Alkulukujen yksinäisyys on italialaisen tohtorismiehen esikoisteos (en nyt muista minkä matemaattis-luonnontieteellisen alan tohtori toi Giordano oli, ehkä jonkun fysiikan). Olin kuullut ja lukenut kirjasta jonkin verran kehuja ja jossain määrin kiinnnostunut siitä. Niinpä kun kirja tönötti kirjaston bestseller-hyllyssä, päätin ottaa sen luettavakseni.
Kirja kertoo Alicen ja Mattian tarinan: molemmat ovat jo lapsina ulkopuolisia, traumaattisten kokemusten vaurioittamia (ja suoraan sanottuna saamattomuudessaan välillä melko raivostuttavia hahmoja). Alice ja Mattia takertuvat toisiinsa, mutta eivät saa oikein lohtua toisistaankaan. Kaikki (esim. ihmissuhteet) menee enemmän tai vähemmän pieleen. Ihmiset ovat kuin alkulukuja, tuomittuja tarpomaan yksin tässä olemisen suossa.
Kirjan tarina on painostava, lohdutonkin, mutta kieli keveää ja ilmavaa, hyvin tarkkaa. Pidin siis kirjoitustyylistä, minkä lisäksi kirja oli nopealukuinen ja sujuva. Alkulukujen yksinäisyys koostuu oikeastaan itsenäisistä luvuista siinä mielessä, että kirja ei oikeastaan tarjoa yhtenäistä juonta, vaan lukija saa itse "täyttää" välikohdat. Alicen ja Mattian elämää seurataan kuitenkin lapsesta aikuisuuteen. Lopussa ei ole tarjolla mitään "suurta ratkaisua", mikä on ihan virkistävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti