Anders Roslund & Börge Hellström: Lokero 21

Täysin vahingossa onnistuin lukemaan heti Kosto: Rakkaustarinan jälkeen samoja teemoja sivuavan, joskin kirjallisilta ansioiltaan huomattavasti heppoisemman teoksen, ruotsalaisten Roslundin ja Hellströmin Lokero 21:n. Ruotsalaiset dekkarit taitavat olla (vampyyri-aiheisten tv-sarjojen ja Kathy Reichsin ohella. Ja Jo Nesbon!) meikeläisen guilty pleasure, joskin esimerkiksi Roslund ja Hellström eivät nyt ihan vakuuttaneet niin, että heihin välttämättä toiste tarttuisin.

Lokero 21:ssa poliisi Ewert Grens haluaa kostaa eräälle rikolliselle entisen parinsa ja jonkunsortin nuoruudenrakkautensa vammautumisen, ihmiskaupan kohteeksi joutuneet latvialaisprostituoidut haluavat kostaa niille, jotka riistivät heiltä vapauden ja myös jugoslaavimafia haluaa kostaa eräälle surkealle nistille. Tässä kostamisen tuoksinassa hengestään pääsee pari tyyppiä, toisia uhkaillaan ja toiset pääsevät kuin koira veräjästä. Poliiseilla on hankalaa ja kaikilla muillakin aika kurjaa. Kirjan loppu pyöritellään erinäisiä moraalisia dilemmoja.

Nyt seuraa spoilereita, älä siis lue, jos haluat vielä lukea tämän kirjan (vaikka lukiessa tämän jutun kyllä äkkää hyvin nopeasti, ihan loppuhuipennusta en paljasta kuitenkaan, vaikka sekin on vähän arvattava): pääkyttämme Ewert Grensin hengestään päässyt vanha toveri ja pollari Bengt paljastuu sekaantuneen vastenmieliseen ihmiskauppaan. Tämän sangen ikävän seikan saavat selville ensin tämä pääpoliisi ja sitten vielä toinen poliisi Sven Sundkvist, jotka molemmat tahoillaan kuitenkin päätyvät salaamaan, että heidän frendinsä olikin pahemman luokan mulkvisti (päällisin puolin siinä pelossa, että mitähän sen justiinsa leskeynyt eukko mahtaisi asiasta tuumia). Juuri Kosto: rakkaustarinan jälkeen tämmöinen, missä vellihousuiset ruotsalaispoliisit vesittävät latvialaismimmien koston, oli jännää luettavaa, niin eri fiilis koko hommasta jäi. Aluksi olin vähän että äh, mutta nyttemmin olen tullut siihen tulokseen, että ratkaisu oli oikeastaan aika hyvä: niin usein dekkareissa kaikki päättyy hyvin ja poliisilla on oikeudentuntoa sun muita hyveitä. Vaihtelua siis. Muuten kirja oli ehkä himpun verran tylsä, mutta ei kuitenkaan tunnelmallinen kuten tuo aiemmin puimani Vargas.

Roslund ja Hellströmistä täytyy myös kertoa semmoinen hauska fakta, että tunnetustihan entiset poliisit ja lakimiehet saattavat innostua ryhtymään dekkaristeiksi (tjeu: Matti Yrjänä Joensuu, Jens Lapidus), mutta toinen, en nyt muista oliko se Roslund vaiko sitten tämä Hellström, on entinen rosvo. Asiallista.