Näkymätön silta toden totta sijoittuu Unkariin (tosin myös Pariisiin ja vähän Nizzaan ja muuallekin), ja se kertoo unkarinjuutalaisen Andras Lévin tarinan. Andras ja veljensä Tibor asuvat vuonna 1937 Budapestissä ja haaveilevat opinnoista ulkomailla, sillä unkarilainen lainsäädäntö rajoittaa radikaalisti juutalaisopiskelijoiden määrää korkeakouluissa. Andras pääsee Pariisin opiskelemaan arkkitehtuuria ja saa lähtiessään mukaansa toimitettavaksi mystisen kirjeen varakkaan Budapestiläisen juutalaisperheen isoäidiltä, ja tuon kirjeen - tai ehkä pikemminkin sen vastaanottajan, salaperäisen Claire Morgensternin - myötä muuttuu nuoren Andraksen elämä. Tibor-veli puolestaan pääsee Andraksen avustuksella opiskelemaan Italiaan, kun taas nuorin veli Matyas valloittaa Budapestin somistajana. Kuitenkin vain hiukan myöhemmin veljesten kohtalot taas kietoutuvat yhteen, eivätkä niin iloisissa merkeissä.
Koska tapahtumat alkavat 1930-luvun lopusta, ollaan Euroopassa, ja päähenkilöt ovat juutalaisia, on tietenkin melko lailla itsestäänselvää, että kovin hyvin tarinassa ei tule käymään. Kiristyvä antisemitismi, sodan uhka ja Kolmannen valtakunnan röyhkeät lebensraum-hankkeet vaikuttavat myös Andraksen ja hänen perheensä kohtaloon. Andraksen opiskelijasviisumi perutaan ja hän joutuu juutalaiseen työpalveluyksikköön: enemmän tai vähemmän sama kohtalo on edessä lopulta kaikilla unkarinjuutalaisilla miehillä. Euroopassa raivoaa sota, turvalliselta tuntunut Ranska miehitetään, eikä mantereelta tunnu olevan poispääsyä. Maailma on mennyt sijoiltaan, eikä fiksuin ja ovelinkaan voi enää juurikaan vaikuttaa kohtaloonsa. Lopulta Unkarinkin on osallistuttava sotaan Saksan rinnalla. Sodan kauheudet riepottelevat kaikkia, erityisesti tietenkin juutalaisia, eikä sodan loputtua mikään ole enää ennallaan.
Minulla ei ollut etukäteen juuri minkäänlaisia odotuksia tätä liki 800-sivuista tiiliskiveä kohtaan, ja se - synkästä aiheestaan huolimatta - oli lopulta hyvin positiivinen yllätys. Sattuneista (lähinnä työ)syistä olen tullut lukeneeksi kirjan jos toisenkin Kolmanteen valtakuntaan, toiseen maailmansotaan tai holokaustiin liittyen: silti Näkymätön silta onnistui kertomaan koskettavan tarinan varsin tuoreentuntuisesti. Kirjan rytmitys oli myös oikein hyvä; kirjassa ole juurikaan tarpeettomia suvantokohtia eikä se toisaalta ole liian laajakaan. Kirja tuntuu jotenkin vanhanaikaisella tavalla hyvältä lukuromaanilta: henkilöhahmot ja tarina ovat onnistuneita ja puhaltavat eloa historiaan ja sen tapahtumiin. Osasyynä tähän tunteeseen on tietysti varmaankin se, että lukiessani tiesin kirjan tapahtumien perustuvan osittain kirjailijan oman isoisän elämään: tämä oli syntyjään unkarinjuutalainen, joka joutui jättämään kesken arkkitehtiopintonsa Pariisissa kun Unkarin juutalaisiin kohdistuva lainsäädäntö kiristyi. Hän joutui palaamaan Unkariin ja joutui työpalveluun, jossa oli läpi sota-ajan, ja myöhemmin emigroitui Yhdysvaltoihin.
Kirjailija kertoo todellisuuden ja romaanin suhteesta esimerkiksi tässä haastattelukatkelmassa, klik. Kirjan on lukenut ja siitä on tykännyt ainakin alussa mainitsemani Sanna Luettua-blogista.
Julie Orringer: Näkymätön silta (The Invisible Bridge). Suom. Kristiina Savikurki. Otava 2011. 761 s.
Ihanaa, ihanaa, ihanaa että tykkäsit tästä!!:)
VastaaPoistaJa olen ihan samaa mieltä kaikeasta sanomastasi. Vaikka sivuja on paljon ei kirjassa minustakaan ole mitään ylimääräistä tai ns. turhaa.
Minullakin tämä on odottanut kesästä asti hyllyssä ja odotan kovasti lukemista, mutta toistaiseksi aina joku muu kirja on vielä kiilannut tämän edelle.
VastaaPoistaTätä ei ole vielä hirveän paljon näkynyt blogeissa, mutta ainakin Sanna ja Leena Lumi ovat hehkuttaneet tätä aiemmin kovasti. Sinä olet sen verran kriittinen lukija, että oli pakko tulla kurkkaamaan, jatkuuko linja. ;) Nyt kun sinäkin kirjaa kehuit, alkaa olla pakko uskoa sen olevan hyvä. TBR-listalle, siis.
VastaaPoistaSanna, kiitos kommentista :) Oikein itsekin ihmettelin, että pituudesta huolimatta rakenne pysyi kasassa. Minusta oli tosi hyvä ratkaisu kertoa laajasti myös sotaa edeltävästä ajasta, eikä syöksyä suoraan kauheuksiin (kuten monissa samaan aikakauteen sijoittuvissa kirjoissa tapahtuu).
VastaaPoistaSusa, tunnustan, että luultavasti tämä olisi minulla vieläkin hyllyssä odottamassa vuoroaan, jos tuo Budapestin-reissu ei olisi innostanut lukemaan tätä (kun on niin paksukin). Ystävä, jonka luona Budapestissa olin, asui vieläpä toisen maailmansodan aikaisen juutalaisgeton alueella, joten kadunnimet ja yleisilme lukiessa tuntuivat tutuilta.
Karoliina, hauskaa että pidät minua kriittisenä :) Totta kyllä onkin, että harvoin innostun hehkuttamaan mitään kirjaa estoitta, keksin aina parannettavaa :D Mutta luulen kyllä, että sinäkin pitäisit tästä, joten lukuun vaan!