maanantai 24. syyskuuta 2007

joutilaisuus

Mielenkiintoista on se, että mitä vähemmän minulla on tekemistä, sitä vähemmän saan aikaan. Olen tänäkin aamuna ollut hereillä jo kolme tuntia, ja saanut aikaan seuraavaa: juodessani kahvia (kaksi mörkömukillista, paljon maitoa) ja syödessäni aamupalaa (pala tempo-täysruisleipää, juustoa, salaattia ja tomaattia) luin lehden (hesari). Sitten avasin tietokoneen, luin sähköpostit yms, join lasillisen hiilihapottomaksi mennyttä halpis-lightjaffaa ja neuloin sukkaa (muistuttakaa, että neulebloggaan lähitulevaisuudessa, olen saanut jo aikaan pipon A:lle ja yhden sukan Elmalle). Sen sijaan en ole vieläkään aloittanut proseminaarin tutkimussuunnitelman tekoa. Se taas johtuu yleisen laiskuuden lisäksi kahdesta asiasta: a)en ole saanut etsittyä mitään järjellistä aineistoa ja b)oikeastaan mieleni tekee vaihtaa aihetta ja loikata tekemään kriittistä tekstintutkimusta Fray Bentos/Botnian sellutehdas Uruguayssa -uutisista. Voisinkohan tehdä kaksi vaihtoehtoista tutkimussuunnitelmaa?

Haluaisin myös ostaa takin ja kengät. En yhtään tiedä paljonko tililläni on rahaa. Pitäisi maksaa myös yksi lasku.

Valitan, että tämä blogi on ajautunut tällaiseksi ihme jaaritteluksi. On kuitenkin niin, että elämäni ei tällä hetkellä ole järin mielenkiintoista. Tästä huolimatta sen (elämäni, siis) pienet trivialiteetit vievät siksi paljon huomiotani, etten jaksa blogata maailman epäkohdista ja kuumimmista keskustelunaiheista (minun piti itseasiassa kirjoittaa tuosta miesten tasa-arvoliikkeestä [mikäli sitä nyt voi liikkeeksi sanoa], mutta sitten lueskelin hesarin keskusteluja aiheesta ja tympiinnyin koko juttuun).

Rakkautta & Anarkiaa -festareilla olen tähän mennessä nähnyt seuraavat elokuvat: Control, Proibido proibir/Forbidden To Forbid, Like A Dragon. Tänään menen katsomaan Hallam Foe:n. Voisin seuraavaksi ehkä harkita merkintää noista elokuvista, mikäli jaksan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti