sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista

Karoliina  Kirjavasta kammarista muisti haasteella. Aikamoisen monissa blogeissa jo tehty top10-haaste siis kehottaa listaamaan kymmenen lempikirjaa ja lempikosmetiikkatuotetta: haaste on alkujaan nimittäin peräisin muotiblogeista ja haastaa kertomaan kosmetiikkasuosikit. Sara P.S. rakastan kirjoja -blogista onneksi hieman modasi haastetta kirjamyyrille sopivampaan muotoon.

Kuten monet muutkin vastanneet, minäkin aloitan valitettelemalla, että kymmenen kaikkien aikojen parhaan kirjan valitseminen on ihan mahdoton tehtävä. Monet kiersivätkin ongelman kertomalla viime vuoden tai vuosikymmenen top-kympin tai muuten rajaamalla tehtävänantoa. Minä seuraan nyt Booksyn jalanjälkiä, ja listaan pari suosikkiani eri genreistä siten, että lopputuloksena on ainakin kymmenen hyvää kirjaa. Hiton vaikeaa tämä kyllä silti on. Pelkästään näiden genrejen keksiminenkin oli hankalaa! Lisäksi en ole ennen tätä blogia mitenkään aktiivisesti merkannut muistiin lukemiani kirjoja ja niiden aikaansaamia elämyksiä, joten ulkopuolelle jää varmasti kaikenlaista.

Kotimainen kaunokirjallisuus
1. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen. Vaikka minulle on kyllä itsellenikin hieman mysteeri, miksi pidän Sinuhesta niin paljon, en nimittäin ole mitenkään erityisen innostunut sen enempää historiallisista romaaneista kuin Waltaristakaan. Kahdesti luettu ja tykätty, kaikesta huolimatta.
2. Pentti Saarikoski: Aika Prahassa. Vanhana Saarikoski-diggarina olisin voinut valita minkä tahansa miehen proosakirjan, valitsin nyt tämän.

Englanninkielinen kaunokirjallisuus
3. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen. Kertakaikkiaan loistava klassikko.
4. Augusten Burroughs: Maagista ajattelua. Vaikka ei tämä ehkä oikeasti tähän tulisi, Burroughs ilahdutti minua niin, että pakkohan sen oli päästä listalle.

Muu ulkomainen kaunokirjallisuus (tämä on ehkä helpoin sarja, niin pahasti englanninkielinen kirjallisuus dominoi lukemisiani)
5. John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen. Tämä saa nyt samalla edustaa Lindqvistin muitakin kirjoja. Kansankoti-Ruotsiin sijoittuvat kauhukirjat ovat ehkä ainoita, jotka ovat oikeasti onnistuneet pelottamaan minua.
6. Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan. Luin tämän kyllä ihan älyttömän nuorena ja uudelleenluku on ollut kauan suunnitelmissa, mutta muistelen kyllä vaikuttuneeni jo 13-vuotiaana tästä. Vaikka en varmaan mitään ymmärtänytkään.

Lastenkirjat
7. Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira. Tästä kirjoitin jo aiemmin huhtikuu-haasteessakin pari kertaa.
8. Tove Jansson: Muumikirjat, en nyt osaa päättää, että mikä erityisesti.

Tietokirjat
9. Honour & Fleming: Maailman taiteen historia. Syy siihen, miksi tiedän taiteesta niinkin paljon kuin tiedän.
10. Ryszard Kapuscinski: Eebenpuu (tai mikä tahansa muu teos). Puolalainen sotareportteri vaan on aika yliveto.
Allekirjoittaneen nakkisormissa on kesän kunniaksi räikeänoranssi väritys.

Kosmetiikkatuotteiden listaaminen onkin tämän rinnalla helppo nakki, vaikka en mikään kova kosmetiikkaintoilija olekaan. Pyrin suosimaan luomukosmetiikkaa, mutta tähän listaukseen nyt pääsee suosikkeja jo ajalta ennen luomukosmetiikkakiinnostustani.

1. Ripsiväreistä suosikkini on Cliniquen Lash power. Toimintaperiaate on sama kuin ennen käyttämässäni Sensain 38:ssa, mutta pidän tämän harjasta ja koostumuksesta enemmän.
2. Kylmäpuristettu kookosöljy, koska se on niin monikäyttöistä. Pääasiassa lotraan sitä ongelmaihoiseen vartalooni, mutta olen käyttänyt sitä myös esim. raakasuklaan valmistukseen, deoranttina ja hiustenhoitoon.
3. Dermalogican Special Cleansing Gel. Budjetilleni melkoisen kallis, mutta iholleni hyvin sopiva puhdistustuote. Ei tosin ole juuri nyt käytössä, syksyllä sijoittanen taas puteliin.
4. Laveran Lips Repair -huulirasva. Tekee mitä lupaa, korjaa rohtuneet huulet eikä aiheuta huulirasvariippuvuutta.
5. Cliniquen All about eyes rich -silmänympärysvoide. Etenkin talvisaikaan silmänympärykseni kuivuvat korpuksi. Tämä paksumpi versio auttaa.
6. Karitevoi eli shea butter. Käytän huuli-, jalka- ja käsivoiteena.
7. Silmänrajauskynä. Eniten minua miellyttää musta ja tummanvioletti, tämänhetkinen suosikki on Cliniquen sävy Starry plum.
8. Uutuutena itselleni yritän opetella käyttämään huulipunaa. Sain ystävältä diego dalla palman kauniin punaoranssin rossetto pin up lipstickin, joka onkin nyt siis ainoa huulipuna, jota käytän.
9. L'Occitane en Provencen karitevoi jalka- ja käsivoiteet. Puhdas karitevoi ajaa tietysti saman asian, mutta pakkaus, tuoksu ja koostumus miellyttävät.
10. Kynsilakka. Minulla ei ole mitään erityisiä suosikkimerkkejä, eikä merkkien kestävyys kokemuksieni mukaan korreloi merkittävästi hinnan kanssa. Alus- ja päällyslakkana käytän kuitenkin Mavalaa (päällä Mavalan pikakuivattaja, ehdoton tällaiselle huithapelille). Kesällä dominoivat oranssiset sävyt.

Bubbling under: mikä tahansa verigreipiltä tuoksuva kosmetiikka. Käytössä on ollut mm. Sephoran pamplemousse vartalovoide ja pesuaine, nyt Body Shopin pink grapefruit suihkusaippua ja body butter. Marseillesta ostin pienestä saippuapuodista verigreipintuoksuisen luomusaippuan, mutta se ei ole vielä päässyt käyttöön asti.
Kuuluisa ainoa huulipuna.
Listalla ei ole mitään hiustuotteita, sillä inhoan hiusten laittamista. Tällä hetkellä käytän oikeastaan vain samppoota (yksi Korresin, yksi Laveran). Hiukset ovat nyt omanvärisenä sen verran hyväkuntoiset, että hoitoainetta en jaksa laittaa, ja yltävät kiinni, joten en koe tarvitsevani muotoilutuotteita. Jos pääni olisi vähän kauniimman muotoinen, pitäisin varmaan parin millin sänkikampausta. Lyhyt tukka itseasiassa sopii minulle hyvin, mutta koska satun inhoamaan myös kampaajalla käymistä, lyhyt malli pääsee toistuvasti kasvamaan ihmeelliseksi mopiksi minun vältellessä kampaajan tuoliin joutumista. En käsitä, miten kukaan jaksaa istua jonkun hiusmestarin sörkittävänä jopa joka kuukausi.

Ainiin, tähän piti kai haastaakin joku.

Haaste on tainnut käydä jo suurimmassa osassa seuraamiani kirjablogeja, mutta koetan onneani ja haastan nyt ainakin Katrin, Hreathemuksen, Kirsin, peikkoneidon ja Marjiksen sekä kirjablogiversumin ulkopuolella vaikuttavan Lotan Pumpui-blogista.

5 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta!

    Omallekin listalle päätyy varmasti Augusten Burroughsia ja jos jaksan kosmetiikkalistaa tehdä, niin kookosöljy on ehdoton!

    VastaaPoista
  2. Sinun kirjalistojasi on kiva lukea, koska niiltä löytyy usein myös teoksia, joista ei ole juuri muualta kuullut.

    Kosmetiikkaosion luin myös tarkasti läpi. Minullakin oli kerran tuota Cliniquen maskaraa, joka oli yllättävän hyvä, mutta pidän enemmän runsaammista ja tuuheaharjaisemmista ripsareista.

    Minäkin pidän tosi paljon kaikesta greipintuoksuisesta kosmetiikasta - ah, raikkautta! Hajuvesistä lähimmäksi ovat minusta päässeet YSL:n Babydoll Paris ja Dolce & Gabbanan Light Blue.

    VastaaPoista
  3. Katri, kävinkin jo lukemassa top-kymppisi, mielenkiintoisia juttuja sielläkin!

    Karoliina, kiitos, ihana kommentti :) Minusta välillä tuntuu, että luen kyllä verraten omituisia kirjoja, kiinnostuksen kohteeni kun ovat laajat ja vaihtuvaiset. Kiitos muuten noista tuoksuvinkeistä, olen etsiskellyt greippistä tuoksua, mutta en yleensä yhtään jaksa tuoksutella kemppariosastoilla eri vaihtoehtoja. Nuo kyllä katsastan jos niitä vaan vielä saa!

    VastaaPoista
  4. Piti käydä ihan tarkistamassa, ja Baby Dollissa oikeastikin on greippiä, mutta Light Bluessa vain muita sitruksia. Paitsi miesten versiossa olisi sitä greippiäkin.

    Mutta sitten innostuin googlailemaan muita greippituoksuja, ja nyt olen ihan fiiliksissä menossa seuraavalla kaupunkireissulla parfyymiosastolle etsimään muitakin mainittuja (oli niin monta, etten voi tässä listata).

    VastaaPoista
  5. Kiitos taas :) Itseasiassa nyt kun itse tarkemmin ajattelen, niin myös käyttämässäni DKNY:n Delicious Fresh Blossomissa on kyllä greippiä, mutta ehkäpä onnistuin löytämään vielä "puhtaamman" greippituoksun. Googlailin myös, pitää varmaan piakkoin mennä tuoksuostoksille :D

    VastaaPoista