Tiina Raevaara: Koiraksi ihmiselle

Sain ystävältä syntymäpäivälahjaksi Tiina Raevaaran kirjan Koiraksi ihmiselle (Teos, 2011) (kiitos vaan neiti Mankeli!). Olin jo aiemmin pyöritellyt kirjaa melko kiinnostuneena työpaikalla, mutta onnekkaasti jättänyt toistaiseksi hankkimatta. Lähes kaikki koiria käsittelevät kirjat tyytyvät esittelemään eri rotuja tai antamaan kasvatusohjeita. Sellaisillekin kirjoille on toki aikansa ja paikkansa, mutta mielestäni tämä kirja pesee moiset kyllä kiinnostavuudessa (ainakin näin koirattoman ihmisen näkökulmasta).

Perinnöllisyystieteen tohtori ja kirjailija Raevaara ottaa kirjassa käsittelyyn koiran ja ihmisen yhteisen historian ja nykypäivänkin. Kirjan ensimmäisessä osassa perehdytään koiran alkuhämäriin, niin hyvin kuin nyt nykytieteen valossa on päästy. Koiran maantieteellistä alkukotia ja koiran kesyttämisen (vai: kesyyntymisen?) ajankohtaa ja paikkaa koskevia teorioita ja spekulaatioita käsitellään laajasti. Myös nykyisen koiran sukulaisuutta lähimpään sukulaiseensa harmaasuteen tutkiskellaan monin tavoin. Ensimmäinen osa on oikeastaan lähinnä johdanto aiheeseen. Toisessa osassa puolestaan Raevaara kirjoittaa ihmisen ja koiran yhteisestä historiasta: koiria koskevista myyteistä. Hän myös erittelee maapallon eri kolkkien koirien sukulaisuutta ja koiran kesyyntymistä tarkemmin. Aihepiiriensä puolesta ensimmäinen ja toinen osa olisivat ehkä voineet olla samankin yläotsikon alla.

Kolmannessa osassa perehdytään geeneihin: koiran rotuominaisuuksien periytymiseen sekä jalostuksen historiaan, ongelmiin ja jalostuspuuhissa sormensa pelissä pitävään sattumaan. Viimeinen, neljäs osa, oli ehkäpä mielenkiintoisin (tosin vanhana wannabe-arkeologina myös ensimmäiset osiot olivat aika kiinnostavia). Se nimittäin käsittelee usealta kannalta koiran ja ihmisen kohtaamista ja yhteiseloa: miten yhteiselo ihmisen kanssa on vaikuttanut koiran evoluutioon, ja onko koira samalla vaikuttanut myös ihmiseen kehitykseen? Tätä mahdollista ko-evoluutiota Raevaara havainnollistaa monin mielenkiintoisin esimerkein, ja selväksi käy mm. se, että nykyistä koiraa on turha kovin suurissa määrin verrata villiin sukulaiseensa suteen, sikäli kauas koiran käytös, reaktiot ja suhtautuminen ihmiseen ovat sudesta erkaantuneet.

Koiraksi ihmiselle on populaaritiedettä par excellence. Minulla ei ole suoraan sanottuna juuri minkäänlaista hajua esimerkiksi genetiikan hienouksista, mutta niinpä vain luin sitäkin käsittelevät osiot suurella kiinnostuksella. Kirja ylittää mainiolla tavalla tieteiden välisiä raja-aitoja biologiasta antropologiaan ja kehityspsykologiasta historiaan onnistuen olemaan aika lailla koherentti kokonaisuus. Lisäksi kirja on kattava, mutta silti aika ohut ja helppolukuinen pläjäys. Minua häiritsi ainoastaan paikoin turhankin runsas toisto.

Osansa kirjaa kohtaan tuntemaani ihastukseen on tosin varmaan sillä, että olen pikkuhiljaa alkanut lämmetä ajatukselle omasta koiratoverista. Yhtäältä minua kyllä vähän kauhistuttaa lemmikin myötä väistämättä seuraava vapaudenmenetys, toisaalta taas koskapa viimeksi olisin lähtenyt ex-tempore-reissulle Pariisiin tai ylipäänsä etukäteen suunnitettelematta huidellut päiväkausia maailman turuilla? (Kyseisestä toiminnasta taisin saada tarpeekseni viimeistään parikymppisenä, eikä ajatus lähteä hetken päähänpistosta liftaamaan Savosta Turkuun tai päivä- tahi viikkokausien majailu kaverien nurkissa ympäri Suomen enää oikein houkuttele..)

Kuvat kirjasta menivät kyllä järjestelmällisesti pieleen. Koittakaa kestää.