Michael Cunningham: By Nightfall

Tästä kirjasta kirjoittaminen jäi ikävällä tavalla kaikkien joulu- ja muiden kiireiden paitsioon, ja nyt blogattavaa on kertynyt jo kasapäin lisääkin (missähän välissä minä nuo kaikki kirjat luin?). Kirjabloggaus on ihan kiva harrastus silloin kun sen pariin ennättää! Toisaalta lukeminen on vielä mukavampaa, joten jos valita pitää, lukeminen ohittaa kirjoittamisen. Itse itselleni luomien sääntöjen puitteissa kirjoitan nyt kuitenkin Cunninghamista, ennen kuin etenen mihinkään muualle. Ehdinkin jo kirjoittaa, miten päädyin marraskuun puolivälissä ostamaan kirjan ja saamaan siihen signeerauksen (klik). By Nightfall pääsi lukuun marraskuun lopulla, ja suurimman osan kirjasta taisin lukea Budapestissä aamuisin, kun odottelin toverien heräämistä.

By Nightfall (suom. Illan tullen) on ollut melko laajalti esillä kirjablogeissa ja tarina lienee esitelty useimmissa, joten hyvin lyhyesti: New Yorkin taidemaailmassa vaikuttava gallerianomistaja Peter Harris ja vaimonsa Rebecca saavat vieraakseen Rebecan kapinallisen ja ongelmaisen mutta kauniin pikkuveljen Mizzyn. Peter on turhautunut ja uniongelmainen, Rebecca keskittyy omiin asioihinsa, ja pariskunnan jo aikuinen tytär suhtautuu isäänsä vihamielisesti. Epävarma ja tylsistynyt Peter viehättyy Mizzystä, ja sillä on seurauksensa.

Cunninghamin kirja kertoo taiteesta, elämästä, ihmissuhteista, nuoruudesta ja kaiken kuolevaisuudesta. Ja New Yorkista. By Nightfall ei ole erittäin hyvä tai valtavan vaikuttava, vaan melkeinpä pikemminkin vaatimaton, pienimuotoinen ja välillä ärsyttäväkin. Pidin siitä kuitenkin aika paljonkin.

Eniten minua liikuttivat paikkojen, tunnelmien ja ihmisten kuvaus. Cunningham on taitava tekemään turhautuneita suurkaupunkilaishahmoja, jotka vatvovat porvarillisia ongelmiaan, mutta ennen kaikkea hän osaa kirjoittaa kaupungin eläväksi, New York on eittämättä merkittävä hahmo tässä romaanissa. Peter Harrisin sisäisen ähistelyn vastapainoksi Cunningham kuvaa terävästi taidemaailmaa ja sen henkilöitä, toiveikkaita taiteilijoita ja rikkaita mesenaatteja. Tarina juonikin oli minusta varsin kelpo, sopivan pelkistetty, lyhyt, kuitenkin terävähkö. (Tällainen kuuluu porvarillisen juonen olla, tiedoksi eräille kotimaisille kirjailijoille, joita en tässä mainitse).

By Nightfall oli minusta tosiaan vallan hyvä lukukokemus. Niinpä kun nyt mietin, että mistä seikoista kirjassa en pitänyt, minua vähän ällistyttikin, että kuinka monta keksin oitis. Ensinnäkin minusta kirjan  päähenkilöt (paitsi Mizzy, ehkä?) olivat ärsyttäviä, enkä juurikaan samastunut Peterin mihinkäänjohtamattomaan ja ympyrääpyörivään ahdistuneisuuteen. Rebecca-vaimo jäi statistiksi, kun taas Peterin keski-iänkriisiä röyhkeästi hyväksikäyttävä Mizzy huumeongelmineen oli hahmoista ehkä kuitenkin miellyttävin, tai rehellisin (tai ehkä minulla on tässä vaan jonkinlainen verrattain nuoren iän aiheuttama perspektiiviharha).

Kaikkein eniten kyllästyin kirjassa kuitenkin herkeämättömään kirjallisuus- ja taideviittailu. En oikein keksi, mitä tarkoitusta jatkuva taiteilijoiden nimeäminen ja maailmankirjallisuuden klassikoiden lainailu palveli. Ehkä sitä, että lukija saa tuntea itsensä fiksuksi, kun tietää milloin lainataan Kafkaa, milloin Joycea. Mitään lisäarvoa tuo sinnikäs lainailu ei minusta romaaniin tuonut, ellei lasketa sitä, että Peter tuntui, jos mahdollista, vieläkin puisevammalta tyypiltä. Cunninghamin kirjoitustyyli on melko viehättävä, mutta ehkä vähän liian sisäsiisti.

Kaikenkaikkiaan kokemus jäi kuitenkin positiivisen puolelle (varmaan itse kirjailijan symppiksisyys vaikutti mielipiteeseeni myös), ja kirja varmaan menee vuoden topkymppiin. Kannattaa lukea jos pitää siististi kirjoitetusta kirjallisuudesta, on kiinnostunut taidemaailmasta tai New Yorkista. Tai ihan muutenkin vaan, ehkä.

Michael Cunningham: By Nightfall. Picador, US, 2010. 228 s.