maanantai 4. tammikuuta 2010

Vuoden kirjat - Årets böcker, osa 2

Jahas, lienee aika jatkaa tätä kirjojenruotimisprojektia. Nyt ollaan siis jossain vaiheessa kesää 2009. Hii-op!

Virpi Hämeen-Anttila: Sokkopeli
Hämeen-Anttilan Sokkopeliin tartuin ollessani kesällä Lappeenrannassa. En ole koskaan tuntenut mitään mielenkiintoa Hämeen-Anttilan romaaneja kohtaan, ja tämänkin poimin siis äitini kirjahyllystä. Sokkopeli oli ihan kelvollinen murhamysteerijuttu, mutta loppuratkaisusta en pitänyt ja henkilöhahmojen käytös oli usein ennalta-arvattavaa ja lapsellista. En kadu, että luin, mutta tuskin tulen rouva Hämeen-Anttilan muihin romaaneihin koskaan tarttumaan.

Mötley Crüe: The Dirt
Entinen kämppis (terkkuja!) lainasi kirjan minulle kesällä ja taisi vaihdossa lainata minulta jonkun opuksen. Olen aina jotenkin pitänyt rokkielämäkerroista, joten kyllähän The Dirtkin upposi ihan hyvin, vaikken Mötiköiden musiikillista antia pidäkään juuri minään. Kirjan luettuani olen edelleen sitä mieltä, että Vince Neil on ehkä koko rock-bisneksen etovin tyyppi.

Jo Nesbø: Lepakkomies, Lumiukko, Pelastaja, Punarinta, Suruton, Veritimantit, Torakat
Kesäinen lyhyt Nesbø-villitykseni lienee mainio esimerkki siitä, miten maanisesti saatan joskus kirjoihin suhtautua. Ensimmäisen Nesbøn, Lepakkomiehen, lainasin sattumalta puistolukemiseksi, kun pitkästä aikaa teki mieli lukea dekkaria. Lukaisin kirjan ja pidin siitä jonkun verran, vaikka arvasinkin murhaajan jo puolessa välissä. Seuraavalla viikolla nappasin viimeisen osan mökkilukemiseksi, kun satuin sen jonkun marketin pokkarihyllyssä bongaamaan. Ja ennenkuin huomasinkaan, olin lukenut kaikki ilmestyneet Harry Hole -dekkarit. Vips vaan. Uusimman suomennoksen (Torakat) lainasin tosin ihan vast'ikään, kun pitihän sekin lukea. Kirjoista suosikkini on varmaankin Pelastaja, joskin useimpien juonikuviot olen jo ehtinyt pitkälti unhoittaa.

Sara Gruen: Vettä elefanteille
Gruenin Vettä elefanteille sain syntymäpäivälahjaksi. Kirja taitaa kuulua ns. lukuromaanien laajaan ja aliarvostettuun genreen. Pidin siitä silti, sillä 1930-luvun kiertävä sirkuselämä kiehtoo mieltäni aika tavalla. Välillä opus sortui turhaan sentimentaalisuuteen, mutta yleisesti ottaen veti hyvin.

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
Tässäkin kirjassa ollaan Yhdysvaltain 1930-luvulla, nyt syvässä etelässä. Olin hankkinut kirjan jostain pokkarialesta jo pari vuotta sitten, ja melkein harmittaa, että luin sen vasta nyt. Tämä kirja menee heittämällä vuoden parhaisiin kirjoihin, ja olen jopa ajatellut hankkia sen uusintalukuun englanniksi.

Kolmas osa seuraa, jahka ehdin sen naputella.

3 kommenttia:

  1. Lisää lisää.

    Hmmm. Rupesi tekemään mieli vampyyrikirjoja. Mitä suosittelet? Aiempaan lukuhistoriaani kuuluu pikkuvampyyrien lisäksi lähinnä eka Dracula.

    VastaaPoista
  2. Pikkuvampyyri on kyllä ykkönen! Täytyy kyllä nyt myöntää, että en ole varma olenko koskaan lukenut Draculaa (nuorempana en pitänyt listaa kirjoista, joita luin, ja näin siinä sitten käy). No oli miten oli, Meyereitä en suosittele (jos olisit 13-vuotias tyttö niin sit EHKÄ), ja Anne Ricen Veren vangit on ainakin ihan älyttömän pitkäveteinen! Leffa on parempi vaikka siinä onkin Cruisen Tomppa.

    Jahka ehdin, luen Viktor Pelevinin Viides maailmanvalta -kirjan, se on kuulemma hyvä (vampyyri)kirja. Ja sit tietty se Ystävät hämärän jälkeen. Mut ennen kaikkea kannattaa katsoa True Bloodia, oi.

    Lisää tulee jahka tässä jaksan ja ehdin (kauheeta kun yht'äkkiä pitää alkaa näin kauhian pal blogata).

    VastaaPoista
  3. Ainiin. Sanoinko muuten sinulle koskaan, että luulin tuossa blogi-kuvassasi olevan lapsia popsivat lastenvaunut, ennen kuin tulin sivistetyksi suursyömärihahmosta. Saatoit olla sivistäjä sinä tahi asuinkumppanisi.

    VastaaPoista