Jonathan Safran Foer: Eating Animals

Nyt se on tehty. Mahdottomasta tuli totta. Sain luetuksi kirjan Jonathan Safran Foerilta. Ei sillä, ettäkö minulla olisi jotain Foeria vastaan, pidin kovasti tyypin toisesta kirjasta Extremely Loud & Incredibly Close aina siihen asti, kun se vaan jäi kesken. Ja, kuten aiemmin taisinkin jo myöntää, kesken jäi aluksi myös Eating Animals, tietenkin tyystin toisenlainen teos. Aloitin kirjan jo viime syksyllä, jossain vaiheessa työnsin sen jo takaisin hyllyyn, kunnes huhtikuussa otin sen taas esiin ja lueskelin loppuun mm. työpaikan kahvitaukolukemisena.

Katkonaisesta lukukokemuksestani johtuen voi olla, etten saa laadituksi kirjasta kovin koherenttia arviota (ihan kuin arvioni olisivat muutenkaan mitään koherenttiuden huipentumia). Mutta ei se mitään, sillä ainakin Jori, Mari A.  ja Karoliina ovat kirjoittaneet tästä kirjasta (tai pikemminkin sen suomennoksesta) erinomaiset jutut, käykää lukemassa ne!

Jonathan Safran Foer, nuori ja fiksu brooklyniläiskirjailija, päätyy kirjoittamaan kirjan eläinten syömisestä vaiheiltuaan vuosia seka- ja eriasteisen kasvissyönnin välillä. Isäksi tuleminen saa Foerin pohtimaan todenteolla syömisvalintojaan, ja perinpohjainen perehtyminen lihantuotantoon saakin Foerin luopumaan kokonaan lihansyönnistä (ja kirjoittamaan aiheesta mainion kirjan, hyvä hyvä!). Foer käsittelee kirjassaan paitsi itse tuotantoprosessia, myös ruoan ja syömisen valtavaa sosiaalista ja kulttuurista latausta, joka tekee syömisvalinnoista ja niiden arvostelusta hyvin perustavanlaatuisia, hankalia asioita.

Eating Animalsin lähestymistapa on samanaikaisesti filosofinen, antropologinen ja hyvin konkreettinen. Foer tarjoilee lukijalle vatsavääntäviä faktoja lihateollisuudesta, pohtii ruokaan liittyviä valintojamme (miksi voimme perustella kärsimyksen aiheuttamista elollisille olennoille ainoastaan sen makuaistillemme tuomalla tyydytyksellä? Onko ruokaa liittyviä kulttuurisia odotuksia ja käytäntöjä mahdollista ja kenties jopa suotavaa muuttaa?). Kirjassa ääneen pääsevät niin farmarit, teurastamotyöntekijät kuin kasvissyönnin edistäjätkin.

Näkökulma on alkuteoksessa yksinomaisen yhdysvaltalainen (suomennos sen sijaan sisältää lopussa katsauksen myös Suomen tilanteeseen, lukisin mielelläni senkin vielä jonain päivänä). Toisaalta Yhdysvallat on monilta osin nykyisenlaisen tehotuotannon, kulutuskulttuurin ja "luonnosta vieraantumisen" jonkinlainen edelläkävijä, jonka malli levinnyt ja edelleen leviää muihin maihin huolestuttavalla tavalla, joten näkökulma on kiinnostava myös suomalaiselle (lisäksi näkökulman sisäistämistä varmasti auttaa se, miten populaarikulttuuri ja kirjallisuus on minullekin tehnyt amerikkalaiset tavat kiitospäivineen tutuksi).

Vaikka itse nuoruudessani kyllästin itseni kauhukertomuksilla lihan tehotuotannosta (tilailin mm. Animalian ja OE:n materiaaleja ja luin Peter Singeriä) ja sen seurauksena ryhdyin 13-vuotiaana jonkinlaiseksi kasvissyöjäksi, teki Foerin kirja minuunkin kieltämättä vaikutuksen. Vaikka olin jo etukäteen sangen vakuuttunut lihan tehotuotannon kertakaikkisesta vääryydestä, Eating Animals tekee selväksi, miten perinpohjin päin helvettiä asiat Yhdysvaltain (ja epäilemättä suurelta osin myös Euroopan, vaikka lainsäädäntö täällä onkin joissain asioissa, esim. antibioottien suhteen, tiukempaa) ruoantuotannossa ovat ja miten tästä vinksahtaneisuudesta kärsivät tavalla tai toisella paitsi tuotantoeläimet, myös teollisuuden työntekijät, pienet itsenäiset farmarit ja kuluttajatkin, puhumattakaan ympäristöstä. Kalatalouskaan ei saa Foerilta synninpäästöä (hyvästä syystä).

En mielelläni puhu juurikaan omasta kasvissyönnistäni (olen edelleen, 14 vuotta myöhemmin, jonkinlainen semivege - syön maitotuotteita, (luomu)munia ja toisinaan kalaa - joskin minulla on ollut myös lyhyitä vegaanisia kausia), sillä olen huomannut usein pelkän kasvissyöjyyden mainitsemisen aiheuttavan kanssaihmisissä ihmeellisiä puoliaggressiivisia primitiivireaktioita. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikkien pitäisi lukea tämä kirja. Ja sisäistää se. En usko olevan mahdollista (tai välttämättä edes absoluuttisen toivottavaa), että kaikki ihmiset kaikkialla ryhtyisivät kokopäiväisiksi kasvissyöjiksi. Toivoisin kuitenkin, että kaikki miettisivät sitä, mistä ja millä ehdoilla ruoka kauppoihin, marketteihin ja lautasille oikein tulee, ja millaisia moraalisia valintoja teemme kun syömme, tai emme syö.

Selveentäkseni omaa asemointia aiheessa totean vielä, että kyllä, pidän itseäni moraalisesti vähän parempana yksilönä kieltäytyessäni (eläinkunnan)tuotteista, joita en pidä hyväksyttävinä. Tiedostan, että voisin tehdä paljon moraalisempiakin valintoja ja syyllistän itseäni esimerkiksi siitä, että popsin maitotuotteita, joita en tarvitse (miksi ihmeessä aikuinen nisäkäs edes syö toisen nisäkäslajin jälkikasvulle tarkoitettua ravintoa?). Myös kasvisten, eritoten soijan ja viljan tuotannossa on paljon epäkohtia, jotka ansaitsevat huomiomme.

En myöskään ole sitä mieltä, että eläinten syöminen olisi sinänsä väärin: lajityypillisen käytöksen salliva suhteellisen pienimuotoinen ja monipuolinen eläinmaatalous (ja ruoantuotannollisis-ekologisista syitä eritoten laiduntaviin eläimiin perustuva sellainen) on aivan hyväksyttävää (tällaisia "vaihtoehtoisia" tuotantotapoja muuten esitellään myös Eating Animalsissa, kirja ei siis ole yksinomaan kasvissyönnin promotointia). Ikävä kyllä sellainen eläinmaatalous on myös erinomaisen vähissä. Koska en jaksa nähdä kohtuutonta vaivaa moraalisesti tyydyttävän lihapalan eteen, olen mieluummin järjestelmällisesti ilman.

Oho, loppuosasta tulikin omia valintojani ja mielipiteitäni puiva vuodatus. Niin vähän pelkäsinkin. No mutta: suosittelen Eating Animalsia jokaiselle. Se on järkyttävä, perinpohjainen ja silmiäavaava raportti ja tutkielma erittäin arkisesta ja perustavanlaatuisesta asiasta. Lisäksi se on hyvin kirjoitettu, koskettava ja toivoaherättävä. Myös lähdeluettelo on sangen vaikuttava. Imponeeraavaa.