Adichie: The Thing Around Your Neck

Nigerialainen Chimamanda Ngozi Adichie (jonka nimen olen jo oppinut kirjoittamaan oikein ilman että tarkastan ensin googlesta) taitaa olla tämän hetken suosituin ja kenties tunnetuinkin afrikkalaiskirjailija täällä arktisilla perukoilla. Orange Prizellä palkittu toinen romaani Half of a Yellow Sun eli Puolikas keltaista aurinkoa myy edelleen hyvin pokkarina, ja olivatpa monet kirjabloggaajatkin siitä viime ja edellisvuonna innostuneet. Itse puolestani tuon kirjan suhteen voin kerrankin (!) ylpeillä verrattain aikaisesta heräämisestäni: luin kirjan muistaakseni alkuvuodesta 2008. Tuolloin en vielä aktiivisesti kirjablogannut, mutta olen kuitenkin tuon vuoden huhtikuussa maininnut lukeneeni Richard Dawkinsin God Delusionin, ja sivupalkin kirjalistalta salapoliiseilin, että hieman ennen tätä kirjaa olin lukenut Half of a Yellow Sunin. Tykkäsin kirjasta kovasti, ja pian sen jälkeen luinkin myös esikoisromaanin Purple Hibiscus.

Ehkäpä vuotta myöhemmin huomasin, että kirjailijalta ilmestyi novellikokoelma The Thing Around Your Neck, ja siitä asti se onkin ollut luettavien listallani. En kuitenkaan ole noin yleensä mitenkään järin innostunut novelleista, ja kokoelman olemassaolo unohtuikin pitkäksi aikaa, kunnes pari viikkoa sitten huomasin sen killottavan Kallion kirjaston englanninkielisten romaanien hyllyssä ja otin se luettavaksi. Ja luin. Ja tykkäsin. Jee.

The Thing Around Your Neckistä jäi kuitenkin mieleen hieman epätasainen lukukokemus, osa novelleista loistavia, ihon alle meneviä ja osa sitten näihin verrattuna ehkä pikemminkin keskinkertaisia. Yhtenä syynä tosin saattaa olla se, että osa kirjan novelleista on julkaistu aiemmin, jotkut jo ennen kumpaakaan romaania, jolloin Adichie oli varmaan aika nuorikin.

The Thing Around Your Neck pyörittelee jonkin verran Adichien kirjoista tuttuja teemoja: henkilökohtainen kokemus sekoittuu ja heijastaa sekavaa poliittista ja yhteiskunnallista tilannetta. Myös perhesuhteet, siirtolaisuus ja vieraudentuntu saavat runsaasti huomiota. Myös novellien hahmot tuntuvat tutuilta Adichien aiemmista tuotannosta ja kenties myös omasta elämästä: he kuuluvat igbo-heimoon, ovat usein naisia, monet kuuluvat keskiluokkaan tai ovat siirtolaisina Yhdysvalloissa, opiskelijoita, kirjailijoitakin. Kaikeinkaikkiaan novellien päähenkilöt kuitenkin ilahduttavan monipuolisia, samoin novellien aikajänteet. Joku tarina kertoo vain yhdestä päivästä, toinen kokonaisen suvun tarinan.

Minua novelleista miellyttivät esimerkiksi kirjan avaava Cell One, jossa rauhallisen Nsukkan college-kaupungin rauha rikkoutuu nuorten miesten takia ja tapahtumien käänteet saavat erään nuoren miehen ymmärtämään jotain yhteiskunnasta. Samoin pidin afrikkalaisen kirjallisuuden workshopin tapahtumia kuvaavasta Jumping Monkey Hill -novellista. Yhdysvaltoja, siirtolaisten sopeutumista ja vierautumisen tunteita käsitellään mm. niminovellissa The Thing Around Your Neck, ystävystymistä käsittelevässä novellissa The Shivering ja taiteellis-liberaalin itärannikkoilaisperheen lastenhoitajan tarinassa On Monday of Last Week. Yhdysvaltoihin vaimoiksi naitujen nigerialaisnaisten tunteita ja pettymyksiä taas käsitellään novelleissa Imitation ja Arrangers of Marriage. Kirjan viimeinen novelli The Headstrong Historian puolestaan alkaa ajasta, jolloin etäläinen Nigeria vasta on tullut kolonialisoimis- ja "sivistämis"pyrkimysten kohteeksi.

Kokonaisarvioni kirjasta on vahvasti positiivinen. Mutta kuten sanoin, en lue novelleja kovinkaan usein, ja tämänkin kirjan parissa muistin taas miksi. Tykkään uppoutua kirjoihin, ja monissa novelleissa häiritsi eniten se, että ne loppuivat juuri kun olisin halunnut tietää enemmän. Osa hahmoista ja miljöistä oli niin vahvoja, että ainainen uudelleenorientoituminen joka novellin alussa tuntui työläältä. Ja koska novellikokoelmissa aina jotkut tarinat miellyttävät lukijaa enemmän kuin toiset, oli ehkä virhekin lukea edes kahta novellia putkeen: jos ensinluettu tuntuu loisteliaalta, jälkimmäinen lienee väistämättä pettymys. Seuraavan novelliyritykseni aluksi pitänee päättää, että luen esimerkiksi vain yhden novellin päivässä. Yritän pitää tämän mielessä, kun käyn esimerkiksi Alice Munron pariin, hyllyssä nimittäin odottaa Too Much Happiness. Ja niin odottaa myös Jhumpa Lahirin hurjan kehuttu Unaccostumed Earth, kumpainenkin ilmeisesti vallankin hyviä novellitaiteen edustajia.

Mites siellä, onko lukijoissa novelli-entuasiasteja? Tai onko joku muu lukenut tämän nimenomaisen novellikokoelman?