Sana Krasikov: Vielä vuosi

No niin, palataanpa kirjallisuuden pariin. Olen muuten huomannut lukevani nopeammin kuin kirjoittavani (tai ainakaan kuin mitä saan aikaiseksi kirjoittaa), joten olen kroonisesti noin viisi kirjaa itseäni jäljessä. Tämä tietysti aiheuttaa sen, etten oikein enää muista, mitäs näissä kirjoissa oikein olikaan, vaikka aloin kirjoittaa niistä blogiini juuri muistini tueksi. Eli sikäli pieleen menee.

Jossain välissä tuossa luin kirjastosta lainaamani Sana Krasikovin novellikokoelman Vielä vuosi (Siltala). Se oli lukukokemuksena oikeinkin kiva, ehkä ennen kaikkea siksi, että luen ihan todella vähän (tai harvoin, sama asia) novelleja, ja vaihteluhan nyt tunnetusti aina virkistää.

Ukrainalais-georgialaisen Krasikovin novellit kertovat venäläisistä(ja ukrainalaisista ja georgialaisista) ihmiskohtaloista. Enimmäkseen käsitellään Yhdysvaltoihin syystä tai toisesta päätyineitä immigrantteja, mutta välillä ollaan myös mm. Moskovassa. Kaikki kuitenkin asuvat poissa synnyinmaastaan, kaukana perheestään tai muuten jotenkin vieraassa ympäristössä, kuka mistäkin syystä (raha, rakkaus, menneisyyden pakeneminen ym.). Krasikov kirjoittaa minusta taitavasti ja onnistuu luomaan tunnelmia ja hetkiä ehkä pikemminkin kuin juoneen pohjautuvia tarinoita. Pysähtyneisyyden, epätoivon ja turhautuneisuuden kuvaajana hän on taitava. Osa novelleista toki tuntuu hieman enemmän hutaistuilta, kun taas osassa olisi aineksia kokonaiseen romaaniinkiin. Krasikov ei tunnu uskovan ihmiseen, sikäli ikäviä omaneduntavoittelijoita monet hänen hahmonsa ovat. (Luin muuten jostain, että näissä novelleissa on ilmeisesti myös Tsehov-viittauksia. No minähän en ole Tsehoveitani lukenut, joten en tietenkään älynnyt mitään.)

Jos vielä muistaisin novellien nimiä, kertoisin teille mitkä niistä olivat suosikkejani, mutta enpä muista (ai miten niin voisin tehdä muistiinpanoja?). Tykkäsin kuitenkin sen verran, että mikäli Krasikov vielä jotain julkaisee, haluan sen kyllä lukea.