lauantai 29. joulukuuta 2007

ruokabloggausta vol. 2 (?)

Valmistin tuossa eilen sangen makoisaa rucolapestoa uudenuutukaisella, punaisella suristimellani (tunnettaneen myös nimellä tehosekoitin). Makoisaan rucolapestoon tulee puntti rukolaa, valkosipulinkynsi (rohkeimmat voivat sijoittaa vaikka kaksi), sopivankokoinen pala parmesaanta palasina, kourallinen pinjansiemeniä tai vaikka cashewpähkinöitä, suolaa, pippuria ja reipas sekä toverillinen luraus neitsytoliiviöljyä. Sitten huristellaan kaikki jossain surruttimessa tahnaksi, tarpeen vaatiessa voi öljyä lisätä. Nam!

Nyt menen valmistelemaan mansikkamargaritaa samaisella suristimella, uunissa muhii juustokakku. Kyllä minusta joku vielä kunnon vaimon saa!

perjantai 21. joulukuuta 2007

nasse-setä on nyt hyvin, hyvin vihainen

Tänään olen pohtinut esimerkiksi sitä, miksi voittopuolisesti useimmat lapsille ja lapsenmielisille suunnatut hahmot, kuten Joulupukki, Nasse-setä (?) ja äiti, puhuvat itsestään kolmannessa persoonassa alati ja kaikkialla. On suorastaan mielenkiintoista, miten vakiintuneesta konventiosta on kyse, ja kuinka ylittämätön se on. Esimerkiksi kun Joulupukki pääsee Nyt-liitteeseen kertomaan, mikä on hottia nyt, pukki sanoo "joulupukki kuunteli ensimmäiseksi.." jne.

Itse asiassa Nasse-sedän vitsi aika pitkälti pohjaa tähän juttuun, ehkä. Nasse-setä on nyt harvinaisen selvinpäin. Tsihihi...

Tekee mieli juoda kaljaa, ja sitä vastoin ei ollenkaan huvita huomenna tai sitä seuraavanakaan päivänä mennä töihin.

Tälläista tällä kertaa, en nyt jaksa yrittää enempää vaan sen sijaan menen juutuupiin katselemaan hupaisia videoita!

tiistai 11. joulukuuta 2007

ahaa-elämyksiä metroasemalla (ja vähän muuallakin)

Tiedätte varmaan sen tunteen, mikä tulee kun tajuaa jotain todella itsestäänselvää (ns. Salon Riitta -ilmiö). Nuorempana sellaisia ahaa-elämyksiä tuli varmaan enemmän, mutta silloin tiesi ihminen muutenkin vähemmän, joten eipä niistä tullut meteliä pidettyä. Nyt aikuisempana ahaa-elämykset ällistyttävät, ja ehkä nolottavatkin itseä, kerta ei ole tajunnut jotain umpi-itsestäänselvää juttua. Minua esim. nolotti kun tuossa muutamia vuosia sitten itselle valkeni Videofirma Makuuni -"sanaleikki" (lainausmerkit siksi kerta ei ole minusta kaksinen sanaleikki).

Nolottavien ahaa-elämysten lisäksi on vähemmän nolottavia ahaa-elämyksiä, sellaisia, jotka tulevat esim. uuden kielen opinnan myötä. Sellainen tuli minulle tänään Itäkeskuksen metroasemalla metroa odotellessani. Metroaseman seinässä oli mainos, kuten niissä tapaa olla. Nyt silmäni harhailivat huulirasvamainokseen ja koin valaistuksen. Huulirasvan merkki oli Mirame, ja tuota huulirasvaa on myyty ehkä niin kauan kuin muistan. Vasta tänään, aivan yht'äkkiä, tajusin että suomeksi huulirasvan nimi on 'katso minua' (mira on siis espanjan mirar- eli katsoa-verbin imperatiivi, johon liittyy suora objektipronomini 'me' 'minua').

Tarjoan muuten kahvin (tai jos hyvin käy, ehkä jopa kaljan) sille, joka ilman mitään karttoja, halukoneita, wikipedioita tai muita kommervenkkejä tietää/muistaa, mikä on Tonava-joen englanninkielinen nimi. Minä en tiennyt. Nyt tiedän. Ken tietää, kertokoon myös, missä tämä tieto on opetettu.

tiistai 4. joulukuuta 2007

lähes loma

En ole jotenkin jaksanut kirjoitella. Kun ei ole oikein ollut asiaa, ja merkittävä osa aivoenergiaa on mennyt siihen, että on ylipäänsä muistanut mennä töihin ja tentteihin ja palautella koulujuttuja. Tänään palautin viimeisen työn, eli nyt olisi muuten loma, paitsi ettei ole kun on töitä.

Lisäksi:
Valmistimme tänään piparkakkutaloprojektin viimeisen eli kokoamisvaiheen. Siitä tulee kuva tai pari, ehkä tännekin.
Kävin kirjastossa, siellä oli mukavaa.
Kävin ulkona, siellä oli kaikkea muuta kuin mukavaa (mikä sekin juttu oli, että eilen nukkuessani oli satanut jotain metri loskaa, jossa nyt saa sitten kahlata?!?).
Pitäisi varmaan miettiä jotain joululahja- ym. juttuja.
Haluaisin kovasti jonnekin ulkomaille tai Barcelonaan.
Janottaa ja vesipullo on tyhjä.

Huomenna pitää muistaa mennä töihin.

lauantai 24. marraskuuta 2007

katsaus

Maailmassa on tällä hetkellä monta asiaa vinossa. Koska maailma on yleisesti ottaen on aika pitkälti vittumainen paikka monille sen asukkaille (esim. Irakissa, Burmassa, Somaliassa ja muissa rauhaisissa koko perheen lomakohteissa), en nyt viitsi puuttua koko maailman pielessä oleviin asioihin.

Sen sijaan aion nyt kertoa, mikä kotimaassamme on tällä hetkellä pielessä:
1. Matti Vanhanen. Mies, jonka rinnalla Paavo Lipponen tuntuu suloiselta kultaisennoutajan pennulta ja joka saa jopa Paavo Väyrysen vaikuttamaan mukavalta tyypiltä. Minua enenevissä määrin ihmetyttää, mitä pahaa Suomen kansa on tehnyt, kun on saanut pääministerikseen nuivan, vallanhaluisen puupään, joka ei osaa erottaa omiaan ja valtion asioita. Lisäksi epäilen, että tämä on vasta alkua. (seuraavassa jaksossa: keskustalainen diktatuuri) Haluaisin vielä lisätä, että minulle on tosiaankin ihan sama, keltä pääministeri saa tai on saamatta pesää, mutta jonkinlaista asiallista valtionhoitoa kylläkin toivoisin. Lisäksi vituttaa sekin, että koko hallitus näyttää olevan tuon pösilön talutusnuorassa apaattisesti laahustavia simpansseja (ei millään pahalla simpansseja kohtaan).
2. Pikkujoulukausi. Teoriassahan pikkujoulut ovat ihan hyvä tekosyy juoda viinaa. Ongelmalliseksi asian tekee se, että viinanjuontia häiritsevät kaikki vapaaksi päästetyt henkilöstöpäälliköt sun muut tunarit ja riemuidiootit, jotka vähän viinaa saatuaan tekevät muiden, täysin sivullisten elämästä pykälän verran inhottavampaa käyttäytymällä typerästi, tukkimalla kaikki paikat ja olemalla kaikin puolin rumia ja inhottavia.
3. Helsingin talvi. On aina yhtä raikastuttava kokemus, kun räntää sataa vaakasuoraan naamalle.

Tässä taitavatkin olla pahimmat tällä erää. Eräs kestoihmetyksen aiheeni on tietysti vielä se, että merkittävä osa ihmisistä näyttää olevan niin vailla mieltä ja holttia, että ihmetyttää, miten ne ovat ylipäänsä selvinneet hengissä aikuisikään asti. Usein jopa melko korkeaan aikuisikään! Käsittämätöntä!

p.s. vaikka olen ihmisvihamielisellä tuulella nyt, ja usein muutenkin (ainakin silloin kun joudun olemaan tekemisissä ihmisten kanssa) en suunnittele mitään pyssyattentaattia yhtään minnekään, joten supo voi lakata vaklaamasta siellä ja antaa minun rauhassa tuntea yli-ihmistunteita.

maanantai 19. marraskuuta 2007

elämäni ennen ja jälkeen

Vaikka olen konkreettisesti saanut proseminaarityön suhteen aikaan hyvin vähän (no, on sitä nyt jo 17 sivua, mutta se on viime päivien satoa se), olen jo ainakin kuukauden jakanut elämäni kahteen osaan: pre- ja postproseminaarityönpalautuspäivä. Pre-aikaan olen ajatellut, että "en nyt mene ostamaan kenkiä, ostan sitten kun prose on palautettu" ja "voi vitsi, tuon kirjan luen kyllä heti kun prose on palautettu" tai varsinkin että "nyt en kyllä voi mennä kaljalle, vaan voi pojat että juon kaljaa sitten kun prose on palautettu". No, palautuspäivä on ylihuomenna. Vielä on tietysti kaikenlaista kirjoitettavaa, kuten nyt vaikka viimeinen luku (yhteenveto). Olen myös jättänyt inhottavimmat analysoitavat hengailemaan lukujen loppuun ranskalaisten viivojen varassa, eli niille pitäisi tehdä varmaan jotain (no, ehkä). Lisäksi lähes kaikki ulkoasuseikat olen suosiolla jättänyt loppuun, ja niiden kanssa viimeistään olen vähällä menettää mielenterveyteni. Ainakin jos vanhat merkit paikkansapitävät. Ja miksipä eivät pitäisi.

Oli miten oli, minulla on siis jo vaikka mitä suunnitelmia sen hetken varalle, kun olen painanut "lähetä"-nappia ja teelmäni on lähtenyt maailmalle. (niihin suunnitelmiin sisältyy, kuten nokkelimmat varmaan jo arvasivatkin, kaljaa). Vähän ihanaa.

sunnuntai 18. marraskuuta 2007

maaseudunpelastuvelvoiteahdistus

Suomessa, kun asuu, niin usein lukee ihminen esim. lehdestä tai muualta, että nyt tyhjenee maaseutu ja muuttotappiokunnat ja mummot yksin asuu mökissä satakakskytvuotiaina ja kantaa vedet kaivosta, vaikka ulkona on ainakin 80 astetta pakkasta ja jääkarhuja, ja nuoret miespuoliset henkilöt ahdistuu siitä maalla-asunnasta ja moponrassaamisesta ym. niin että ite eestään heittävät lusikan nurkkkaan (katso esim. hesari tänään tai jonain muuna päivänä). Niin no kuitenkin, tästä tulee sitten itselle semmoinen ihmeellinen velvollisuudentunto päähän, että hetimiten pitäisi itsen muuttaa sinne maaseudulle aiheuttamaan muuttovoittoa ja veronmaksua ja varmaan saada ainakin kymmenen lastakin. Mutta en halua muuttaa maalle. Viihdyn oikein hyvin (kiitos vaan kysymästä) täällä Kolmannella linjalla.

Lisäksi olisin tosi surkea maalla-asuja. Maaseutu pelottava paikka, jossa jälkeenjääneet naapurit tulee kirveen kanssa ikkunasta läpi. En myöskään oikein pidä luonnosta tai eläimistä (älkää nyt tahallaan käsittäkö väärin, minä kyllä kannatan sitä että erilaista luontoa ja eläimiä ON, en vaan halua olla niiden kanssa tekemisissä, ainakaan paljoa). Monien muidenkin, tässä nyt mainitsemattomien syiden johdosta olen tullut siihen lopputulokseen, etten haluaisi asua maalla. Vaikka kuinka tuntuu siltä, että se olisi kunnon kansalaisen teko. En taho.

lauantai 17. marraskuuta 2007

tyyppejä

Työssäkäynnin takia olen viime aikoina matkustanut tavallista enemmän metrolla. Metrossa, kuten muissakin julkisissa liikennevälineissä näkee kaikenlaisia ihmishahmoja, niitä on mukava salavihkaa tarkkailla matkanratoksi (no, oikeasti ne varmaan huomaavat että tuijotan, ja ehkä vaivaantuvatkin siitä). Tänään esimerkiksi kotimatkalla tarkkailin naispuolista kanssamatkustajaa, joka muistutti elävästi jotain sirkeää jyrsijää, tai ehkä peräti mangustia. Tämä vilkuili jyrsijämäisen valppaasti ympärilleen, käänteli päätään, nypelsi kännykkää (tosin sikäli kun minä tiedän, oikeat jyrsijät eivät nypellä kännykkää vaan esim. pähkinää) ja suki otsatukkaansa. Jyrsijänaisen vieressä istui tosi laiha rastapoika, tyynenä kuin laama. Se oli jännittävä kontrasti.

Elämä tuntuu toisinaan avaralta luonnolta.

Ja minä olen itseni David Attenborough.

maanantai 12. marraskuuta 2007

ei niin midist

Ei kannattane odotella mielenkiintoisia merkintöjä tältä suunnalta vähään aikaan, elämäni on nimitääin tällä hetkellä niin pitkäveteistä, että meinaan itsekin nukahtaa tylsyyteen. Proseminaari, työt ja edessä vaaniva tentti saavat minut kuluttamaan kaiken aikani joko nenä kiinni kirjassa tai niitä myyden. No, hyvä puoli tässä pinnistyksessä on se, että 3.12. jälkeen opiskelu on tältä vuodelta suurimmalta osin suoritettu.

torstai 8. marraskuuta 2007

bäng bäng.

Meni sitten illan opiskelusuunnitelmat uusiksi kun kuuliin nuo [jännittävät/kauheat/valitse mieleisesi adjektiivi] uutiset. Koska taloudessamme ei ole televisiota, seikkailin ympäri internettiä tiedonjanoissani. No, eipä sieltä tietysti sen ihmeempiä selvinnyt, yle kertoi pääasiat tiiviisti ja iltapäivälehdet (ainakin se toinen niistä, se, jonka nettisivuja vilkaisin) revittelevät jälleen kerran koulukiusauksella ja tyypin harrastuksilla ja uhrien vanhemmilla ja "tavallisella perheellä". Oletteko muuten huomanneet, että Suomessa tavallisiksi tai normaaleiksi perheiksi luonnehditaan ainoastaan niitä perheitä, joissa joku perheenjäsen syyllistyy väkivaltaan, murhaan tai johonkin muuhun vakavaan rikokseen? Minä nyt tietysti olen epätavallisesta perheestä, yksinhuoltajaäidin äpärä, että mitäpä minä tavallisista perheistä tiedän. Meillä epänormaalissa perheessä ei tosiaan ollutkaan tapana tehdä rikoksia, mitä nyt äiti ajaa joskus ylinopeutta ja itse teininä myymälävarastelin pari kertaa.

No, oli perhe tavaton eli ei, kyllästyin aiheeseen luettuani pari sivua jankkaavia nettikeskusteluja. Nyt olen tässä jonkun tovin pohtinut, olenko jotenkin epänormaali, kun en tunne oloani mitenkään järkyttyneeksi tai surulliseksi tai kostonhimoiseksi. En tietenkään (ainakaan tietääkseni) tuntenut yhtäkään uhria enkä osaa surra tuntemattomien kuolemia. Olen huomannut, ett usein muutenkin helposti sivuutan kaikki shokkiarvoa keräävät uutiset (9/11, konginkangas, tsunami jne) ihmetellen ja ehkä jopa ihastellen että "kerrankin tapahtuu jotain". Dear eki, onko empatiakykyni mennyt rikki?

Lisäksi etukäteen ärsyttää huomiset lööpit (kukahan poliitkko tai joku asiantuntija tällä kertaa möläyttää älyttömimmän sammakon? Voisin lyödä vetoa pääministerimme puolesta.) ja ylipäänsä koko pakollinen "miten näin voi käydä Suomessa" -keskustelu, puhumattakaan syiden ja motiivien spekuloimisesta. Blame the videogames! Blame the internet! Blame Marilyn Manson! Blame the society! Jee!

p.s. lueskelin espanjalaisia nettilehtiä, kuten muutenkin aina silloin tällöin. Muistaakseni La Vanguardian keskustelupalstalla velloi jonkunlainen väittely siitä, johtuuko tämä(kin) ammuskelu Suomen ilmasto-olosuhteista (!). Palstalla näet tiedettiin, että vähäinen auringonvalonsaanti aiheuttaa masennusta, joka puolestaan johtaa itsemurhiin, alkoholismiin ja väkivallantekoihin. Hilpeää.

tiistai 6. marraskuuta 2007

välihuomautuksenomainen räpellys

Proseminaarityön kirjoittamisesta on se etu, että esim. tiskaaminen alkaa kuulostaa varteenotettavalta puuhalta. Ihme kyllä sain tänään hieman edistettyä työtäni, enkä tiskannut. Kohta lähden ansiotyöhön. En oikeastaan keksi mitä nyt kirjoittaisin. Jotain nyt pitää kuitenkin laittaa muka. Jokohan saa ostaa kaupasta glögiä ja juoda sitä? Jotenkin huomaan ajattelevani, että en saa tehdä mitään kivaa ennen prosen palautusta, jotta voisin sitten palkita itseäni oikein olan takaa. Ihme homma. Ehkä glögiä kuitenkin? Pitää myös muistaa pelastaa pullopalautuserästä pari viinipulloa kynttilänjaloiksi. On ehkä vähän teennäisboheemista pitää viinipullossa kynttilää, mutta kun en minä omista mitään muutakaan kynttilänjalantapaistakaan.

Oho, nyt menen henkisesti ja fyysisesti valmistautumaan palkkatyöhön. Heippa.

keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä

Alkaa hyydyttää tuon vieressä pönöttävän kirjapinon syynääminen, siispä bloggaan. Proseminaarimotivaatio ei ole ihan huippuluokkaa, joten työ etenee hyvin hitaasti (on kuitenkin huomioitava, että se kuitenkin etenee), tänään luin vähän Faircloughta ja järjestelin aineistot. Sitten avasin nettipankin maksaakseni yhden laskun ja samalla huomatakseni, että rahat ovat käytännöllisesti katsoen lopussa. Olin tietysti kyllä viime kuussa töissä, mutta en nyt sitten kuitenkaan tiedä koska saan palkan, ja opintotukikin tulee vasta maanantaina. Osittain syy rahatilanteeseeni on tietysti se, että on kertakaikkisen kyllästynyt olemaan köyhä opiskelija (jo vuodesta 1999!), joten usein ostan esim. ruokakaupasta oikeaa ruokaa tai sitä mitä tekee mieli. (äh vitut, toisaalta en kuitenkaan shoppaile tai muutenkaan tuhlaa mitenkään älyttömästi, ihminen nyt vaan ei voi elää ainakaan tässä kaupungissa jollain reilulla 400 eurolla [paljon se opintotuki oikeastaan on?]) Ensi viikolla on tosin taas töitä, mutta sitten taas jää prosemma vaiheeseen.

Luettavien kirjojen pino alkaa olla aika suuri: E. Hobsbawm: Nationalismi; Sajavaara et al: Kieli, Diskurssi ja yhteisö; Kuiri: Referointi Kainuun ja Pohjois-Karjalan murteissa; Fairclough: Miten media puhuu JA Language and Power; Johnstone: Discourse Analysis; Clawson: Latin America and the Caribbean; Munck: Contemporary Latin America ja sitten vielä joitain, jotka eivät ole tässä käsillä. Huoh. Tekee mieli juoda olutta.

sunnuntai 28. lokakuuta 2007

i was a teenage seitan worshipper

Tädää, nyt seuraa ruokabloggausta, sillä valmistin eilen elämäni ensimmäistä kertaa seitania, tuota proteiinipitoista hippilihaa. Otin jopa kuvia (!!), mutta ne ovat toistaiseksi kamerassa. Jos a) jaksan ja b) ne kuvat eivät ole ihan valtaisan kauheita niin saatan laittaa niitä tähän. Jotenkin vähän jäissä into bloggaamiseen ja moneen muuhunkin puuhaan (kuten proseminaarityön tekemiseen, joka ei ole mainittavasti viimeaikoina edistynyt. tai eihän se oikeastaan ole alkanutkaan vielä. vaan onhan tässä vielä kolme viikkoa aikaa, kai siinä nyt yhden prosemman kirjoittaa).

Mutta nyt siitä seitanista, jolla muuten sivumennen sanoen on kenties hienoin nimi, mitä nyt elintarvikkeella olla saattaa. Seitan siis koostuu lähinnä vehnäproteiinista (eli vehnägluteenista), joka puolestaan on sitä, mitä vehnästä jää, kun kaikki tärkkelys irroitetaan. Jos on puolihullu tai köyhä, seitania voi valmistaa itse vehnäjauhoista, mutta tuo valmistusprosessi on aikaavievä ja vaikuttaa muutenkin hankalalta. Helpommalla pääsee, jos ostaa valmiin pikkupussin valmista vehnägluteenia (löytyy hippikaupoista kuten Porthaninkadun Ekolosta). Tuo jauho on melko kallista, muttei toisaalta niin hintavaa kuin valmis seitan. Tuohon jauhoon ei periaatteessa tarvitse lisätä kuin vettä, mutta jokainen varmaan tajuaa, että vehnägluteeni-vesi -seos ei takaa mitään tajuntaräjäyttäviä makuelämyksiä. Näinollen minäkin irrottelin hieman mausteiden kanssa ja holautin sekaan ainakin musta- valko- ja maustepippuria, garam masalaa, kanelia, cayennepippuria, soijakastiketta, tabascoa, ketsuppia ja valkosipulia. Ja näin käy siis valmistus: sekoita ensin 2dl gluteenijauhoa ja kuivat mausteet yhdessä kulhossa ja yht. 2dl vettä ja nestemäisiä mausteaineita toisessa kulhossa. Kippaa nesteet jauhojen sekaan, sekoita. Ainekset sekoittuvat suorastaan valonnopeudella tahnaksi, vaivaa sitä minuutti tai kaksi. Tämän jälkeen voi valita keittääkö seitanin pienissä paloissa vedessä (äh, vaikuttaa hankalalta) tai tekee niinkuin itse tein, eli käärin taikinapötkön tiukkaan foliopakettiin (ehkä parikymmentä senttiä pitkä ja halkaisijaltaan joku kolme senttiä ehkä) ja lykkäsin sen uuniin muhimaan mietoon lämpöön (n. 150-160 c) puoleksitoista tunniksi. Paketin pitää olla aika jykevää tekoa eli useampi kerros foliota. Muuten voi koko hela hoito tursuta tunnistamattomaksi ja epätoivotunlaiseksi mössöksi (ja paketin pitää antaa kuulemma jäähtyä ennen avaamista). Meidän uunista tuli puolentoistatunnin kypsyttelyn seurauksena aika lailla bratwurstin näköinen pötkelö, josta sittemmin valmistui päivän ruoka.

EDIT: nyt kuvia. Tässä pötkö paloitteluvaiheessa
Seitanista valmistui toimestani siis wokkihämmennys. Ensin leikkelin seitanmakkaraamme ohuiksi suikaleiksi ja paistelin niitä kuumassa öljyssä. Sitten paistokäsittelyyn meni sipulia, valkosipulia, inkivääriä, porkkanaa ja pakastimesta wokkivihannespussin jämät. Tässä vaiheessa toverimme seitan odottelee vuoroaan lautasella. Jotain mausteitakin laitoin, en muista mitä. Heitin mukaan myös soijakastiketta ja vettä sekä lisäsin seitanit porisemaan. Suurustelin jauhoilla ja lisäsin seesaminsiemeniä. Lisänä oli riisiä, jonka keitti talouden toinen osapuoli, sillä en lainkaan pidä riisin keittämisestä. Ruoka näytti aika lihaisalta, oli varsin maistuvaa.

Kuva on epätarkka, koska kuvaaja oli nälkäinen.

Semmoista kuuluu kolmannen linjan keittiöön. Nyt jatkan ajankuluttamista ja vastuunpakoilua internetissä, ehkäpä katson myös ylen uutislähetyksen.

keskiviikko 24. lokakuuta 2007

ihan vaan jotain

Olin pienellä syyslomalla vanhalla kotipaikkakunnalla. Sinne rakennetaan uusia taloja ja ties mitä ostoskeskuksia niin vinhaa vauhtia, että pelkään vielä jonain päivänä eksyväni kaikkien vanhojen maamerkkien kadottua. Tuolla bittiavaruudessa pyörii tuommoinen vuosilukumuistelujuttu, teen sen kun en nyt jaksa muuta kirjoittamista keksiä, kun on vähän nuhaa ja alilämpöä (minulle tulee usein kuumeen sijasta alilämpöä, mistähän sekin johtuu).

Kymmenen vuotta sitten (vuonna 1997)
Olin 14-vuotias ja siis peruskoulussa, tarkemmin ottaen kai 8. luokalla. Jostain syystä minulla ei ole kovin spesifejä muistikuvia tuosta ajasta. Enimmäkseen kai kävin koulussa ja sirkustreeneissä. Lisäksi hengailin kotona opetellen kuuntelemaan hyvää musiikkia ja lukemaan hyviä kirjoja sekä pukeutumaan hippivermeisiin. Piirsin myös paljon. Näin lisäksi kavereitani, niiden kanssa opeteltiin juomaan alkoholia ja hytistiin ulkona ja kaikenlaista muutakin puuhasteltiin. Halusin elää mielenkiintoisempaa ja villiä elämää. Oli ns. murrosikä, mutta en juuri koskaan tapellut äitini kanssa. Kesällä 1997 kävin ensimmäistä kertaa Ilosaarirokissa.

Viisi vuotta sitten (vuonna 2002)
Vuonna 2002 kirjoitin ylioppilaaksi ja täytin 19 vuotta. Alkuvuoden asuin vielä Savonlinnassa ja puuhastelin mitä puuhastelin lähinnä kavereiden kanssa. Toukokuussa siirsin tavarani Lappeenrantaan, mutta kesän vietin siellä ja täällä ympäri Suomen. Menetin tuona kesänä rakkaan ystävän. Kesän jälkeen muutin Lappeenrantaan ja menin sirkuskoululle töihin. Asuin elämäni ensimmäisessä yksiössä ja kuuntelin paljon Noitalinna Huraata. Jouluna olin Islannissa.

Kolme vuotta sitten (vuonna 2004)
Vuonna 2004 asuin alkuvuodesta Oulunkylässä Kämpiksen ja Ruotsintytön kanssa, kävin turhauttavissa töissä ja tein kaikenlaisia normaaleja asioita, näin ystäviä, luin kirjoja, juhlin. Ihmettelin mitä tekisin elämällä. Tuona kesänä pääsin yliopistoon ja muutin Kämpiksen kanssa Liisankadulle. Syksyllä tapasin A:n ja se oli yllättävää, mutta kuitenkin mukavaa.

Vuosi sitten (vuonna 2006)
Opiskelin toista vuotta ja päätin hakea laitoksemme vaihtopaikka Barcelonassa. Sain vaihtopaikan ja se oli sekä mukava että vähän jännittävä ajatus. Kesällä aloin valmistella lähtöä, minkä lisäksi kävin töissä ja festareilla ja Tervasaaressa lukemassa kirjoja. Elokuun lopussa lensin Barcelonaan. Ensimmäinen viikko oli kaikista kurjin, en tuntenut ketään ja etsin hiki hatussa asuntoa. Sen jälkeen oli enimmäkseen tosi kivaa.

Tähän asti tänä vuonna
Heinäkuuhun asti olin Barcelonassa. Maaliskuussa muutin kivempaan asuntoon ja sain kivat kämppikset. Kävin Pariisissa ja Madridissa ja siellä ja täällä. Trafalgarilla oli paljon juhlia. Tein aika ahkerasti myös koulujuttuja. Vaihdon toinenkin puoli oli oikein kiva. Kesällä etsittiin asuntoa ja löydettiin se. Elokuun alussa muutin kolmannelle linjalle A:n kanssa ja aloitin tämän blogin. Sain työpaikan ja kirjoitan proseminaarityötä. Enimmäkseen on oikein mukavaa.

Eilen
Eilen heräsin Lappeenrannassa. Kävin äidin kanssa lounaalla ja sain uuden syystakin. Ajoin junalla Keravalle, missä A:n kanssa söimme quesadilloja, katsoimme Barcelona-Rangers -ottelun ja kävimme saunassa.

Tänään
Tänään tulin Keravalta kotiin kolmen aikoihin, avasin koneen ja tässä edelleen puuhastelen. Kohta seura ruuanlaittoa ja syöntiä. Olen nuhainen ja alilämpöinen, joten en varmaan saa paljoakaan aikaan.

Huomenna
Aloitan aamuni juomalla kahvia ja lukemalla Hesarin. Jos en ole kovin kipeä, menen ensin ystävän lapsen syntämäpäiville ja kenties myös iltapäivällä käymään Kontulan Kuningattarella. Illalla toivottavasti luen prosemman lähdekirjoja enemmän kuin tänään.

Ensi vuonna
Keväällä valmistun toivottavasti hum. kandiksi. En ole oikein hyvä kauaskantoisissa suunnitelmissa (=kaikki yli ensi viikon ulottuvat) mutta toivon, että rahallinen tilanteeni on hieman parempi, että pääsen jonnekin matkalle ja päätän jatkanko nykyisiä pääaineopintojani. Joka tapauksessa opinnot jatkuvat ensi vuonnakin. Toivottavasti on enimmäkseen kivaa niinkuin tähänkin asti.


tiistai 16. lokakuuta 2007

narkomaanityyli ja bailaavia pedofiilejä

Minulla on sellainenkin yleisinhimillinen ominaisuus, että tapaan ihmetellä asioita. Koska kuljen usein pitkin toista linjaa palatessani yliopistolta, kaupasta, töistä tai muualta, ohitan usein ko. kadulla sijaitsevan Vinkin, joka on siis jonkinlainen päihdeneuvontapiste (tjsp), siis sellainen missä huumehenkilö voi käydä juttelemassa ja kai siellä vaihdetaan neuloja yms myöskin. Yleisesti ottaen narkomaanikot tai jonkun sortin sekakäyttäjät eivät hirveästi häiritse minua, elleivät ne a) pummaa jotakin b)käyttäydy kohtuuttoman sekavasti tai vaikkapa c)käy käsiksi (huomautettakoon vielä, etten myöskään pidä siitä jos lapsi/ vanhus/ koira/ naapuri/ puistokemisti/ kuka tahansa pummaa minulta jotakin, käyttäytyy sekavasti tai käy käsiksi). Minua kuitenkin toistuvasti hämmästyttää noiden Vinkin edessä notkuvien nidejen pukeutumistyyli (saman tyylin edustajia voi nähdä kyllä muuallakin, ainakin Kontulan metriksellä olen nähnyt). Ymmärrän toki, että ko. henkilöitä luultavasti kiinnostaa subutexin saatavuus aika paljon enemmän kuin hm:n kuvasto, mutta jotenkin ihmeellistä on se, että iästä riippumatta ne kaikki näyttävät jääneen jonnekin vuoteen -95 nappiverkkareineen, hapsunahkatakkeineen, nhl -t-paitoineen ja rasvaisine pottakampauksineen. Mistä tämä johtuu?

No, asiasta seuraavaan. Meinasin tänään tukehtua pillimehuun, kun huomasin saaneeni sähköpostin, joka oli otsikoitu "Valtsikan Pedarit perjantaina". Ymmärrän kyllä, tai siis ainakin viestin luettuani ymmärsin, että kyseessä onkin siis valtiotieteellisen tiedekunnan järjestämät periodibileet. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että huomattavasti useammin olen nähnyt sanaa 'pedari' käytettynä viittaamassa pedofiileihin, enkä mihinkään yliopiston pippaloihin. Kyseessä saattaa tietysti olla samankaltainen "kohauttava revittely" kuin kutsua itsenäisyyspäiväpippaloita itsaribileiksi. Oli miten oli, en enää saa päästäni mielikuvaa sosiologitakkiin pukeutuneista, kaljuuntuvista, silmälasipäisistä valtiotieteilijäpedofiileistä. Että kiitos vaan nyt sitten tästäkin.

maanantai 8. lokakuuta 2007

soivia muisteloita ja jeesuksen myyntimiehet

Mietin tässä, että luultavasti itseaiheutetusta ylisoitosta johtuen eräät levyt tai kappaleet liittyvät todella voimakkaasti joihinkin tiettyihin ajanjaksoihin elämässä. Monesti tietysti joku kappale on ollut ihan valtaisa hitti, joten sen kuulemista ei ole voinut kukaan normaali välttää. Minä olen kuitenkin ihan toivoton hittien kanssa (kuulin esimerkiksi sen ehkä toissa kesäisen kesähitin, (ehkäpä Valvomon??) vasta kun kesä oli jo lopuillaan) koska en kuuntele radiota, paitsi joskus harvoin Radio Helsinkiä, enkä ilmeisesti muutenkaan huomioi ympäristöäni suuremmin. Oikeastaan ainoa suoranainen hittikappale, johon minulla liittyy voimakkaita henkilökohtaisia muistoja lienee kesän 2002 Chillaa meijän kaa. Toolin Aenima-levy kuljettaa ajatukseni samaisen vuoden kevääseen, ja Trickyn Blowback puolestaan kyseisen vuoden syksyyn. Pelle Miljoonan Brooklyn - Dakar -levystä muistuu mieleen Zagreb kesällä 2001, ja PMMP:n uusin levy saa ajatuksiini Barcelonan metron.

Häiriö, jotkut jessetyypit kävivät ovella heiluttelemassa Raamattua. Olen kai liian hyvin kasvatettu kun en kuitenkaan ikinä osaa sanoa että ei kiinnosta kiitos vaan näkemiin. Tuli jotenkin elävästi mieleen se, kun Lappeenrannassa asuessani eräänä talvipäivänä oveni takana seisoi mies, joka koetti sinnikkäästi myydä minulle sellaista oven sisäpuolelle lukon päälle asetettavaa koteloa, joka estää potentiaalisen kriminaalin sisääntunkeutumisen rautalangan avulla. Vastasin myyjälle, ettei minulla ole kovinkaan arvokasta omaisuutta, joten tuskinpa minun kannattaa sijoittaa moiseen vempeleehen. Tällöin mies vetäisi ässän hihastaan: "Vaan entäpä jos joku yrittää tunkeutua sisään kun itse olette nukkumassa?". Luonnollisesti vastasin, että sitten ne voivat soittaa ovikelloa, saatan vaikka keittää sumpit. Tähän kaupustelija: "Mutta nykyäänhän sitä liikuskelee täälläkin kaikennäköistä kulkijaa". Jep, ja minä luultavasti tunnen niistä puolet. Myyntipuheen kohderyhmä saattoi olla n. 60 vuotta vanhemmat henkilöt. No, oli miten oli, jessetyyppien tapauksessa on vähän sama homma: en tunnista ongelmaksi sitä, mitä ongelmana markkinoidaan ("eikö sinua koskaan askarruta miksi jumala antaa kärsimyksen tapahtua?" "öö, ei") enkä varsinkaan luota siihen, että markkinoitu ratkaisu olisi se oikea ja toimivin. Mutta toisin kuin konkreettisen turvavempeleen kaupustelijalle, en kehdannut jeesusturvavyön myyntimiehille vastata suoraan mitä ajattelen. Jotenkin itsellä on sellainen hämärä pelko, että jotenkin loukkaan niiden vakaumusta ja niille tulee paha mieli, vaikka järjellä ajatellen ihan yhtä paljon ne loukkaavat minun vakaumustani tulemalla ovelleni kesken rauhaisan aamupäivän käännytyspuuhat mielessään. Kummallista kerrassaan.

Tästä tuli nyt vähän omituinen merkintä kun kesken kaiken tuli tuo häiriö. Koristelen lopun Gustave Doren Jeesus-kuvalla. Mahdolliset kristillisen vakaumuksen tunnustavat lukijani älkööt nyt rienaantuko, minusta Dore on mainio kaivertaja ja Jeesuskin oli hyvä tyyppi.

Editointia joitakin tunteja myöhemmin: Tarkemmin ajatellen luulen, että kyseessä olivat kuitenkin jehovan todistajat Raamattuineen, sillä en muista että varsinaiset kristityt ryhmät harjoittaisivat ovelta ovelle -käännytysmetodia, ja jehovilla nyt ei ole tekoa kyllä ainakaan Doren kanssa, eihän niitä kai lasketa edes kristinuskoon mukaan.

En varsinaisesti usko, että hihhulikristittyjen (mitä näitä nyt on, hellareita ja viidesläisiä ja ties mitä rikurinteitä) käännytysmetodit ovat sen toimivampia, mutta ainakin ne homofobiset sarjakuvat ovat hupaisia ja teetupabussista voi väsynyt festivaalikävijä saada leipää ja teetä (ja hihhulointia, mutta ei siitä sen enempää)

sunnuntai 7. lokakuuta 2007

merkintä vähän kaikesta ja lopussa seisoo Edward Lear

Ei oikeastaan huvita blogata, mutta kirjoitanpa jotain siitä huolimatta. Ja siitäkin huolimatta, että oikeastaan minun pitäisi mennä suihkuun. Perjantaina olin Tampereella, se oli varsin kivaa ja ennakkotietojeni mukaisesti Ruma oli erittäinkin kelpo baari. Eilen en jaksanut mitään ja hukkasin yhden kirjan. Tänään tuli sohva. Huomenna on vapaata, ja sitten on paljon töitä. Sekin on ihan mukavaa. Meillä ei ole verhoja toisessa ikkunassa, joten naapurit näkevät sisään. Mekin näemme naapurille, yhtenä iltana naispuolinen naapuri tanssi ikkunassa, ja joka perjantai vähän ennen yhtätoista mummo vastapäätä tamppaa mattoja ja petivaatteita.

Aloitin neuloa vaaleanpunaista pipoa.


There was an Old Man with a nose,
Who said, 'If you choose to suppose,
That my nose is too long,
You are certainly wrong!'
That remarkable Man with a nose.

maanantai 1. lokakuuta 2007

luomusikaongelma ja last.fm ärsytys


Minulla on aina silloin tällöin tapana huolestua vähän kummallisista asioista. Hesarihan on tässä syksyllä uutisoinut aika paljonkin luomulihan huonosta menekistä ja luomulihatilallisten pulmista, tänäänkin oli luomusioilla 15 minuuttia julkisuudessa. No, minusta ainakin olisi mieltäylentävää, jos luomulihaa ostettaisiin enemmän, ainakin suhteessa teholihaan. Olenkin tässä ollut huolissani, että miten voisin parantaa luomulihan menekkiä. Pitääkö minun esimerkiksi ryhtyä syömään lihaa? Entä jos en halua? Onko tällaisen semivegetaristin (koska syön välillä fisuja, en kehtaa oikein kutsua itseäni kasvissyöjäksi) ylipäänsä aiheellista tuntea syyllisyyttä hieman eettisemmän lihantuotannon ongelmista? Pitänee vedota lihaaniystäviini, että alkavat ostaa sitä luomusikaa jottei minun tarvitse.

Lisäksi last.fm ärsyttää kun se ei toimi. Väittää vaan, että not enough content to play this station (riippumatta siitä, millaista stationia yrittää kuunnella). Ärrrr.

lauantai 29. syyskuuta 2007

naima-aie astiaston vuoksi ja pieni hävetys

Luin juuri tuon edellisen merkintäni ja huomasin, että olin paitsi unohtanut otsikoida sen, myös tehnyt aika monta kirjoitusvirhettä. Hävettää. Voisin toki korjata ne typot, mutta sitten minun pitäisi keksiä jotain muuta kirjoitettavaa.

Itseasiassa olikin yksi kyllä. Haluaisin nimittäin astiaston. Olen hämmentynyt ja ehkä jopa peloissani. En (muistaakseni) nimittäin ikinä ennen ole halunnut jotain niin triviaalia ja keski-ikäistä kuin astiasto. Astiasto on vähän niinkuin pussilakanasetti ja sohvatyynyt. Jotain sellaista, mitä ehkä saa jostain (esim. sukulaisilta), tai sitten jos ei saa, niin ei niitä tule mieleenkään esim. ostaa itse. Ja nyt sitten tämä. Olen kuullut, että häälahjaksi voi saada astiaston, ja nyt mietinkin, onko kiihkeä astiastonomistamishalu kyllin hyvä syy mennä naimisiin jonne ei halua. Luultavasti ei ole, joten ehkä keksin jotain muuta.

Eikös olekin hieno kuva:



Niin, ja astiaston ostaminen tuskin tulee kyseeseen, haluamani astiasto ei ole mitenkään kovin halpa. Mieluummin syön kympillä ruokaa kuin ostan yhden espressokupin, toistaiseksi.
Ihmettelen usein, miksi oikeastaan bloggaan. En tiedä, lukeeko blogiani kovinkaan moni (oikeastaan varmasti tiedän vain, että ne n. neljä kommentoijaani lukevat, toisaalta en ole jaksanut etsiä bloggerista mitään tilastomeininkejä, joista voisin vakoilla lukijamääriäni, joten luultavasti se ei olekaan minulle niin tärkeää.). Luultavasti kirjoitan tänne siksi, että bloggaaminen on hyvää sijaistekemistä. Tiedättehän, silloin kun oikeastaan pitäisi tai haluaisi tehdä jotain muuta, muttei oikein saa aikaan. Esim. nyt mietin menisinkö lenkille vai järjestäisinkö kirjoja hyllyyn (nyt on kirjahylly!). Sain myös sähköpostia eräältä Barcelona-tuttavalta, josta en ollut kuullut yli puoleen vuoteen, hämmenyin, enkä vastannut vielä. Tämän lisäksi sain kutsun tupareihin facabookitse, sillä nykyään kuuluu hoitaa kaikenlaiset ennen tekstiviestitse hoidettavat asiat siellä. Mikä on tietysti ilmaisuuden puolesta hyvä. Tuparit sijaitsevat Tampereella, mikä on myös mukavaa. Tampere on kiva paikka.

Äh, nyt harhauduin muihin puuhiin kuten juttelemaan mesessä. Tyhmä irternetti tuhoaa kaikki hyvät aikeeni!

Laitan tähän vielä kuvan Mando Diaosta, kerta kuuntelen sitänyt:

torstai 27. syyskuuta 2007

eräs salaliitto ja muita ihmeellisiä asioita

Tulin tänne käpisemään kun en muutakaan keksi nyt. Kuten monet ehkä tietävät, minulla ei ole mitään varsinaisia antipatioita ruotsin kieltä kohtaan. Itseasiassa ruotsi on minusta kaikinpuolin kelvollinen, joskaan ei globaalisti kovinkaan hyödyllinen kieli. Siksipä olenkin alkanut epäillä, että jossain valtiollisessa elimessä (esim. opetusministeriössä) ei oikeastaan haluta, että kukaan suomalainen ankkalammikon ulkopuolelta oikeasti oppisi ruotsia. Tämä johtuu tietysti siitä, että kaikilla opintoasteilla, joissa tähän asti olen opiskellut ruotsia (ja niitä on jo kolme) ruotsintunnit ja oppimateriaalit ovat olleet typeriä, epämotivoivia, puuduttavan tylsiä tai jopa suorastaan idioottimaisia. Yläasteen nyt toki ymmärtää, siellä nyt muutenkin kaikki oli mitä oli, eikä sitäpaitsi 13-16 -vuotiaana kuulukaan motivoitua opiskelusta (ennenkuulumatonta kerettiläisyyttä olisi semmoinen! Yläasteella on paljon kivempi motivoitua kiljunjuonnista, näpistelystä ja rokkimusiikista.) No, sitten tuli lukio ja pöyristyttävän idioottimainen Helt Okej! -kirjasarja. Siitäkin on jo monta vuotta, enkä enää kanna kaunaa, paitsi silloin kuin se vastenmielinen tunnuskappale alkaa soida päässä. Nykyisin, kuten varmaan useimmat ovat jo hoksanneet, opiskelen pääkaupunkimme suuressa ja kauniissa yliopistossa kaikenlaista humanistista höpöhöpöä ja viihdyn erinomaisesti. Vaan edelleen ruotsintunnit ovat suorastaan ällistyttävän, jopa huikaisevan epämotivoivia, typeriä ja pitkäveteisiä. Tämä tuntuu minusta erityisen suurelta haaskaukselta nyt, kun ensimmäistä kertaa elämässäni saattaisin ollakin motivoitunut oppimaan ruotsia kunnolla. Väitän myös, että vika ei ole ainoastaan minussa. Svenska grammarförstarkning -kurssia on minulla joka torstai 9-12. Siellä ei tehdä juuri mitään muuta kuin tehtäviä. Siis hei haloo, maksaako yliopisto palkkaa sille (sinänsä ihan mukavanoloiselle) opettajalle, että se katsoo kuin kymmenet opiskelijat tekevät tunnilla tehtäviä. Tämän lisäksi näitä tehtäviä (lähinnä yksinkertaisia aukko- ja käännöstehtäviä) tarkistetaan tunnilla. Siitäkin huolimatta, että tehtävien vastaukset ovat kirjan takana. Minä voisin jopa tehdä tehtäviä kotona, jos siellä tunnilla opittaisiin jotain järjellistä.

Haluaisin vielä huomauttaa, että muiden kielten opiskelu on jostain syystä paljon mukavampaa ja järjellisempää. Esimerkiks ranska on kerrassaan hupaisaa.

On muuten aika hienoa olla ns. aikuinen. On tietysti lukuisia syitä iloita asiasta (ja varmasti melkein yhtä monta syytä surra aikuisuutta, mutta en nyt menen niihin) mutta tänään minua on erityisesti ilahduttanut se, että aikuisena saa syödä päivälliseksi mitä haluaa, vaikka se olisi vähän omituistakin. Esim. minä olen tänään syönyt lähinnä satsumia, rusinoita, pähkinöitä ja vuohenjuustoa. Eritoten satsumat ovat iloinen ja hyvä asia.

keskiviikko 26. syyskuuta 2007

katsaus kirjoittajan elämään

Kello on kohta kuusi. Yhdeksäksi menen elokuviin, ja sitä ennen pitäisi mm. syödä jotain (kenties jopa valmistaa ruokaa). Nyt ihmettelen internetissä, että mistä löytäisin palmikkoneuleen ohjeen, jotta voisin neuloa itselleni pipon. Tässä asiassa ainakin kuulut neuleblogit on ihan good-for-nothing -kamaa. Siis hä, ei minua kiinnosta lukea miten ihkupihkuja tumppuja lässynlää siellä on taas neulottu, jos ei kerta kerrota, että miten! Vähän niinkuin ruokablogissa kerrottaisiin, että vähänkö muuten tehtiin hyvät soosit tänään, vaan eipä varpilla kerrota, että mitä siihen tulee. Hmph. Turvautuisin englanninkielisiin sivuihin, jos tietäisin mikä palmikko on englanniksi. Miksei tätä ole opetettu koulussa? Plait on joku palmikko, mutten kyllä tiedä voiko tuota sanaa käyttää tässä asiayhteydessä.

(harhauduin googlettamaan neuleohjetta tuolla plait'lla ja löytyikin sangen kelvollisenoloinen ohjio, vaan..vaan en ymmärrä ulkomaankielistä neuleslangia. Mitä tämä tarkoittaa: Cable 6 front: slip next 3 sts to cable needle and hold in front of work, K3, then K3 from cable needle. Jee.)

Tänään on muuten ollut varsin kelvollinen päivä. Vaihdoin proseminaarityöni aihetta, teen sen nyt niistä Fray Bentos -uutisista (työn nimi lienee lähinnä jotain pseudotieteellistä jargonia tyyliin nationalistisen diskurssin tekstuaaliset representaatiot Botnian sellutehdashenketta Uruguayn Fray Bentosissa koskevissa uutisissa vuosilta 2006 ja 2007..hehheh, no ei vaiskaan). Kävin ystäväni T:n kanssa sushilounaalla Kämpgallerian Zen Sushissa. Sushit olivat maittavia, joten uskaltanen suositella paikkaa. Lounasaikaan se näyttää täyttyvän ******tärkeistä "business"-ihmisistä, mutta muutoin lounastarjous on ihan oiva, 8-12 palaa, hinnat 8,40-12,40 ja kupponen vihreää teetä kuuluu kauppaan. Lounaan jälkeen yritin etsiskellä itselleni takkia ja kenkiä, joten luonnollisesti päädyin ostamaan rintaliivit. Ostin myös satsumia, ilahduin, että satsuma-aika on taas koittanut. Lainasin pari mahdollista prosemman lähdekirjaa. Sellainen päivä.

Menen nyt syömään hapankorppua, koska eihän tässä talossa taaskaan ole mitään järjellistä murkinaa.

maanantai 24. syyskuuta 2007

joutilaisuus

Mielenkiintoista on se, että mitä vähemmän minulla on tekemistä, sitä vähemmän saan aikaan. Olen tänäkin aamuna ollut hereillä jo kolme tuntia, ja saanut aikaan seuraavaa: juodessani kahvia (kaksi mörkömukillista, paljon maitoa) ja syödessäni aamupalaa (pala tempo-täysruisleipää, juustoa, salaattia ja tomaattia) luin lehden (hesari). Sitten avasin tietokoneen, luin sähköpostit yms, join lasillisen hiilihapottomaksi mennyttä halpis-lightjaffaa ja neuloin sukkaa (muistuttakaa, että neulebloggaan lähitulevaisuudessa, olen saanut jo aikaan pipon A:lle ja yhden sukan Elmalle). Sen sijaan en ole vieläkään aloittanut proseminaarin tutkimussuunnitelman tekoa. Se taas johtuu yleisen laiskuuden lisäksi kahdesta asiasta: a)en ole saanut etsittyä mitään järjellistä aineistoa ja b)oikeastaan mieleni tekee vaihtaa aihetta ja loikata tekemään kriittistä tekstintutkimusta Fray Bentos/Botnian sellutehdas Uruguayssa -uutisista. Voisinkohan tehdä kaksi vaihtoehtoista tutkimussuunnitelmaa?

Haluaisin myös ostaa takin ja kengät. En yhtään tiedä paljonko tililläni on rahaa. Pitäisi maksaa myös yksi lasku.

Valitan, että tämä blogi on ajautunut tällaiseksi ihme jaaritteluksi. On kuitenkin niin, että elämäni ei tällä hetkellä ole järin mielenkiintoista. Tästä huolimatta sen (elämäni, siis) pienet trivialiteetit vievät siksi paljon huomiotani, etten jaksa blogata maailman epäkohdista ja kuumimmista keskustelunaiheista (minun piti itseasiassa kirjoittaa tuosta miesten tasa-arvoliikkeestä [mikäli sitä nyt voi liikkeeksi sanoa], mutta sitten lueskelin hesarin keskusteluja aiheesta ja tympiinnyin koko juttuun).

Rakkautta & Anarkiaa -festareilla olen tähän mennessä nähnyt seuraavat elokuvat: Control, Proibido proibir/Forbidden To Forbid, Like A Dragon. Tänään menen katsomaan Hallam Foe:n. Voisin seuraavaksi ehkä harkita merkintää noista elokuvista, mikäli jaksan.

keskiviikko 19. syyskuuta 2007

everything will flow

Tänään oli viimein se inhottavannihkeä erikoisalan pakollinen kirjatentti. Neljä esseekysymystä, voi pojat! Käsi tuli kipeäksi melkein. Muuta en saanut aikaan, koska tenttipäivinä ei tule muuta opiskelua suorittaa. Sitten olin punttisalilla (minusta punttisali kuulostaa ehkä kymmenen kertaa siistimmältä paikalta kuin 'kuntosali', ou jesh, punttis! Enkä pidä aerobicistäkään) (oikeasti en tiedä pidänkö, koska olen kieltäytynyt kokeilemasta, ja aion kieltäytyä jatkossakin). Tein tosi paljon vatsalihaksia. Minun kuntoilussani on aina eräitä oravanpyörämäisiä (oravan? mitä tekemistä oravilla on pyörien kanssa? onko se englanniksi squirrel's wheel? pitäisi olla!) kommervenkkejä. Esimerkiksi tämä vatsalihasasia. Minusta vatsalihaksia on mukava treenata. Minulla on siis ihan kohtuullisen hyvintoimivat vatsalihakset (tai no just nyt ei enää ole, mutta kohta taas on), joten jaksan tehdä melko paljon vatsalihaksia joten vatsalihakseni vahvistuvat lisää jne. Samaa pätee kääntäen punnertamiseen: en pidä punnertamisesta, olen siinä huono, en halua punnertaa, en siis kai ikinä opi punnertamaan. Punnertaminen kuulostaakin ihan typerältä!

Oli miten oli, punttiksen jälkeen kävin kirjastossa ja hain vietnamilaista noutoruokaa. Noutoruoan hakeminen on jotenkin syksyistä ja kaupunkilaista ja jotain. Ja se oli hyvää eikä tarvinnut itse valmistaa. Kirjastot on kivoja myös.

Minusta on oikeastaan aika mukavaa, että on syksy. Ilma tuoksuu syksyisin kivemmalta, ja on viileää eikä sellaista loskaisen nihkeää talvikylmää. Ja syksyllä ei ole mitään erityisiä ulkoiluvelvotteita kuten kesällä. Jos sataa, on melkein pakkokin olla sisällä (tai ainakin pitäisi olla sellainen pakko), ja kun aurinko paistaa niin voi ajatella, että siellä on kuitenkin kylmä. Tai jos on pakko niin voi mennä pariksi minuutiksi pihalle tuijottamaan puuta.

Ja jos joku on muuten ihmetellyt miksen ole melkein ikinä mesessä tai oikeastaan vastaa puheluihinkaan niin se johtuu siitä, etten oikein ole ollut ihmisläheisellä päällä enkä voi sopia menoja kun sitten sovin niitä taas epähuomiossa päällekkäin. Mutta mennään vaan kaljalle joku päivä. Niin, ja olenhan minä siellä facebookissa. Vaikka alan kyllä kyllästyä siihenkin, tai kun en jaksa laittaa mitään äplikeissönejä ja sitten sekin kun pitää miettiä, että enhän minä edes tunne näitä 'friendsejäni', vaikka tietysti tunnen, mutta kun sekin on lähinnä sattumaa ja olosuhteiden pakkoa.

Menen lukemaan kirjaa. En oikeasti vihaa ihmisiä tai maailmaakaan, kuuntelen Suedea, johtuu varmaan siitä.

maanantai 17. syyskuuta 2007

yliopisto on ihan tyhmä ja sataa vettäkin

Lannistuin ja tulin bloggaamaan. Olin epähuomiossa jättänyt kopioimatta yhden viidestä artikkelistä kirjasta Genre - Tekstilaji, jotka minun pitää tenttiin lukea (toki muiden juttujen lisäksi). En voinut lainata kirjaa, koska sitä ei sattunut silloin olemaan saatavilla (ts. kaikki opiskelijakirjaston 5 kpl olivat lainassa ja varausjonokin oli kunnioitettavan pitkä, kun taas mm. oman kirjastomme kaksi kappaletta ja metsätalon ja topelian kappaleet ovat jollain proffilla ikuisuuslainassa, viimein sain käsiini yhden ei-lainata -kappaleen). Kirjan saatavuustilanne on tällä hetkellä mahdollisesti jopa vielä huonompi kuin sitä kopioidessani, ja nyt olenkin viettänyt jo tovin miettien, mistä saisin tuon puuttuvan artikkelin TAI pääsisinköhän tentistä läpi lukematta tuota kyseistä sepustusta.

Sen sijaan entinen työpaikkani lähetti minulle vain viikon myöhässä työtodistuksen, jonka aion tänään toimittaa uuteen paikkaan, jotta saan isompaa palkkaa. Vaikka on kyllä myönnettävä, että ei ole mitenkään iloinen ajatus saada kokemuslisää kyseiseltä alalta.

En jaksakaan kirjoittaa enempää.

torstai 13. syyskuuta 2007

laiskotella vai eikö laiskotella

Tänään on taas se päivä, että kun pitäisi lukea tenttiin niin koettaa itselleen keksiä kaikkia muita puuhia, tai ei edes yritä vaan surffailee ja näplää facebookia. Roberto oli oikeassa kahdessa asiassa, jotka se sanoi suunnilleen silloin kun minä sorruin liittymään sinne. Ensinnäkin, että puolen vuoden kuluttua facebook on suosittu myös Suomessa (minulla ei tosin ole mitään tietoa siitä miten suosittu se oli silloin kun olin poissa, mutta tiedän kuitenkin sen, että nyt siitä ainakin puhutaan) ja että se on siihen jää koukkuun. Tosin minä olen siihen koukussa vain silloin kun pitäisi juurikin esim. lukea johonkin tylsään tenttiin. Tiskasin myös äsken. Seuraavaksi laitan ruokaa. Onpa elämäni mielenkiintoista.

Eikä minun edes pitänyt puhua mistään homobookista vaan tehdä lista, koska toisinaan on kiva tehdä listoja. Tässä siis lista asioista, joista tällä hetkellä pidän:
- munakoiso
- musta huppari
- ranskanopiskelu
- Edith Piaf (koska edellinen)
- Myrkkypuun siemen -kirja
- aika moni muukin kirja
- (muukin kuin ranskan) opiskelu pois luettuna eräs pakollinen kirjatentti
- että olin menestyksekäs työhaastattelussa (eli toisin sanoen pidän itsestäni. Mutta olenkin aika hurmaava tyyppi)

Vastapainoksi pitää laittaa kai myös lista asioista, joista en pidä juuri nyt. Koitan olla luettelematta kestoinhoaiheita, enkä mainitse enää kertaakaan sitä tenttiäkään, tämän jälkeen siis.
- haluaisin pitää ruotsin opiskelusta, mutta se tuntuu edelleen turhauttavalta ja on edelleen pakollista
- pyykinpesu pyykkituvassa, koska se maksaa ja koska olen mukavuudenhaluinen
- kirjahyllyttömyys ja sohvattomuus
- rahattomuus, mutta tämä on kyllä valitettavasti kestoaihe
- ruuan keksiminen
- se, että yli puolet ranskan alkeiskurssilla olevista on opiskellut ranskaa aiemmin ("no joo kyl mä sen kirjotin, mut siitä on jo kolme vuotta" Onko ne oikeasti niin tyhmiä, vai eikö ne vaan ymmärrä sanaa alkeis???)

No, en nyt viitsi valittaa enempää, vaan menen sen sijaan keksimäännyt jotain ruokaa. Paitsi se on kanssa tylsää, ettei kotona ole punaviiniä silloin kun sitä haluaisi juoda aterian kera. Huutava vääryys on se!









Ystävämme munakoiso

tiistai 11. syyskuuta 2007

Bon Diada Nacional de Catalunya!

11.9. on tapahtumaruuhkaa. Kuusi vuotta sitten oli tietysti se kuuluisa wtc-päivä. Ei siitä sen enempää. Tänään on kuitenkin myös Katalonian kansallispäivä (uskookaa tai älkää, kuuntelen parhaillaan Katalonian kansallislaulua (Els Segadors) parhaillaan internetitse). Lisäksi 11.9.1973 tapahtui Chilen vallankaappaus, jonka jälkimainingeissa sai surmansa presidentti Salvador Allende ja Chilen pystytettiin sotilasdiktatuuri Augusto Pinochetin johdolla. Taisin kirjoittaa tästä myös vuosi sitten.

Minulla oli (ja meni) tänään myös työhaastattelu erääseen melko tunnettuun
tavarataloon pääkaupunkimme keskustassa. Edelliseen kirjoitukseen kommentoinut vesa.t antoi minulle hieman pukeutumisvinkkejä. Päätin kuitenkin pukeutua melko casualisti farkkuihin ja liituraitapaitaan. Tai en oikeasti päättänyt, mutta kun en omista mitään järjellistä hametta (pinkkikukallinen prinsessahame, ihanliianlyhyt minihame tai entiseltä kämppikseltä peritty 70lukuhame eivät edusta ideaalia mielikuvaa työhaastatteluvaatteesta) tai esim. niitä kuuluisia suoria mustia housuja. No oli miten oli, sain työtä. Joskin toistaiseksi vain hyvin tilapäistä, mutta työtä kumminkin.

Tein siis ilmeisesti ihan tarpeeksi hyvän vaikutuksen. Ajattelin kuitenkin mahdollisesti sijoittaa tulevaisuudessa rahaa muutamaan aikuisvaatteeseen, koska saatan ehkä toistekin elämässä joutua työhaastatteluun. Tulevaisuudessa tietenkin siksi, että nykyisyydessä sitä massia ei varsinaisesti ole tili tulvillaan. Paitsi tänään sain postissa yhden laskun lisäksi palkkakuitin yliopistolta, vaihtelua sekin.


Aion juhlia tämänpäiväisiä saavutuksia menemällä kaljalle. Kalja on nimittäin hyvää. Tenttiin tosin tulee ihmisen lukeman ennen kuin kaataa kurkkuunsa kaljaa se.

Oli muitakin juttuja, mutta kerron tiiviisti koska janottaa (vesijano, huom). Menen R&A:n, se on kiva ajatus. Minulla on A:n kanssa sarjalippu puoliksi. A kävi lunastamassa lippuja, en tosin enää muista mihin kaikkiin elokuviin. Ainakin menen katsomaan Like A Dragonin (Takashi Miike on ollut mieleinen aina siitä lähtien kun näin Ichi The Killerin, joka oli eri hupaisa) ja sitten kai sen Joy Division -jutun ja yhden brassielokuvan ja sitten vielä pari muuta.

Luin Lionel Shriverin kirjan Poikani Kevin (We need to Talk About Kevin), se oli varsin mukaansatempaava. En kuitenkaan osaa sanoa oliko se erityisen erinomainen. Ainakin siinä oli ärsyttäviä hahmoja.

Ranskanopiskelu on kivaa. Myös latinalaisen Amerikan tutkimus vaikuttaa kivalta asialta. Sen sijaan proseminaarimotivaatio ei vieläkään ole huipussaan. Tuskinpa se tulee sitä olemaankaan, mutta pääasia lienee onkin, että tulee tehdyksi.

Ostin tänään torilta ison kasan persiljaa, vaikka suomalainen persilja ei olekaan samanmakuista kuin välimereinen eli sileälehtinen persilja. Mutta persilja on terveellistä.

keskiviikko 5. syyskuuta 2007

ulkoasupulmia

Tänään on tällainen ulkoasupulmapäivä. Eräät varmaan muistavatkin, että kyselin edellisen blogini kanssa pusatessani neuvoja teiltä, oi tietokoneellisesti valistuneemmat lukijani ja kanssaihmiseni. No eipä mitään, nyt olen taas ulkoasupulassa. Osaisikohan joku valaista mitenhän bloggeriin saa ikäänkuin tuon teksti/sisältöpalkin erilleen ja sitten vielä muokattua sitä sen taaksee jäävää tyhjää "taustaa"? Löysin ulkoasuvalikosta toki hieman aikomani kaltaisen. Tuossa väripöydällä ei kuitenkaan pysty vaihtamaan takataustan väriä, enkä, koska en muutenkaan tajua noista juuri mitään, löydä html:sta sitä kohtaa, joka ikäänkuin olisi tuo paikka, ja johon sitten omatoiminen henkilö voisi lätväistä vaikkapas värikoodin tai kenties jopa kuvan urlina. Apua dr Phil, mitä mä teen!??!

Toinen ulkoasupulma on sellainen ihmismäisempi kuin että minulla on ensi viikolla työhaastattelu, ja omistan noin 1/2 kappaletta siistejä ja asiallisia aikuisvaatteita. Tilillä ei arvatenkaan ole rahaa. Tietenkään, enhän minä muuten menisi työhaastatteluun. On jotenkin sellainen olo, että tämänhetkinen lempiasuni (uuh, kuulostan melkein muotibloggaajalta!), joka muodostuu kulahtaneista farkuista, virahtaneesta mustasta hupparista, tosi likaisista tennareista, likaisesta teinihuivista ja jostain ei-ihan-kauhean-rikkinäisestä paidasta ei välttämättä saa minua näyttämään ahkeralta, siistiltä, aikuismaiselta tai luotettavalta. Neuvoja, kukaan? Miten saan itselleni ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa?

Muuten tunsinkin tänään itseni muutaman kerran ihan kunnolliseksi ihmiseksi. Menin ja aloitin proseminaarin, mikä tarkoittaa, että minustakin saattaa ihan oikeasti joskus tulla ihka aito hum.kand. Sitten sain melkein keksittyä tutkielmaleikilleni aiheen, lainasin pari kirjaa, sain alkuun 17 opintopisteen hyväksilukemisen ja aloin viimein lukea tenttiin, joka on kahden viikon kuluttua.

Ainiin, ja jos en muistanut kertoa, aloin myös opiskella ranskaa. Että Bonne soirée vaan, höpönassut!

maanantai 3. syyskuuta 2007

koulu alkaa!

Tänään loppuu vihdoin hengästyttävän pitkäksi venähtänyt lomani. Viimeinen tentti oli UAB:lla 19.6., joskin on huomioitava, etten ole käynyt esim. luennoilla sitten toukokuun viimeisten päivien. Töissä en ole käynyt vuoteen. Tavallaan harmittaa palata työntäyteiseen arkeen, toki huomioiden että olin aika ahkera vaihtari (suoritin 48 opintopistettä eli viikkoina ehkäpä 24, en oikein muista näitä). Niin, paitsi tietenkin on suotavaa muistaa, ettei minulla ole vielä(kään) töitä mitä tehdä. Lukujärjestykseni on myös jälleen kerran sikäli jännittävä, etten oikein järkevästi pysty tekemään minkäänpituisia työvuoroja arkisin, ainakaan ilman huomattavia poissaoloja luennoilta. Ensi viikolla menen työhaastatteluun.

Minuun iski myös jokasyksyinen kurssiahneus. Aloitan tässä piakkoin (eli tunnin päästä) neljännen sivuaineeni sekä ranskanopinnot (huomenna). Haluaisin opiskella vielä myös: valtio-oppia, taidehistoriaa, kotimaista kirjallisuutta ja venäjää. Tälle syksylle en kuitenkaan aio haalia enempää, sillä vakaana aikomuksenani on suorittaa proseminaari sekä pakollinen virkamiesruotsi. Tiedän, että olen raimo sailaksen painajainen, mutta pyrin kompensoimaan tätä tosiasiaa hankkimalla edes alemman korkeakoulututkinnon ja siten henkisesti annan itselleni luvan opiskella kaikkea mikä kiinnostaa. Työelämää harkitsen sitten siinä vaiheessa varmaan kun tulee se pelätty työvoimapula ja minuakin tullaan töihin pyytämään (joopa joo ja sitä ootellessa...) esim. kotiovelta. Tai jotain.

Menen nyt aloittamaan opiskelun, jiihaa!

torstai 30. elokuuta 2007

jatkoa seuraa

Hupaisannäköisten eläimien sarja jatkuu tänään gaviaalilla. Tuota käsittämättömän reppanan näköistä ja pitkäkuonoista (onko tuo kuono? nenä? kärsä? turpa?) krokotiilin pikkuserkkua tavataan tavata lähinnä Intiassa, Bangladeshissa, Nepalissa ja siellä main. Gaviaali näyttää tältä:
Jos ulkonäöstä jotain päätellä voi, niin ainakin gaviaalin kohdalla osuu oikeaan. Surullinen pitkänenäalligaattori ei ole ollenkaan samanlainen ihmislihanhimoinen vesistöjen peto kuin kuuluisammat serkkunsa Afrikan Kroko ja Ameriikan Alligaattori. Sen sijaan gaviaali syö kalaa ja hengailee suistossa. Gaviaalit, kuten tietysti merkittävä osa muustakin eläin- ja kasvikunnasta (poisluettuna rotat, hyttyset ja ehkä päätäit) on aikamoisessa pälkähässä ihmiskunnan päättömien lisääntymis-, leviämis- ja saastuttamistoimien seurauksena.

keskiviikko 29. elokuuta 2007

kummituseläin

Kummituseläin on hieno eläin. Sitä vaan mietin tässä illan ratoksi. (niin on vompattikin.)

räiskis pum!


Olen taas niin perillä kotikaupunkini tapahtumista. Ensin Juhlaviikot tulivat minulle täytenä yllätyksenä (nytkö ne on?) ja tänään sain selville, että perjantaina on taas ilotulituksen äsämmät. Jännää, että Suomessa ei ilotuliteta kuin uudenvuoden aattona, Ilosaarirokin lauantaina ja jossain hikisissä sm-kisoissa. Päinvastoin on (taas kerran) tuolla hispaanein maassa. Niin pientä juhlaa ei taida ollakaan, etteikö se vaatisi pitkää ilotulitusta. Kaupan päälle poksautetaan kenties myös hieman paukkupommeja.
No, oli ilotulistusta eli ei, en edelleenkään ymmärrä, miten pystyn viime hetkiin asti ignoroimaan kaikenlaisen Helsingin (tai mikä nyt on kulloinenkin asuinkaupunkini) tapahtumia koskevan tiedon. Luen kuitenkin esim. lehden huolellisesti joka päivä. Siltikään en koskaan ole kuullut mistään keikoista, sirkusesityksistä, kansanjuhlista tai puistokonserteista, paitsi ehkä viime hetkellä kun tapahtuma on loppuunmyyty, keskusta on täynnä ihmisiä tai en saa kavereitani kiinni.



Voisikohan jostain palkata semmoisen sihteerin, joka seuraisi tällaisia häppeningejä puolestani.


Oikeasti kirjoitin tästä tietysti siksi, että sain koristella blogia mauttomin kuvin.

Minulla on nyt kaksi ihan mukavaa uutta espanjalaista kaveria. Hoidin niiden kanssa eilen asioita, ja tajusin, että Suomessa on aika kitsaasti mitään oleellista informaatiota tarjolla esim. englanniksi vaikka sitä kaikki kuulemma puhuvatkin. Asialistalla oli hankkia mm. puhelinliittymiä, verkkopiuhaa, puhelin, postimerkkejä ja ruokaa. Ihan hyvin kaikki kyllä sujui. Tänään haen vielä sen puertoricolaisen. Viikonlopuksi aion kuitenkin jättää nuo ulkkikset oman onnensa nojaan ja puuhastella ihan muita asioita. Ja alkaahan niillä torstaina orientaatiopäivät, siellähän ne saa tuutoreita ja kavereita ym.

En nyt jotenkin saa ajatuksen päästä kiinni.

tiistai 28. elokuuta 2007

lisää erasmusta

En sitten malttanut irroittautua erasmuspuuhista, vaan ilmoittauduin hakemaan uusia erasmuita lentoasemalta ja viemään heitä koteihinsa (ei kyllä Espanjassa ollut ihan tällaista avaimet käteen- ja kädestä pitäen kotiin -palvelua. Itse aina kaikki piti jne.). Eilen hain kaksi madrileñoa, ja huomenna yhden puertorriqueñan. Tänään johdatan nuo madridin pojat yliopistolle, että osaavat sitten torstaina mennä orientaatiokurssille. Ihan jännää, ja lisäksi ihan kivaa puhua espanjaa pitkästä aikaa.

Kesäloma alkaa muutoinkin lähestyä loppuaan. Olen taas viime aikoina opintosuunnitellut. Tänä syksynä aion opiskella ainakin seuraavia juttuja: proseminaari (yhyy, kiinnostus on melko olematonta), ranskan peruskurssi, ruotsin grammar förstärkning (se tulee todella tarpeeseen), johdatus alue- ja kulttuurientutkimukseen -kurssi ja International Human Rights norms in Latin America - Emphasis on Women's and Indigenous People's Rights -kurssi. Lisäksi onnistuin pääsemään Editointi ja kustannustoimitus tjsp -kurssille, jonne olikin melkoinen tunku.

Oho, nyt pitääkin mennä.

lauantai 25. elokuuta 2007

sitä vaan että

Ajattelin tehdä tänään jonkun henkilö- ja päiväkohtaisen bloggausennätyksen nähtävästi. Nyt tulin oikeastaan hehkuttamaan lähinnä, että Marianne Faithfull on vaan aika ihkuparas. Ja että Velvet Underground on tosi hyvä, vaikka siitä tykkääkin yleensä vähän väärät ihmiset. Nico on mielenkiintoinen (tai no oli, kerta kuoli se). Ja että juutuupista löytyy jänniä videoita, ja hyviäkin. Top of the Popsia suoraan neljänkymmenen vuoden takaa, esimerkiksi.

No, menen nyt ottamaan kaapista kaljan ja laitan jotain vaatteita ylle, ettei tarvitsisi enää kekkalehtia pelkkä pyyhe yllä vallan. Sitten menen tupaantulemaan.

Tässä vielä yksi kuva:

lauantai-iltapäivän huumaa

On vähän tällanen diskopallo-olo tänään. Ei puutu ku paljettimekko ja mehukas drinksu. Tai siis oikeasti olen menossa suihkun kautta kauppaan ja ostamaan mustavalkoshakkiruutukuvioista kontaktimuovia etolasta, vaikkakin alkaa näyttää siltä, etten menekään. Ei siellä paista edes aurinko, miksipä siis poistua asunnosta.

Sain hyllyn maalattua loppuun, ja nyt olen jo jokusen tunnin hoiperrellut täällä maalihöyryjen keskellä. Toivottavasti niissä tämäniltaisissa tupareissa on hyvää boolia, ja riittävästi. Ou jeah.

kiirettä pitää, kuulemma

Onpa ollut kiireinen viikko. Jännittävää olla kiireinen, vaikka ei oikeastaan opiskele tai käy töissä. On se rankkaa harrastaa kulttuuria. Ja sisustusta! Tällä viikolla olen nähnyt sirkusta, jalkapalloa, Shortbus -elokuvan (se oli hyvä), Micragirlsit Kuudennella linjalla (sekin oli hyvä) ja eilen sen Strange Fruit -homman (Hesari sanoo,että akrobatiaryhmän. minusta se oli lähinnä tanssia). Siitä en pitänyt kauheasti, minusta se oli vähän tylsä. Keskustassa oli myös aika paljon liian monta ihmistä, joten pakenimme Kallioon. Lisäksi olen tällä viikolla kunnon remonttireiskan tavoin hionut kirjahyllyn ja maalannut sitä. A lähti landelle. Minä pööpöilen päämäärättä kotona.

Meillä on myös lattiapulmia, mikä vituttaa aika paljon tällä hetkellä. Ensi viikolla tulee kai kosteusmittaajat. Kaikenlaista hurjaa ja jännittävää. Kuuntelen Stenkkaa enkä osaa tarttua puuhaan. Tämä päivityskin tapahtuu lähinnä jostain mystisestä velvollisuudentunnosta suurta kolmatta kohtaan. Minulla on myös huono omatunto, kun en ehdi nähdä kavereitani ja lupaan vahingossa olevani kohdessa paikassa yhtä aikaa enkä muista kumpaakaan.

Menen nyt maalaamaan ja juon ehkä maalauskaljan, vaikka kello näyttääkin vasta 12:55. Olen aikuinen, joten saan syödä karkkia koska tahdon eikä tarvii mennä nukkumaan.

maanantai 20. elokuuta 2007

taas kulttuuria

Kävin tänään katsomassa vähän sirkusta. KoKoteatterissa oli Musimusin Sirkusmaratooni, josta huomaavainen kaverini minua tänään informoi. Tapahtuma ehkä jopa herätti henkiin vanhan rakkauteni sirkustaiteeseen. Se on nimittäin lapset niin, että uusi sirkus on kerrassaan mainiota! Se on parhaimmillaan kuin yhtä aikaa olisi teatteri, baletti, stand-up, rokkikonsertti, moderni tanssi ja ilotulitus (henkinen). Jos joku nyt ajattelee sirkus Finlandiaa, niin älkää enää. Älkääkä tanssivia karhujakaan. Moskovan suurta sirkusta saa vähän ajatella, kun on se kuitenkin paljettisirkuksen jonkinlainen huipentuma. Uudella sirkuksella en nyt tarkoita myöskään Cirque du Soleilin paljetti-aaria-tanssi-värivalospektaakkeleita, vaikka sinänsä aika uraauurtavia olivatkin. Aika tehty jo, kuitenkin. Kotikutoisuus on uusi musta ja sillai. Menkää itse katsomaan, on hyvä. Tai siis tuota Sirkusmaratoonia ette enää pääse katsomaan, koska tänään oli kolmas ja viimeinen kerta, mutta onhan noita muitakin. Sirkus saattaa itseasiassa olla yliverto lähes kaikkiin muihin taiteenlajeihin nähden. Sirkusmaratooni kesti väliaikoineen yli kolme tuntia, enkä pitkästynyt kertaakaan. Samaan ei esim. pysty useimmatkaan samanpituiset elokuvat, oopperasta puhumattakaan.

Yleisössä oli tänään myös kaksi lasta. Vaikka ns. uusi sirkus ei varsinaisesti ole yleensä lapsille suunnattua (unohtakaa nyt ne karhut ja klovnit!), nämä kaksi lasta jaksoivat seurata tarkkaavaisesti ja vaiti koko kolmetuntisen (mitä nyt nauroivat oikeissa kohdissa). Toisin kuin vieressämme istuneet kaksi keski-ikäistä eivät jaksaneet, vaan poistuivat kesken. Mikä yllätys (no ei vars. en nimittäin lainkaan usko keski-ikäisiin).

Aikuisten sirkuksessa on lisäksi se hyvä puoli, että väliajalla saa juoda kaljaa.

sunnuntai 19. elokuuta 2007

flowfestareista ja vähän muustakin

Tänä kesänä ehdin kuin ehdinkin festareille, joka siis vielä heinäkuun alussa näytti vähemmän todennäköiseltä (ellei niitä sanferminejä lasketa. minusta ei). Ensin ehdin Lappeenranta hardcore summerfestiin (toi nimi on kyllä niin lyhyt ja helposti muistettava ja mediaseksikäs että! LPRHCSF, selkeää, vai mitä?) ja tänä viikonloppuna vaikutin kaksi päivää flow:ssa. Koska ensinmainitusta on ensinnäkin vierähtänyt jo paljon aikaa ja toisekseen, koska nautitun jaloviinan määrä on kääntäen verrannollinen selkeiden muistikuvien määrän kanssa, en aio kertoa summerfesteistä mitään. Paitsi että kivaa oli jopa työtä tehden, että sikäli oli hyvä festi puolin jos toisin.

Vaan Flow07. Siellä oli minusta varsin mukavaa. Festivaalin parasta antia oli minusta (ei parhaus- vaan mieleenpälkähdysjärjestyksessä):
1. Nähdä toveriani L:a pitkähköstä aikaa.
2. Satunnainen auringonpaiste.
3. Mukavat ihmiset
4. Kaljanjuominen Essolla.
5. The Valkyrians, aloitti mukavasti toisen päivän ja vähänkö tykkään laulajan pukeutumistyylistä.
6. Terry Callier, se oli aika hyvä.
7. Architecture in Helsinki oli kanssa vallan hyvä.
8. Ja !!! rokkasi kuin hirvi! Parhautta!

Sitten seuraavista asioista en oikein tiedä pidinkö vai en:
1. Se kattilahalli oli kiva paikka, mutta kiinnostukseni tanssittavaan konemusiikkiin (jotain teknoa tai jotain) on vähänlaista, ja lisäksi sain Barcelonassa yliannostuksen sitä lajia.
2. CocoRosie. Tavallaan pidin kovastikin, mutta keskittyminen herpaantui ja se oli jotenkin sekava se niitten homma. Toisella oli aika messevä lauluääni ja se beatboksaaja oli hyvä. Björkmäinen eteerinen hihhulointi ei vaan jaksa yleensä sykähdyttää. Levyltä ehkä uppoaisi paremmin.
3. Se toinen lava eli teltta. Yritin mennä sinne kerran, mutten mahtunut. Pitäkää saatana.


Seuraavista en pitänyt tai jotain oli muuten vaan vialla:
1. Liian vähän vessoja, mutta festareilla on tietty aina (melkein).
2. Liian kallista kaljaa, mutta se voi tietysti olla positiivistakin. Jos olisi ollut varaa useampaan kaljaa, olisin viettänyt puolet juhlasta vessajonossa (jos se esso ei olisi ollut niin lähellä, tietty).
3. ESG, kerta peruivat. En olis halunnukaan nähdä, enpä.

Sijainti oli myös hyvä. On kiva, että voi kotoaan kävellä festareille tämmöinen normaalikin. Haittapuolena voi tietysti olla yövieraat, mutta meillä oli niin kivoja yövieraita, että se on oikeastaan enemminkin etu. Ja jättivät karkkiakin.

Semmoiset festarit. Säädin näitä värejä, ja nyt tämä näyttää omalla koneella ihan scheisselta. Pitäkö tässä alkaa rukata jotain koneen värisäätöjä? Vai mikä eteen? Palautetta!

torstai 16. elokuuta 2007

ensimmäinen oikea merkintä

Päätin nyt sitten muuttaa tähän uuteen osoitteeseen. Blogin nimi on jokseenkin älytön, mutta sen voitte jättää huomioitta. Luulen näin lyhyen kokeilun perusteella, että pidän tästä uudesta blogipalvelusta enemmän kuin entisestä en. Värivalinta saattaa tietysti särkeä jonkun silmiä, mutta ettehän te ole tänne asumaan tulleet!

Ajattelin vielä tänään, että perustaisin jonkun erikoistuneen blogin. Tulin kuitenkin siihen lopputulemaan, että ei minua kiinnosta mikään ja toisaalta kiinnostaa liian moni asia niin paljon, etten millään pysty erikoistumaan johonkin yhteen, tiettyyn. Tämän "ongelman" lienevät huomanneet myös esim. korkeakouluopintojani kyllin läheltä seuranneet tahot. Ja kuten opintoni, myös tämä webloki tulee koostumaan vähän kaikenlaisesta, yleensä kivasta tai hyödyllisestä, mutta jokseenkin yhteensopimattomasta sisällöstä. Pääaineena lienee yleinen käpinä omasta elämästä ja sen hiuksianostattavista epäkohdista, sivuaineena tarjolla mm. ruokaohjeita, kuvia jalkapalloilijoista, globaalia maailmantuskaa, kirja- ja elokuvajuttuja sekä, koska tätä tuli uhottua, kenties myös neulomista (!). Ja sitten ehkä vielä jotain.

Hyvin mä vedän. Jee.

Tämmöstä pukkaa

Saatoin juuri perustaa upouuden blogin. Tämä hakee vielä hieman paikkaansa maailmassa ja päässä. Luulen silti, että muutos oli paitsi tarpeellinen myös tervetullut. Vanha blogi saa jäädä leijumaan bittiavaruuteen kunnes kaksipäinen vaaleanpunainen avaruushirviö tai musta aukko sen nielaisee. En vielä kerro tästä missään, kerta haluan säilyttää mahdollisuuden muuttaa mieltäni ja poistaa tämän.

EDIT: Huomasin, että paitsi minulle, blogger varmaan puhuu kaikille muillekin toistaiseksi espanjaa. Asialle olisi varmaan hyvä esim. tehdä jotain. Tutustun tässä hieman tämän laitoksen toimintaan.