maanantai 5. toukokuuta 2008

have i got news for you..

Viime aikoina tapahtunutta: Vappu kesti to-del-la kauan, puuhastelin kaikkea vänkää (mm. olin keikalla, join kaljaa, saunoin, heitin talviturkin, pelasin jalkapalloa, join kaljaa, kävin lintsillä jäätelöllä ja join kaljaa) katalaaniystäväin ja muidenkin ystäväin kanssa ja nyt olen aivan uupunut. Söin omenan ja katsoin jakson Housea. Tulevan viikon omistan kouluasioille, koska ne joutuivat tällä viikolla aivan hunningolle (kuten joutui allekirjoittanutkin). Jalkapallo ja saunominen ovat mukavia asioita, esim.

Keksin itselleni myös uuden harrastuksen: ryhdyn keräilemään chilikastikkeita. Toivon, että toveri muistaa tuoda Pohjois-Amerikan mantereen länsilaidan kiertueeltaan kokoelmani ensimmäiseksi yksilöksi pyytämäni chipotle-tabascon (ensimmäiseksi sikäli, etten laske tavallista tabascoa ja sweet chiliä varsinaisesti kokoelmaksi). Sitten keräilijänä voin hyvin omintunnoin ostella kaikkia jänniä sooseja vaikkapa Hakaniemen asiaattisista myymälöistä ja tehdä niillä mielenkiintoisia ruuanlaittokokeiluja. Jee.

Lisäksi oli mukavaa, että oli tällainen pienimuotoinen kesä tässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti