sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Nämäkö kirjat pitäisi lukea?

Yleisön pyynnöstä (!) teen postauksen, joskin n. kuukauden myöhässä. Näin voi joskus käydä. Vetoan siihen, että ensin olin ulkomailla (jonne yritän päästä pian uudestaan, ja vaikka Madrid houkutteleekin, suuntana saattaa kuitenkin olla ensin Lontoo) ja sitten tietokoneeni hajosi. Se on edelleen hajonneena, mutta onneksi taloudessa on toinenkin kone.

Olen tässä ympäri internettiä törmännyt listoihin kirjoista, jotka kaikkien pitäisi lukea. Homman aloitti kai BBC (joka myös kertoi, että keskimäärin britit olivat lukeneet kuusi kirjaa niistä sadasta; minun lukemani oli toki paljon suurempi), johon tämänkin postauksen piti perustua. Sitten kuitenkin löysin Iltasanomien Suomeen sijoittuvan listan, joka olikin niin hupaisa, että ajattelin lätätä tähän mieluummin sen.

Johdannoksi muuten kerrottakoon, että minulla oli lukioaikoina sängyn yläpuolelle teipattuna jonkun lehden X vastaava sadan kirjan lista (ehkä jopa joku "maailmankirjallisuuden sata klassikkoa" tjsp.), josta vetelin punaisella kynällä yli lukemani kirjat. En nyt sitten tiedä, mitä järkeä siinäkin oli. Tulipahan
ainakin tahkottua jokunen tylsä klassikko läpi, tosin mm. Joycen Odysseus on tukevasti kesken edelleen. Mietin muistaakseni joskus, että se pitäisi lukea Dublinissa. No, olen sittemmin käynyt Dublinissa jo kahdesti, mutta Odysseuksessa olen edelleen sivulla 88.

No joo, tässä on nyt kuitenkin tämä Iltiksen näkemys aiheesta, allekirjoittaneen kommentaarein varustettuna!

IS:n sata kirjaa, jotka pitäisi lukea.

1. Aapeli: Siunattu hulluus (Jos kirjailijan nimi on sama kuin ala-asteen Aapisen päähahmon, se ei ilmeisesti houkuttele tarttumaan kirjaan. Mitään en oo tältä Aapelilta lukenut, enkä varmaan luekaan.)

2. Adams Douglas: Linnunradan käsikirja liftareille (Olen lukenut, koko setin. Elokuvankin näin. Mut ärsyttää silti aina kun ihmiset siteeraa väärin sen 42-jutun. Ei se ole elämän tarkoitus, pöljät.)

3. Aho Juhani: Rautatie (Tää on hyllyssä. Sain jostain ilmaiseksi. Voisin ehkä lukea.)

4. Atwood Margaret: Sokea surmaaja (En oo lukenut, mut viimeksi kirjastossa pitelin kädessä jotain Atwoodin kirjaa. Ehkä.)

5. Austen Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo (En oo lukenut yhtään Austenin kirjaa. Tai mahdollisesti oon yhden, mutta en kyllä muista yhtään minkä! Ja ne filmatisoinnitkin on aina ihan skeidaa.)

6. Auster Paul: Yksinäisyyden äärellä (Mikä tämä on englanniksi? Jostain syystä en oo lukenut Austeria suomeksi, paitsi Timbuktua yritin, mutta en tietenkään pitänyt siitä yhtään. Oracle Night on hyvä, Brooklyn Follies parempi.)

7. Beauvoir Simone de: Toinen sukupuoli (Olen lukenut. Kahdesti! Lukiossa, josta en muista paljoa, ja uudestaan yliopistossa.)

8. Beecher-Stowe Harriet: Setä Tuomon tupa (Viimeksi New Yorkissa ollessani pohdin, että pitäisköhän lukea. No en tiiä kylllä.)

9. Bellow Saul: Herzog (Luin joskus tän, mutta jotenkin sekoitan Bellowin aina Isaac Bashevis Singeriin, enkä nyt sit muista, että mitäs tässä tapahtuikaan. En ilmeisesti ollut kauhean vaikuttunut.)

10. Bergman Ingmar: Kohtauksia eräästä avioliitosta (Lukematta o.)

11. Bulgakov Mihail: Saatana saapuu Moskovaan (Heh, luin tämän ehkä 13-vuotiaana. En luultavasti tajunnut paljon mitään, joten uusintakierros vois olla tarpeen.)

12. Camus Albert: Sivullinen (No tietty oon lukenut, mut Camusin lukeminen on jotenkin noloa, vähän niinku jonku Sartren, eww.)

13. Canth Minna: Köyhää kansaa (Miksen oo lukenut Canthia, Canth on rautaa! Otan työn alle tän, hitto vie.)

14. Carpelan Bo: Axel (Juu ei oo Buu osunut kohdalle. Paitsi hyllyssä on se jälkimmäinen Finlandia-opus, odottaa jotain aikaa parempaa ilmeisesti.)

15. Dickens Charles: Oliver Twist (Miulla on sellanen voimakas käsitys, että Dickens on sentimentaalista paskaa. En tiedä onko, mut en nyt ajatellut ottaa selvää.)

16. Donner Jörn: Isä ja poika (Eh, en tiennyt että tällainen kirja on.)

17. Dostojevski Fjodor: Rikos ja rangaistus (Dostojevskia on joulupukki tuonut kirjakaupalla, mutta lukematta ovat toistaiseksi jääneet. Tästä on vähän sellanen mielikuva, että parasta, jos lukee ennen kuin täyttää 17. Ja se juna ikäänkuin meni jo.)

18. Dumas Alexandre: Monte Criston kreivi (Miksei Kolme muskettisoturia? Tykkäsin siitä pienenä, siinä on vauhdikkaita käänteitä ja juonittelua!)

19. Duras Marguerite: Rakastaja (Jee, luettu o.)

20. Flaubert Gustave: Madame Bovary (Samoin tämä, mut en kyllä muistaakseni juuri tykännyt. Kaikki henkilöt oli tympeitä muuleja.)

21. Garcia Márquez Gabriel: Sadan vuoden yksinäisyys (Tämä on se toinen kuuluisa teos, joka on minulla kroonisesti kesken. Ajattelin oikeastaan lukea sen espanjaksi, mutta saa nyt nähdä.)

22. Gogol Nikolai: Kuolleet sielut (Juu, tämä oli ihan mainio. Luin ja luulin pitäväni venäläisestä kirjallisuudesta, mutta enpä sitten kuitenkaan ole niihin Dostojevskeihin saanut tartuttua.)

23. Grass Günter: Peltirumpu (Luin tämänkin nuorena. Itseasiassa melkein kaikki klassikot, mitä olen lukenut, luin 13–19-vuotiaana. Mutta olinkin vissiin joku ällöttävä teinisnobi.)

24. Haavikko Paavo: Puut, kaikki heidän vihreytensä (En, mutta tässä on kiva kansi! Ihailin sitä kirjakaupassa töissä ollessani.)

25. Hassinen Pirjo: Kuninkaanpuisto (Juu ei. Jotenkin Hassinen tuntuu sellaselta Naiskirjailijalta. Oonpas ennakkoluulonen.)

26. Hemingway Ernest: Kenelle kellot soivat (Tiedän, et oon lukenut, mutta en taaskaan muista, että mitäs tässä tapahtuikaan.)

27. Hietamies Laila: Valamon yksinäinen (What? Laila Hietamies? Hei haloo!)

28. Hotakainen Kari: Juoksuhaudantie (Juu, kyl mää tän luin. Tosin monta vuotta Finlandia-palkinnon jälkeen, eikä tää ollu kauheen hyvä.)

29. Huovinen Veikko: Havukka-ahon ajattelija (Meidän taloudessa yks rakastaa Veikko Huovista ja sit tää toinen ei oikein tiedä siitä mitään.)

30. Huxley Aldous: Uljas uusi maailma (Hmm, oon ehkä lainannut tän monta kertaa kirjastosta, mutta en oo kyllä jostain syystä ikinä lukenut.)

31. Hyry Antti: Kevättä ja syksyä (Antti Hyrystä ei tule oikein mitään mieleen. Ehkä voisin lukea.)

32. Hämäläinen Helvi: Säädyllinen murhenäytelmä (Ostin tän kirjaston poistomyynnistä, ja voisin jopa lukeakin jahka ehdin.)

33. Härkönen Anna-Leena: Häräntappoase (Tämä piti lukea yläasteella, ja oli mielestäni sietämätöntä scheissea. Opettaja ei muistaakseni oikein ymmärtänyt mielipidettäni.)

34. Itkonen Juha: Kohti (No joo, mut mikshän tää on tällä listalla. Ei huono, mut ei nyt niin vaikuttavakaan. Jotenkin meni Itkosesta maku, en tiedä että miks. Enkä ees pitänyt siitä toisesta sen kirjasta.)

35. Jalonen Olli: Isäksi ja tyttäreksi (Hmm, suomalainen mieskirjailija. Ne on jollain ihme ohituskaistalla meikälle.)

36. Jansson Tove: Vaarallinen juhannus (Tietty luettu, mut ei kyllä mikään paras muumikirjoista.)

37. Joenpelto Eeva: Vetää kaikista ovista (?)

38. Joyce James: Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta (Tämä on se Joycen kirja jonka sain luettua. Ihan ok.)

39. Kafka Franz: Oikeusjuttu (Tää on sit taas tällanen keissi, et en muista oonko lukenut vai en. Toisaalta jos lukee Kafkaa yläasteella niin onko sillä niin väliäkään.)

40. Kalevala (Tää on vähän noloa, mutta ei kyllä jaksa normaali-ihminen lukea jotain nelipolvista trokeeta, jotain rajaa!)

41. Kauranen Anja: Sonja O. kävi täällä (Tää piti lukea lukiossa, en tainnut olla kovin vaikuttunut.)

42. Kianto Ilmari: Punainen viiva (Kirjailijalla ja kirjalla on molemmilla hieno nimi. Miksen siis ole lukenut?)

43. Kihlman Christer: Kallis prinssi (Juu en oo. En edes tajunnut Kihlmanin olemassaoloa ennen kuin vuonna 2006 tai jotain.)

44. Kilpi Eeva: Kesä ja keski-ikäinen nainen (Pitäisköhän tää lukea sit keski-iässä?)

45. Kivi Aleksis: Seitsemän veljestä (Tämäkin oli pakollisia koululukemisia, mut tykkäsin! Jee, hyvä Allu!)

46. Krohn Leena: Tainaron (Leena Krohnista yritin joskus innostua, mutta ei se oikein onnistunut.)

47. Lahiri Jhumpa: Tämä siunattu koti (Mikähän tää on englanniksi? En oo kai lukenut, mutta olen ehkä harkinnut.)

48. Lander Leena: Käsky (Ei ees kiinnosta tämä.)

49. Lehtonen Joel: Putkinotko (Tämä kiinnostaa, mutta enpä ole tarttunut.)

50. Lindgren Astrid: Peppi pitkätossu (Luettu juu.)

51. Linna Väinö: Tuntematon sotilas (Sama.)

52. Linna Väinö: Täällä Pohjantähden alla (Kesken jo vuodesta 2007.)

53. Lundán Reko ja Tina: Viikkoja, kuukausia (Luin, oli aika masentava.)

54. Majakovski Vladimir: Pilvi housuissa (En oo tutustunut, mutta hyvä nimi!)

55. Mann Thomas: Taikavuori (Thomas Mannia yritin ehkä lukea teininä. Ei tainnut tulla mitään siitä.)

56. McEwan Ian: Sovitus (Pokkariversion kannessa on se leffakuva, ja siinä on Keira Knightley. Ei voin lukea kirjaa jonka kannessa on Keira Knightley.)

57. Meri Veijo: Manillaköysi (Juu, oli ihan hyvä kyllä. Vähän lyhyt.)

58. Meriluoto Aila: Lasimaalaus (Oon lukenut, mut en kyllä kannesta kanteen.)

59. Miller Arthur: Ajan uurteita (Juu ei.)

60. Miller Henry: Kravun kääntöpiiri (Luin, mutta Kauriin kääntöpiiriä en lukenutkaan.)

61. Milne A.A.: Nalle Puh (No juu.)

62. Montgomery L.M.: Annan nuoruusvuodet (En tiedä! Oon kyllä lukenut näitä Anna yms. -kirjoja, mutta eihän niitä erota toisistaan!)

63. Mukka Timo K.: Maa on syntinen laulu (Mukkaa tavasin kanssa lukiossa. Tämäkin oli muistaakseni aika ponteva teos.)

64. Murakami Haruki: Kafka rannalla (On kyllä täysin Murakami kokoinen aukko meikän sivityksessä. Vaikka onhan sitä kehuttu, juu.)

65. Mäkelä Hannu: Mestari (Hannu Mäkelä? Kuka se ees on?)

66. Neruda Pablo: Andien mainingit (Jee, Pablo! Aika erikoista, että on valittu tuollanen kokoomateos listaan, mutta ei kai niitä kirjoja oo Suomessa oikein muuten sit julkaistu. Lemppari.)

67. Oksanen Sofi: Puhdistus (Ostin ja luin, pitkään jahkailtuani. Olihan tuo parempi kuin odotin jopa.)

68. Paasilinna Arto: Onnellinen mies (No en varsin käytä aikaani minkään Paasilinnan lukemiseen. Ällöttävä espoolainen tuurijuoppo koko jätkä, eikä kirjoita kaksisia kirjojakaan.)

69. Paavolainen Olavi: Synkkä yksinpuhelu (Olavi Paavolainen! Haluun lukee tän! Miksen oo jo lukenut?)

70. Peltonen Juhani: Elmo (No tää ei kyllä kiinnosta sit taas yhtään.)

71. Proulx Annie: Lyhyt kantama (Onks tää siis Close Range? Jos, niin luin juu.)

72. Pulkkinen Riikka: Raja (En lukenut silloin kun tuli, eikä kyllä enää kiinnosta yhtään. Jäänee.)

73. Päätalo Kalle: Nuoruuden savotat (Heh, ois se kyllä komeeta lukea vaikka koko Iijoki-sarja, mutta hkä käytän aikani muuhun.)

74. Raittila Hannu: Canal Grande (Täs Raittilassa on kanssa sellaisia suomalainen mieskirjailija -viboja, että eipä oo tullut tartuttua.)

75. Remes Ilkka: 6/12 (Ehh, onkohan tää jotenkin ratkasevasti parempi kun ne muut tusinatrillerit, joita tää tyyppi suoltaa. Yks tätä lajia riitti.)

76. Rowling J.K.: Harry Potter ja viisasten kivi (Luin, jotta voisin solvata paremmin. Mut sehän olikin ihan viihdyttävä. Oon lukenut myös espanjaksi, suomeksi tosin en.)

77. Rushdie Salman: Keskiyön lapset (Yök. Ehkä huonoin kirja, mitä oon lukenut. Aiheutti sen, että pidän Rushdieta täysin yliarvostettuna kirjailijana ja ihmisenä, enkä aio lukea siltä enää koskaan yhtään kirjaa.)

78. Roth Philip: Amerikkalainen pastoraali (En oo lukenut, mutta olen usein tätä hiplaillut kirjakaupassa ja kirjastossa. Onko se enne?)

79. Saarikoski Pentti: Mitä tapahtuu todella? (Eniten kaikesta pidän Saarikosken proosasta, mutta kyllä tääkin menee. Hyvin se Pentti veti, juu.)

80. Saisio Pirkko: Elämänmeno (Pari vuotta sitten oli Saisio-kausi. Tämäkin on hyvä.)

81. Shakespeare William: Hamlet (No nää Shakespearet oon kyllä jättänyt väliin. Vaikuttaa melko sekavalta, mutta ilmeisesti jonkunlainen klassikko.)

82. Shields Carol: Kivipäiväkirjat (Kukas tää on?)

83. Salama Hannu: Minä, Olli ja Orvokki (Hannu Salama, miksen ole häntä lukenut. En tiedä.)

84. Sartre Jean-Paul: Inho (Tämä nyt suunnilleen kuulu taidelukion opetussuunnitelmaan. Niinpä jätinkin sen lukematta, tai ainakaan minulla ei ole mitään muistijälkeä kirjan lukemisesta.)

85. Sillanpää F.E.: Nuorena nukkunut (Hyllyssä. Kyl mie tän vielä joskus luen.)

86. Solzhenitsyn Aleksandr: Vankileirien saaristo (Tulee kyseeseen, jos nyt saisin ne Dostojevskit luettua. Voi venäläinen kirjallisuus... Paitsi Harms! Harms on mitä hienoin!)

87. Steinbeck John: Hiiriä ja ihmisiä (No en oo lukenut. Luin kyllä Vihan hedelmät ja pidinkin siitä kovin. Pienoisromaani ei jotenkin ajatuksena vaikuta. Miksiköhän?)

88. Styron William: Sofien valinta (Juu ei.)

89. Swan Anni: Tottisalmen perillinen (Lapsena luin Anni Swania. Toisaalta luin lapsena muutenkin kaikkea, mitä nyt vaan kirjaston hyllyyn oli laitettu. Joka tapauksessa vahvasti epäilen lukeneeni tämänkin.)

90. Tervo Jari: Troikka (Suoraan sanottuna olen aina luokitellut Jari Tervon jonnekin sinne Arto Paasilinnan ja Hannu Raittilan väliin. Ehkä. Joskus.)

91. Tolkien J.R.R.: Taru sormusten herrasta (Ekalla yrityksellä 12-vuotiaana tyssäsi kolmanteen kirjaan. Ne vaan kävelee! Vuosia myöhemmin sain luettua kokonaan. Ihan ok, mutta silti mahdollisesti yksi historian yliarvostetuimpia teoksia, siis samalla tavalla kuin Beatles on taatusti maailman yliarvostetuin yhtye. Hyvä joo, mutta ei ne nyt hyvä ihme sentään mitään jumalia ole!)

92. Tolstoi Leo: Anna Karenina (Lienee sanomattakin selvää, että en ole tähänkään tullut tarttuneeksi.)

93. Turkka Jouko: Aiheita (?)

94. Tuuri Antti: Pohjanmaa (Miksi ihmeessä lukisin kirjan, jonka nimi on Pohjanmaa? En ole vielä keksinyt syytä.)

95. Twain Mark: Huckleberry Finnin seikkailut (Tämä on taas näitä, että olen melko varma siitä, että olen lukenut. Toisaalta ehkä tarina vaan on niin tuttu, että vain luulen lukeneeni. En tiedä.)

96. Utrio Kaari: Eevan tyttäret (Tämähän ei ole varsinaisesti fiktiivinen teos. Yhtä kaikki, olen lukenut varmaan parikin kertaa. Löytyy äidin kirjahyllystä. Historia on kiinnostavaa!)

97. Vartio Marja-Liisa: Hänen olivat linnut (?)

98. Viita Lauri: Betonimylläri (Tämän olen lukenut, aika jännää.)

99. Waltari Mika: Sinuhe egyptiläinen (Oi Sinuhe. Kahdesti luettu, varmaan kestäisi vielä pari lukukertaa.)

100. Westö Kjell: Missä kuljimme kerran (Luin ja kyl mää ihan tykkäsin.)

Apua. Olipas se uuvuttavaa. Koitan toipua ja tehdä uuden postauksen hieman lyhyemmällä välillä. Esim. jo ensi kuussa.

4 kommenttia:

  1. Tänne ei saanut kuulemma paljastaa, etten ole lukenut Havukka-ahon ajattelijaa (ainakaan vielä).

    Rasvamaksan olen sen sijaan lukenut melkoisen monta kertaa, noin niinkun vastapainoksi. Täytynee lukea se H-a ajattelija pian, ettei rikkoudu illuusio.

    VastaaPoista
  2. En minä noista suurinta osaa ole lukenut, mutta väittäisin, että se Canal Grande kannattaa kyllä lukea. Se oli jostain syystä vangitseva, vaikken oikeastaan muista, mitä siinä oli.

    Ja Turkan Aiheita vaikutti ainakin lukioikäisenä jonkinlaiselta Harmsin suomalaisversiolta. Tai joltain pikkuserkulta ainakin. Eli kai sekin kannattaa.

    Ja on Havukka-ahon ajattelijakin paljon parempi kuin ne Huovisen metsänhoitonovellit, jotka on ihan kauheita. Mutta ei se toisaalta ole läheskään yhtä hyvä kuin Rasvamaksa tai Ronttosaurus.

    VastaaPoista
  3. Hee, kiitos kirjallisesta opastuksesta. Canal Grandea olenkin joskus muistaakseni joskus hivellyt kirjastossa: ensi kerralla lainaan sen jo ehkä! Jouko Turkkaan on ehkä vähän joku ällötys, mutta toisaalta kyllä kai vastenmielisetkin tyypit voi kirjoittaa hyviä juttuja.

    Metsänhoitonovelli on mainio kirjallisuuden lajin nimi. Aiai kun sellaisia saisi kirjoittaa!

    VastaaPoista
  4. HOlas,
    Aapeli on kirjoittanut Vinskin ja Vinsentin! ("päin seiniä seiniä päin") Etkö sinä kuunnellut sitä lapsena pitkällä automatkalla haparanda - stockholm - malmö -jonka vanhempasi valitsivat kesälomailoksesi ? (sen matkan siis). Meillä oli muuten sama aapinen.

    Lue Austerilta New York Trilogies. Itse pidin kovasti. Se kai se puhutuin on (..?)
    Lue uusi uljas maailma! Siinä menee ehkä kolme tuntia. Sitäpaitsi se on häiritsevän ajankohtainen.
    Aloittelen just ekaa Atwootdiani. Raportoin kannattaako matkia.
    Madame Bovary: sain opuksen ranskaksi ranskanopelta 17v.
    Sisko kertoi, että kirjan huippukohtana on maalaismarkkinat ja lopussa on päähenkilön itsemurha. Nämä ainekset eivät mitenkään huutaneet puoleensa. eli jos haluat ranskisversion haltuusi niin halvalla irtoaa..

    ps. mullakin on Rautatie ilmaiseksi hyllyssä.

    pps. Madridiin? milloin? Kesällä pääsisit autolla bensat jakamalla!

    VastaaPoista