikuvanaan ilmeisesti itse J. V. Snellman). Köyhät kulkevat ovelta ovelle, pyytävät vellitilkkaa tai yösijaa, ovat toisten armoilla, kun taas hyväosaiset saavat pohtia tilannetta lämpimissä kodeissaan, vaivata mieltään perheasioilla, sukupuolimoraalisilla kysymyksillä, valtion taloustilanteella ja poliittisilla periaatteilla. Lopussa tiet kohtaavat, ainakin tavallaan.


Pituudeltaan Nälkävuosi on melkeinpä pienoisromaani, eikä siinä ole mitään ylimääräistä. Tarina kantaa läpi koko kirjan, eikä kirjailija ajaudu sivupoluille, harhaudu tarpeettomaan kuvailuun tai ylenmääräiseen selittämiseen.  Henkilöistä ei lukijalle paljoa kerrota, silti he elävät ja hengittävät, tuntuvat aidoilta. Kirjassa nälkävuodet tulevat yllättävänkin todeksi, vaikka kyseessä on niinkin kaukainen aika sekä ajallisesti että temaattisesti. Teoksen kieli on tiivistä, hiottua ja kaunista, mutta ei kuitenkaan läpikotaisesti puunattua. Minulla on taipumusta löytää kirjoista aina jotain jos nyt ei moitittavaa, niin ainakin jotain vastapainoa kehuille ja ylistyksille, mutta nyt on kyllä todettava, että Nälkävuosi otti ja yllätti. En nimittäin oikeastaan keksi, miten tämän tarinan olisi voinut paremmin kertoa. 

Aki Ollikainen: Nälkävuosi. Kansi Elina Warsta. Siltala 2012.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Pari sanaa viime vuodesta (eli todella myöhäinen vuodenvaihdepostaus)


Kirjablogeissa taitaa olla jossain määrin vakiintunut tapa julkaista vuodenvaihteessa jos jonkinlaisia yhteenvetopostauksia, ja itsekin olen tainnut aiempina vuosina sellaisia harrastaa. Tämä vuodenvaihde meni aikamoisessa hullunmyllyssä, joten en ehtinyt lopulta julkaista minkäänlaista postausta, mutta ajattelin nyt kuitenkin hiukan puida viime vuoden lukemisiani nyt, kun vuodenvaihde ei ole vielä ihan toivottoman kaukaista menneisyyttä.

Tutkailin vuonna 2012 lukemiani kirjoja ja joudun toteamaan, etten ole miesmuistiin lukenut niin vähän kuin menneenä vuonna. Pääsyyllinen tilanteeseen lienee se, että tulin rohmunneeksi yhtä sun toista muuta puuhaa, palkallista ja palkatonta, joiden seurauksena vapaa-aika kutistui toisinaan olemattomiin. Lisäksi tänä, kuten aiempinakin vuosina, työni koostui niin pitkälti lukemisesta, että ihan heti ensimmäisenä vapaahetkenä en sitten yleensä tullut kirjaan tarttuneeksi (toisena jo sitten kyllä). Tylsää silti, sillä olisin mielelläni lukenut enemmänkin.

Esimerkki asunnon kirjapinoista. Tämä sijaitsee
olohuoneessa kaiuttimen päällä.

Koska laiminlöin niin monia kiinnostaviakin kirjoja, en taida tänä vuonna edes laatia top10-listausta, mutta todettakoon nyt kuitenkin, että vuoden lukuelämysten huippua minullekin tarjosivat palkitut ja Blogistaniankin Finlandia-skabassa hallinneet Aki Ollikaisen Nälkävuosi ja Ulla-Lena Lundbergin Jää (molemmista arviot ovat vasta tekeillä). Klassikko-osastolta kovinta kamaa tarjoili James Joyce, vaikka Ulysses onkin edelleen kesken (ja jäi Suomeen, koska se möhkäle ei vaan mahtunut matkalaukkuun). On se silti ihan tajuton pläjäys. Muuten ulkomaisista ehkäpä tämän vuoden paras oli Lionel Shriverin ajat sitten ilmestynyt Kaksoisvirhe, sekä blogiharrastuksen ulkopuolella lukemani Daniel Galeran Barba ensopada de sangue, joka oli samalla ensimmäinen kokonainen portugaliksi lukemani kirja.  Dekkariosasto oli kevätpuolella kovin yliedustettuna, mutta erityisen mieleenpainuvia teoksia en siltä saralta lukenut, joten ykköseksi on helppo nostaa Jo Nesbon Aave (minulla on ehkä jonkinasteinen literary crush Harry Holeen...). Tietokirjallisuudesta voisin nostaa vaikkapa Kari Enqvistin Uskomattoman matkan uskovien maailmaan, vaikka onkin myönnettävä, että pidän vielä enemmän Esko Valtaojan kirjoitustyylistä, joten jos olisin ehtinyt lukea Kaiken käsikirjan (sekin jäi harmittavasti kesken), se olisi ehkä noussut korkeimpaan kunniaan tietokirjallisuuden saralla.

Lisäksi tekstiin mitenkään liittymätön kuva
jännistä taloista tässä lähellä.

Vannoin jossain vaiheessa hillitseväni kirjaostoksia, enkä itseasiassa kauheasti ostanutkaan kirjoja. Jostain niitä nyt kuitenkin kerääntyi ja asunnon kaikki kolme kirjahyllyä ovatkin armottoman täynnä ja kaiuttimien päällä, ikkunalaudoilla, yöpöydillä ja muilla tasoilla pyörii orpoja kirjapinoja. Onneksi kirjat saivat jäädä jälkeeni odottamaan paluutani. Itse pakkasin mukaan vain pari englanninkielistä pokkaria, mutta voi olla, että pyydän tulevia vieraita kiikuttamaan hiukan lisää luettavaa. Toki aikeissa on myös lukea jotain paikallisella kielellä, en vain ole vielä ehtinyt tutkiskelemaan kirjakauppoja ja divareita. Asustelen sellaisilla kulmilla, että ihan vieressä ei ole kirjastoa, mutta olen kyllä harkinnut paikallisen kirjastokortin hankkimista.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

George R. R. Martin: A Clash of Kings & A Storm of Swords

Loppukesästä ja syksystä (loppuvuoteni oli nähtävästi todella kiireinen, sillä jotenkin edelleen tuntuu, että elokuun lopusta on vierähtänyt vasta aivan pikkainen tovi!) luin George R. R. Martinin fantsusarjan toisen ja kolmannen osan, A Clash of Kings sekä A Storm of Swords. Kuten jo ensimmäisen osankin kohdalla avauduin, sarja ei ole täysin ongelmaton. Toinen osa möllöttikin yöpöydälläni keskeneräisenä parisen kuukautta, ja kolmanteenkin tuhlasin ainakin kuukauden päivät (tarpeetonta varmaan sanoakaan, että tällä hetkellä ikuisuuskesken on sarjan neljäs osa, jonka toiveikkaana raahasin jopa mukaan tänne Espanjaan). No, toinen ja kolmaskin osa tulivat kuitenkin luetuiksi, joten lienee niistä jotain sanottavakin (huom. tulee ehkä juonipaljastuksia!)

Sarjan toisessa osassa ensimmäisessä osassa alkaneet jännitteet ovat eskaloituneet sodaksi, jossa lukuisat kuninkaat tavoittelevat valtaa ja voittoa (hence, the name) mukaanluettuina nuija poikakuningas Joffrey, "king in the North" Robb Stark, edesmenneen Robert-kuninkaan veljet Renly ja Stannis sekä Iron Islandsien hallitsija Balon Greyjoy ja suuruudenhullu poikansa Theon. Lisäksi meren takana omia kuvioitaan hioo Targaryenin kuningaslinjan ainoa elävä edustaja, Daenerys, jolla sattuu olemaan elättinään maailman ainoat lohikäärmeet. Lisäksi kirjassa seurataan pohjoisen The Wallin tapahtumia sekä perheestään eroon joutuneen terästytön, Arya Starkin edesottamuksia. Melko sekavaa, ainakin näin selostettuna. Kirjan alku oli sarjalle ilmeisen ominaiseen tapaan melko tylsä, joten en oikein tahtonut saada sitä luetuksi. Loppua kohti tapahtumat kuitenkin kiihtyivät, ja sitten se jo loppuikin. Pahus, oli siis pakko aloittaa seuraava osa!

Paitsi että samoin kuin toinen, myös kolmas osa on alusta melko pitkäveteinen. Sota Westerosissa jatkuu edelleen, joskin Renly Baratheon on jo tässä vaiheessa päässyt hengestään ja uuteen jumalaan hurahtanut Stannis lyöty Blackwaterin taistelussa. Kellään ei mene kovin hyvin, jopa pohjoisen "seinällä" soditaan. Meren takana Daenerys Targaryen kasvattaa valtaansa ja seuraajajoukkoaan, King's Landingissa punotaan avioliittokuvioita. A Storm of Swords on järkyttävän pitkä kirja, mutta ilmeisesti siinä on jotain tehty oikein, sillä taisin lukea sen kuitenkin nopeammin kuin aiemmat osat, tai sitten olin siinä vaiheessa erinomaisen tottunut Martinin kerrontatyyliin. Tosin näissä, kuten ensimmäisessäkin osassa, olisi minusta voinut huomattavissakin määrin karsia ylettömästä kuvailusta, vaikka se taitaakin useita lajityypin ystäviä miellyttää. Noin yleisesti olen kolmen kirjan jälkeen samaa mieltä kuin ensimmäisenkin: ihan kelpoa viihdettä, jossa henkilöhahmojen sisäisen uskottavuus ja tietynlainen "realismi" pelaa. Toisaalta yletön runsaus, tolkuton henkilöhahmojen määrä ja henkilöiden keskinäisten suhteiden epäuskottavahko kuvailu rassaavat.

Pahoittelen postauksen kuvattomuutta, en lähtiessäni muistanut napsia kuvia postausta odottavista kirjoista (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta), enkä ole viime päivinä kunnostautunut kuvaushommissa oikein täällä uudessa kaupungissakaan (on ollut pilvistä, tänään satoikin).

maanantai 14. tammikuuta 2013

Terveisiä koleasta etelästä

Armaat lukijani (jos siellä vielä joku on!), pahoitteluni järkyttävän pitkästä radiohiljaisuudesta. Elämän jyrätessä yli blogiharrastus näyttää olevan se, joka kyydistä tipahtaa. Viimeisten puolentoista kuukauden työkiireet, tiedekulmat ja konferenssit kuorrutettuna sitkeällä sairastelulla ja joulupyhillä veivät mehut. Ja sitten muutinkin Espanjaan.

Uusi kotikatu.

Viime perjantaista lähtien Kolmas linja onkin sijainnut hieman eteläisemmillä leveyspiireillä, tarkalleen ottaen Malasañan kaupunginosassa Madridissa. Lensin kaupunkiin perjantaina, ja viikonlopun aikana hankin niin asunnon kuin puhelinliittymänkin, kavereita kaupungissa minulla olikin jo omasta takaa. Huomenna aloitan työt.

Ja uusi kotitalo.

Vaikka otaksun, että elämäni ei muuton seurauksena juurikaan pääse leppoistumaan, tarkoituksena olisi kuitenkin bloggailla täältäkin käsin. Jossain välissä aion ensinnäkin puida viime aikoina lukemiani kirjoja (luettuna ja puimatta onkin eri mainioita lukuelämyksiä) ja muutenkin jatkaa ihan kirjablogilinjalla. Jonkin verran toki blogissa saattaa myös vilahdella uusi kotikaupunki, mutta suuria linjanmuutoksia ei muuton seurauksena ole kuvassa.

Puistikko.

Täällä etelässä ei muuten ole erityisen lämmin (kuten varmaan jokainen talvea Espanjassa viettänyt tietääkin). Kävin tänään ostamassa lämpöiset kotitohvelit ja pyjaman, enkä aio poistua lämmityslaitteen välittömästä läheisyydestä ennen kuin ulkolämpötila kipuaa yli kahdenkymmenen (sitten ehkä sisälläkin alkaa olla kohtuullisen lämmintä).

Ehdin muuten olla maassa yli kaksi vuorokautta ennen kuin hankin yhtään kirjaa (!). Sitten kirppikseltä jotenkin tarttui mukaan Tom Wolfen Electric Kool-Aid Acid Test, jonka olen jo pitkään halunnut lukea. Pokkari on aika ränsistyneessä kunnossa, mutta eipä sillä hintaakaan ollut kuin 0,50 euroa.