perjantai 19. heinäkuuta 2013

Nurkkaan tuupertuneen kirjablogin elvytysyritys

Tulinpa sitten pitäneeksi oikein kunnon puolen vuoden tauon kirjabloggaamisesta. Toisaalta syynä oli ainakin osittain se, etten myöskään tuona puolena vuotena lukenut juurikaan kirjoja ja olin muutenkin irrallani elämästäni, jotenkin. Asuin muualla, tein muita juttuja ja viihdyin älyttömän hyvin!

Nyt kuitenkin huomasin, että lukeminen on taas alkanut maistua. Vaikka tosin tällä hetkellä lähinnä luenkin tylsiä akateemisia artikkeleita ja puisevaa metodikirjallisuutta, olen huomaamattani lukaissut myös aika monta kiinnostavaa kirjaa, joista syyhyttäisi kirjoittaa. Josta muistin, että minullahan tosiaan oli tämä blogi. Joten yritän nyt saada tämän tolpilleen, joskin bloggaustahti tulee varmasti olemaan verkkainen, sillä tämän kesän projektina on "gradu valmiiksi 2013". Olen eristänyt itseni Lappeenrantaan äitini asuntoon (kyseinen äiti itse on kesät mökillä) em. kirjojen, artikkeleiden ja paperipinojen kanssa, ja tuntuu siltä, että nyt siitä gradusta voisi tullakin valmista. Johan tuota on pari vuotta vitkasteltukin, haha.

Ryhdyin uudestaan Lappeenrannan maakunta-
kirjaston asiakkaaksi. Eiks oo hieno kortti?
Kuluneista puolesta vuodesta sen verran, että asuin tosiaan Madridissa, rakastuin kaupunkiin ja uudestaan myös maahan ja sen ihmisiin. Paiskin töitä Suomen Madridin-instituutissa koordinoiden erilaisia kulttuuriprojekteja, ja muun ajan mm. treenasin, reissasin, pelasin puistofudista, tutustuin mielettömiin uusiin ihmisiin ja tapasin vanhoja rakkaita ystäviä. Mikäli Espanjan talous- ja työtilanne olisi yhtään parempi, olisin varmaankin jäänyt sinne, mutta otin sitten järjen käteen ja palasin pohjoiseen ainakin hetkeksi.

Mitä nyt graduhommeleilta ehdin, kirjoitan ainakin Karl-Ove Knausgårdista, suomalaisista thrillereistä, Caitlin Moranista ja Michael Cunninghamista.

Hasta pronto, amigos!

8 kommenttia:

  1. Kivaa että olet palannut kirjablogimaailmaan, tervetuloa takaisin! :) Olenkin aina välillä miettinyt ettet ole kirjoittanut pitkään aikaan! (No, enpä kyllä ole itsekään tänä keväänä hirveän aktiivinen bloggaaja ollut.)

    Espanjan-elämäsi kuulostaa ihanalta. Ja erilaiselta, en yhtään ihmettele että olisit mielelläsi jäänyt sinne.

    Jään odottelemaan Knausgård-arviotasi, minullakin on tarkoituksena sukeltaa lähiaikoina Taisteluideni pariin. Tsemppiä gradun kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, katsotaan miten sopeudun tänne taas :) Knausgårdista ennakkona sen verran, että yllätti positiivisesti, toinen osa on jo varauksessa.

      Poista
  2. Onpas kivaa, että teet paluuta! Sinun postauksiasi kun niin mielelläni luen.

    Ja Knausgårdin arvostelu kiinnostaa minuakin! Melkein kirjan pokkarina ostin, mutta jätin välistä. Nyt haluan tietää, miten suuren virheen tein ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos :) Knausgård yllätti, vaikka olinkin lukenut siitä positiivisia arvioita. Eli teit virheen :D

      Poista
  3. Hei jei, onnittelut paluusta! Taukoja tulee ja menee, onneksi blogi ei (yleensä) vain katoa bittiavaruuteen. Nauti Lappeenrannan kesästä ja syö vety tai atomi minunkin puolestani :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kesä on ollut viime aikoina aika sateista, ehkä tänä viikonloppuna pääsen taas vedylle!

      Poista
  4. Tervetuloa takaisin! Onneksi Bloggerin lukuluettelo hoksauttaa uusista teksteistä, joten tauolta paluusi ei jäänyt huomaamatta :)

    Upea kirjastokortti!

    Niin ja tsemppiä gradun tekoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja tsemppauksesta :)

      Paluu sujuu aika verkkaisesti, tosin Knausgårdä-juttu on jo työn alla :D

      Poista