keskiviikko 24. lokakuuta 2007

ihan vaan jotain

Olin pienellä syyslomalla vanhalla kotipaikkakunnalla. Sinne rakennetaan uusia taloja ja ties mitä ostoskeskuksia niin vinhaa vauhtia, että pelkään vielä jonain päivänä eksyväni kaikkien vanhojen maamerkkien kadottua. Tuolla bittiavaruudessa pyörii tuommoinen vuosilukumuistelujuttu, teen sen kun en nyt jaksa muuta kirjoittamista keksiä, kun on vähän nuhaa ja alilämpöä (minulle tulee usein kuumeen sijasta alilämpöä, mistähän sekin johtuu).

Kymmenen vuotta sitten (vuonna 1997)
Olin 14-vuotias ja siis peruskoulussa, tarkemmin ottaen kai 8. luokalla. Jostain syystä minulla ei ole kovin spesifejä muistikuvia tuosta ajasta. Enimmäkseen kai kävin koulussa ja sirkustreeneissä. Lisäksi hengailin kotona opetellen kuuntelemaan hyvää musiikkia ja lukemaan hyviä kirjoja sekä pukeutumaan hippivermeisiin. Piirsin myös paljon. Näin lisäksi kavereitani, niiden kanssa opeteltiin juomaan alkoholia ja hytistiin ulkona ja kaikenlaista muutakin puuhasteltiin. Halusin elää mielenkiintoisempaa ja villiä elämää. Oli ns. murrosikä, mutta en juuri koskaan tapellut äitini kanssa. Kesällä 1997 kävin ensimmäistä kertaa Ilosaarirokissa.

Viisi vuotta sitten (vuonna 2002)
Vuonna 2002 kirjoitin ylioppilaaksi ja täytin 19 vuotta. Alkuvuoden asuin vielä Savonlinnassa ja puuhastelin mitä puuhastelin lähinnä kavereiden kanssa. Toukokuussa siirsin tavarani Lappeenrantaan, mutta kesän vietin siellä ja täällä ympäri Suomen. Menetin tuona kesänä rakkaan ystävän. Kesän jälkeen muutin Lappeenrantaan ja menin sirkuskoululle töihin. Asuin elämäni ensimmäisessä yksiössä ja kuuntelin paljon Noitalinna Huraata. Jouluna olin Islannissa.

Kolme vuotta sitten (vuonna 2004)
Vuonna 2004 asuin alkuvuodesta Oulunkylässä Kämpiksen ja Ruotsintytön kanssa, kävin turhauttavissa töissä ja tein kaikenlaisia normaaleja asioita, näin ystäviä, luin kirjoja, juhlin. Ihmettelin mitä tekisin elämällä. Tuona kesänä pääsin yliopistoon ja muutin Kämpiksen kanssa Liisankadulle. Syksyllä tapasin A:n ja se oli yllättävää, mutta kuitenkin mukavaa.

Vuosi sitten (vuonna 2006)
Opiskelin toista vuotta ja päätin hakea laitoksemme vaihtopaikka Barcelonassa. Sain vaihtopaikan ja se oli sekä mukava että vähän jännittävä ajatus. Kesällä aloin valmistella lähtöä, minkä lisäksi kävin töissä ja festareilla ja Tervasaaressa lukemassa kirjoja. Elokuun lopussa lensin Barcelonaan. Ensimmäinen viikko oli kaikista kurjin, en tuntenut ketään ja etsin hiki hatussa asuntoa. Sen jälkeen oli enimmäkseen tosi kivaa.

Tähän asti tänä vuonna
Heinäkuuhun asti olin Barcelonassa. Maaliskuussa muutin kivempaan asuntoon ja sain kivat kämppikset. Kävin Pariisissa ja Madridissa ja siellä ja täällä. Trafalgarilla oli paljon juhlia. Tein aika ahkerasti myös koulujuttuja. Vaihdon toinenkin puoli oli oikein kiva. Kesällä etsittiin asuntoa ja löydettiin se. Elokuun alussa muutin kolmannelle linjalle A:n kanssa ja aloitin tämän blogin. Sain työpaikan ja kirjoitan proseminaarityötä. Enimmäkseen on oikein mukavaa.

Eilen
Eilen heräsin Lappeenrannassa. Kävin äidin kanssa lounaalla ja sain uuden syystakin. Ajoin junalla Keravalle, missä A:n kanssa söimme quesadilloja, katsoimme Barcelona-Rangers -ottelun ja kävimme saunassa.

Tänään
Tänään tulin Keravalta kotiin kolmen aikoihin, avasin koneen ja tässä edelleen puuhastelen. Kohta seura ruuanlaittoa ja syöntiä. Olen nuhainen ja alilämpöinen, joten en varmaan saa paljoakaan aikaan.

Huomenna
Aloitan aamuni juomalla kahvia ja lukemalla Hesarin. Jos en ole kovin kipeä, menen ensin ystävän lapsen syntämäpäiville ja kenties myös iltapäivällä käymään Kontulan Kuningattarella. Illalla toivottavasti luen prosemman lähdekirjoja enemmän kuin tänään.

Ensi vuonna
Keväällä valmistun toivottavasti hum. kandiksi. En ole oikein hyvä kauaskantoisissa suunnitelmissa (=kaikki yli ensi viikon ulottuvat) mutta toivon, että rahallinen tilanteeni on hieman parempi, että pääsen jonnekin matkalle ja päätän jatkanko nykyisiä pääaineopintojani. Joka tapauksessa opinnot jatkuvat ensi vuonnakin. Toivottavasti on enimmäkseen kivaa niinkuin tähänkin asti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti