Niitä ansioita olivat:- Kohtuullisen luonteva sijoittuminen Afrikkaan, ylipäänsä se, että suomalainen rohkenee kirjoittaa kirjan, jossa yksi minäkertoja on afrikkalaisnainen.
- Tekstin sujuvuus ja myös kauneus (ainakin paikoin), Hirvonen osaa kyllä kirjoittaa.
- Tarinakin oli ihan kelpo kyllä, tosin (surkeasta juonimuististani johtuen) en kyllä oikein ihan tarkasti muista, että mites se nyt menikään.
- Lisäksi käsittelyssä on tärkeitä ynnä humaaneja teemoja (kehitysavun hyöty/hyödyttömyys, ihmisten kyky tehdä pahaa (tai hyvää), toivo ja toivottomuus, kuolema ja muuta sellasta pientä).
Mutta, tähän tietenkin tulee sitten mutta, kun en kerta ihan ollut myyty. Minusta henkilöhahmot nimittäin eivät olleet oikein uskottovia ja/tai hyviä. Eivät päähenkilöt Paul ja Esther, eivätkä myöskään esim. Paulin ex tai sen poika. En saa oikein kiinni (enää) siitä, mikä niissä oikein mätti, mutta jotenkin lukiessa se jo vaivasi, semmoinen ihme teennäisyys tai joku, niissä. Lisäksi, ja vaikka just kiittelin teoksen sijoittumista Afrikkaan, niin tuntui se vähän just semmoiselta, mitä esim. suomalainen kirjoittaisi Afrikasta, että vähän sillälailla eksoottinen ja vieras (ja pimeä), mutta ihmiset ei kuitenkaan pohjimmiltaan ja päähenkilö on ainakin kuin kuka tahansa länkkäri (joka tietysti olikin osin sen päähenkilön tragedia myös, sen juuret ja uskottavuus ynnä muu sellainen, mutta olisiko sitä hahmoa voinut kirjoittaa toisenlaiseksi edes? En tiedä).
En nyt tästä muutakaan saa päkistettyä. Kyllähän tää nyt varmaan kannattaa lukea, ja ihmettelen jos eivät ota Finlandia-ehdokkaaksi. Vaikken minä nyt niin vaikuttunutkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti