Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen

Kuulin tästä kirjasta varmaankin ensimmäisen kerran joskus kesällä. Tarinana kertomus autistisesta meksikolaistytöstä Karinista tuntui jotenkin semmoiselta, että siitä pitäisin. Kyseessähän on siis kuuluisan meksikolaisen näytelmäkirjailijan esikoisromaani. Yritin aluksi saada tätä käsiini alkukielellä ja tottapuhuen käsiin saaminen olisikin kyllä onnistunut alle kolmella kympillä kirjakaupasta, mutta sitten iski pihiys ja epäilys. Kirjastosta espanjankielistä versiota ei taas löytynyt, joten päädyin odottamaan, että suomennos ilmestyy varattavien joukkoon kirjastoon. Varasin, sain ja luin kirjan. Nyt yritän muistella mitä siitä pidin.

Naisen joka sukelsi maailman sydämeen päähenkilö Karin on äitinsä hylkäämä autisti, joka elää ihmisten maailmassa mutta kuitenkin siitä erillään. Hän ei osaa valehdella, eikä kuvitella sellaista mitä ei ole. Enemmän kotonaan hän on eläinten kuin ihmisten parissa, ja kaikista parhaiten hän viihtyy merellä. Karin ei ole perinteisellä tavalla yhtään fiksu, mutta jossain asioissa mittaamattoman lahjakas (eikö tämä jotenkin vastaa kirjallisuuden stereotypiaa autisteista, jonkinlainen idiot savant?). Karinin suku omistaa tonnikalabisneksen meksikolaisessa rannikkokaupungissa, ja Karininkin jonkinlaiseksi pelastajaksi koituukin hänen Yhdysvalloista palaava tätinsä, joka on vuorostaan perinyt suvun tehtaan ja saapuu sitä johtamaan. Erinäisten käänteiden jälkeen myös Karin päätyy työskentelemään suvun bisneksen ja tonnikalojen parissa välillä hyvinkin erikoisin tavoin, tehden lopulta tehtaan johtajana ratkaisuja, joita kukaan muu tonnikalabisneksessä ei tekisi.

Kirjassa minua miellytti sen välillä unenomainen tunnelma, hieman arkitodellisuudesta syrjällään oleva. Kirjaa oli pääasiassa oikein miellyttävä lukea, ja tykkäsin myös siitä, miten kirjailija Karenin hahmon kautta nosti esiin esimerkiksi länsimaisen filosofian kaavamaisia ajatuskuvioita (esim. päähenkilön viha Descartesia kohtaan). Kirjan heikoin lenkki taas minusta oli itse tarina. En oikein enää muista, mikä minua siinä erityisesti häiritsi. Ehkä se, että tarinan henkilöt jäivät kaikki aika etäisiksi (tätähän voi toki pitää myös kertojan autistisuuden heijastumana, tai jotain), tai se, että Karenin kirjassa esittämät puolifilosofiset ajatelmat (kuten juuri tuo Descartesin kritisointi) eivät lopulta kuitenkaan näkyneet niinkään itse tarinassa. Myös kirjan eläinaktivistijuonikuvio oli vähintäänkin omituinen.

Pidin kuitenkin siitä, miten Berman oli kuvaillut Karinin tuntemuksia ja hänen erikoisia selviytymiskeinojaan. On kuitenkin myönnettävä, että autismi on minulle jokseenkin vieras asia. Siis tiedän kyllä suunnilleen, mistä on kyse, mutta en ole juuri perehtynyt aiheeseen. Paitsi vähän kaunokirjallisuudessa. Naista joka sukelsi maailman sydämeen lukiessa mieleeni tulikin toinen "autistikertomus", Mark Haddonin The Curious Incident of the Dog in the Night-Time. Sinänsähän näillä kirjoilla ei ole juuri muuta yhteistä kuin päähenkilön autistius ja se, kuinka päähenkilö sen johdosta joutuu omituisiin tilanteisiin, ja kuinka "tavallisten" ihmisten raadollisetkin puolet pääsevät jotenkin tapetille kun niitä kontrastoidaan näihin näihin jonkinlaisiin erikoistapauksiin. Kummassakin kirjassa päähenkilöllä on myös jotain erikoislahjakkuutta sosiaalisten ja/tai älyllisten puutteidensa vastapainoksi. Palaamme siis yllämainittuun, sinänsä erittäin kiinnostavaan savant-ilmiöön, joka ymmärtääkseni on kuitenkin verrattain harvinainen, vaikka kirjallisuuden, elokuvien ja dokumenttileffojen perusteella saakin sellaisen kuvan, että kaikki jokseenkin kaikki autistit osaavat luetella vähintäänkin tuhansia piin desimaaleja tai lukea ulkomuistista kokonaisia kirjoja.

Kaikenkaikkiaan Nainen joka sukelsi maailman sydämeen jäänee kuitenkin lukukokemuksena enemmän sinne positiivisen puolelle. Oli mielenkiintoista lukea uutta kirjailijaa. En ollut myöskään aikoihin lukenut mitään meksikolaista (viime talvena keskenjäänyttä Laura Esquivelia ei lasketa), joten sikälikin kokemus oli mielenkiintoinen. Jännittävää kyllä, ensimmäinen kirja, johon muuton jälkeen tartuin, on myös meksikolainen, nimittäin toissapäivänä aloittamani Roberto Bolañon Kesyttömät etsivät.

Nainen joka sukelsi maailman sydämeen on luettu ainakin jo Jennin K-blogissa, Jorin tontilla, Sannan toimesta, Katja/Lumiomenan blogissa, Lauran Lukuisassa ja Mari A:n kirjablogissa. Melkein kaikki nämä (eittämättä hienot) arviot on laadittu minun hyvin kiireisen syyskuuni aikana, joten en ole ehtinyt kuin hädin tuskin vilkaista niitä. Toteanpa nyt silti, että vaikka siitä, että blogeissa tupataan usein lukemaan samoja kirjoja samoihin aikoihin, voi ilmiönä olla monta mieltä, minusta on kyllä lähinnä hauskaa että samoista kirjoista pääsee lukemaan erilaisia arvioita silloin kuin kirja on jotenkin ajankohtainen. Etenkin kun varmaan kaikissa blogeissa (tai ainakin niissä, joita itse seuraan) luetaan myös muuta kuin ajankohtaisista ajankohtaisinta tai kaikista tuoreinta.

Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen (La mujer que buceó dentro del corazón del mundo, 2010). Suom. Taina Helkamo. Otava, 2011.