Kirjamessurapoa, osa 1

Niinhän siinä taas kävi, että lokakuu yllätti ja kaiken kiireen, muun elämän ja sählingin keskelle iskivät kirjamessut. Kun nyt niillä ihan ns. työnkin puolesta joudun/saan hengailla, ajattelin herätellä vaihteeksi taas tätä horrostavaa kirjablogia ja laadiskella lyhyttä messuraporttia.

Tänä vuonna aion vierailla Helsingin kirjamessuilla kahtena päivänä, perjantaina ja lauantaina. Monina vuosina olen tyytynyt kertakäyntiin, ja joskus viettänyt messuilla kokonaiset neljä päivää (tosin silloin olin kyllä siellä töissä). Kahtena päivänä jaksan vielä jotenkin keskittyä tarjontaan, tavata tuttavia, kierrellä pisteitä ja sietää yleistä messuhälinää, mutta enempää en kyllä taida jaksaa.

Tänään oli siis suunnitelmani mukaan ensimmäinen messuvisiitti. Ehdin lopulta messuilemaan vähän puolenpäivän jälkeen ja viihdyinkin siellä sitten melkeinpä sulkemiseen asti. Olin etukäteen ympyröinyt muutamia mielenkiintoisia juttuja messukatalogiin, mutta sehän toimii yleensä vähän samaan tapaan kuin rokkifestivaalien ohjelma; jälkikäteen siitä voi tarkastaa, mitä jäi taas näkemättä. Itse missasin tänään esimerkiksi Esko Valtaojan, Kari Hotakaisen, Jaakko Hämeen-Anttilan, Grantan, esikoiskirjailijat,ja Euroopan romanit. Patsastelin messuhallissa melko lunkisti ja ajauduin kuuntelemaan paneelikeskustelua Hyvinvointivaltion reunamilla, jossa Susanna Alakoski, Eija Hetekivi Olsson ja Mathias Rosenlund puivat köyhyyden syitä ja seurauksia. Katse kohdistui ennen muuta Ruotsiin, mutta myös Suomen tilanne nousi esiin. Keskustelu oli ihan mielenkiintoista, mutta johtuiko sitten allekirjoittaneen harhailevasta keskittymisestä, keskustelun kaksikielisyydestä  tai jostain ihan muusta, mutta tuntui, että tunnin aikana aiheesta ei päästy kauheasti alkua pidemmälle.

Tietokirjailijat paneloivat.

Paneelin jälkeen oli vuoro mennä seuraamaan erästä työliitännäistä keskustelua. Sen jälkeen keskityin hieman kiertelemään messualuetta, harhailemaan antikvaaripuolella ja käymään kärppänä läpi kaikki yläkerran ruoka & viini -messujen maistiaiset (oli jo nälkä). Viideksi menin kuuntelemaan ihan kiinnostavaa keskustelua siitä, mikä tekee tietokirjasta hyvän. Koska sivutoimisesti kustannustoimitan nimenomaan tietokirjallisuutta, oli Kari Enqvistin, Maija Akselan, Markku Löytösen, Arto Mustajoen ja Pirjo Hiidenmaan keskustelu hauskaa seurattavaa ihan ammatillisten intressienkin kannalta. Lisäksi pidän kovasti Kari Enqvistin kärjekkäistä mielipiteistä.

Sen jälkeen kävin seuraamassa Mika Waltari -lavalla epävirallisen Walhroos-elämäkerran tekijöitä. Projekti on kieltämättä kiinnostava, vaikka itseäni Wahlroos ei ehkä kuitenkaan jaksa kiinnostaa niin paljon, että lukisin itse teosta. Siitä jotenkin ajauduin – jokseenkin suunnitelmieni vastaisesti – kuuntelemaan Ville Haapasaloa (sekä hänen varhaisvuosistaan Venäjällä kirjan tehnyttä Kauko Röyhkää ja Juha Metsoa). Vaikka Haapasalo taitaa Venäjällä ollakin aika monta kertaluokkaa suurempi stara kuin Suomessa, veti kirjan esittelytilaisuus pienen Eino Leino -lavan aika tukkeeseen. En sinänsä ihmettele, ovathan sekä Kauko Röyhkä (joka aluksi oli enemmän äänessä tähden itsensä saapuessa hieman myöhässä paikalle suoraan lentokentältä) että Ville Haapasalo aikamoisia supliikkimiehiä. Itse teos, Et kuitenkaan usko – Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä, taitaa puolestaan olla kirjan julkaisseen Docendon suurimpia hittejä koskaan. Suomalaisen kirjakaupan signeeraustilaisuuteenkin tekijät vetivät aikamoisen joukon ihmisiä.

Etäisyydessä siintää punakka Haapasalo.

Haapasalon ja kumppaneiden jälkeen eksähdin vielä Takauma-lavalle kuuntelemaan M. A. Nummisen, Roman Schatzin ja Hannes Saarisen ajatuksenvaihtoo suomalais-saksalaisesta kulttuurivaihdosta. Esiintyjillä, eritoten Schatzilla ja Mauri Anterolla, oli kertoa hauskoja anekdootteja ja huonoja vitsejä. Oikein sopiva päätös siis messupäivälle.

Tänä vuonna aikomuksenani oli olla ostamatta kirjoja, koska kirjallinen omaisuuteni on muutenkin tällä hetkellä pakattuna pahvilaatikoihin, mutta ihan täysin en suunnitelmassani onnistunut pitäytymään (hmm, onkohan tämä käänne jollekulle yllätys). Mukaan tarttui Siltalalta Jonathan Franzenin Vapaus ja Louis-Ferdinand Célinen Niin kauas kuin yötä riittää sekä antikvaaripuolelta Nathalie Sarrauten Tropismeja. Ensinmainitut irtosivat vitosella/kpl, ja Sarrautesta pulitin kokonaista kaksi euroa. Jäin vielä kaipaavasti katselemaan Knausgårdin taisteluja (kuume ei ota laantuakseen), jotenkin haluaisin omistaa nuo jo suomennetut kolme osaa kauniisti toisiinsa sointuvina kovakantisina painoksina. Jätin asian kuitenkin vielä hautumaan.

Päivän saalis.

Huomenna luvassa on pitkä päivä messuilua, jonka jälkeen tapaan pitkästä aikaa rakasta ystävää. Kivaa!