Anu Silfverberg: Luonto pakastimessa

Anu Silfverbergin Luonto pakastimessa on kirja, johon liittyy kohdallani paljon kaikenlaista odotusta. Kiinnostuin kirjasta sen ilmestyessä alkuvuodesta, sillä olin pitänyt Silfverbergin Nytiin kirjoittamista kolumneista, ja lisäksi joskus opintojeni alussa istuin jollain humanistin uranäkymät (hehheh!) -tyyppisellä luennolla, jossa Silfverberg oli puhumassa ja vaikutti oikein symppikseltä ihmiseltä. Pyörittelin teosta käpälissäni kun se kirjakauppaan ilmestyi, mutta vaikka mielelläni laitankin rahaa kirjoihin, en kuitenkaan ollut valmis maksamaan yli kolmeakymppiä ohkaisesta lipareesta, vaikka sen sisältö olisi kuinka painavaa (kuten sittemmin osoittautui olevan, mutta silti!). Yhtä kaikki odotukseni Silfverbergin esseitä kohtaat olivat melko suuret, ja useampia kehuvia arvioita silmäiltyäni ehkä vieläkin suuremmat. Mutta mistä saisin kirjan?

No, sieltä mistä niin usein muutenkin. Tein siis varauksen kirjastoon. Olin sen kanssa vaan hiukkasen myöhässä, ja jokunen muukin (tarkalleen ottaen 85 ennen minua) oli tullut samaan lopputulokseen. Odottelin siis varausta saapuvaksi huhtikuusta asti, ja pari viikkoa sitten se viimein tuli! Otin kirjan mukaan heti mökkireissulle lukemiseksi ja ahmaisin sen parissa päivässä (välillä piti uida, saunoa, syödä ja seurustella, joten en saanut lukea sitä ihan yhteen menoon, mikä on ihan hyväkin, niin sain välillä sulatella lukemaani). Reissulta palatessani kohtasin kuitenkin sitten tämän edellisessä postauksessa mainitsemani internetittömyysongelman, joten nyt olen sitten saanut odotella tämän postauksen kanssa. Mutta nyt lähtee!

Tai no, lähtee ja lähtee. En nimittäin oikein tiedä, miten tätä mainiota kirjaa pitäisi lähestyä. Paljon on jo sanottu ansiokkaissa arvioissa, ja etenkin  haluaisin kiinnittää huomiotanne Kirjavan kammarin Karoliinan eriomaiseen viisiosaiseen arvioon kyseisestä kirjasta. Kuten Karoliina, minäkin innostuin sen verran Silfverbergin oivaltavasta ja provosoivastakin tyylistä, että haluaisin siteerata tähän suunnilleen koko teoksen. Onneksenne jätin sen kotiin, joten joudun nyt tyytymään hyvin lyhyisiin muistiinpanoihini.

Luonto pakastimessa on jaettu temaattisiin osioihin: eläin, ihminen, koti, nainen, työ, jumala ja kuolema. Esseet siis tavalla tai toisella liittyvät näihin teemoihin. Ratkaisu on erikoinen, toimiva ja viihdyttävä. Etenkin kirjan alkupäässä (osioissa eläin, ihminen, koti ja nainen ainakin) mieleni teki jatkuvasti hihkua, niin oivaltavasti ja hyvin Silfverberg on osannut pukea sanoiksi minun ajatuksiani. Ja lisäksi vielä sellaisiakin, joita en ollut itse vielä huomannut ajatellakaan. Mahtavaa! (Kääntöpuolena voidaan huomioda, että Silfverbergin kanssa eri mieltä olevat ihmiset eivät varmaankaan hirveästi pidä tästä kokoelmasta, jos nyt siihen ylipäänsä tarttuvat, mitä kyllä suuresti epäilen.) Kirjan viimeisten teemojen osalta en ihan niin syvästi samaistunut Silfverbergiin, mutta kiintoisaa luettavaa olivat nekin yhtä kaikki.

Yleisesti ottaen Luonto pakastimessa sisältää esseitä (tai esseehköjä tekstejä kuten Silfverberg itse johdannossa määrittelee) suurista ja vakavista aiheista. Silfverberg kirjoittaa taitavasti, kevyestikin, välillä kiivastuu, hämmästelee meidän ihmisten typeryyttä ja omituisia tapoja. Toisin kuin nämä nuoret vihaiset esseistimiehet (viittaan nyt ennenkaikkea Nyleniin ja Hännikäiseen, joilta - myönnän - olen tosin lukenut vain muutamia tekstejä, en kokonaisia teoksia ja silti vertaan heitä nyt Anuun), Silfverberg ei syyllistä maailman tai omista ongelmistaan yksinomaan toisia, eikä erityisesti kiillota omaa kruunuaan. Päinvastoin, minusta Silfverbergin ote on jotenkin panhumaaninen, eikä kirjoittaja erota itseään muusta ihmiskunnasta, vaan ihmettelee, miksi me syyllistymme julmuuksiin eläimiä kohtaan, miksi meidän kaikkien tulisi tuntea syyllisyyttä tai miksi me feministit meikkaamme. Poikkeuksena tästä toki ovat viimeiset osiot: ei-uskovaisen ja uskovaisen välillä on nimittäin eräänlainen ylittämätön muuri, eikä ei-uskovainen voi saada otetta uskovaisen kokemusmaailmasta (ja tietenkin myös päinvastoin).

Kaikenkaikkiaan tämä teos on kyllä ehdotonta lukemistoa melkeinpä kelle vain. Olen alkanut kallistua sille kannalle, että ehkäpä itsekin nöyrryn tämän ostamaan ihan vaan kannatuksen vuoksi. Katsellaan.

Luonnosta pakastimessa ovat edellämainitun Karoliinan lisäksi bloganneet ansiokkaasti myös ainakin Mari A. ja Ina. Muistelen, että joku muukin olisi, mutta en nyt äkkiseltään löytänyt. Jos siis olet, ilmianna itsesi kommenteissa!

Anu Silfverber: Luonto pakastimessa. Teos, 2011. 277 s.