Viimeisimmän HP-leffan jälkimainingeissa palasin Pottereiden pariin. En ole koskaan ollut mikään sarjan suurin fani, mutta pitänyt kyllä kirjoista ja lukenut ne kertaalleen, muutamat osat kahdestikin. Tänä kesänä kuuntelin ensin ykkösen
äänikirjana, jonka jälkeen sain päähäni lukea seuraavan osan ruotsiksi. Tämä monen korvaan ehkä vähän omituiselta kalskahtava pälkähdys liittyy jo kauan sitten tekemääni päätökseen opetella lukemaan ruotsiksi. Siis puhun kyllä ruotsia töissä useinkin ja pahamaineinen virkamiesruotsikin on läpäisty jo ajat sitten, mutta ruotsiksi lukeminen tuntuu silti kauhean työläältä. Asiaan oli tultava muutos! (Haluan lukea John Ajvide Lindqvistini alkukielellä!) Yritettyäni turhaan jonkun dekkarin parissa päätin mennä sieltä, mistä aita on vähintäänkin kohtuullisen matala ja tarttua Potteriin. Kirjan maailma oli tuttu ja kirjakin luettu joskus vuosia aiemmin, joten uumoilin, että saattaisin saadakin kirjan kahlatuksi läpi. Ja sainkin!
Kirjan toisessa osassa
Harry Potter och hemligheternas kammare nimihenkilömme palaa toisen vuoden oppilaana Hogwartsiin, tosin itse palaaminen sujuu hieman mutkikkaasti ja päätyy kähvelletyn taika-auton törmäämiseen piskande pilträdiin (mitenhän se lie suomennettu, whomping willow kuitenkin, tyrmäyspaju?). Kuten melkeinpä kaikissa sarjan muissakin osissa, myös tässä vanha kunnon Voldemort uhkaa pääsankarimme henkeä ja terveyttä, tällä kertaa ovelan juonen kautta, johon liittyy eräs vanha päiväkirja, Ronin pikkusisko ja hirmuinen basiliski, sekä tietenkin se salainen kammio. Kuvioissa on myös niljakas opettaja Gilderoy Lockhart, joka on jostain syystä ruotsinnettu Gyllenroy Lockmaniksi. Muutenkin Potter-verse oli juuri niin epäilyttävä, kuin miksi sen edellisen kerran tuomitsinkin.
No, tarinan juoni oli tässä nyt melko toissijainen juttu. Sen sijaan allekirjoittanut itse voi nyt todeta ylpeänä lukeneensa ensimmäisen kokonaisen kirjan ruotsiksi sitten abivuonna tankatun
Kometen kommerin. Koska olin lukenut tämän kakkos-Potterin aika kauan sitten ja koska juonimuistini on sanalla sanoen onneton, kirja ei tuntunut kertaukselta, vaan sitä luki ihan mielellään. Alkuun lukeminen tuntui rivakkaan lukuvauhtiin tottuneesta itsestäni ärsyttävän hitaalta ja vaivalloiselta, mutta kirjan edetessä tahti parani ja sujuvuus samoin. Paikoin juonenkäänteiden pyörteissä melkeinpä unohti lukevansa ruotsiksi. Kokemus oli niin kiva, että olen itseasiassa jo puolivälissä
Fången från Azkabania! Sen jälkeen ajattelin kokeilla uusintalukukertaa jostain Avjide Lindqvistin opuksesta, ja sitten ehkä voisinkin jo siirtyä johonkin ennenlukemattomaan dekkariin tai vastaavaan.
Mites lukijakunta, luetteko ruotsiksi ollenkaan? Tai ylipäänsä muilla kielillä kuin suomeksi? Tai voitte te kommentoida jotain vaikka Harry Pottereistakin, tai on se aihe oikeastaan muutenkin vapaa! Puhukaa!
J. K. Rowling: Harry Potter och hemligheternas kammare. Ruots. Lena Fries-Gedin. Tiden 2000. 427 s.
