Vuorossa ovat Southern vampire mysteriesin osat 8 ja 9. Luin kirjat jo iät ajat sitten (tai siltä ainakin tuntuu), joten joudun lunttaamaan apua muistivihkon lisäksi myös wikipediasta.
Kahdeksas osa
From Dead to Worse oli minulle jonkinlainen pettymys hyvin vetävän
All Together Deadin jälkeen: se tuntui lupailevan jatko-osiin käänteitä, joita ainakaan heti seuraava osa ei pystynyt lunastamaan. Kahdeksannessa osassa sankarittaremme on siis palannut Bon Tempsiin räjähdysepisodiin päättyneeltä vampyyrikonfenressimatkaltaan. Edellisessä osassa esitellyt jännitteet eri supernaturaali-ryhmien välillä eskaloituvat, ja sotajalalla ovat niin vampyyrit kuin ihmissudetkin: eivät tosin toisiaan vastaan, vaan keskenään! "Yllättäen" tapahtumiin sekaantuu pahan kerran myös ystävämme Sookie. Lisäksi kirjassa paljastetaan hieman lisää päähenkilöttären epämääräisestä verenperinnöstä, ja hän saa myös uusia sukulaisia, mukaanlukien hieman friikihkön keiju-iso-iso-isä Niallin.
Yhdeksännessä osassa
Dead and Gone kirjailija saa taas pakan jotenkin kasaan, joten pidin siitä taas hiukan enemmän kuin edeltäjästään. Tässä osassa sotajalalla ovatkin keijut (fairies, en tiedä onko ne suomennettu keijuiksi, mutta otaksun nyt niin), jotka eivät ole ihan sellaisia leppoisia ja söpöjä miniatyyrikokoisia siipiveikkoja kuin mitä mieleen ensinnä tulee (en kyllä tiedä miksi tulee. Keijuista kuuluisin lienee Helinä-keiju, ja eikös sekin ollut mustasukkainen kiukuttelija?). Keijujen sota onkin sitten vähän verisempää puuhaa kuin edellisen osan vampyyrilliset tai ihmissudelliset välienselvittelyt, ja hengestään on päästä paitsi Sookie (joka nyt jokaisessa osassa on päästä hengestään joka tapauksessa) myös esimerkiksi tämän ensirakastaja vampyyri-Bill. Lisäksi kirjan aikana tapahtuu shapeshiftersien "great revelation", vampyyrien kaapistatuloa jäljittelevä itsensäpaljastus (tsih). Niin, ja Sookie ja Eric saavat viimein toisensa (iih!). Toimintaa siis riitti, joskin koko keijusota-juonikuvio oli aika epäuskottava jopa kirjojen sisäisessä maailmassa. No, tekevälle sattuu.
Näiden jälkeen olen lukenut vielä seuraavan osan
Dead in the Family ja novellikokoelman
Touch of Dead. Lisäksi odottelen kirjastosta viimeisintä osaa
Dead Reckoning, kun en kerran enää tässä vaiheessa viitsi keskenkään jättää. Toivon kyllä, että loppu jo koittaisi, sikäli itseään toistavaksi nämä teelmät ovat käyneet. Tämän lisäksi on todettava, että myös True Bloodin neljäs kausi on ollut suorastaan eeppiset mittasuhteet saavuttanut pettymys. Katson sen ehkä loppuun ja totean, ettei sentään vampyyrisarjoissa ole Buffyn voittanutta, joskin True Bloodin ensimmäinen kausi ylsi loistokkuudessaan aika lähelle. Nyt olo on kuin lapsella, jolta on ryöstetty tikkunekku. En ehkä anna Alan Ballille koskaan anteeksi.
Charlaine Harris: From Dead to Worse. Collancz 2008 (UK). 359 s.
Charlaine Harris: Dead and Gone. Collancz 2009 (UK). 312 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti