Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman

Loppukesällä tulin vihdoin lukeneeksi Elina Hirvosen Että hän muistaisi saman. Olin toki ajatellut kirjan lukemista jo viimeistään siitä New York Times Book Reviewin kansijutusta lähtien. Loppujen lopuksi ostin pokkarin ja luinkin sen sitten hetimiten. Kirja on muuten varsinkin pokkarikoossa ihan hirmuisen pieni, joskaan ei ehkä sisällöltään. Ensimmäiset pisteet oitis siitä, että on maltettu kirjoittaa lyhyt kirja (toisinaan käyn yhdennaisensotaa liian pitkiä kirjoja ja elokuvia vastaan, harvalla kun on oikeasti sanottavaa 400 sivun tai kahden ja puolen tunnin edestä; kokemukseni mukaan pituus selittyy kovin usein huolimattomalla editoinnilla ja kyvyttömyydellä karsia tyhjänpäiväisyyksiä. Joku Dostojevski voi nyt tietty olla eri mieltä).
No, nyt on siis selvää, että kirjan lyhyys miellytti minua, mutta osaanko sanoa tästä nyt mitään muuta? Kirja on yhdenpäivänromaani, siitä myös pisteet, vaikka välillä takaumajaksot ovatkin vallan pitkiä. Kirjan päähenkilö on Anna (ehkä, en tosiaan ole hyvä muistamaan kirjallisuuden henkilöhahmojen nimiä). Anna on ahdistunut, syyllisyydentuntoinen ja maleksii Helsingissä, uppoutuu muistoihinsa eikä tunnu saavan tehdyksi mitään. Annan ajatusten kautta tutustumme Annan ja tämän poikaystävän Ianin perheeseen, muistoihin ja traumoihin. Huomaamme, miten isien traumat seuraavat aina kolmanteen polveen (tjsp). Lopussa on vähän valoa.

Erityisesti pidin seuraavista asioista:
1. Annan näkökulma ja vain Annan näkökulma kaikkeen: veljeen, perheeseen, Ianiin, maailman tapahtumiin (olen ehkä vähän kyllästynyt nykyisin niin kovin suosittuun useiden kertojien tekniikkaan (tjeu esim: Juha Itkonen, Kjell Westö, Hirvosen uusin).
2. Rauhallinen ja välillä miltei eleetön kerronta.
3. Lapsuudenkuvaukset

Helsinki tuntui taas aika elävältä, mutta on myönnettävä, että amerikkalainen kirjallisuudentutkija-poikaystävä oli jotenkin teennäinen hahmo, minusta.

Luulen, että voisin lukea kirjan uudestaan ehkä piakkoinkin. Menee varmaan aika lähelle vuoden parhaita kirjoja, ja näillä funtsimisilla myös Hirvosen seuraavan kirjan ohi, mutta siitä lisää heti Sana Krasikovin novellien jälkeen.