Niin, kirjoitin siis Emma Donoghuen Roomista arvion melko oitis kirjan luettuani (perjantaina), mutta yritän nyt sitten uudestaan. Room on dublinilaissyntyisen Donoghuen seitsemäs kirja (kuudesta aikaisemmasta en ollut koskaan kuullutkaan), ja se pääsi Man Booker 2010 -ehdokkaaksi (tarkemmin sanoen Man Bookerin shortlistille, siis ikäänkuin finaaliin). Kirja on kohtuullisen - äh, olen yrittänyt keksiä luontevaa suomennosta sanalle mesmerizing, pääsemättä taaskaan muuhun kuin siihen lumoavaan, koska kirja ei minusta ole lumoava, tai edes hurmaava, vaan sellainen, että sen tulee puutteista huolimatta lukeneeksi yhdellä istumalla, koska kirjan maailmaan jää jotenkin vangiksi. Sana jota haen, on tietenkin vangitseva. Tarinan juoni on saanut ilmeisiä vaikutteita sellaisista tosielämän tapauksista kuin Natascha Kampusch ja Josef Fritzl perheineen.
Kirjan kertoja on viisivuotias Jack. Jack on elänyt koko elämänsä äitinsä kanssa huoneessa, johon on syntynyt. Huone on Jackille koko maailma ja todellisuus, huoneen ulkopuolella taas on Outside, joka ei Jackin mielestä ole samalla tavalla todellinen kuin hän tai hänen äitinsä. Jackin äiti taas on kaapattu seitsemän vuotta aiemmin, 19-vuotiaana ja kaappaaja on siitä asti pitänyt häntä vangittuna pienessä huoneessa. Eristyksissä muusta maailmasta Jackin äiti tekee parhaansa kasvattaakseen lapsensa ja pysyäkseen itse järjissään. Elämä koostuu rutiineista: ruoka-ajoista, laulusta, lukemisesta ja fyysisistä harjoitteista, eikä tv:täkään katsota paria tuntia enempää. Kun Old Nick, vangitsija, vierailee, äiti piilottaa Jackin vaatekaappiin.
Kirjan ensimmäinen puolikas tapahtuu yksinomaan pienen huoneen seinien sisällä. Jack on kuitenkin täyttänyt viisi vuotta, eikä hänen äitinsä enää pysty vakuuttamaan sen enempää pojalle kuin itselleenkään kaiken olevan kunnossa. Erinäisten tapahtumien seurauksena kaksikko vapautuu pitkästä vankeudestaan, joutuu sysätyksi ulkomaailman armoille. Kirja muuttuu, vaikka tapahtumia seurataan yhä Jackin silmin. Jackille kaikki on outoa ja tuntematonta, ihmisiä on kahden sijasta miljoonia, kaduilla on autoja, rakennuksia, eläimiä, toisia lapsia. Sopeutuminen vapauteen ei ole ihan helppoa, varsinkaan Jackille, mutta ei hänen äidilleenkään.
Minulle kirjailijan ehkä kenties häkellyttävin saavutus oli koko tarinan kertominen Jackin näkökulmasta. Vaikka Jackin infantiili ajatuksenjuoksu onnistui silloin tällöin ärsyttämään minua, kaikenkaikkiaan sen tuntui uskottavalta ja mielenkiintoiselta läpi koko kirjan. Aikuislukija pystyy lukemaan Jackin ajatusten rivien välistä tapahtumia, joita Jack ei itse vielä tiedosta. Myös Jackin paniikki ulkomaailmassa ja kaipuu takaisin turvalliseen huoneeseen tuntuvat riipaisevilta. Toisinaan Jack tuntui kuitenkin ehkä vähän liiankin nokkelalta ja päättelykykyiseltä (ainakin siihen nähden, että kaverihan on kasvanut lukittuna pieneen huoneeseen).
Äidinkieleltään englanninkieliselle lukijalle kirjailijan kehittelemä Jackin kielen kehitys on myös varmasti mielenkiintoista. Itse en varmasti huomannut puoliakaan kielellisistä kikoista, joskin kuitenkin esim. sen, että 1) Jack taivuttaa verbejä väärin (varmaan tavalla, jolla lapset analogisesti opettelevat verbintaivutusta esim. bring > *brung, think > *thinked) ja 2) Jackin ei tarvitse käyttää artikkeleja. Koska hänelle on olemassa vain yksi huone, pöytä, vaatekaappi jne. kirjan alkuosassa ko. asiat ilmaistaan ilman artikkeleita ja isolla alkukirjaimella ("I was four last night going to sleep in Wardrobe, but when I woke up in Bed in the dark I'm changed to five, abracadabra"). Melko jännää.
Vaikka kirjan aihe on kieltämättä melko hiuksianostattava, Donoghue onnistuu kirjoittamaan siitä niin, ettei se tunnu suoranaiselta eksploitaatiolta vaan pikemminkin tarinalta periksiantamattomuudesta ja selviytymisestä. Osa kirjan tapahtumista ei kuitenkaan saa kovin korkeita uskottavuuspisteitä ja kuten sanoin, Jackin kertojuus onnistui välillä ärsyttämään minua.
Ilmeisesti Tammi on julkaisemassa kirjan suomeksi joskus tulevaisuudessa (vielä sitä ei kyllä löydy niiden listoilta). Minusta kirja oli kyllä englanniksikin aika helppolukuista, joten jos kiinnostaa, suosittelen tarttumaan siihen ihan alkukielellä.
Kiitos arviosta! Toivon, että Tammi kääntää kirjan pian tai sitten tartun härkää sarvista ja luen englanniksi, olen nimittäin odottanut tätä kirjaa jo tovin. :)
VastaaPoistaHanna, kiitos kommentista. Minä en meinannut malttaa edes odottaa, että sain varauksen kirjastosta, vaan olin jo kerran ostamassa pokkaria. Maltoin kuitenkin mieleni, sillä yritän vähentää kirjojen ostamista (vaihtelevalla menestyksellä). :D
VastaaPoistaVoi olla, että kirja tulee viimeistään syksyllä, kevään listoilla sitä ei vielä näkynyt.
Tämäpä kuulostaa kiinnostavalta! Täytyy laittaa listalle odottamaan sitä päivää kun sorryn taas tilaamaan amazonista :-D
VastaaPoistaOlen yrittänyt saada päätettyä haluaisinko lukea tämän; kirja kiinnostaa kyllä, mutta kun nykyään, näin pikkulapsen äitinä, kaikenlaisilla lasten kokemilla ikävyyksillä on taipumus hieman ahdistaa.
VastaaPoistaMutta todennäköisesti tulen jossain vaiheessa kuitenkin kirjan lukemaan!
Booksy, nettikirjakaupat ovat kyllä vaarallisia paikkoja, amazonin lisäksi minun tekee aina mieli sortua play.comiin ja bookdepositoryyn. Vaikka ei kyllä pitäisi :)
VastaaPoistaSatu: minusta Roomissa oli jännää myös se, että koska se on kerrottu lapsen näkökulmasta, siinä ei kovin usein tule sellaista oloa, että sille lapselle tapahtuisi kauheita, vaikka toki kirjan aihe on karmiva. Toisaalta kun itselläni ei ole kovin paljon lapsia lähipiirissä, niin en ehkä ole niin kovin herkkä lapsijutuille. Mutta esim. Markus Nummen Karkkipäivä oli tältä lapsi-kannalta minusta järkyttävämpi kuin Room.