perjantai 26. lokakuuta 2012

Kirjamessut yllättivät kirjabloggaajan, osa 1

Kävin tänään kirjamessuilla. Kuten ehkä edellisestä, eittämättä sekavahkosta merkinnästä saattoi päätellä, minulla on taas jokunen rauta tulessa yhtä aikaa, talvikin tulee ja muutenkin suuria vaikeuksia orientoitua mihinkään järjelliseen toimeen. Niinpä kirjamessutkin pääsivät taas yllättämään. En ehtinyt/jaksanut/viitsinyt perehtyä messuohjelmaan etukäteen, ja kun tänään sain vihdoin aikaiseksi mennä messuilemaan, sain huomata missanneeni jokseenkin kaikki minua potentiaalisesti kiinnostaneet keskustelut tai haastattelut. Jälkiviisaana totean, että mm. Leevi Lehdon, Heikki Salojärven ja Ville-Juhani Sutisen keskustelu Joycen kääntämisestä, Mitä kuuluu kirja-alalle -paneeli sekä Hännisen veljesten ja Sofi Oksasen Haluatko todella kirjailijaksi -kirjaesittely olisi ollut kiva nähdä. Enpä nähnyt, koska mm. kuhnailin punttisalilla ja söin muffineja ja tein kaikkea muutakin äärimmäisen rakentavaa.
Oli siellä myyrä. Tai siis kontiainenhan se nykyään on!
Ehdin joka tapauksessa pyöriä messuilla muutaman tunnin, ja näin ainakin puolet Takauma-lavan esikoiskirjapaneelista (mukana Kirjavan kammarin Karoliina, jonka kiinnostavanoloinen  esikoiskirja on – nolottaa myöntää – edelleen trb-pinossani), osan Yle-lavan suorana radioidusta keskustelusta, jossa Heidi Köngäs, Sofi Oksanen ja Jari Järvelä puivat sotaa, sekä pari minuuttia Riikka Pulkkista Otavan omalla lavalla (tosin siitäkin ajasta suurin osa meni suustani kiinni tuttavan kanssa). Messuostokseni käsittivät yhden viiden euron neulekirjan ja paketin luomuteetä,

Kaukaisuudessa häämöttävät panelistit.
Huoh. Onneksi taskussa on vielä toinenkin messukutsu, joten peliä ei ole lopullisesti menetetty. Loppuillan aionkin perehtyä messukataloogiin ja yritän päättää, iskenkö mestoille uudestaan jo huomenna, vai menenkö koettamaan onneani uudestaan sunnuntaina.

Sammakon osasto on perinteisesti yksi
kauneimmista. 

Millaisia messuelämyksiä muilla on plakkarissa? Vai oletteko ylipäänsä messuilleet?

5 kommenttia:

  1. Lauantai-repparia odotellessa! Mäkin aion muuten perehtyä heti uuteen Enqvistiin, kunhan kirjasto sen minulle suostuu toimittamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lauantai-rapoa tulossa heti kun selviän viikonlopun muista menoista. Ennakkona kerrottakoon, että tämä päivä meni jo huomattavasti tehokkaammissa merkeissä :) Myös Enqvist-juttu on tulossa ihan any day now!

      Poista
  2. Minä olen messunnut tänä vuonna Oulussa ja Turussa, ja tähän päätapahtumaan en enää lähtenyt. Olet pysynyt maltillisena kirjaostojen kanssa - ainakin eka päivänä... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en ole koskaan käynyt muilla kuin näillä Helsingin messuilla, joskus olisi kyllä kiinnostavaa tehdä kirjamessuekskursio maakuntiinkin!

      Uusintakäynti tuotti pari ostosta lisää, mutta ihan villiksi en tänä vuonna heittäytynyt, saldo jäi neljään kirjaan :)

      Poista
  3. Kuka olikaan Ville-Juhani Sutisen tilalla kääntäjäpaneelissa? Loistava keskustelu. Baba veti sen ihan mukavasti.

    VastaaPoista