maanantai 19. joulukuuta 2011

Kirkman & Moore: The Walking Dead volume 1 eli kuinka luin sarjakuva-albumin

Ensimmäiseksi tunnustan, että vaikka kirjallinen makuni on sinänsä laaja ja monipuolinen, en ole koskaan erityisesti kunnostautunut sarjakuvien lukijana. Tuttavapiirissäni on useita sarjakuvaentusiasteja (terveisiä vaan) ja vieläpä muutamia sarjakuvataiteilijoitakin. Syystä tahi toisesta itse olen kuitenkin taipuvainen pitämään sarjakuvaa jotenkin kovin raskaana kirjallisuuden muotona, en koskaan lue edes Hesarin sunnuntaisarjakuvia, kun ne ovat niin pitkiä. Lapsena luin kyllä Asterixeja (äitini pitää kovasti niistä) ja Lucky Lukeja, Aku Ankan taskukirjoja, Tenavia ja vastaavia. Innostus asiaan lopahti kuitenkin suunnilleen kymmenvuotiaana, ja sen jälkeen olen lukenut hyvin vähän sarjakuvia.

Sarjakuvasivistymättömyyteni on vähän noloakin, sillä meillä on kirjahyllyssäkin lukuisia kiinnostavanoloisia sarjakuvia, ja olen pitkään ajatellut, että alan ihan pian kunnostautua niiden kanssa. Yleensä se aina jää, tai käy niinkuin edellisen kerran yrittäessäni lukea sarjakuva-albumia (joskin kirjastosta lainattua): Jens Lapiduksen Jengisota jäi kesken suunnilleen kymmenen sivun jälkeen.

Nyt meille kuitenkin tupsahti postiluukusta ensimmäinen osa Walking Deadia, Robert Kirkmanin ja Tony Mooren Yhdysvalloissa kuukausittain ilmestyvästä mustavalkosarjakuvasta koottua kirjaa. Sarjakuvan maailma, post zombie apocalypse, sekä iso osa henkilöhahmoista olivat minulle tuttuja jo samannimisestä tv-sarjasta, jonka tässä syksyllä katselimme, joten ehkä siksikin kynnys tarttua albumiin oli verrattain pieni.

Mitä sitten tykkäsin. No, tarina oli melko vauhdikas ja sisäisesti kohtuullisen koherentti (ottamatta nyt kantaa siihen, miten uskottava tapahtuma zombi-apokalypsi noin muuten on). Piirrosjälkikin miellytti enimmäkseen, ja mustavalkoisuus. Ehkä johtuen kokemattomuudestani sarjakuvan lukijana, minulla oli välillä vaikeuksia erottaa piirrettyjä henkilöitä toisistaan (siis miksi keskenään kilpailevista alfa-uroista pitää tehdä samannäköisiä laatikkoleukoja? Lukija eksyy!), eikä piirtäjän kynässä ollut järin suurta ilmevalikoimaa. Lähikuvia kasvoista oli turhankin paljon, kun niillä ei tuntunut olevan tarinan kannalta juuri virkaa. Enemmän pidin laajoista maisemakuvista, olivat hienompia ja puhuttelevampia.

Kokonaisuudessaan siis ihan kiva. En tiedä, jaksavatko seuraavat osat kiinnostaa kylliksi. Sarjakuvarintamalla sen sijaan kiinnostaa Tietäväisen Näkymättömät kädet, ja aikeenani onkin lukea se vielä tämän vuoden aikana (joululomaa on minulla kuusi päivää ja luettavaa on varattuna on vähintääkin  runsaanlaisesti, joten katsotaan nyt miten käy.)

Robert Kirkman & Tony Moore: The Walking Dead volume 1: Days Gone By. Image Comics, 2011.

5 kommenttia:

  1. Meillä The Walking dead on niin sarjakuvana kuin tv-sarjanakin ollut sekä poikaystävän että siskojen hehkutuksen kohteena. Itse en ole kyllä innostunut sarjakuvasta saati tv-sarjasta. Zombit ei vaan taida olla mun juttu.

    VastaaPoista
  2. Minusta se tv-sarja alkoi oikein lupaavasti, mutta sitten mainio idea onnistuttiin jotenkin typistämään semmoiseksi kouhotukseksi. Siis post-zombiapokalypsihän antaa eväitä vaikka minkälaisiin allegorioihin, joten minusta oli erittäin mälsää seurata jotain parisuhdevatvontaa siinä sitten :)

    Kaipa se kakkoskausi pitää silti syynätä. Minuun kyllä sinänsä kolahtavat zombitkin, ja muukin vanha kunnon kauhukuvasto. Zombifilmien parhaimmistoa on muuten erittäin hupaisa Shaun of the Dead.

    VastaaPoista
  3. Minä taas rakastan The Walking Deadia! Pidän myös tv-sarjasta, mutta erityisesti sarjakuva teki minuun vaikutuksen. Ei välttämättä sen piirrosjälki niinkään, mutta itse tarina vei mukanaan. Rankka se kyllä oli, ja taisinkin joko pelätä tai itkeä pillittää puolet lukuajastani, mutta siitä huolimatta se kiilasi lemppareideni kärkipäähän välittömästi.

    Pitäisikin kirjoittaa siitä, ja äkkiä - postin kun pitäisi tuoda päivänä minä hyvänsä seuraava osa, ja sitten sitä ei muuta ehdikään taas tehdä kuin lukea...

    VastaaPoista
  4. Seuraa subjektiivista sarjakuvateoriaa (poistin miltei joka virkkeestä sanan "minusta" toiston välttämiseksi):

    Sarjakuvaa ei oikeastaan kannata edes pitää kirjallisuutena. Sen ilmaisumahdollisuudet ja -keinot ovat nimittäin tyystin toisenlaiset kuin naapuritaidemuodoilla kirjallisuudella, elokuvalla ja kuvataiteella.

    Parhaita sarjakuvia ovatkin usein ne, jotka eivät voisi olla mitään muuta kuin sarjakuvia. Monet arvostetutkin teokset jäävät kuiviksi, koska tuntuu, että niissä on tyydytty tekemään sarjakuvaa, kun ei päästy kuvaamaan elokuvaa. Tällaisia ovat esimerkiksi jokseenkin kaikki toimintasarjakuvat.

    Sama tunne minulla on jostain syystä myös Tietäväisen tuotoksista, mutta niitä en ole lukenut, joten saatan olla ihan väärässä. Ehkä se johtuu siitä, että Tietäväinen piirtää minun makuuni liian realistisesti, jolloin sarjakuva tuntuu elokuvan storyboardilta.

    VastaaPoista
  5. Oona, hauska kuulla että tykkääjiäkin löytyy! Kirjoita ihmeessä Walking Deadista, tulen sitten lukemaan mietteitäsi :)

    Tuomas, puhut viisaita sanoja. Tietäväinen odottaa vielä hyllyssä, joten en osaa siitä sanoa, paitsi että tyyli tosiaan on melko realistinen. Mutta ainakin tuossa Walking Deadissa tosiaan oli kuvakäsikirjoituksen tuntua aika pahasti. Pyydän sinulta sarjakuvasuosituksia joskus!

    VastaaPoista