Kang Chol-hwan: Pjongjangin akvaariot

Nyt tässä on päässyt kehkeytymään sen verran pitkä tauko, etten oikein enää muista, mitä minun piti Pjongjangin akvaarioista kirjoittaa. Selailin tätä kirjaa ensimmäisen kerran sen ilmestyttyä Siltalalta viime syksynä (?). En kuitenkaan saanut aikaiseksi hankkia kirjaa käsiini ennen kuin tänä kesänä kirjastosta.

Kirjan kirjoittaja Kang Chol-hwan syntyy Pohjois-Koreassa japaninkorealaiseen perheeseen (siis perheeseen, joka on muuttanut Japaniin ja sitten paluumuuttanut "työläisten paratiisiin" Korean sodan jälkeen). Pojan ollessa lapsi hän kuuluu jonkinlaiseen hyvin toimeentulevaan ylempään keskiluokkaan ja lapsuus Pjongjangissa on onnellinen. Kaikki kuitenkin muuttuu kun pojan isoisä viedään pois, jonka jälkeen koko perhe kiikutetaan Yodokin työleirille uudelleenkoulutettavaksi. Tämän jälkeen suuri osa kirjasta on leirin olojen (ei kaksista), leirille joutuneiden ihmisten ja vankien ja vartijoiden sekä erilaisten koettelemusten (pakkotyö, nälkä, sairaudet, rangaistukset, väkivalta) kuvailua.

Kang Chol-hwanin perhe, toisin kuin isoisä, on kuitenkin joutunut sellaiselle leirille, josta heidän on vielä joskus määrä päästä pois, ja niinpä kymmenen vuoden kuluttua perhe vapautetaankin, joskin tuomittuna elämään köyhästi maaseudulla. Pari vuotta "vapaata" elämää riittää Kang Chol-hwanille, ja hän päätyy ystävänsä kanssa pakenemaan maasta Kiinaan, josta hän sittemmin siirtyy Etelä-Koreaan (joka takaa pohjoisen pakolaisille turvapaikan, mutta vaatii vastineeksi mm. lehdistötilaisuuksia).

Kirja tarjoaa mielenkiintoisen kurkistuksen maailman suljetuimpaan maahan. Meno on juurikin niin päätöntä kuin uutisista ja muista tiedonmurusista on osannut päätellä. Koska olen tullut lukeneeksi kylliksi kirjoja holokaustista, Kiinan kulttuurivallankumouksesta, Stalinin vainoista ja Latinalaisen Amerikan sotilasdiktatuureista, leirikuvaukset eivät pahemmin hätkähdyttäneet kuten ei myöskään ihmisten kyvykkyys silkkaan matalamieliseen ilkeyteen, omaneduntavoitteluun ja typeryyteen. Kiinnostavinta antia oli varmaankin maastapaon järjestely ja ensimmäisten hetkien kuvailu Kiinassa.

Tärkeä tämä opus on tietysti siksi, että Pohjois-Korea ei ole muuttunut pätkääkään ja mielivaltaiset työleirit ovat pullollaan vankeja, kun taas paikoilleen sidotut "vapaat" kansalaiset kärsivät nälkää samaan aikaan kun "rakas johtaja" katselee filmejä ja pelaa golfia. Eikä muuta maailmaa tunnu hirveästi kiinnostavan (tähän taitaa olla ainakin kaksi syytä: 1. Kiina ja 2. ei merkittäviä öljyvarantoja). Mielenkiintoinen juttu, mutta ei mikään erityisen erityinen lukukokemus.