Lukaisin Fred Vargasin Sinisten ympyröiden miehen, kun huomasin sen laina-ajan olevan päättymässä. Kirjanhan lainasin jo tovi sitten, kun minulle kävi ilmi että tämä, ei suinkaan aiemmin lukemani Vargas, oli Adamsberg-sarjan aloittava romaani. Tuon Painu tiehesi ja pysy poissa -dekkarin kohdalla taisin kiitellä erikoista tunnelmaa ja melko verkkaista kerrontaa. Samat sanat voisi oikeastaan sanoa tästäkin. Kumpaisessakin lukemassani Adamsbergissa on ollut myös hitaasti käynnistyvä, vähän erikoinenkin alku; taitaa olla jonkinlainen tavaramerkki rouva (neiti?) Vargasille, se.Ihka ensimmäisessä Adamsbergin seikkailussa joku on ottanut asiakseen piirrellä öisin Pariisin kaduille sinisiä ympyröitä. Ympyröiden sisällä on milloin mitäkin mitätöntä roinaa, ja pariilaiset lähinnä naureskelevat omituiselle tapaukselle. Jean-Baptiste Adamsbergin mielestä tyypissä on kuitenkin alun alkaenkin jotain pahasti vialla, ja kappas vaan, eräänä aamuna ympyrän sisältä löytyykin naisen ruumis. Kirjassa seikkailevat myös Adamsbergin valkoviiniin menevä työtoveri Danglard, syvänmerentutkija Mathilde, sokea Charles Rayes ja henkilökohtaista-palstaa intohimoisesti lukeva seitsemänkymppinen Clémence, siis toinen toistaan erikoislaatuisempia tyyppejä. Ruumiitkaan eivät lopu yhteen, ja alkaa jo pahasti näyttää siltä, että tappaja onnistuu juksauttamaan poliiseja ja pötkimään pakoon, vaan kylläpä Adamsberg lopulta salamyhkäisesti sittenkin keksaisee asioiden oikean laidan.
Eipä minulla tästä nyt sen enempää tarinoitavaa olekaan. Kiitän tunnelmasta ja hahmoista, moitin ajoittaisesta tylsyydestä ja juonen heppoisuudesta. Ehkä luen lisää Adamsbergia, mutta en kyllä hetkeen, sillä luettavien pino on aikamoinen, ja melkein yhtä korkea on pino gradukirjallisuutta. Tällä hetkellä metodini on lukea vuorotellen kummastakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti