Kari Enqvist: Uskomaton matka uskovien maailmaan

Minulla on taipumusta – kuten täälläkin on tainnut joskus tulla ilmi – tieteiden rajat ylittävään rakkauteen luonnontieteitä, ja erityisesti niiden popularisointia kohtaan (vaikka olenkin itse pesunkestävä humanisti pienellä valtiotieteellisellä höysteellä; olisin jossain tähtitieteen luennolla aivan totaalisen kuistilla). Kotimaisista tekijöistä olen erityisesti tykännyt Esko Valtaojasta ja Kari Enqvististä. Maailmojasyleilevä tähtitieteilijä ja semisti kärttyinen kosmologi ovat paitsi eittämättä hienoja tiedemiehiä, myös vallan eteviä kynäilijöitä. Molemmat ovat myös jo aiemmissa kirjoissaan sivunneet luonnontieteen ja uskonasioiden suhdetta, Valtaoja vieläpä kahdella kirjeenvaihtokirjalla yhdessä Juha Pihkalan kanssa (Tiedän uskovani, uskon tietäväni ja Nurkkaan ajettu Jumala, näistä kumpaakaan en ole  lukenut).

Kun luin kirjan, ulkona oli vielä vihreää.

Tällä kertaa uskontoihin ja uskonnon ja tieteen suhteeseen tarrautuu Kari Enqvist syksyn uutuuskirjassaan Uskomaton matka uskovien maailmaan. Vaikka itselleni uskonto on kieltämättä aika yhdentekevä viritys, olen kuitenkin jossain määrin kiinnostunut uskontoa ja uskon ja uskonnottomuuden suhdetta käsittelevistä teoksista (olen aiemmin lukenutkin mm. Dawkinsia ja Hitchensiä), joten päätin pikapikaa laittaa kirjan varaukseen kirjastosta, ja sainkin sen aika nopeasti.

Nopeasti sen myös luin, vaikka jokseenkin koko ajan mietin, mitä järkeä tällaisessa käännytetyille saarnaamisessa (uskonnollinen kielikuva tahallinen, huom.) oikein on. Huomasin olevani Enqvistin kanssa enemmän tai vähemmän samaa mieltä, mutta en vieläkään oikein tiedä, mitä tarkoitusta kirja palveli. Uskonnottomia uskontojen omituiset edesottamukset tuskin jaksavat satunnaista kauhistelunsekaista ihmetystä enempää kiinnostaa, ja epäilen, että kukaan ääripään uskovainen tulee tähän kirjaan edes tarttuneeksi, saati sen lukemisen seurauksena mielipidettään muuttaneeksi. Maltillisellekin uskovaiselle kirja lienee jossain määrin yhdentekevää luettavaa: kuten Enqvist taitaa itsekin jossain kohtaa tuumata, uskonnollisen ja uskonnottoman ihmisen välinen keskustelu uskonnoista ei voi johtaa mihinkään, koska katsantokannoissa on niin fundamentaalinen ero. Uskonnoton ei kertakaikkiaan käsitä uskomista, uskonnollisia tunteita ja niihin liittyviä positiivisia kokemuksia (vaikka siis voikin sinänsä arvostaa esim. perinteisiä rituaaleja, musiikkia tms.), eikä uskonnollinen ihminen varmaankaan hahmota tätä uskonnottoman ihmisen "kokemuksen puutetta" saati tämän puutteen ongelmattomuutta (tästä kielinee uskonnollisten piirien pakonomainen tarve jollain ihmeellisellä ajatuskuperkeikalla vääntää ateismikin itseasiassa eräänlaiseksi uskonnoksi).

Rakenteeltaan Uskomaton matka uskovien maailmaan on ihan näppärä paketti. Aluksi Enqvist positioi itsensä huolella (viitekehyksinä tiedeyhteisö ja uskonnottomuuden "kokemus"), jonka jälkeen hän mm. vertailee tieteellistä ja uskonnollista maailmankuvaa (arvaatte varmaan kumman kannalla Enqvist on). Hän myös erittelee erilaisiä "tapauksia" ja myös esittelee tiukkaa lukufaktaa mm. eri uskonnollisuuden "tyypeistä", tieteen ja uskonnon rajanvedoista historiassa ja nykyään, evidentialismista, ID:n kannattajista, natsien uskonnollisuudesta, lapsikasteesta, ja islaminuskoisten maiden tieteen jälkeenjääneisyydestä. (Etenkin viimeksi mainittuun liittyi aika kylmääviä lukuja.) Enimmäkseen asioita, jotka saavat allekirjoittaneen pyörittelemään päätään.

Enqvist on myös kirjaansa varten käynyt joidenkin kotimaisten lahkojen ja myös "tavan luterilaisten" kirkonmenoissa ihmettelemässä, mistä toki sinänsä pisteet, vaikka ei hän nyt niistä mitään kovin ihmeellistä tunnukaan irti saavan (sen enempää kokemusmielessä kuin polemiikinkaan kannalta). Vähän kyllä myös ihmettelen, mitä Enqvist oikein kuvitteli sieltä löytävänsä. Voisi minustakin olla ihan human interest -tyyppisen kiintoisaa seurata erinäisiä uskonnollisia menoja, mutta minun on vaikea kuvitella kyseisten menojen jäävän itselleni muuta kuin ulkokohtaisiksi, tyhjiksi rituaaleiksi (koska tässä taas uupuu se kuuluisa uskonnollinen kokemus, tai sellaisen tarve).

Kirja on tavallaan hieno tieteellisen maailmankuvan ja tieteen puolustuspuhe uskontojen värittämässä maailmassa ja tekijä kyllä nostaa esiin monia uskonnon ja tieteen rajanvetoon liittyviä kysymyksiä (esim. voiko uskon asioista ylipäänsä puhua tieteen kielellä, onko mielekästä esimerkiksi "todistaa" jumalan olemassaoloa tieteellisenkuuloisilla argumenteilla jne.) monin tavoin, ja esitystapakin on ihan raikas. Minä siis tykkäsin, mutta jäin silti edelleen miettimään kirjan tarkoitusta ja kohderyhmää. Ehkä me nasevasta kirjoitustyylistä pitävät uskonnottomat ja luonnontieteellisestä koulutuksesta salaa haaveilevat kirjanörtit olemme kohderyhmää? Niin sen täytyy olla.

Kirja on luettu ja tykätty mm. täällä, ja täältä taas voi lukea, miten toisin ajatteleva kirjan näkee. Ja jos kirjan nimellä vähän googlailee, niin löytää varmasti kasapäin muitakin kommentteja ja röykkiöittäin nenään vedettyjä herneitä (mutta omalla vastuulla sitten luette niitä!).

Kari Enqvist: Uskomaton matka uskovien maailmaan. WSOY 2012.

Kirjamessuonnistuminen, tai raporttia lauantaista

Päädyin lopulta suunnittelemalleni toiselle kirjamessuvisiitille jo eilen, jotta pääsen käyttämään sunnuntain lorvimiseen, treenaamiseen, lukemiseen ja tietysti äänestämiseen. Toinen isku messuille osoittautuikin ensimmäistä hedelmällisemmäksi, ja koska olin jo aika pitkälti skouttaillut messukojujen tarjonnan (ja sen verrattain epäkiinnostavaksi todennut; minusta on viimein tullu nirso myös kirjaostoksilla!), päätin eilen keskittyä erilaisiin haastatteluihin ja keskusteluihin.

Pääsin paikalle itsenikin suureksi hämmästykseksi jo kymmenen jälkeen ja ensimmäiseksi halusin mennä kuuntelemaan Esko Valtaojaa Aino-lavalle, mutta perinteiseen tapaan Esko oli niin suosittu, etten mahtunut sisään! Pöh! No, en lannistunut, vaan painelin hakemaan kahvia ja muki kuorassa hortoilin readberry.fi:n kojulla suoritetun välipysähdyksen kautta Takauma-lavalle kuulostelemaan Kirjailijaliiton järjestämää Kuinka kirjailijaksi tullaan -keskustelua, jossa Silja Hiidenheimo ja tutkija Pirjo Rautiainen keskustelivat aiheesta Tuula-Liina Variksen johdolla. Keskustelu oli ihan mielenkiintoinen, mutta ei kyllä allekirjoittaneelle tarjonnut mitään mullistavaa uutta ajateltavaa. Keskustelu pysyi vähän tylsästi käytännönläheisissä seikoissa (kannattaa käydä kursseja tai kirjoituskouluja ja hankkia tekstille esilukijoita, kannattaa pitää puolensa, ei kannata rakennella pilvilinnoja yms.), minä olisin paljon mieluummin kuullut, onko kirjailijaksi tullakseen elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija. Tai jotain. (Ei sillä, että olisin aikomassa kirjailijaksi. Tähän aiheeseen palaan tarkemmin, kun saan luettua juuri lainaamani Haluatko todella kirjailijaksi? -teoksen.)

Seuraavaksi siirryin naapurilavalle kuuntelemaan, kun Olga K. haastatteli Arno Kotroa ja Christer Lybäckiä jälkimmäisen elämäkerrasta Veitsen terällä. Normaalisti kirjan aihepiiri ei ehkä minua olisi niin kiinnostanut, mutta kirjan tekoprosessiin osallistunut tuttavani kehui sekä kirjan aiheen että teoksen päähenkilön niin mielenkiintoisiksi, että menin kuuntelemaan haastattelua ja ehkä luen vielä kirjankin! Karismaattinen esiintyjä Lybäck ainakin on.

Kotro, Lybäck ja Olga K.

Seuraavaksi olin jo matkalla jonnekin muualle, kun päädyinkin Aleksis Kivi -lavalle seuraamaan ruotsalaisen Micael Dahlénin haastista. Kyseinen heppu on paitsi Tukholman kauppiksen professori, myös kirjoittanut kirjan sarjamurhaajista (Ihmispedot). Aika jännää. Melkein häiritsevässä määrin Dave Grohlilta näyttävä Dahlén vaikutti muutenkin siltä, että olisi juonut litran espressoa ennen haastattelua. Ehdottoman kiinnostava tyyppi. Johtuiko sitten Dahlénia haastatelleen tyypin (kuka lie?) esiintymisjännityksestä vai mistä, mutta haastateltavaansa verrattuna haastattelija oli paitsi melko jäässä, myös puhui häiritsevän virheellistä englantia. Apua.

Dahlén ja haastettelija.

Vastoin alkuperäisiä suunnitelmia jäin samalle lavalle kuuntelemaan vielä Paul "Robocop" Verhoevenin haastattelua. Tyypin Jeesuksesta kirjoittama kirja ei alun perin kiinnostanut juuri lainkaan, ja haastattelun jälkeenkin vain hiukkasen, mutta itse haastattelu oli kyllä varsin mielenkiintoista kuunneltavaa. Verhoevenin jälkeen pakenin paikalle säntääviä tätilaumoja, jotka tulivat kuuntelemaan presidentti Halosta (Hannu Lehtilän hänestä kirjoittaman kirjan tiimoilta). Tosin haettuani lisää kahvia (eri kätevää, että voi käydä tuttavien messuosastolla lokittamassa kofeiinia) ja kuunneltuani hetken dekkaristeja Mika Waltari -lavalla päädyin itsekin Halosta ja Lehtilää kuuntelemaan. Ottamatta nyt sen enempää kantaa Haloseen presidenttinä tai poliitikkona, on kyllä todettava että presidentti oli erittäin hyvä ja karismaattinen esiintyjä. Yllätyskiinnostavaa!

Väkeä oli kuin pipoa.

Siellä täällä hortoiltuani päädyin lopulta vielä palaamaan Aleksis Kivelle kuuntelemaan HS:n järjestämää Vallan kabinetit ja ihmisenkokoinen porstua -keskustelua, jossa Jukka Petäjä jututti Halosta, Pekka Haavistoa ja Mikael Pentikäistä. Keskustelu keräsi massiivisehkon yleisön, mutta itse keskustelun tarkoitus jäi allekirjoittaneelle vähän hämäränpuoleiseksi. Teemoiksi luvattiin valtaa, mediasoitumista, julkisuutta ym, mutta minusta siellä puitiin lähinnä YK:n turvaneuvosto -epäonnistumista ja Nato-kantoja. Puolivälissä lähdinkin teeostoksille ruokapuolelle.

Ostin teetä. Ja ehkä pari kirjaakin.

Teet ostettuani hipsin Aino-lavalle (tai lähinnähän se oli seminaarihuone tms.) kuuntelemaan Aatteita ennen ja nyt -haastatteluja, jossa Markus Leikola haastatteli Heideggeristä, Žižekistä ja vallankumouksesta kirjoittanutta Tere Vadénia sekä Äärioikeisto Suomessa -kirjan tekijöitä Mikael Brunilaa ja Dan Koivulaaksoa (Li Andersson ei ollut päässyt paikalle). Teemana oli siis äärioikeistolaisuus ja sen erilaiset ilmenemismuodot nyky-yhteiskunnassa (Suomen ja Euroopan tasolla) ja menneisyydessä. Keskustelu rönsyilin Heideggerin natsisympatioista perussuomalaisiin ja Kreikan kultaisesta sarastuksesta Suomen sisuun. Lisäksi sivuttiin niin talouskriisiä ja sen ratkaisuja (ja näiden yhteyttä äärioikeiston nousuun) kuin suomalaisen viihteen mieskuvaakin. Keskustelu oli ihan kiinnostavaa, vaikka tälläkään kertaa tarjolla ei ollut mitään erityisen mullistavaa. Minua olisi ehkä hiukan enemmänkin kiinnostanut Vadénin teos, kun nyt keskiöön nousi lähinnä suomalaisen äärioikeiston edesottamukset. Toisaalta en kyllä muistaakseni ennen ole koskaan ollut kirjatilausuudessa, jossa on paikalla kaksi poliisia tilaisuutta valvomassa. Syynä mitä ilmeisimmin se, että etenkin Dan Koivulaakso on äärioikeiston vastaisella toiminnallaan saanut itselleen vihamiehiä laitaoikeiston hörhöistä (lähinnä kai Suomen vastarintaliikkeestä, joka vetääkin puoleensa äärioikean foliohattuisimpia nasuja).

Kuvassa kirjaostokset.

Aatepaneelin jälkeen kuuntelin vielä hetken polkupyörällä seikkailevaa Matti Rämöä Ylen lavalla, mutta sitten iski messuväsymys ja päätin lähteä kotiin syömään ja saunomaan.

Kaikenkaikkiaan toinen messupäivä oli oikein onnistunut, ja edellä mainittujen haastattelujen ja spektaakkelien lisäksi näin lavalla muutamia dekkaristeja, Venäjästä kirjan Mafiavaltio kirjoittaneen Luke Hardingin, sekä hetken aikaa Sirpa Kähköstä ja sitten Juha Vakkuria. Romaanikirjailijat ja kaunokirjallisuus jäivät vähän sivuosaan (osittain siksi, että lauantain painotus tuntui olevan dekkareissa, ja vaikka luenkin niitä silloin tällöin, ei genre minua suuresti kiinnosta). Toisaalta työnkin puolesta olen lähinnä tekemisissä tietokirjallisuuden parissa, ja vaikka olinkin messuilla ihan vapaa-ajallani, ehkäpä valinnoissa hieman tämänkin tosiasia velvoitti.

Messujen kirjaostoksetkin jäivät kokonaisuudessaan melko vähäisiksi. Perjantaina kotiutin vitosella Yksinkertaisesti neuloen -kirjan (koska se oli minulla ikuisuuslainassa kirjastosta siitä löytyvän villapaitaohjeen vuoksi) ja eilen mukaan tarttuivat Sammakolta Roberto Bolañon Kesyttömät etsivät, Siltalalta Ljudmila Ulitskajan Naisten valheet ja Savukeitaalta Leevi Lehdon esseekokoelma Alussa oli kääntäminen. Jäin vielä vähän miettimään Sammakon Bukowski-pokkareita Kaupungin kaunein nainen ja Tarinoita tavallisesta hulluudesta, mutta en sitten ottanut niitä.

Semmoiset messut tällä kertaa. Vuoden päästä uudestaan.

Kirjamessut yllättivät kirjabloggaajan, osa 1

Kävin tänään kirjamessuilla. Kuten ehkä edellisestä, eittämättä sekavahkosta merkinnästä saattoi päätellä, minulla on taas jokunen rauta tulessa yhtä aikaa, talvikin tulee ja muutenkin suuria vaikeuksia orientoitua mihinkään järjelliseen toimeen. Niinpä kirjamessutkin pääsivät taas yllättämään. En ehtinyt/jaksanut/viitsinyt perehtyä messuohjelmaan etukäteen, ja kun tänään sain vihdoin aikaiseksi mennä messuilemaan, sain huomata missanneeni jokseenkin kaikki minua potentiaalisesti kiinnostaneet keskustelut tai haastattelut. Jälkiviisaana totean, että mm. Leevi Lehdon, Heikki Salojärven ja Ville-Juhani Sutisen keskustelu Joycen kääntämisestä, Mitä kuuluu kirja-alalle -paneeli sekä Hännisen veljesten ja Sofi Oksasen Haluatko todella kirjailijaksi -kirjaesittely olisi ollut kiva nähdä. Enpä nähnyt, koska mm. kuhnailin punttisalilla ja söin muffineja ja tein kaikkea muutakin äärimmäisen rakentavaa.

Oli siellä myyrä. Tai siis kontiainenhan se nykyään on!

Ehdin joka tapauksessa pyöriä messuilla muutaman tunnin, ja näin ainakin puolet Takauma-lavan esikoiskirjapaneelista (mukana Kirjavan kammarin Karoliina, jonka kiinnostavanoloinen  esikoiskirja on – nolottaa myöntää – edelleen trb-pinossani), osan Yle-lavan suorana radioidusta keskustelusta, jossa Heidi Köngäs, Sofi Oksanen ja Jari Järvelä puivat sotaa, sekä pari minuuttia Riikka Pulkkista Otavan omalla lavalla (tosin siitäkin ajasta suurin osa meni suustani kiinni tuttavan kanssa). Messuostokseni käsittivät yhden viiden euron neulekirjan ja paketin luomuteetä,

Kaukaisuudessa häämöttävät panelistit.

Huoh. Onneksi taskussa on vielä toinenkin messukutsu, joten peliä ei ole lopullisesti menetetty. Loppuillan aionkin perehtyä messukataloogiin ja yritän päättää, iskenkö mestoille uudestaan jo huomenna, vai menenkö koettamaan onneani uudestaan sunnuntaina.

Sammakon osasto on perinteisesti yksi
kauneimmista. 

Millaisia messuelämyksiä muilla on plakkarissa? Vai oletteko ylipäänsä messuilleet?

Varovainen paluu blogosfääriin

Huh, tulipas taas vaihteeksi pitkä bloggaustauko. Kävin tässä mm. Kemissä ja Espanjassa ihmettelemässä, ja olen muutenkin onnistunut täyttämään päiväni siinä määrin erilaisilla aktiviteeteilla, ettei bloggaaminen ole oikein maistunut. Työn alla on nytkin pari kirjahommaa ja – krhm – yksi gradu, minkä lisäksi puuhaa aiheuttaa mm. joulukuussa koittava, Helsingissä järjestettävä European Maya Conference, jonka järjestelytoimikuntaan olen onnistunut jotenkin tuuppaamaan itseni mukaan.

Vapaa-ajalla lukeminen on puolestaan jäänyt vähemmälle (varmaan siksi, että itse vapaa-aikakin on ollut vähissä, paitsi milloin olen huidellut Espanjassa, jolloin taas käytin aikaani enemmänkin ystävien kanssa hengailuun, ilmaisiin tapaksiin ja edulliseen olueeseen). Selityksiä ja selityksiä.

Blogattavaa toki olisi, ja julkaisua odottaakin melkein valmis juttu Kari Enqvistin viimeisimmästä kirjasta. Samoin tekeillä on seuraava katsaus Joycen Ulysseukseen (sekin etenee, hitaasti mutta varmasti!) ja Pentti Saarikoski -postaus. Ja viikon päästä koittavat kirjamessut! Kävin jo ennakoimassa messutunnelmaa piipahtamalla ystäväni kutsusta eilen jollain ihme terveys ja kauneus -messuilla, lähinnä todetakseni, etten tainnut olla ihan kohderyhmää. Nyt pitäisi sitten perehtyä hiukan kirjamessuohjelmaan ja päättää, minä päivänä (tai jopa päivinä?) paikalle haahuilisi. Suosituksia otetaan vastaan! Nyt suunnitelmissa on perjantai tai lauantai.

Kuvituksena satunnaisia otoksia reissulta. Madridin yössä kännykkäni kähvellettiin, joten merkittävä osa reissukuvista katosi sen siliän tien, mutta onneksi olin nyt pari kuvaa ottanut ihan oikealla kamerallakin (tosin leikin kyllä hiukan picasalla näidenkin otosten kanssa).

Palaan asiaan! Lupaan!