Jens Lapidus: Siisti kosto

Ruotsalaisen monilahjakkuuden (lakimies, kirjailija, hyvännköinen) Jens Lapiduksen toinen(kin) romaani sijoittuu Tukholman alamaailmaan.(Jens ei kyllä tottapuhuen vedä vertoja norjalaiselle kollegalleen Nesbølle, joka on menestynyt pörssimeklari, rockmuusikko, entinen lupaava jalkapalloilija, ja joka on päällepäätteeksi kirjoittanut useampia menestyneitä kirjojakin.)

No, kuitenkin, palatakseni Lapidukseen. Siistin koston (Aldrig fucka upp) päähenkilöt, Thomas, Mahmud ja Niklas, käyvät kaikki omaa yhden miehen sotaansa
järjestelmää, jugoslaavimafiaa tai patriarkaalista sortoa vastaan. Lopussa tietysti ympäri mennään ja yhteen tullaan.

Kirja on ihan vetävä, mutta on kyllä myönnettävä, ettei yhtä hyvä kuin Stockholm noir 1, Rahalla saa (Snabba cash). Esikoiseen verrattuna päähahmot olivat aika epäsymppiksiä tunareita, joiden edesottamukset eivät jaksaneet ihan joka hetki kiinnostaa. Ylipäänsä tämä tuntui edeltäjäänsä "hutaistummalta". Ensimmäisessä jotenkin tuntui, että kirjoittaja on malttanut rakennella hommaa päässään kyllin huolella, kehitellä hahmojen luonnetta ja niiden edesottamuksia. Täytynee vissiin huomioida, että esikoisromaania saattaa aloitteva kirjailija pakertaa pitkäänkin, ja kenties vielä kustantamossakin jaksetaan pusata lupaavan teelmän parissa tovi jos toinenkin, kun taas älyttömästi myyneen menestyskirjan seuraaja yritetään lykätä markkinoille aika haipakkaa. Että se tässä ehkä sitten mättää. Ja tietty uutuudenviehätys vähän meni jo sen ekan myötä. Jotain positiivista loppuun sanoakseni todettakoon nyt kuitenkin, että loppuratkaisu oli kyllä ihan hyvä, eikä tämä missään nimessä ole mitenkään paska teos oman genrensä edustajaksi. Luen varmaan seuraavankin.

Tajusin tässä muuten, etten ole tainnut listata Lapiduksen ensimmäistä tuonne sivupalkkiin, ja se taisi unohtua viime vuoden arvioista. Tai ainakin muistaakseni luin sen viime vuonna.