tiistai 16. lokakuuta 2007

narkomaanityyli ja bailaavia pedofiilejä

Minulla on sellainenkin yleisinhimillinen ominaisuus, että tapaan ihmetellä asioita. Koska kuljen usein pitkin toista linjaa palatessani yliopistolta, kaupasta, töistä tai muualta, ohitan usein ko. kadulla sijaitsevan Vinkin, joka on siis jonkinlainen päihdeneuvontapiste (tjsp), siis sellainen missä huumehenkilö voi käydä juttelemassa ja kai siellä vaihdetaan neuloja yms myöskin. Yleisesti ottaen narkomaanikot tai jonkun sortin sekakäyttäjät eivät hirveästi häiritse minua, elleivät ne a) pummaa jotakin b)käyttäydy kohtuuttoman sekavasti tai vaikkapa c)käy käsiksi (huomautettakoon vielä, etten myöskään pidä siitä jos lapsi/ vanhus/ koira/ naapuri/ puistokemisti/ kuka tahansa pummaa minulta jotakin, käyttäytyy sekavasti tai käy käsiksi). Minua kuitenkin toistuvasti hämmästyttää noiden Vinkin edessä notkuvien nidejen pukeutumistyyli (saman tyylin edustajia voi nähdä kyllä muuallakin, ainakin Kontulan metriksellä olen nähnyt). Ymmärrän toki, että ko. henkilöitä luultavasti kiinnostaa subutexin saatavuus aika paljon enemmän kuin hm:n kuvasto, mutta jotenkin ihmeellistä on se, että iästä riippumatta ne kaikki näyttävät jääneen jonnekin vuoteen -95 nappiverkkareineen, hapsunahkatakkeineen, nhl -t-paitoineen ja rasvaisine pottakampauksineen. Mistä tämä johtuu?

No, asiasta seuraavaan. Meinasin tänään tukehtua pillimehuun, kun huomasin saaneeni sähköpostin, joka oli otsikoitu "Valtsikan Pedarit perjantaina". Ymmärrän kyllä, tai siis ainakin viestin luettuani ymmärsin, että kyseessä onkin siis valtiotieteellisen tiedekunnan järjestämät periodibileet. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että huomattavasti useammin olen nähnyt sanaa 'pedari' käytettynä viittaamassa pedofiileihin, enkä mihinkään yliopiston pippaloihin. Kyseessä saattaa tietysti olla samankaltainen "kohauttava revittely" kuin kutsua itsenäisyyspäiväpippaloita itsaribileiksi. Oli miten oli, en enää saa päästäni mielikuvaa sosiologitakkiin pukeutuneista, kaljuuntuvista, silmälasipäisistä valtiotieteilijäpedofiileistä. Että kiitos vaan nyt sitten tästäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti