torstai 8. marraskuuta 2007

bäng bäng.

Meni sitten illan opiskelusuunnitelmat uusiksi kun kuuliin nuo [jännittävät/kauheat/valitse mieleisesi adjektiivi] uutiset. Koska taloudessamme ei ole televisiota, seikkailin ympäri internettiä tiedonjanoissani. No, eipä sieltä tietysti sen ihmeempiä selvinnyt, yle kertoi pääasiat tiiviisti ja iltapäivälehdet (ainakin se toinen niistä, se, jonka nettisivuja vilkaisin) revittelevät jälleen kerran koulukiusauksella ja tyypin harrastuksilla ja uhrien vanhemmilla ja "tavallisella perheellä". Oletteko muuten huomanneet, että Suomessa tavallisiksi tai normaaleiksi perheiksi luonnehditaan ainoastaan niitä perheitä, joissa joku perheenjäsen syyllistyy väkivaltaan, murhaan tai johonkin muuhun vakavaan rikokseen? Minä nyt tietysti olen epätavallisesta perheestä, yksinhuoltajaäidin äpärä, että mitäpä minä tavallisista perheistä tiedän. Meillä epänormaalissa perheessä ei tosiaan ollutkaan tapana tehdä rikoksia, mitä nyt äiti ajaa joskus ylinopeutta ja itse teininä myymälävarastelin pari kertaa.

No, oli perhe tavaton eli ei, kyllästyin aiheeseen luettuani pari sivua jankkaavia nettikeskusteluja. Nyt olen tässä jonkun tovin pohtinut, olenko jotenkin epänormaali, kun en tunne oloani mitenkään järkyttyneeksi tai surulliseksi tai kostonhimoiseksi. En tietenkään (ainakaan tietääkseni) tuntenut yhtäkään uhria enkä osaa surra tuntemattomien kuolemia. Olen huomannut, ett usein muutenkin helposti sivuutan kaikki shokkiarvoa keräävät uutiset (9/11, konginkangas, tsunami jne) ihmetellen ja ehkä jopa ihastellen että "kerrankin tapahtuu jotain". Dear eki, onko empatiakykyni mennyt rikki?

Lisäksi etukäteen ärsyttää huomiset lööpit (kukahan poliitkko tai joku asiantuntija tällä kertaa möläyttää älyttömimmän sammakon? Voisin lyödä vetoa pääministerimme puolesta.) ja ylipäänsä koko pakollinen "miten näin voi käydä Suomessa" -keskustelu, puhumattakaan syiden ja motiivien spekuloimisesta. Blame the videogames! Blame the internet! Blame Marilyn Manson! Blame the society! Jee!

p.s. lueskelin espanjalaisia nettilehtiä, kuten muutenkin aina silloin tällöin. Muistaakseni La Vanguardian keskustelupalstalla velloi jonkunlainen väittely siitä, johtuuko tämä(kin) ammuskelu Suomen ilmasto-olosuhteista (!). Palstalla näet tiedettiin, että vähäinen auringonvalonsaanti aiheuttaa masennusta, joka puolestaan johtaa itsemurhiin, alkoholismiin ja väkivallantekoihin. Hilpeää.

2 kommenttia:

  1. Toinen epänormaali empatiakykynsä hukannut täällä hei.
    Roger Boyesin The Timesin artikkeli aiheesta oli myös aika hilpeää luettavaa. Huumorimiehiä selvästi tuo Roger.
    Se, että poistivat Youtubesta ne ko.murhamiehen videot ja manifestin on jotenkin epäilyttävää. Löytyväthän ne edelleenkin netistä, mutta silti on epäilyttävää. Antakaa ihmisten itse päättää mitä lukevat ja näkevät, nii!

    VastaaPoista
  2. Heh, pakko oli tietysti etsiä käsiin tuo setä Rogerin artikkeli, ja onhan se kyllä aika hupaisa. Kivaa että meitä normaaleja (!) on useampia. Ja maailma ON epäilyttävä.

    VastaaPoista