10 klassikkoa: Heart of Darkness

Kauan siinä meni, mutta sainpas vihdoin klassikkohaasteen korkatuksi. Tuumiskelin puolalaissyntyisen Joseph Conradin alle satasivuisen pienoisromaanin olevan sopivan leppoisa aloitus klassikkosarjalle, mutta siinä kyllä taas ihminen todisti erehtyväisyytensä: jumitin yli kuukauden ensimmäisessä 30 sivussa, niissä ei nimittäin tunnu tapahtuvan juuri mitään. Pari päivää sitten päätin ryhdistäytyä, ja kirjan loppu menikin varsin sujuvasti.

Otaksun, että sangen sivistyneet lukijani jo jossain määrin tuntevat tarinan, mutta kerrataan nyt kuitenkin hieman: Pimeyden sydämen kertoja on merimies Marlow, joka kertoo tarinan siitä, kun pestautui hyörylaivan kapteeniksi Kongoon. Marlowin tie vie ylös Kongo-jokea ja lopulta kaukaiselle kauppa-asemalle, pimeyden sydämeen ja ihmisyyden alkulähteille salaperäisen Mr. Kurtzin luo. Ilmiömäisenä norsunluukauppiaana tunnetulle Mr. Kurtzille ounastellaan aiemmin kirjassa lupaavaa uraa kauppakomppanian leivissä. Mr. Kurtz on kuitenkin tuijottanut pimeyden sydämeen niin kauan, että pimeys on tuijottanut takaisin. Järkensä valon ja eurooppalaisen sivistyksen verhon kadottanut Kurtz pitää kuolemansairaanakin paikallisia asukkaita ja uskollista apuriaan otteessaan. Marlow joutuu kauhun valtaan, mutta samalla hänkin lumoutuu Mr. Kurtzista.

Kirja perustuu ilmeisen suurissa määrin Conradiin omiin kokemuksiin Belgian Kongossa, eivätkä ne kokemukset olleet kovin mieltäylentäviä: eurooppalaiset tuovat pimeään Afrikkaan "sivistystä", jonka merkkinä paikallinen väestö nääntyy pakkotyössä ja norsunluuta ja muita rikkauksia laivataan tonnikaupalla Belgiaan (Brysselin monumentaalikeskusta on tosiaan rakennettu afrikkalaisten verellä ja hiellä). Tämä käy ilmi Pimeyden sydämestäkin. Toisaalta Afrikka on rankka paikka valkoisillekin, ja porukka lakoaa sairauksiin tai menettää järkensä valon (kuten nyt vaikka herra Kurtz). Conradin romaanin ihmiskuva ei ole kovin ruusuinen: eurooppalaiset näyttäytyvät rikkauksille ahneina julmureina, jotka norsunluunhimoissaan alistavat paikalliset julmasti valtaansa "sivistämisen" ja "kristillistämisen" varjolla. Mustat afrikkalaiset taas esitetään jonkinlaisina alkuperäisinä ihmisinä, joihin sivistys ja koulutus ei ole vielä vaikuttanut: hurjina, sotaisina ja lapsellisen taikauskoisina.

Luin Pimeyden sydämen englanniksi, ja se oli lyhyydestään huolimatta pikkaisen haastavaa kielen vanhahtavuuden ja kuvailevuuden takia. Onneksi olin aikoinani hankkinut laitoksen, jossa on kattava selitysosio sekä merenkäynnin sanasto, joten pysyin kuitenkin koko ajan kärryillä. Tähän tosin auttoi se, että tarina oli ennestään jokseenkin tuttu.

Vaan mitäkö mieltä olin itse kirjasta? Kyllä se klassikonmaineensa ansainnut: ajoittaisesta jaarittelusta suosittelen kirjaa likimain jokaiselle, en vähiten sen todistusvoimaisuuden vuoksi. Lisälukemistoksi taas suosittelen Adam Hochschildin kirjaa Kuningas Leopoldin haamu. Kirja lienee parhaita koskaan lukemiani tietokirjoja, ja puistattavuudessaakin tärkeä teos.