Anna-Lena Laurén: Hulluja nuo venäläiset
Ylen ruotsinkielisen toimituksen kirjeenvaihtajan Annan-Lena Laurénin kirjan alaotsikko, tuokiokuvia Venäjältä, kertoo kirjasta oikeastaan kaiken tarpeellisen: kirjan lyhyehköissä luvuissa Laurén käsittelee Venäjää, venäläisiä ja Venäjällä asumista ja työskentelyä. Kirjoittajan näkökulma on aika suomalainen, jonka kirjoittaja itsekin avoimesti toteaa ja hämmästelee itänaapureiden omituisia tapoja ja kummallisia sukupuolten välisiä suhteita (kummasteleva asenne taitaa tosin käydä ilmi jo kirjan nimestäkin). Laurén kuitenkin kirjoittaa mukaansatempaavasti (en tosin lukenut ruotsinkielistä alkuteosta, mutta käännöskin toimi), ja vaikka mukana on sopivasti kriittisyyttä, pohjimmiltaan hän tuntuu suhtautuvan venäläisiin lämmöllä ja ihastuksella. Välillä Laurén muistaakseni kyllä sortuu kliseisiin, eikä kirja mitenkään maailmojajärisyttävän ihmeellinen ole. Kuitenkin ihan mielenkiintoinen opus, joka ainakin allekirjoittaneessa aiheutti halua matkustella Venäjällä.
Mirja Tervo: Huimaavat korot
Kansatieteilijä Mirja Tervo asui New Yorkissa ja päätyi töihin kenkäsalonkiin (ilmeisesti Saks Fifth Avenuen tai vastaavan kenkäosastolle). Siellä hän huomaa salongin olevan sangen mielenkiintoinen etnologisen tutkimuksen kohde, hän kirjoittaa muistiin kokemuksiaan ja jakaa niin kenkämyyjiä kuin asiakkaitakin erilaisiin ryhmiin. Tästä syntyy kirja. Kiinnostava ja vetävästi kirjoitettu kirja, joka tosin tuntuu lyövän leikiksi "tutkimusotteellaan". En toki ole itse etnologi, mutta välillä Tervon luokittelut tuntuvat yliampuvilta tai suorastaan pöljiltä, niin että kirja tuntuu pilailevan tieteen kliseillä, liekö tämä sitten tarkoituksellista, se jää epäselväksi.
Noin muutoin kyseessä on hauska kurkistus kulttuuriin, joka on ainakin allekirjoittaneelle aika vierasta: en yksinkertaisesti ole kovin kiinnostunut kengistä, etenkään Louboutienien kaltaisista statuspopoista, ja kirjan kenkäentusiastien kuvailu tuntui välillä jopa tirkistelyltä. Ja mikäs sen kivempaa!
Jo Nesbø: Panssarisydän
Nesbøn uusimman lainasin töistä heti kun liikeni. Viime vuoden kirjojen katsauksessa ehdinkin jossain määrin analysoida kaikki Nesbøn aiemmat Harry Hole -dekkarit, enkä siis malttanut olla lukematta tätä viimeistäkään. Kirja oli melkoisen tuhti (ehkä
600 sivua), eikä olisi varsinaisesti kärsinyt pienestä tiivistämisestä. Muutenkin lähes kaikki oli aiemmista kirjoista tuttua kauraa: Harry Holen haluttomuus tutkia tapausta, Harry Holen kamppailu alkoholiongelman parissa, toisaalta lojaalit ja toisaalta petolliset työtoverit, Harry Holen naisiin vetoava renttukarisma ja siitä seuraava pakollinen seksikohtaus ja lopulta Harry Holen epäonnistumisten ja ihmeellisten selviytymisten kautta voittoon yltävä tappajajahti. Vaikka kirja oli ihan mukaansatempaava, tuntui kuitenkin, että ideat alkavat olla kuluneita ja Holen hahmo ei enää kiinnosta kirjailijaa. Toivottavasti Nesbø ei enää väkisin venytä sarjaa, vaan tappaa Harryn ehkä jo ensi kirjassa (kirjailija kun siis on todennut, että sitten kun Harry Holen seikkailut päättyvät, ne päättyvät lopullisesti Harryn kuolemaan).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti