Charlaine Harris: Definitely Dead

No niinhän siinä sitten kävi, että yhtenä iltana lukaisin tämän kuudennenkin Southern vampire mysteries -teelmän, vaikka juuri olin päässyt valittamasta vampyyrihömppäyliannostusta. Vetoan siihen, että kaipasin jotain purukumia aivoille enkä jaksanut katsoa viihdettä kun olin juuri tehnyt useamman tunnin töitä läppärin ääressä. Ja niille, jotka eivät tiedä, kerrottakoon siis nyt, että kuulun niihin ihmisiin, joille kannettava tietokone on työpaikka, gradumasiina, viihdekeskus, elokuvateatteri, stereot, tietosanakirja ja puoli seitsemän uutiset. Meillä ei ole televisiota ja cd-soitinkin meni rikki. (Hesari sentään vielä tulee, kun en uskalla aamupökerryksissä käyttää tietokonetta uutisnälkäni tyydyttämiseen. Pelkään, että kaadan kahvikuppini koneen päälle.)

Niin näppärä masiini kuin tämä tietokone onkin, en nyt sentään ihan jokaista valveillaolotuntia jaksa minäkään ruutua tuijottaa. Siispä kirjoja. Mitä vähemmän aivossa on ajattelukapasiteettia jäljellä, sitä simppelimpiä kirjoja (viime aikojen lukemisista päätellen olen kyllä tuhrannut aivokapasiteettini kokonaisuudessaan johonkin muuhun ja lukenut kasapäin tyhjänpäiväisiä dekkareita. Huokaus).

No, sekavat monologit sikseen. Tai siis eivät sittenkään, sillä Sookie Stackhousen sekava monologihan on oleellisessa osassa näitä eteläisen Yhdysvaltain vampyyriseikkailuja. Nehän suorastaan koostuvat siitä!

Tuttuun tapaan Stackhousen missus menee kuudennessa kirjassa suoraa päätä pälkähästä pälkähään. Kierroksessa on uusi deitti, isokokoinen, huomiotaherättävän komea (kuka yllättyi?) shapeshifter Quinn. Esim. ensimmäisillä deiteillä pariskunnan kimppuun hyökkää pari ihmissutta. Pari päivää myöhemmin Sookie huomaa sekaantuneensa kuolleen serkkunsa Hadleyn vanavedessä hieman isomman luokan vampyyripolitiikkaan. New Orleansissa vaikuttava Louisianan kuningatar Sophie-Anne Leclerq, pari noita-akkaa, Teksasin vallanhimoinen vampyyrikuningas ja muutama random vampyyri (mukana vanhat tutut Bill ja Eric!) ja ihmissusi sekä kostonhimoine Peltin perhe sekoittavat tarjoilijattaremme kuviot pahemman kerran. Läheltäpiti-tilanteita piisaa ja milloin kenenkin kulmahampaat ovat upota sankarittaremme kaulavaltimoon. Lopussa pakataan auto ja ajetaan takaisin Bon Tempsiin.

Definitely Dead oli kieltämättä melko sekava, mutta viihdyttävämpi pläjäys kuin edeltäjänsä (Dead as a Doornail). Charlaine Harris osaa rustailla vauhdikkaita juonenkäänteitä, eikä yliluonnollisen höpöhöpöjengin paljouskaan enää niin paljon häirinnyt. Sen sijaan toivoisin edelleen, että hahmojen luonteen kuvailua ei niin voimakkaasti samastettaisi heidän ulkonäkönsä kuvailuun. Ihmettelin myös edelleen rouva kirjailijan käsitystä muodista: kirjoissa muodikkaiksi, trendikkäiksi tai muuten vaan kertakaikkiaan ihaniksi kuvaillut asut kuulostavat kaikki joko halvoilta, kauheilta tai sekä että. Tiukka punainen mekko ja irtohihat? Vaaleanvihreä shifonkiriepu? Oikeesti?

No, kunhan ei liikoja odota, niin ei kauheasti petykään. Seuraavaa osaa odotellessa. Ha.