Kuten tuossa ohimennen mainitsinkin, luin joulukuussa elämäni ensimmäisen Dickensin (olen joskus, muistaakseni, aloittanut jotain muutakin herran teosta, mutten päässyt puusta pitkään). Syy tähän oli oikeastaan Lukupiiri-blogin, joka on hieno ajatus, ja johon mielisin osallistua, mutta en ole siinä oikein onnistunut. Joulukuun kirjana oli siis Dickensin A Christmas Carol (suom. esim. Joululaulu, Saiturin joulu, Joulutarina), joten päätin tuon seikan varjolla tarttua kirjaan. No, en tietenkään ehtinyt lukea kirjaa ihan ajoissa osallistuakseni kunnolla keskusteluun, mutta tulipahan luettua.Kirjan tarina taitaakin olla tuttu kaikille, jotka ovat yhtään seuranneet populaarikulttuuria viime vuosisadalla, sillä homman ovat versioineet niin Disney kuin muppetitkin (ynnä muut). Itselleni tutuin versio on Disneyn. Niin tuttu, että kirjaa lukiessani Marleyn haamu näytti mielessäni aina vain Hessu Hopolta. No Roope Ankkahan on saanut alkuperäisen nimensäkin kyseisen tarinan mukaan, joten mikäs siinä.
Kerrataan kuitenkin lyhyesti. 1800-luvun Lontoossa elelee rikas mutta kroonisesti äreä, pahansisuinen ja saita Ebenezer Scrooge. Scrooge tapasi työskennellä liikekumppaninsa Marleyn kanssa aina tämän kuolemaan asti, sen jälkeen apunaan vain palkollisensa Bob Crachit. Eräänä jouluna Scroogen elämä kuitenkin muuttuu pahan kerran, kun kahleita kantava Marleyn haamu tuppautuu ukon kotiin ja lupaa, että hänen luonaan tulee kolmena yönä vierailemaan kolme haamua, menneiden, nykyisten ja tulevien joulujen haamut. Ja sitten äijää viedään. Haamut näyttävät Scroogelle yhtä sun toista, ja toden totta, ukko tekee todellisen täyskäännöksen ja ryhtyy vielä vanhoilla päivillään anteliaaksi mieheksi, kunnon sedäksi ja hyväksi työnantajaksi. Hyvä lämmin hellä ja silleen.
Luin kirjan englanniksi. Lähinnä siksi, että ajattelin sen olevan mielenkiintoisempaa niin, ja toisekseen siksi, että Kallion kirjastossa sattui kirja juuri englanniksi hyllystä löytymään. Dickensin englanti olikin aika kiehtovaa, joskin välillä vähän vaikeaselkoista (vaikka luenkin aika paljon englanniksi). Voi olla, että jos nyt koskaan luen lisää Dickensiä, luen suomeksi. Muuten en nyt oikein tiedä, mitä tästä klassikosta sanoisi. Ei missään nimessä huono. Luin kirjaa joulunalusviikolla lähinnä työmatkoilla, ja ajankohtaan se tietysti oivallisesti sopi. Tarina oli toki turhankin tuttu, siitä huolimatta kirja paikoin onnistui tempaamaan mukaansa (pelkään alati, että eräänä päivänä työmatkalla havahdun Mellunmäestä, kun en ole huomannut jäädä pois oikealla pysäkillä, kun olen lukenut niin jännää kirjaa). Vähän toki ihmetytti, miten Scrooge niin sukkelaan käänsi kelkkansa, olisi luullut vanhasta jäärästä olevan vähän enemmän vastusta muutamalle kummitukselle. Hahmot olivat tyypillisesti joko ällöttävän hyviä ja oikeamielisiä tai tympeitä ja ahneita. Tyypillisen dickensiaanista?
Sain tässä muuten pari päivää sitten omistukseeni iPhonen (kaikesta vastustuksestani huolimatta, tartuin tilaisuuteen kun erään kaverin ylimääräiseksi jäänyt iphone tarjosi yllättäen edullisimman vaihtoehdon siirtyä nykyisyyteen ja mobiilimatkapuhelinten aikakauteen) ja sain sen tämän toimimaan. Yllättääköhän ketään, kun nyt kerron, että ihan ensimmäiseksi latasin siihen iBooks-applikaation. Ei sillä, että tuntisin suurta halua lukea kirjoja puhelimen pieneltä näytöltä, mutta jo mahdollisuus lukea William Blaken Songs of Innocence and Experiencea työmatkoilla oli sen verran kiehtova, että latasin oitis pari klassikkoa, ilmaiseksi toki (kiitti, project gutenberg). Ehkä piankin arvioin tänne ensimmäisen iphonessa lukemani kirjan, hehee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti