perjantai 11. maaliskuuta 2011

Kristof & WuDunn: Half the Sky

Intialaisen taloustieteilijän Amartya Senin laskelmien mukaan maailmasta puuttuu jopa 100 miljoonaa naista. Koska naiset yleensä elävät pitempään, luonnollisen väestökehityksen salliessa naisia on hieman miehiä enemmän, myös köyhissä maissa. Kuitenkin maissa, joissa naisten asema on kehnoin, miehiä on hämmentävän runsaasti suhteessa naisiin: esimerkiksi Kiinassa 107 miestä 100 naista kohden, Pakistanissa jopa 111. Naiset "katoavat", koska heitä ei arvosteta, he eivät saa lapsena hoitoa sairauksiin tai heidät abortoidaan jo sikiöinä. Sukukypsiksi ehtineillä naisilla riski kuolla synnytykseen tai raskauden aiheuttamiin, sinänsä hoidettavissa oleviin komplikaatioihin, on suuri.

Yhdysvaltalaiset, Pulitzer-palkitut toimittajat Sheryl WuDunn ja Nicholas D. Kristof puuttuvat kirjassaan Half the Sky naisiin kohdistuvaan epätasa-arvoon ja etenkin sen räikeimpiin muotoihin: väkivaltaan, ihmiskauppaan, seksiorjuuteen sekä naisia tappavaan lapsivuodekuolleisuuteen ja muihin terveydenhuollollisiin epäkohtiin. Pääasiassa kirjassa keskitytään alueisiin, joissa ongelmat ovat polttavimpia, Aasiaan ja Afrikkaan, mutta länsimaidenkin historiaa tasa-arvoasioissa kerrataan.

Alkuperäinen suunnitelmani oli kirjoittaa tästä kirjasta ovelasti naistenpäivänä. No, naistenpäivä oli ja meni työnteon ja gradun parissa, enkä jaksanut paneutua bloggaamiseen. No, nyt kirjoitan, ja totean, että kirja on taidokkaasti kirjoittava, tunteisiin vetoava manifesti naisten ihmisoikeuksien puolesta. Kirjan rakenne on ongelmanratkaisukeskeinen ja siitä käy selväksi, että jos vain naisille annetaan mahdollisuuksia, he eivät ole kuluerä, vaan merkittävä inhimillisen kapasiteetin reservi, jonka käyttämättä jättäminen on silkkaa haaskausta. Näin ollen lukijallekaan ei tule täysin toivoton olo  niiden olosuhteiden edessä, johon merkittävä enemmistö maailman naisista syntyy ja joita he paitsi joutuvat kestämään, he myös siirtävät eteenpäin seuraaville sukupolville.

Annan kirjalle plussaa ainakin seuraavista: kirja on tunteisiinvetoava, mutta tinkimätön kuvaus käytännöistä, joihin verrattuna teollistuneiden maiden sinänsä ihan validit tasa-arvo-ongelmat tuntuvat ruusuilla tanssimiselta. Ongelmia, ja myös niiden potentiaalisia ratkaisuja havainnollistetaan esimerkein oikeista naisista, jotka ovat jakaneet tarinansa kirjoittajien kanssa eri puolilla maailmaa.

Kirja on myös rehellisenoloinen kahdestakin syystä: ensinnäkin kirjoittajat suoraan toteavat, että heidän päämääränään itseasiassa on eräänlainen "call to arms", jonka tarkoituksena on saada lukija tekemään jotain. Kirjoittajat eivät myöskään karta "epämiellyttäviäkään totuuksia", esimerkiksi sitä, että monet naisia alistavat ja halventavat käytännöt ovat syvästi sidoksissa kulttuuriin, joten naiset paitsi sietävät näitä käytäntöjä, myös usein edistävät niitä: äidit pitävät esimerkiksi Intian maaseudulla poikia suuremmassa arvossa, joten lapsen sairastuesssa poika saa huomattavasti todennäköisemmin hoitoa kuin tyttö. He eivät siis syytä naisten ongelmista niinkään miehiä kuin sekä naisia ja miehiä koskevia kulttuurisia käytäntöjä ja asenteita.Vaikka suurimman läksytyksen saavat osakseen Afrikan ja Aasian maat (koska noissa maissa naisten ja tyttöjen asema nyt on melko kiistattomasti huonoin), myös Eurooppaa ja Yhdysvaltoja sivutaan, etenkin silloin, kun muutoksen mahdollisuutta korostetaan: esimerkiksi Yhdysvalloissa naisten lapsivuodekuolleisuus alkoi laskea merkittävästi vasta naisten saatua äänioikeuden ja tultua näin poliittisesti merkittäväksi kansanosaksi.

Jotain kritisoitavaakin kyllä keksin: Eniten minua ehkä häiritsi kirjan paikoin ylitsevuotava amerikkalaisuus: kirjoittajat ovat toki yhdysvaltalaisia, ja kirja on mitä ilmeisemmin suunnattu täkäläiselle, liberaalille keskiluokalle. Toisinaan lukijaston amerikkalaisuusolettama kyllä vähän tympi, lähes kaikki esimerkit avustusprojekteista koskivat lähinnä yhdysvaltalaisvetoisia projekteja (tosin myös Eurooppa ja YK mainittiin, ainakin puhuettessa siitä, miten korkean tason periaatelauselmat eivät välttämättä johda mihinkään konkreettiseen edistykseen). Samoin esim. erilaiset suositukset lähteä vapaaehtoistöihin ennen tai jälkeen valmistumisen tuntuivat suunnatun lähinnä ylemmälle keskiluokalle, jolla on kyllä resursseja, mutta ei tietoa, miten kohdentaa niitä. Yleisestä korkeasta elintasosta huolimatta niin täällä kuin Yhdysvalloissakin, jäin miettimään kuinka monet pystyvät rahoittamaan esimerkiksi valmistumisen jälkeen vuoden oleskelun oleskelun kehitysmaassa opintovelkojen painaessa niskaa? (Ei sillä, ettenkö itse suunnittelisi juuri tätä).

Pidin kuitenkin kirjan loppuosan konkreettisista ehdotuksista "mitä voin tehdä?", jossa näemme mainiota amerikkalaista käytännönläheisyyttä ja kääritään hihat -mentaliteettia. Olen mahdollisesti lukenut hieman liikaa teoreettista sukupuolentutkimusta ja kehitysmaatutkimusta, kun tämä kirjan asenne tuntui niin kertakaikkisen virkistävältä.

Mielenkiintoisena lisähuomautuksena kerrottakoon vielä, että kirjoittajat viittaavat Half the Skyssä yhtenä esikuvanaan ns. abolitionisti-liikkeeseen, siis orjakaupan ja orjuuden lakkauttamiseen tähdänneeseen, Isosta-Britanniasta alkaneeseen maailman ensimmäiseen kansanliikkeeseen. Muistin nimittäin tästä, että minulla on jo pari vuotta möllöttänyt hyllyssä Adam Hochschildin kirja Bury the Chains, joka kertoo juurikin Isosta-Britanniasta 1700-luvun lopulla alkaneen abolitionisti-liikkeen tarinan. Kaivoin viimein kirjan hyllystä ja se on osoittautumassa kerrassaan mainioksi teokseksi sekin. Sitä en tosin epäillytkään, sillä pidin myös saman kirjailijan teoksesta Kuningas Leopoldin haamu: kyseinen teos on käsittääkseni ainoa Hochschildilta suomennettu, erittäin mielenkiintoinen kirja siirtomaahistoriasta, 1800-luvun Euroopasta, Belgian kuningas Leopoldista ja ennenkaikkea Kongosta, Leopoldin henkilökohtaisesta (!) siirtomaasta.

Half the Sky puolestaan on saatavilla suomeksi nimellä Puolikas taivasta. Kustantaja on Like ja käännöskin on ilmeisen pätevä, sillä kääntäjä Kirsi Luoma on ehdolla J. A. Hollon palkinnon saajaksi. En nyt muuta voi kuin suositella. Kyllä tämä melkein on sellainen kirja, joka kaikkien olisi hyvä lukea.

2 kommenttia:

  1. Hannele, niin on. Kirjassa on aika karmivia esimerkkejä muutenkin :/

    VastaaPoista