sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Poikakalenteri 2010

Naispuolisten lukijoideni silmäniloksi ajattelin laatia poikakalenterin vuodelle 2010. Tosin luulen, että minulla ei ole kovin monta naispuolista lukijaa (terkkuja!), mutta onhan siitä iloa minunkin silmilleni. Ehkä ennenkaikkea minun silmilleni, koska lista on tietenkin minun makuni mukaan laadittu. Hehheh. Todettakoon vielä, etten keksinyt ideaa itse, vaan näin hiukan vastaavanlaisen virityksen jossain muussa blogissa, josta kaappasin sen tylysti itselleni. Kuvat taas kaappasin täysin tekijänoikeuksista piittaamatta Googlen kuvahausta, koska en luonnollisestikaan saa blogistani mitään esim. taloudellista hyötyä ja koska ne kuvat ovat siellä (mitäs pistitte ne nettiin! Eikö teille opetettu, että jos nettiin pistää jotain niin sitten sitä ei saa koskaan sieltä pois ja teidän pää voidaan photoshopata huonoihin amatööripornokuviin ja siinä on sitten pomolle selittelemistä nii!)

No niin, pitäkää hatuistanne kiinni, nyt mennään!

Tammikuu

Aloitetaan Espanjan lahjalla maailmalle. Javier Bardem, mies joka saa sukat pyörimään jaloissa jopa esittäessään Anton Chigurh -nimistä psykopaattista palkkamurhaajaa, jolla on huono parturi. Kuten tässä:

Helmikuu
Tämä kaveri taas ei ehkä ole ole ulkonäöltään kaikista komein. Tyypissä on kuitenkin karismaa kuin pienessä kylässä, joten paikka poikakalenterissa on taattu. Patton, lääh.

Maaliskuu
Peli oli menetetty viimeistään siinä vaiheessa kun näin Trainspottingin (aika nuorena). Myös esimerkiksi Velvet Goldmine -leffa oli suorastaan bensaa liekkeihin (krhm). Typerä partakeekoilu Obi Wan Kenobina hieman vei pisteitä, mutta vanhana Star Wars -fanina annoin senkin anteeksi. Ewan McGregor nyt vaan on niin ihana.

Huhtikuu
Tässä puolestaan mies, joka oli lähestulkoon ainoa syy siihen, että jaksoin katsoa Ironman-elokuvan loppuun. Robert Downey Jr. näyttää hyvältä jopa partaisena (kuten minut tuntevat ehkä tietävät, en ole suuri naamakarvoituksen ystävä. Paitsi viiksien!). Aion mennä katsomaan Sherlock Holmes -leffan mahdollisimman pian. Lisäksi haluaisin huomauttaa, että Robert Downey Jr. syö nöösejä Jude Law -poikia aamupalaksi!

Toukokuu
Jake Gyllenhaalista en ole oikein koskaan osannut päättää onko se ruma vai kaunis. Mutta kai se on kaunis, sellaisella vähän vinksahtaneella tavalla. Jee.

Kesäkuu

2000-luvun Iggy Popin kuva tuskin löytyy sanakirjasta mieskauneuden kohdalta, toisin oli kuitenkin nuoren James Osterbergin kohdalla. Kattokaa nyt tota! Haluaisin vielä huomauttaa, että nykyäänkin Iggy on täyttä terästä.

Heinäkuu
Kalenterin ainoa urheilija pääsee itseoikeutetusti Mr. Heinäkuuksi jalkapallon MM-kisojen kunniaksi. Thierry Henryn siirtyminen Barcelonaan vuonna 2007 oli todellinen huippuhetki: pallokenttien kaunistus liittyi suosikkijoukkueeseeni! Henry on myös ehkä ainoa syy sympata Ranskan maajoukkuetta. (Mainittakoon kuitenkin, että oikeastaan myös valmentajankin puuhiin siirtynyt Ruotsin Henke Larsson olisi kuulunut tähän kalenteriin. Valitettavasti elokuvan ja musiikin ihanat pojat veivät kuitenkin voiton tällä erää ja Henke jäi pois.)

Elokuu
Herra Elokuuna puolestaan koreilee Meksikon lahja ihmiskauneudelle, Gael García Bernal. Sen lisäksi että miestä on siunattu tuon näköisillä kasvoilla, on hän tehnyt myös aika hyviä elokuvia (kts. esim. Babel, Ja äitiäs kans, Amores perros, The Science of Sleep, La mala educación).

Syyskuu
On kyllä todettava, että Herra Syyskuu on vähän antikliimaksi tässä nyt. Pakotin itseni keksimään kalenteriin edes yhden suomalaisen ja Tommi Korpela on kyllä aika ihana. Mutta ei se kyllä oikein pelaa samassa sarjassa näiden muiden kanssa.

Lokakuu
Lokakuussa palataan lapsuuden sankareihin. Brett Anderson oli joskus vaan niin ihanin. On se kyllä aika ihana edelleen ja Suedekin kuulostaa pitkästä aikaa hyvälle. Voi jukra.

Marraskuu
Marraskuussa ollaan taas lattaritunnelmissa, sillä silloin kalenteria koristaa puertoricolaissyntyinen Benicio Del Toro. Silmäpussi-Beniciota ei voi kuin rakastaa!

Joulukuu
Myönnän ihan kysymättäkin, että Alexander Skarsgård pääsi kalenteriin lähinnä ansiokkaasta vampyyrin näyttelemisestä (Oh, Eric!). Toki myös Henke Larssonin hyllyttämisestä aiheutunut äkillinen solidaarisuuspuuska naapurimaata kohtaan nosti Alexanderin nipin napin ohi Robert Carlylen.

Kalenteri on valmis ja huomaan ihmetteleväni, missä on Johnny Depp? Eikö myös Gary Oldman olisi ansainnut omaa kuukautta? Nuori David Boreanazkin olisi sopinut joukkoon!

Lisäksi tajusin, että alussa esittämäni rajaus naispuolisista lukijoista oli varmaankin tarpeeton.

Loppuun tietysti lukijakysymys (!). Kenet heistä pudottaisit pois? Kuka pääsisi sinun poikakalenteriisi? Olisiko heistä kukaan suomalainen?

2 kommenttia:

  1. Hee, lähden kanssasi katsomaan Sherlock Holmesia kyllä ko. syistä. Tosi hyvä lista muuten, omista henkiklökohtiaisita preferensseistä olisin tunkenut sinne sen Garyn ja Edwardin. Niin! Ja uusimman innostukseni Martin L. Goren! ja Blixan! ja Nickin!

    VastaaPoista
  2. Hihii, oli ihan pakko tehdä oma kun makailin kotona miettimässä oonko kipee vaiko en.

    VastaaPoista