tiistai 5. helmikuuta 2013

TTT: kymmenen luettua nobelistia

En ole koskaan mitenkään tavoitteellisesti lukenut palkittuja kirjailijoita, mutta päädyin viimeksi edellistä TTT-listausta laatiessani tutkiskelmaan Nobel-palkittujen kirjailijoiden listaa, josta tuli ajatus tähän listaan. Etenkin pari ensimmäistä nobelvuosikymmentä on minulle pelkkää tyhjää, kun taas viime vuosikymmeniltä olen lukenut jo useampiakin. Päätin nyt valita tähän kymmenen sellaista nobelistista, joiden tuotantoon olen tutustunut ainakin yhden teoksen verran, aikajärjestyksessä (palkitsemisen mukaan). Aluksi ajattelin, että olisin ottanut loput yhden per vuosikymmen, mutta en sitten tiedä, miksen ole lukenut ketään 1980-luvuilla palkituista, hups.

1. Hermann Hesse
Sai Nobelin 1946. Satunnaisia yksittäisiä runoja tai kotimaista Sillanpäätä lukuunottamatta aikajanalla ensimmäinen nobelisti, jolta olen lukenut kokonaisen teoksen (alkupäässä on siis tosiaan varaa sivistää itseään). Luin Narkissoksen ja kultasuun, hyllyssä (Suomessa) olisi myös Arosusi.

2. T. S. Eliot
Vuonna 1948 palkittu T. S. Eliot tulee heti perään. En ole Eliotinkaan asiantuntija, mutta The Waste Land on luettu, samoin Old Possum's Book of Practical Cats (vaikka en olekaan mikään suuri kissain ystävä). Hienoja runoja.

3. Ernest Hemingway
Vuonna 1954 palkinnon saanut Papa pääsi esiin jo edellisellä listalla. Luettuna on novelleja sekä romaanit Vanhus ja meri sekä Ja aurinko nousee (ja ehkä jotain muutakin, jonka olen unohtanut). Seuraavana lukuun pääsisi Kenelle kellot soivat.

4. Albert Camus
1957 palkinnon sai ranskalainen Albert Camus. Luin lukiolaisena Sivullisen ja Ruton. Mielenkiintoinen kirjailija, vaikkakin hieman liian suosittu näsäviisaiden lukiolaisälykköjen keskuudessa.

5. Salvatore Quasimodo
Listan kolmas ja viimeinen 50-luvun nobelisti on vuonna 1959 palkittu italialaisrunoilija Salvatore Quasimodo. Nimestä tulee tietysti ensimmäiseksi mieleen Notre-Damen kyttyräselkäinen kellonsoittaja, eikä mieheltä taida olla muita suomennoksia kuin runokokoelma Ja äkkiä on ilta, mutta se on muistaakseni aika hieno kokoelma.

6. John Steinbeck
Vuonna 1962 palkittu, tuottoisahko Steinbeck pääsi listalle oikeastaan yhdestä syystä. Paitsi että Vihan hedelmät on hieno romaani, sillä on myös hieno nimi. Erityisesti pidän siitä, kuinka alkukielinen Grapes of Wrath rasahtaa suussa. On hieno.

7. Pablo Neruda
Chileläinen runoilija on eräs suosikeistani, ja sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1971, vain pari vuotta ennen Pinochetin vallankaappausta ja pian sen jälkeen seurannutta kuolemaansa. Runokokoelmien lisäksi kannattaa lukea myös miehen muistelmat Tunnustan eläneeni. Nerudaa olen tankannut myös espanjaksi jo silloin, kun kielitaitoni oli huomattavasti nykyistä heikommissa kantimissa.

8. Isaac Bashevis Singer
1978 palkittu Isaac Bashevis Singer on ollut jo vuosia listalla "tältä pitäisi lukea lisää". Luin joskus Orjan ja muistaakseni jonkun toisenkin teoksen, josta en ole enää varma, minkä. Ehkä Isäni seurakuntaa.

9. José Saramago
Portugalilainen, vuorostaan vuonna 1998 nobeloitu kirjailija on hänkin heitä, joilta olen mielessäni koko ajan yrittämässä lukea lisää. Olisi myös älyttömän hienoa pystyä lukemaan Saramagoa alkukielellä, mutta vähän pelkään, että portugalini ei tule ikinä moiseen taipumaan. Hyllystä löytyy suomennoksina ainakin Luola,  Kertomus sokeudesta, Kertomus näkevistä ja Elefantin matka.

10. Doris Lessing
Kymppipaikalle pääsi listan ainoa nainen, vuonna 2007 Nobelin saanut Doris Lessing. Erittäin miespainotteisesta kirjallisuuden nobelistijengistä olen naispuolisista palkituista lukenut Lessingin lisäksi vain Wislawa Szymborskan runoja ja ainakin aloittanut jotain kirjaa Nadine Gordimerilta ja Toni Morrisonilta.

6 kommenttia:

  1. Hyvä aihe listalle. Näistä olen lukenut Saramagoa, Singeriä, Steinbeckiä, Hemingwayta ja Nerudaa, joista Steinbeck on suursuosikkini, Neruda samoin. Tuorein lukemani nobelisti on Tomas Tranströmer.
    Lukulistallani korkealla ovat nobelisteista mm. Canettu ja Kenzaburo Oe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on epämääräinen muistikuva, että olisin lukenut Canettiakin, mutta en ole ihan varma, niin se jäi pois listalta :)

      Ajattelin, että olisi mielenkiintoista lukea noita alkupään palkittuja, mutta kun kaikkea muutakin mielenkiintoista luettavaa on niin paljon, saa nyt nähdä ehdinkö koskaan :D

      Poista
  2. Siis tietysti Canetti! Elias Canetti :)

    VastaaPoista
  3. Kiinnostava lista! Itse olen lukenut Lessingiä, Samusta ja Hemingwayta. Steinbeckiä löytyy hyllystä lukemattomana.

    Minäkään en kyllä mitenkään tarkoituksella koskaan lue palkittuja. Olen huomannut, että olen usein eri mieltä palkinnon jakajien kanssa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on hiukan kaksijakoinen suhtautuminen kirjallisuuspalkintoihin: toisaalta pelkkä palkituksi tuleminen on vähän pöhkö syy lukea mitään kirjaa (eikä se takaa, että kirja olisi minun mieleeni).

      Toisaalta taas huomaan kyllä täällä Espanjassa, että kun selailen kirjakaupassa kirjoja, tartun suuremmalla kiinnostuksella niihin, joiden mainitaan olleen finalistina esim. premio planetassa (paikallinen finlandia). En tunne Espanjan kirjallisuuden kenttää kauhean hyvin, joten palkittuus tai palkintoehdokkuus tuntuu jotenkin "laatutakuulta". Ei sillä, että tässä nyt olisin hirveästi ehtinyt lukea muutenkaan, mutta lukusuunnitelmia on aina kiva tehdä :)

      Poista
  4. Eliotia lukuun ottamatta samat nimet. :)

    Sinulle on haasten blogissani!

    VastaaPoista