Luin viime vuonna (miten minusta tuntuu, että kaikki on tapahtunut viime vuonna? Ehkä osa näistä on oikeasti tapahtunut jo toissa vuonna, mutta en vaan tajua sitä) Marjaneh Bakhtiarin esikoisromaanin Mistään kotoisin (Kalla det vad fan du vill), enkä muista olleeni siitä erityisesti mitään mieltä.
Bakhtiari siis "edustaa" näitä Suomeenkin kaivattuja maahanmuuttajakirjailijoita. Bakhtiari on iranilaisten vanhempien lapsi, ja hänen molemmat kirjansa kertovatkin iranilaislähtöisistä perheistä jotka asuvat nyky-Ruotsissa. Ei-niin-yllättävästi Bakhtiari käsittelee esimerkiksi sukupolvien eroja, sopeutumista, ruotsalaisen yhteiskunnan ongelmallista suhtautumista tulokkaisiin ym. kipupisteitä. Kumpainenkin lukemani kirja on ollut ihan hyvä, paikoin hauska, mutta ei mikään suuri lukuelämys.
Toista maata kertoo Ruotsissa asuvasta iranilaisperheestä, jonka isä on oppinut kielen ja sopeutunut joidenkin mielestä maahan liiankin hyvin tämän uskaltaessa syyttää myös maahanmuuttajia ongelmistaan. Perheen äiti taas ei oikein ole koskaan oppinut ruotsia, mutta hänellä on kuitenkin ruotsalaisia ystäviä, jotka hänen kauttaan harrastavat monikulttuurisuutta. Perheen vanhempi tytär saa päähänsä, että hän haluaa matkustaa vanhempiensa kotimaahan. Idea ei varsinaisesti ilahduta vanhempia, mutta lopulta tytär saa lähteä sukuloimaan, kunhan myös pikkusisko tulee mukaan (mikäli joku muuten ihmettelee, en mainitse henkilöiden nimiä koska en enää muista niitä ja kirja oli kirjaston joten en voi tarkastaa siitäkään).
Sitten seurataankin siskosten matkaa Iraniin, joka ei olekaan ihan sellainen, kuin tytöt ovat kuvitelleet, ja jossa muodikas paikallinen serkku haluaa näyttää ruotsalaisserkuille ostoskeskuksia ja kaikenlaista muuta modernia, eikä oikein käsitä, miksi vanhempi sisaruksista haluaa kuvata "autenttista" Irania ja nuorempi pelkää hysteerisesti uskonnollista poliisia. Välillä kuitenkin nähdään myös pilkahduksia fundamentaliseen systeemiin ja ihmisten elämää rajoittaviin sääntöihin.
Kirja kuvaa ihan kiinnostavasti erilaisia kulttuurisia törmäyksiä ja kirjan henkilöt, vaikka jäävätkin aika pintapuolisiksi, ovat ihan jänniä. Toisaalta tuntuu, että Bakhtiari haluaa ja yrittää kirjoittaa samaan kirjaan vähän liian monta havaintoa ja tarinaa, jolloin kaikki tuntuu jäävän vähän kesken ja pintaraapaisuksi.
En nyt pysty keskittymään kylliksi laatiakseni mitään synteesiä tästä mieleen nousevista teemoista (maahanmuuttajakirjallisuus, kansankoti, ennakkoluulot, monikulttuurisuus ym.), mutta todettakoon, että jotain teemoja siis nousi mieleen. Menen tiskaamaan ja kuuntelemaan Palefacen uutta levyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti