Puolivuotiskatsaus, osa 1

Uhosin tässä eräänä iltana baarissa, että muutan tämän blogin kokonaan kirjablogiksi. Miksikö: Ensinnäkin, koska minulle ei enää tunnu tapahtuvan mitään erityisen mielenkiintoista, eikä ihmisten liikennekäyttäytymisestä valittaminen ehkä ihan riitä kokonaisen blogin teemaksi (tai no miksei, toisaalta). Ja toisekseen ja ennen kaikkea siksi, että olen aina salaa halunnut pitää jonkinlaista lukupäiväkirjaa, mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi. Itseasiassa tuo sivupalkin luettua-lista on pisimmälle päässyt yritykseni pitää minkäänlaista kirjaa lukemistani kirjoista. Aiemmin tämä holtittomuus ei ole mieltäni vaivannut, mutta nyt iän kertyessä on kirjoja tullut luettua jo sen verran, etten oikein muista, mitä olen jo lukenut, saatika, että pidinkö. Siksi siis.

Jotta saisin tämän virityksen ajantasalle, täytyy minun nyt oman mielenrauhani tähden jotenkin arvioida vuoden ensimmäisen puoliskon aikana lukemani kirjat. Onneksi en taaskaan keväällä ehtinyt juurikaan lukea, joten urakka ei ole mahdoton. Noniin.


Aravind Adiga: The White Tiger
Aravind Adigan esikoisromaani The White Tiger tarttui mukaani kirjakaupasta (tätä mukaantarttumista muuten joskus edesauttaa se, että viettää kirjakaupassa useita tunteja joka päivä), koska olin ehkä kuullut kirjaa jossain kehutun kirjan voittaneen Booker prizen. Kirjassa päähenkilö Balram (piti luntata) kirjoittaa kirjeitä Kiinan pääministerille (tjsp) ja samalla kertoo elämänsä tarinan. Oli kyllä hyvä kirja, tämä, joskin sittemmin fundeerasin, että intialaiset kirjat ilmeisesti käsittelevät kastijärjestelmää, maan laajuutta ja älyttömyyksiin paisunutta korruptiota samalla tavalla väistämättä kuin suomalaiset kirjat viinanjuontia, masennusta ja suomalaisen miehen vaitealiaisuutta. No ei se mitään, The White Tiger on hauska kirja.

Pablo Tusset: Parasta mitä voisarvelle voi tapahtua
Pablo Tussetin esikoisromaanissa (taas esikoisromaani!) seurataan barcelonalaisen Pablo "Baloo" Mirallesin (tämän nimen muistin lunttaamattakin, jännää) edesottamuksia, kun tämä selvittää kadonneen veljensä arvoitusta apunaan miljonääri-isänsä rahat, muutama omalaatuinen ystävä ja kasoittain erilaisia päihteitä. Nörtähtävä, lihava ja juopotteluun taipuvainen Pablo on hauskaa seuraa ja kirjan käänteet vinkeitä, mutta loppu on kyllä aikamoinen lässähdys. Tästä huolimatta aikeissani on lukea myös kirjailijan seuraava teos Sian nimeen, joskin sen toivoisin lukevani alkukielellä.

Jahas, jatkan myöhemmin, nyt alkoi väsyttää.