Mainoskatko, olkaa hyvät

Kävin eilen elokuvissa, kun Kinopalatsi täytti jotain vuosia ja piljetit maksoivat vain viisi euroa kappaleelta. Koska nuija filmimonopoli tuntuu esittävän mielenkiintoisia elokuvia lähinnä päivisin, oli tuntui sopivan filmin valinta aluksi aika hankalalta (ku ei siis tod kiinnosta joku quantum of solace niinku daa). No, onneksi sitten huomattiin, että ennakkonäytöksessä oli joku kotimainen elokuva, nimeltään Putoavia enkeleitä. Vähän epäilevin mielin sitten päädyttiin siihen, eikä Baader Meinhof Komplexiin. (Epäilevin mielin siksi, että kotimainen elokuva, silloin kun sitä aina silloin tällöin katsoo, aiheuttaa usein lähinnä joko kauhean myötähäpeän tai vähintäänkin vaivaantuneen olon.)

Vaan olipa hyvä, että päädyttiin. Elokuva oli nimittäin hyvä, lähestulkoon erinomainen, varsinkin ollakseen suomalainen elokuva. Filmissä, joka sivumennen sanoen kertoo Aila Meriluodon ja Lauri Viidan tarinan fiktiivisen tyttären kautta, oli toki joitain puutteita ja välillä lievää ylinäyttelemistä, mutta yleisesti ottaen se oli oikein hyvä elokuvakokemus. Vaikka eihän elokuva nyt voi ollakaan läpeensä huono, jos siinä on Oiva Lohtander. Myös Tommi Korpela ja Elina Knihtilä vakuuttivat, Elena Leevekin enimmäkseen.

No joo, menkää katsomaan se, enskari on 5.12.
Kuva myös täältä.

Ihmettelen vaan

Että miksi kaikissa erilaisissa internetissä sijaitsevissa paikoissa, joihin henkilön tulee kirjautua käyttäjätunnuksella ja salasanalla (esim. blogi, tai tämän mietinnän aiheuttaja huuto.net), on aina se "Oletko unohtanut salasanasi" -kohta, muttei ikinä "Oletko unohtanut käyttäjätunnuksesi?" -kohtaa. Kyllä minä salasanani muistan, mutta en ikinä muista käyttäjätunnustani! Että oma namikka pitäisi kyllä olla tälle käyttäjätunnusasialle, kun nyt joudun tilailemaan itselleni niitä salasananvaihtosähköposteja yhtenään, vaikka muistan salasanani aina.

Tästä on taas niin pitkä aika kun olen viimeksi tänne mitään kirjoitellut, että alkaa hävettää jo vallan. Toisaalta nytkin pitäisi mennä lähinnä nukkumaan, koska menen aamukahdeksaksi (!) luennolle. Contemporary urban Latin America. En olekaan ollut siellä vielä kertaakaan, kun viime viikolla se oli peruttu ja sitä edellisellä viikolla olin Espanjassa (siellä oli mukavaa, kuten tavallista).

Minulle noin yleensä kuuluu seuraavaa:
1. yritän edelleen valmistua kandiksi, nyt näyttää sen suhteen jo melko lupaavalta
2. sitten olen lähinnä töissä tai töissä (niitä on tavallaan kaksi koska olen ahne possu tai siis köyhä opiskelija)
3. tekee oikeastaan mieli juoda taas punaviiniä (nam), kaapissa on espanjalaista
4. portugalin opiskelu on kivaa, kivempaa kuin ranskan
5. en osaa tilata itselleni uutta verokorttia, ja tunnen itseni muutenkin toisinaan yhteiskuntakelvottomaksi huithapeliksi
6. pitäis mennä ikeaan, kuinka tylsää

No jaa, ei tästä nyt oikein tullut mitään. Katotaan joku toinen kerta.