Kolmas kerta toden sanoo, tai messuraporttia sunnuntailta

Tämä kirjamessuraportointini saavuttaa kohta melko eeppiset mittasuhteet. Nyt yritän pysyä asiassa, olla lyhytsanainen ja kirjoittaa seuraavaksi jo jostakin muusta! Niinhän siinä siis nimittäin kävi, että päädyin – ennakkosuunnitelmistani poiketen – vielä sunnuntainakin messuilemaan, pääasiassa scifikirjailija Hugh Howeyn tapaamisen houkuttamana (ensin en ollut kauhean kiinnostunut, mutta sitten googlailin vähän, latasin Amazonista ensimmäisen pätkän Woolia, luin pari sivua ja kiinnostuin. Näin se käy).

Siinä Siilo ja herra kirjailijan käsi (oikealla).

Aamu alkoi siis pressitilan takahuoneessa, jossa kasa bloggaajia oli kutsuttu tapaamaan Hugh Howeyta ja Laura Gustafssonia. Olin vähän aamutunnelmissa (siis uninen ja äreä), mutta oli mukava siemailla kahvia ja kuulla Howeyn kirjan synnystä, hänen kirjoitusrutiineistaan ja julkaisukuvioistaan. Mukava oli myös kuulla Laura Gustafssonin kertovan kirjastaan, joskin satuin eksymään myös kyseisen romaanin julkkareihin pari viikkoa sitten, ja näin ollen esiin tuli ehkä hiukan samoja juttuja. Mutta Gustafsson on kyllä kiva tyyppi, joten mikäs häntä kuunnellessa.

Oikealla Hugh Howey, taustalla kanssabloggaajia.
Jos ette halua näkyä kuvassa, ilmoittakaa niin poistan!

Itse messualueella hortoilin kuuntelemaan hetkeksi Merete Mazzarellaa, jonka jälkeen kiertelin alueella ja pysähtelelin siellä ja täällä. Yhdeksi päätin suunnistaa ruoka & viini -puolen näytöskeittiöön seuraamaan Hanna Skytän kokkailuja Fuelfood-kirjasta (aiheesta raporttia toisen blogin puolella). Näytöskeittiöltä olin jo menossa kuuntelemaan Jarmo Stooria, mutta jotenkin jumahdinkin Suomalaisen kirjakaupan lavan eteen seuraamaan, kun Mikko Kuustonen haastatteli Tuomas Kyröä. Kuustonen on kyllä ehkä Suomen yllätyshauskin mies (kun siis minulla oli aina sellainen mielikuva, ettei se ole yhtään hauska, ja sitten onkin), eikä Kyrökään hullumpi, vaikka en ole vielä hänen kirjoihinsa varauksettomasti ihastunut.

Kuustonen ja Kyrö.

Puolisen tuntia seurasin sitten esikoiskirja-keskustelua, jossa siis lavalla olivat tämänvuotiset HS:n esikoiskirjapalkintoehdokkaat. Kuuntelin alustuksen sekä Niina Miettisen, Juhani Karilan, Auli Leskisen (joka on muuten entinen pomoni Madridista, kirja on minulla silti vielä lukematta...) ja Tua Harnon haastattelut, jonka jälkeen päätin lähteä kuuntelemaan, kun Kallion lukiolaiset haastattelivat Tuula Karjalaista Tove Janssonin elämäkerran tiimoilta. Pitänee hankkia tuo kirja, vaikka en ole kyllä lukenut muutaman vuoden takaista Boel Westinin Tove-kirjaakaan (suunnitelmistani huolimatta). Karjalaisen kirjaa selailin useaan otteeseen ja ainakin se oli todella kaunis.

Kaukaisuudessa siintää esikoiskirjailija.

Toven elämästä kuunneltuani käväisin Sammakon pisteellä ostamassa yhden kirjan ja silittelemässä uutta Kamineria, jonka päätin kuitenkin jättää sinne. Haahuilin vielä pienen hetken, mutta totesin, että keskittymiskyky oli kyllä viikonlopun osalta perusteellisesti käytetty enkä jaksaisi seurata enää yhtäkään keskustelua, haastattelua tai paneelia. Niinpä poljinkin kotiin yrittäen suojella uusia kirjojani ärsyttävältä sadekuurolta.

Tuula Karjalainen haastateltavana.

Semmoiset olivat tämän vuoden kirjamessut. Raportti perjantailta on tässä, ja lauantailta tässä. Kattava linkkiluettelo muiden kirjablogien messukokemuksista löytyy ainakin Kirsin kirjanurkasta (minuun iski lorvi, enkä jaksa itse laatia linkkejä kun joku toinen on jo nähnyt vaivan, hups).

Messuilta tarttuivat mukaan seuraavat teokset:
Nathalie Sarraute: Tropismeja, 2 e, antikvaaripuolelta
Jonathan Franzen: Vapaus, 5 e, Siltala
Louis-Ferdinand Céline: Niin kauas kuin yötä riittää, 5 e, Siltala
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa. Ilmaiseksi kustantajalta (Atena)
Philippe Claudel: Varjojen raportti, 2 e, aktivaaripuolelta
Amartya Sen: Moniääninen Intia, 2 e, antikvaaripuolelta
Hugh Howey: Siilo, ilmaiseksi kustantajalta (Like)
Laura Gustafsson: Anomalia, ilmaiseksi kustanjalta (Into)
William S. Burroughs: Interzone, 5 e, Sammakko

Perjantain messukutsu tuli työn puolesta, mutta lauantaina ja sunnuntaina messuilin kirjabloggaajan ominaisuudessa, josta kiitos kuuluu Atena-kustannukselle.

Kirjamessuraportti, päivä II, pieniä kirjallisia ihastumisia

Huh, kahden kirjamessupäivän jälkeen messuväsymys alkaa jo ehkä kohta vaivata (tästä huolimatta vakaassa harkinnassa on sittenkin vielä tänään, siis sunnuntaina, piipahtaa tapahtumassa...). Lauantai oli ennakkoaavistusteni mukaisesti varsin mainio messupäivä, vaikka iltapäivällä keskittymiskykyni alkoikin hapertua, enkä enää jaksanut käydä ihmettelemässä lavojen tapahtumia.

Aloitin aamun pienellä kiireellä, kun rauhallinen aamukahvituokioni hieman venähti ja jouduin lopulta polkemaan aikamoista haipakkaa Messukeskukselle ehtiäkseni kuuntelemaan jo 10.30 alkanutta Liian vaikeaa, kiitos -paneelikeskustelua, jossa Tommi Melender, Anu Silfverberg, Mervi Kantokorpi ja Silja Hiidenheimo ruotivat kotimaisen kaunokirjallisuuden ja kirjakritiikin tilaa, niille asetettuja odotuksia ja toiveita. Keskustelu oli oikein mielenkiintoista ja olin pääasiassa samaa mieltä panelistien kanssa (esimerkiksi kirjallisuuskeskustelun viihteellistymisestä, "elitistisen" leiman turhasta karttamisesta ja kustantamojen ja kulttuurisivujen resurssien kohdentamisesta).

Samassa Aino-salissa alkoikin heti perään Jaetun lukemisen lumo -keskustelu, jota sitäkin päädyin seuraamaan (käytyäni ensiksi tosin hakemassa kahvia, jota olenkin tänään juonut varmaan kaksi litraa). Käsittelyn kohteena lukupiirit ja kirjablogit, ja keskustelua veti Lumiomena-blogin Katja. Allekirjoittaneelle ajankohtaista asiaa paitsi tämän (sinänsä jo melko iäkkään) kirjablogin mutta myös uudenuutukaisen lukupiirijäsenyyden myötä (lukupiiristä myöhemmin lisää). Mitään kovin uutta ja ihmeellistä keskustelu ei tarjonnut, mutta oli kiinnostavaa kuulla Suvi Aholan lukupiiritutkimuksesta.

Sen verran itsereflektoin kylläkin, että totesin oman yhteisöllisen lukemiseni olevan varsin rajatusti yhteisöllistä. Vaikka kirjablogeissa kieltämättä on voimakas yhteisöllisyysaspekti ja toki itsekin käyn osallistumassa keskusteluihin muiden blogeissa ja joskus osallistun johonkin tapahtumiinkin, oman kirjabloggaamiseni suola ja idis on ehkä ennen kaikkea se, että täällä Kolmannella linjalla allekirjoittaneella on oma pieni nurkka internettiä, jossa saan mieleni mukaan mellastaa tai olla mellastamatta kirja-aiheesta (ei sillä, ilahdun kyllä kaikista kommenteistakin). Sen puolesta minua jopa toisinaan hieman ärsyttää blogimaailman tietty etabloituminen ja se, että kirjabloggaajista tehdään välillä vaikka mitä (näkökulmasta riippuen) kotimaisen kirjallisuuskeskustelun uusia airuita tai ammattikritiikin uhkaajia. No, tästä aiheesta voisin avautua lisääkin, mutta jatketaan nyt kuitenkin messuraportoinnin parissa.

Yhteisöllisestä lukemisesta kipaisin kiireesti messuhallin toiselle laidalle, Katri Vala -lavalle kuuntelemaan Wladimir Kamineria, tuota Saksan virallista venäläistä, jota haastatteli puolestaan Suomen virallinen saksalainen Roman Schatz. Keskustelun aikana kiitin itseäni siitä, että jaksoin peruskoulussa ja lukiossa tankata saksaa. Schatz kyllä tulkkasi keskustelua suomeksi, mutta tarinointi pääsi sen verran rönsyilemään, että ihan kaikki ei kyllä tullut käännetyksi. Auttavalla (ja pitkälti unohtuneella) saksallanikin pystyin kuitenkin seuraamaan keskustelua. Yhteenvetona voisin todeta, että Kaminer on juuri niin ihastuttava kuin olin kuvitellutkin. Melkein ostin miehen tuoreimman käännöksen Sammakolta, mutta muistin sitten kotona odottavat kirjalaatikot ja maltoin mieleni kuitenkin.

Kamineria kuunneltuani hipsin Takaumalle seuraamaan Nelli Hietalan ja Terhi Rannelan keskustelua, jossa törmäsinkin erääseen tuttavaan, jonka seurassa ajauduin sitten Eino Leino -lavalla kuuntelemaan jälleen yhtä haluatko kirjailijaksi -tyyppistä keskustelua. Kustannusmaailman liepeillä ja leivissä jo useamman vuoden pyörineelle kyseinen keskustelu ei ehkä tarjonnut mitään uutta, mutta tulipahan kuunneltua.

Kolmen aikaan vuorossa olikin sitten Atena-kustannuksen järjestämä kirjabloggaajatapaaminen Pasi Ilmari Jääskeläisen kanssa. Saavuin paikalle hieman viime tingassa ja kesken episodin, jossa tarjoilupöytä oli mennyt nurin ja lattia lainehti. Mahtipontinen alku ainakin. Paikalla oli melko runsaslukuinen määrä kirjabloggaajia, joista osa kasvoista olikin tuttuja mutta suurin osa ei. Kirjailijaa haastatteli kustannustoimittaja Kanerva Eskola ja keskustelu rönsyili kirjan tekemisen "läheltä piti" -tilanteista kirjabloggaajien merkitykseen kirjojen eliniän pitenemisessä. Jääskeläinen oli erittäin symppiksen ja mielenkiintoisen oloinen tyyppi. Olen aina silloin tällöin lueskellutkn miehen blogia, mutta nolosti on myönnettävä, että joskus vuosia sitten aloin lukea Lumikko ja yhdeksän muuta -romaania, joka jäi nolosti kesken. Luulen, että hetki oli vain väärä, sillä  moni ihminen, joiden mielipiteitä pidän arvossa, pitää Jääskeläisen kirjoista. Näinpä olen jo tovin ajatellut palata hänen kirjojensa pariin. Harjukaupungin salakäytävät löytyvätkin jo hyllystä, ja nyt myös tuorein Sielut kulkevat sateessa. Pisteitä silmissäni nostaa kieltämättä myös se, että tuorein teos nimeä, teemoja ja kansidesignia myöten tuovat vahvasti mieleeni ruotsalaisen suosikkini John Ajvide Lindvistin.

Jääskeläisen jälkeen menin etsimään pari ystävääni messujen ruokapuolelta. Hortoilimme hetken yhdessä ympäriinsä, ja viiden maissa koetin vielä hetken keskittyä kuuntelemaan esimerkiksi Saku Tuomista, mutta aloin olla sikäli nälkäinen ja väsynyt, että päätin polkea kotiin syömään.

Tänään luvassa olisi sitten viimeinen messupäivä, johon minun tosin alunperin ei edes pitäny osallistua, mutta aion nyt kuitenkin mennä kuulostelemaan ainakin Hugh Heweytä, Mikko Rimmistä, keskustelua kirjojen myynnistä ja esikoiskirjailijoista. Jos jaksan, kuuntelisin mielelläni myös Salvador Allenden tarina -keskustelun, mutta voi olla, etten tänään jaksa messuilla loppuun asti.

Ai niin, sattuuko joku tietämään, missä kannattaisi (mahdollisesti) korjauttaa kamera? Onnistuin eilen sohlaamaan kameran laukusta lattian kautta, ja vaikka se näyttää päällisin puolin ehjältä, ei tuo turkasen rakkine menee enää päälle. Lienee joku vipstaaki sijoiltaan. Koska laite on muuten ihan hyvä, ehkä ja vain reilun vuoden vanhakin, olisi se varmaan hyvä käydä edes jossain kameratohtorilla näyttämässä.

Kirjamessurapoa, osa 1

Niinhän siinä taas kävi, että lokakuu yllätti ja kaiken kiireen, muun elämän ja sählingin keskelle iskivät kirjamessut. Kun nyt niillä ihan ns. työnkin puolesta joudun/saan hengailla, ajattelin herätellä vaihteeksi taas tätä horrostavaa kirjablogia ja laadiskella lyhyttä messuraporttia.

Tänä vuonna aion vierailla Helsingin kirjamessuilla kahtena päivänä, perjantaina ja lauantaina. Monina vuosina olen tyytynyt kertakäyntiin, ja joskus viettänyt messuilla kokonaiset neljä päivää (tosin silloin olin kyllä siellä töissä). Kahtena päivänä jaksan vielä jotenkin keskittyä tarjontaan, tavata tuttavia, kierrellä pisteitä ja sietää yleistä messuhälinää, mutta enempää en kyllä taida jaksaa.

Tänään oli siis suunnitelmani mukaan ensimmäinen messuvisiitti. Ehdin lopulta messuilemaan vähän puolenpäivän jälkeen ja viihdyinkin siellä sitten melkeinpä sulkemiseen asti. Olin etukäteen ympyröinyt muutamia mielenkiintoisia juttuja messukatalogiin, mutta sehän toimii yleensä vähän samaan tapaan kuin rokkifestivaalien ohjelma; jälkikäteen siitä voi tarkastaa, mitä jäi taas näkemättä. Itse missasin tänään esimerkiksi Esko Valtaojan, Kari Hotakaisen, Jaakko Hämeen-Anttilan, Grantan, esikoiskirjailijat,ja Euroopan romanit. Patsastelin messuhallissa melko lunkisti ja ajauduin kuuntelemaan paneelikeskustelua Hyvinvointivaltion reunamilla, jossa Susanna Alakoski, Eija Hetekivi Olsson ja Mathias Rosenlund puivat köyhyyden syitä ja seurauksia. Katse kohdistui ennen muuta Ruotsiin, mutta myös Suomen tilanne nousi esiin. Keskustelu oli ihan mielenkiintoista, mutta johtuiko sitten allekirjoittaneen harhailevasta keskittymisestä, keskustelun kaksikielisyydestä  tai jostain ihan muusta, mutta tuntui, että tunnin aikana aiheesta ei päästy kauheasti alkua pidemmälle.

Tietokirjailijat paneloivat.

Paneelin jälkeen oli vuoro mennä seuraamaan erästä työliitännäistä keskustelua. Sen jälkeen keskityin hieman kiertelemään messualuetta, harhailemaan antikvaaripuolella ja käymään kärppänä läpi kaikki yläkerran ruoka & viini -messujen maistiaiset (oli jo nälkä). Viideksi menin kuuntelemaan ihan kiinnostavaa keskustelua siitä, mikä tekee tietokirjasta hyvän. Koska sivutoimisesti kustannustoimitan nimenomaan tietokirjallisuutta, oli Kari Enqvistin, Maija Akselan, Markku Löytösen, Arto Mustajoen ja Pirjo Hiidenmaan keskustelu hauskaa seurattavaa ihan ammatillisten intressienkin kannalta. Lisäksi pidän kovasti Kari Enqvistin kärjekkäistä mielipiteistä.

Sen jälkeen kävin seuraamassa Mika Waltari -lavalla epävirallisen Walhroos-elämäkerran tekijöitä. Projekti on kieltämättä kiinnostava, vaikka itseäni Wahlroos ei ehkä kuitenkaan jaksa kiinnostaa niin paljon, että lukisin itse teosta. Siitä jotenkin ajauduin – jokseenkin suunnitelmieni vastaisesti – kuuntelemaan Ville Haapasaloa (sekä hänen varhaisvuosistaan Venäjällä kirjan tehnyttä Kauko Röyhkää ja Juha Metsoa). Vaikka Haapasalo taitaa Venäjällä ollakin aika monta kertaluokkaa suurempi stara kuin Suomessa, veti kirjan esittelytilaisuus pienen Eino Leino -lavan aika tukkeeseen. En sinänsä ihmettele, ovathan sekä Kauko Röyhkä (joka aluksi oli enemmän äänessä tähden itsensä saapuessa hieman myöhässä paikalle suoraan lentokentältä) että Ville Haapasalo aikamoisia supliikkimiehiä. Itse teos, Et kuitenkaan usko – Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä, taitaa puolestaan olla kirjan julkaisseen Docendon suurimpia hittejä koskaan. Suomalaisen kirjakaupan signeeraustilaisuuteenkin tekijät vetivät aikamoisen joukon ihmisiä.

Etäisyydessä siintää punakka Haapasalo.

Haapasalon ja kumppaneiden jälkeen eksähdin vielä Takauma-lavalle kuuntelemaan M. A. Nummisen, Roman Schatzin ja Hannes Saarisen ajatuksenvaihtoo suomalais-saksalaisesta kulttuurivaihdosta. Esiintyjillä, eritoten Schatzilla ja Mauri Anterolla, oli kertoa hauskoja anekdootteja ja huonoja vitsejä. Oikein sopiva päätös siis messupäivälle.

Tänä vuonna aikomuksenani oli olla ostamatta kirjoja, koska kirjallinen omaisuuteni on muutenkin tällä hetkellä pakattuna pahvilaatikoihin, mutta ihan täysin en suunnitelmassani onnistunut pitäytymään (hmm, onkohan tämä käänne jollekulle yllätys). Mukaan tarttui Siltalalta Jonathan Franzenin Vapaus ja Louis-Ferdinand Célinen Niin kauas kuin yötä riittää sekä antikvaaripuolelta Nathalie Sarrauten Tropismeja. Ensinmainitut irtosivat vitosella/kpl, ja Sarrautesta pulitin kokonaista kaksi euroa. Jäin vielä kaipaavasti katselemaan Knausgårdin taisteluja (kuume ei ota laantuakseen), jotenkin haluaisin omistaa nuo jo suomennetut kolme osaa kauniisti toisiinsa sointuvina kovakantisina painoksina. Jätin asian kuitenkin vielä hautumaan.

Päivän saalis.

Huomenna luvassa on pitkä päivä messuilua, jonka jälkeen tapaan pitkästä aikaa rakasta ystävää. Kivaa!

Nurkkaan tuupertuneen kirjablogin elvytysyritys

Tulinpa sitten pitäneeksi oikein kunnon puolen vuoden tauon kirjabloggaamisesta. Toisaalta syynä oli ainakin osittain se, etten myöskään tuona puolena vuotena lukenut juurikaan kirjoja ja olin muutenkin irrallani elämästäni, jotenkin. Asuin muualla, tein muita juttuja ja viihdyin älyttömän hyvin!

Nyt kuitenkin huomasin, että lukeminen on taas alkanut maistua. Vaikka tosin tällä hetkellä lähinnä luenkin tylsiä akateemisia artikkeleita ja puisevaa metodikirjallisuutta, olen huomaamattani lukaissut myös aika monta kiinnostavaa kirjaa, joista syyhyttäisi kirjoittaa. Josta muistin, että minullahan tosiaan oli tämä blogi. Joten yritän nyt saada tämän tolpilleen, joskin bloggaustahti tulee varmasti olemaan verkkainen, sillä tämän kesän projektina on "gradu valmiiksi 2013". Olen eristänyt itseni Lappeenrantaan äitini asuntoon (kyseinen äiti itse on kesät mökillä) em. kirjojen, artikkeleiden ja paperipinojen kanssa, ja tuntuu siltä, että nyt siitä gradusta voisi tullakin valmista. Johan tuota on pari vuotta vitkasteltukin, haha.

Ryhdyin uudestaan Lappeenrannan maakunta-
kirjaston asiakkaaksi. Eiks oo hieno kortti?

Kuluneista puolesta vuodesta sen verran, että asuin tosiaan Madridissa, rakastuin kaupunkiin ja uudestaan myös maahan ja sen ihmisiin. Paiskin töitä Suomen Madridin-instituutissa koordinoiden erilaisia kulttuuriprojekteja, ja muun ajan mm. treenasin, reissasin, pelasin puistofudista, tutustuin mielettömiin uusiin ihmisiin ja tapasin vanhoja rakkaita ystäviä. Mikäli Espanjan talous- ja työtilanne olisi yhtään parempi, olisin varmaankin jäänyt sinne, mutta otin sitten järjen käteen ja palasin pohjoiseen ainakin hetkeksi.

Mitä nyt graduhommeleilta ehdin, kirjoitan ainakin Karl-Ove Knausgårdista, suomalaisista thrillereistä, Caitlin Moranista ja Michael Cunninghamista.

Hasta pronto, amigos!

Pari sanaa viime vuodesta (eli todella myöhäinen vuodenvaihdepostaus)

Kirjablogeissa taitaa olla jossain määrin vakiintunut tapa julkaista vuodenvaihteessa jos jonkinlaisia yhteenvetopostauksia, ja itsekin olen tainnut aiempina vuosina sellaisia harrastaa. Tämä vuodenvaihde meni aikamoisessa hullunmyllyssä, joten en ehtinyt lopulta julkaista minkäänlaista postausta, mutta ajattelin nyt kuitenkin hiukan puida viime vuoden lukemisiani nyt, kun vuodenvaihde ei ole vielä ihan toivottoman kaukaista menneisyyttä.

Tutkailin vuonna 2012 lukemiani kirjoja ja joudun toteamaan, etten ole miesmuistiin lukenut niin vähän kuin menneenä vuonna. Pääsyyllinen tilanteeseen lienee se, että tulin rohmunneeksi yhtä sun toista muuta puuhaa, palkallista ja palkatonta, joiden seurauksena vapaa-aika kutistui toisinaan olemattomiin. Lisäksi tänä, kuten aiempinakin vuosina, työni koostui niin pitkälti lukemisesta, että ihan heti ensimmäisenä vapaahetkenä en sitten yleensä tullut kirjaan tarttuneeksi (toisena jo sitten kyllä). Tylsää silti, sillä olisin mielelläni lukenut enemmänkin.

Esimerkki asunnon kirjapinoista. Tämä sijaitsee
olohuoneessa kaiuttimen päällä.

Koska laiminlöin niin monia kiinnostaviakin kirjoja, en taida tänä vuonna edes laatia top10-listausta, mutta todettakoon nyt kuitenkin, että vuoden lukuelämysten huippua minullekin tarjosivat palkitut ja Blogistaniankin Finlandia-skabassa hallinneet Aki Ollikaisen Nälkävuosi ja Ulla-Lena Lundbergin Jää (molemmista arviot ovat vasta tekeillä). Klassikko-osastolta kovinta kamaa tarjoili James Joyce, vaikka Ulysses onkin edelleen kesken (ja jäi Suomeen, koska se möhkäle ei vaan mahtunut matkalaukkuun). On se silti ihan tajuton pläjäys. Muuten ulkomaisista ehkäpä tämän vuoden paras oli Lionel Shriverin ajat sitten ilmestynyt Kaksoisvirhe, sekä blogiharrastuksen ulkopuolella lukemani Daniel Galeran Barba ensopada de sangue, joka oli samalla ensimmäinen kokonainen portugaliksi lukemani kirja.  Dekkariosasto oli kevätpuolella kovin yliedustettuna, mutta erityisen mieleenpainuvia teoksia en siltä saralta lukenut, joten ykköseksi on helppo nostaa Jo Nesbon Aave (minulla on ehkä jonkinasteinen literary crush Harry Holeen...). Tietokirjallisuudesta voisin nostaa vaikkapa Kari Enqvistin Uskomattoman matkan uskovien maailmaan, vaikka onkin myönnettävä, että pidän vielä enemmän Esko Valtaojan kirjoitustyylistä, joten jos olisin ehtinyt lukea Kaiken käsikirjan (sekin jäi harmittavasti kesken), se olisi ehkä noussut korkeimpaan kunniaan tietokirjallisuuden saralla.

Lisäksi tekstiin mitenkään liittymätön kuva
jännistä taloista tässä lähellä.

Vannoin jossain vaiheessa hillitseväni kirjaostoksia, enkä itseasiassa kauheasti ostanutkaan kirjoja. Jostain niitä nyt kuitenkin kerääntyi ja asunnon kaikki kolme kirjahyllyä ovatkin armottoman täynnä ja kaiuttimien päällä, ikkunalaudoilla, yöpöydillä ja muilla tasoilla pyörii orpoja kirjapinoja. Onneksi kirjat saivat jäädä jälkeeni odottamaan paluutani. Itse pakkasin mukaan vain pari englanninkielistä pokkaria, mutta voi olla, että pyydän tulevia vieraita kiikuttamaan hiukan lisää luettavaa. Toki aikeissa on myös lukea jotain paikallisella kielellä, en vain ole vielä ehtinyt tutkiskelemaan kirjakauppoja ja divareita. Asustelen sellaisilla kulmilla, että ihan vieressä ei ole kirjastoa, mutta olen kyllä harkinnut paikallisen kirjastokortin hankkimista.

Terveisiä koleasta etelästä

Armaat lukijani (jos siellä vielä joku on!), pahoitteluni järkyttävän pitkästä radiohiljaisuudesta. Elämän jyrätessä yli blogiharrastus näyttää olevan se, joka kyydistä tipahtaa. Viimeisten puolentoista kuukauden työkiireet, tiedekulmat ja konferenssit kuorrutettuna sitkeällä sairastelulla ja joulupyhillä veivät mehut. Ja sitten muutinkin Espanjaan.

Uusi kotikatu.

Viime perjantaista lähtien Kolmas linja onkin sijainnut hieman eteläisemmillä leveyspiireillä, tarkalleen ottaen Malasañan kaupunginosassa Madridissa. Lensin kaupunkiin perjantaina, ja viikonlopun aikana hankin niin asunnon kuin puhelinliittymänkin, kavereita kaupungissa minulla olikin jo omasta takaa. Huomenna aloitan työt.

Ja uusi kotitalo.

Vaikka otaksun, että elämäni ei muuton seurauksena juurikaan pääse leppoistumaan, tarkoituksena olisi kuitenkin bloggailla täältäkin käsin. Jossain välissä aion ensinnäkin puida viime aikoina lukemiani kirjoja (luettuna ja puimatta onkin eri mainioita lukuelämyksiä) ja muutenkin jatkaa ihan kirjablogilinjalla. Jonkin verran toki blogissa saattaa myös vilahdella uusi kotikaupunki, mutta suuria linjanmuutoksia ei muuton seurauksena ole kuvassa.

Puistikko.

Täällä etelässä ei muuten ole erityisen lämmin (kuten varmaan jokainen talvea Espanjassa viettänyt tietääkin). Kävin tänään ostamassa lämpöiset kotitohvelit ja pyjaman, enkä aio poistua lämmityslaitteen välittömästä läheisyydestä ennen kuin ulkolämpötila kipuaa yli kahdenkymmenen (sitten ehkä sisälläkin alkaa olla kohtuullisen lämmintä).

Ehdin muuten olla maassa yli kaksi vuorokautta ennen kuin hankin yhtään kirjaa (!). Sitten kirppikseltä jotenkin tarttui mukaan Tom Wolfen Electric Kool-Aid Acid Test, jonka olen jo pitkään halunnut lukea. Pokkari on aika ränsistyneessä kunnossa, mutta eipä sillä hintaakaan ollut kuin 0,50 euroa.

Ulkoasu-uudistusta pukkaa, nyt saa olla mieltä!

Johtuneeko sitten tästä marraskuisesta harmaudesta vai mistä, mutta tuli tässä kotona lorvehtiessa mieleen vihdoin pistää hiukan blogin ulkoasupuolta uusiksi. Samasta syystä taisi lopputuloksestakin tulla aika harmaa. Hupsan.

Minulla on ollut jo pienen iäisyyden ajan aikomuksena hyödyntää Kolmannen linjan katukyltin kuvaa blogin headerissa, mutta nyt sain sen vihdoin askarreltua. Helsingin katukylttien fontti on mielestäni aika hieno, vaikka ei minulla mitään typografista koulutusta tai kauheasti kyllä typografista silmääkään ole. Oli miten oli, omalta näytöltä näkee lopputuloksen vain oman näytön puitteissa, joten nyt olisinkin kysynyt mielipiteitänne tästä uudistuksesta ja blogin ulkoasusta yleisesti (sisällöstäkin saa tietty antaa palautetta, mutta siihen en kyllä lupaa välttämättä reagoida).

Onko värimaailma liian synkkä? Näyttääkö ankealta? Mites toi palstajako? Itse tykkään yhden sivupalkin ratkaisusta, joten siihen tuskin on tulossa muutosta, mutta entä palstojen leveys? Tykkäisin ehkä itse, että varsinainen tekstipalsta saisi olla hiukan leveämpikin, mutta kapeahkoa palstaa lienee helpompi lukea? Myös kuvien sijoittuminen hiukan arveluttaa, mutta ehkäpä tästä palstanleveysasiasta voisi tehdä jonkunlaisia kokeiluja.

Entäs fontti? Kokeilin jo hetken Arialia, mutta kaipa tämä Georgia kuitenkin miellyttää omaa silmää hiukan enemmän, vaikka nyt web-sivustoille yleensä kai helpomman luettavuuden nimissä suositellaan päätteettömiä fontteja. Gadgettien ulkoasu myös vielä vähän arveluttaa, mutta en millään jaksaisi hienosäätää niitä, mutta ehkä kuitenkin pitäisi hiukan.

Sana on vapaa ja arvostan kaikkia mielipiteitä kovasti!

P.S. palaan myös pian varsinaiseen asiaan ja laadiskelen jonkinlaista juttua myös jostain oikeasti lukemastani kirjasta!

Hyppään bandwagoniin, tai TTT: kirjat, joita en aio lukea

Kirjablogeissa on näkynyt viime aikoina siellä täällä kirjablogeissa Top Ten Tuesday -postauksia, ja ajattelin nyt itsekin hypätä trendin kyytiin ja laatia listauksen kirjoista, joita en aio lukea, Morren ja Kirsin tapaan. Seuraavalla kerralla saatan sitten luetteloida kirjoja, joita aion lukea tai haluan lukea tai jotka minun on suorastaan pakottava tarve lukea tai mitä nyt ikinä. Mutta tänään siis negistellään.

1. E. L. James: Fifty Shades of Grey (koko trilogia)
Olin vielä kesällä varovaisen, joskin etäisen utelias tämän suhteen, mutta nykyään lähinnä ärsyttää ja/tai kuvottaa jo ajatuskin. Ei ei ei. Mieluummin luen vaikkapa Phil Androsin eli Samuel Stewardin homopornografiaa, jota Innolta tänä syksynä ilmestyy. Tai oikeastaan ajattelinkin lukea. Mutta Jamesiin en koske. Ei huvita eikä kiinnosta.

2. Paulo Coelho: koko tuotanto
Coelhon dissaaminen on tietysti kirjablogosfäärissä kauhean suosittua, mutta ei voi mitään: yhden tyypin kirjan kerran epätoivoissani (=ei muuta luettevaa käsillä) luin, ja se oli puistattava kokemus. Ei tarvetta enempään.

3. J. R. R. Tolkien: Silmarillion
Tolkieniin minulla on vähän kaksijakoine suhtautuminen. TSH-trilogian olen lukenut kyllä varmaan kahdestikin ja jossain määrin tykännyt tai ainakin viihtynyt sen parissa, vaikka se mielestäni onkin paikoin aika pahasti tyhjäkäynnillä ja tarpeettomasti venytetty lopusta. Hobittia yritin sitten viime talvena lukea, enkä vaan kerta kaikkiaan päässyt edes puoleen väliin, niin tylsä se oli. Mielikuvissani Silmarillion on vieläkin tylsempi, joten se ei kyllä kiinnosta tippaakaan.

4. C. S. Lewis: The Chronicles of Narnia (tai Narnia-sarja)
Vapaalla assosiaatiolla Tolkienista. Tämä löytyy hyllystäkin, mutta minulla on sellainen tunne, että tämä olisi kannattanut joko lukea silloin ala-asteiässä, tai sitten ei ollenkaan (muistaakseni olenkin ehkä ensimmäisen osan lukenut). Vaikka kyseessä toki onkin lastenkirjallisuuden klassikko. Siitä huolimatta ei. Nääh.

5. Kalle Päätalo: Iijoki-sarja
Tämä nyt ei herätä sen suurempia vastenmielisyyden tunteita, mutta veikkaisin, että sarja ei tule koskaan kiinnostamaan niin paljon, että oikeasti lukisin sen. Maailmassa on kun erilaisia massiivisia kirjoja tai sarjoja, jotka ihan oikeasti kiinnostavat, joten ne taitavat ajaa Päätalon ohi.

6. Sven Hassel: tuotanto
Tähän voisi laittaa myös vaikkapa sotakamreeri Lehväslaihon tuotannon tai minkä tahansa bulkkimeiningillä laaditun sotakirjallisuuden. En jotenkin näe lukevani. Paitsi jos kaikki muut kirjat jotenkin mystisesti tuhoutuisivat maan päältä niin sitten. Ehkä.

7. Robert Ludlum: Medusan isku
Tai mikä tahansa vastaava teos tältä tai muulta periamerikkalaiselta jännityskirjalta (esim. Tom Clancy, Clive Cussler, Jack Higgins) ei kiinnosta niin, että aikoisin lukea. Dekkarit ehkä, niistäkin lähinnä pohjoismaiset.

8. Juha Vuorinen: Juoppohullun päiväkirjat (yms.)
Arvostan Juha Vuorista jonkunlaisena kirjallisuuden self-made-manina ja itsepäisenä tyyppinä, mutta miehen kirjat eivät kyllä kiinnosta yhtään. Ja kai siinä vähän ärsyttää sellainen alleviivattu epä-älyllisyys ja rehvakkuus. Plaah.

9. Dave Pelzer: Pimeän poika (The Child Called "It")
Pelzer saa nyt edustaa tässä jossain määrin ylenkatsomaani misery lit -genreä. Toinen vaihtoehto tähän olisi ollut omaelämäkerta siitä tyypistä, joka oli jonkunsortin jenginuori ja huumekauppias, kunnes pääsi Jessen porukoihin ja teki parannuksen, mutta en nyt saa mieleeni sen enempää kirjan kuin kirjoittajansakaan nimeä.

10. Raamattu
Minua oikeasti kyllä jonkun verran kiinnostaisi lukea tämä, öö, teos, ja olen sitä paikka paikoin lukenutkin (siis muutenkin kuin pakon edessä tai etsiäkseni Hesekielin kirjat härskeimmät kohdat), mutta jos nyt ihan rehellisesti ajattelen kahlaavani läpi kaikki ne sukuluettelot ja sekavat selostuksen kahden vuosituhannen takaisten aavikkoheimojen edesottamuksista, niin eipä kyllä tunnu järin todennäköiseltä, että tulisin tähän oikeasti joskus tarttumaan. Olisikohan tästä olemassa joku kustannustoimitettu versio?

Ensin ajattelin, että tämän listan laatiminen olisi ollut vaikeampaakin, mutta nytpä huomaan, että sieltähän jäi puuttumaankin kaikenlaista. Mietin myös muutaman arvostetun klassikon kohdalla niiden lisäämistä mukaan, mutta olen kuitenkin niin optimisti, että aion lukea ties mitä Tolstoita, vielä joskus. Ja se Ulysseshan on työn alla parhaillaankin.

Kuvat eivät liity asiaan.

Kirjamessuonnistuminen, tai raporttia lauantaista

Päädyin lopulta suunnittelemalleni toiselle kirjamessuvisiitille jo eilen, jotta pääsen käyttämään sunnuntain lorvimiseen, treenaamiseen, lukemiseen ja tietysti äänestämiseen. Toinen isku messuille osoittautuikin ensimmäistä hedelmällisemmäksi, ja koska olin jo aika pitkälti skouttaillut messukojujen tarjonnan (ja sen verrattain epäkiinnostavaksi todennut; minusta on viimein tullu nirso myös kirjaostoksilla!), päätin eilen keskittyä erilaisiin haastatteluihin ja keskusteluihin.

Pääsin paikalle itsenikin suureksi hämmästykseksi jo kymmenen jälkeen ja ensimmäiseksi halusin mennä kuuntelemaan Esko Valtaojaa Aino-lavalle, mutta perinteiseen tapaan Esko oli niin suosittu, etten mahtunut sisään! Pöh! No, en lannistunut, vaan painelin hakemaan kahvia ja muki kuorassa hortoilin readberry.fi:n kojulla suoritetun välipysähdyksen kautta Takauma-lavalle kuulostelemaan Kirjailijaliiton järjestämää Kuinka kirjailijaksi tullaan -keskustelua, jossa Silja Hiidenheimo ja tutkija Pirjo Rautiainen keskustelivat aiheesta Tuula-Liina Variksen johdolla. Keskustelu oli ihan mielenkiintoinen, mutta ei kyllä allekirjoittaneelle tarjonnut mitään mullistavaa uutta ajateltavaa. Keskustelu pysyi vähän tylsästi käytännönläheisissä seikoissa (kannattaa käydä kursseja tai kirjoituskouluja ja hankkia tekstille esilukijoita, kannattaa pitää puolensa, ei kannata rakennella pilvilinnoja yms.), minä olisin paljon mieluummin kuullut, onko kirjailijaksi tullakseen elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija. Tai jotain. (Ei sillä, että olisin aikomassa kirjailijaksi. Tähän aiheeseen palaan tarkemmin, kun saan luettua juuri lainaamani Haluatko todella kirjailijaksi? -teoksen.)

Seuraavaksi siirryin naapurilavalle kuuntelemaan, kun Olga K. haastatteli Arno Kotroa ja Christer Lybäckiä jälkimmäisen elämäkerrasta Veitsen terällä. Normaalisti kirjan aihepiiri ei ehkä minua olisi niin kiinnostanut, mutta kirjan tekoprosessiin osallistunut tuttavani kehui sekä kirjan aiheen että teoksen päähenkilön niin mielenkiintoisiksi, että menin kuuntelemaan haastattelua ja ehkä luen vielä kirjankin! Karismaattinen esiintyjä Lybäck ainakin on.

Kotro, Lybäck ja Olga K.

Seuraavaksi olin jo matkalla jonnekin muualle, kun päädyinkin Aleksis Kivi -lavalle seuraamaan ruotsalaisen Micael Dahlénin haastista. Kyseinen heppu on paitsi Tukholman kauppiksen professori, myös kirjoittanut kirjan sarjamurhaajista (Ihmispedot). Aika jännää. Melkein häiritsevässä määrin Dave Grohlilta näyttävä Dahlén vaikutti muutenkin siltä, että olisi juonut litran espressoa ennen haastattelua. Ehdottoman kiinnostava tyyppi. Johtuiko sitten Dahlénia haastatelleen tyypin (kuka lie?) esiintymisjännityksestä vai mistä, mutta haastateltavaansa verrattuna haastattelija oli paitsi melko jäässä, myös puhui häiritsevän virheellistä englantia. Apua.

Dahlén ja haastettelija.

Vastoin alkuperäisiä suunnitelmia jäin samalle lavalle kuuntelemaan vielä Paul "Robocop" Verhoevenin haastattelua. Tyypin Jeesuksesta kirjoittama kirja ei alun perin kiinnostanut juuri lainkaan, ja haastattelun jälkeenkin vain hiukkasen, mutta itse haastattelu oli kyllä varsin mielenkiintoista kuunneltavaa. Verhoevenin jälkeen pakenin paikalle säntääviä tätilaumoja, jotka tulivat kuuntelemaan presidentti Halosta (Hannu Lehtilän hänestä kirjoittaman kirjan tiimoilta). Tosin haettuani lisää kahvia (eri kätevää, että voi käydä tuttavien messuosastolla lokittamassa kofeiinia) ja kuunneltuani hetken dekkaristeja Mika Waltari -lavalla päädyin itsekin Halosta ja Lehtilää kuuntelemaan. Ottamatta nyt sen enempää kantaa Haloseen presidenttinä tai poliitikkona, on kyllä todettava että presidentti oli erittäin hyvä ja karismaattinen esiintyjä. Yllätyskiinnostavaa!

Väkeä oli kuin pipoa.

Siellä täällä hortoiltuani päädyin lopulta vielä palaamaan Aleksis Kivelle kuuntelemaan HS:n järjestämää Vallan kabinetit ja ihmisenkokoinen porstua -keskustelua, jossa Jukka Petäjä jututti Halosta, Pekka Haavistoa ja Mikael Pentikäistä. Keskustelu keräsi massiivisehkon yleisön, mutta itse keskustelun tarkoitus jäi allekirjoittaneelle vähän hämäränpuoleiseksi. Teemoiksi luvattiin valtaa, mediasoitumista, julkisuutta ym, mutta minusta siellä puitiin lähinnä YK:n turvaneuvosto -epäonnistumista ja Nato-kantoja. Puolivälissä lähdinkin teeostoksille ruokapuolelle.

Ostin teetä. Ja ehkä pari kirjaakin.

Teet ostettuani hipsin Aino-lavalle (tai lähinnähän se oli seminaarihuone tms.) kuuntelemaan Aatteita ennen ja nyt -haastatteluja, jossa Markus Leikola haastatteli Heideggeristä, Žižekistä ja vallankumouksesta kirjoittanutta Tere Vadénia sekä Äärioikeisto Suomessa -kirjan tekijöitä Mikael Brunilaa ja Dan Koivulaaksoa (Li Andersson ei ollut päässyt paikalle). Teemana oli siis äärioikeistolaisuus ja sen erilaiset ilmenemismuodot nyky-yhteiskunnassa (Suomen ja Euroopan tasolla) ja menneisyydessä. Keskustelu rönsyilin Heideggerin natsisympatioista perussuomalaisiin ja Kreikan kultaisesta sarastuksesta Suomen sisuun. Lisäksi sivuttiin niin talouskriisiä ja sen ratkaisuja (ja näiden yhteyttä äärioikeiston nousuun) kuin suomalaisen viihteen mieskuvaakin. Keskustelu oli ihan kiinnostavaa, vaikka tälläkään kertaa tarjolla ei ollut mitään erityisen mullistavaa. Minua olisi ehkä hiukan enemmänkin kiinnostanut Vadénin teos, kun nyt keskiöön nousi lähinnä suomalaisen äärioikeiston edesottamukset. Toisaalta en kyllä muistaakseni ennen ole koskaan ollut kirjatilausuudessa, jossa on paikalla kaksi poliisia tilaisuutta valvomassa. Syynä mitä ilmeisimmin se, että etenkin Dan Koivulaakso on äärioikeiston vastaisella toiminnallaan saanut itselleen vihamiehiä laitaoikeiston hörhöistä (lähinnä kai Suomen vastarintaliikkeestä, joka vetääkin puoleensa äärioikean foliohattuisimpia nasuja).

Kuvassa kirjaostokset.

Aatepaneelin jälkeen kuuntelin vielä hetken polkupyörällä seikkailevaa Matti Rämöä Ylen lavalla, mutta sitten iski messuväsymys ja päätin lähteä kotiin syömään ja saunomaan.

Kaikenkaikkiaan toinen messupäivä oli oikein onnistunut, ja edellä mainittujen haastattelujen ja spektaakkelien lisäksi näin lavalla muutamia dekkaristeja, Venäjästä kirjan Mafiavaltio kirjoittaneen Luke Hardingin, sekä hetken aikaa Sirpa Kähköstä ja sitten Juha Vakkuria. Romaanikirjailijat ja kaunokirjallisuus jäivät vähän sivuosaan (osittain siksi, että lauantain painotus tuntui olevan dekkareissa, ja vaikka luenkin niitä silloin tällöin, ei genre minua suuresti kiinnosta). Toisaalta työnkin puolesta olen lähinnä tekemisissä tietokirjallisuuden parissa, ja vaikka olinkin messuilla ihan vapaa-ajallani, ehkäpä valinnoissa hieman tämänkin tosiasia velvoitti.

Messujen kirjaostoksetkin jäivät kokonaisuudessaan melko vähäisiksi. Perjantaina kotiutin vitosella Yksinkertaisesti neuloen -kirjan (koska se oli minulla ikuisuuslainassa kirjastosta siitä löytyvän villapaitaohjeen vuoksi) ja eilen mukaan tarttuivat Sammakolta Roberto Bolañon Kesyttömät etsivät, Siltalalta Ljudmila Ulitskajan Naisten valheet ja Savukeitaalta Leevi Lehdon esseekokoelma Alussa oli kääntäminen. Jäin vielä vähän miettimään Sammakon Bukowski-pokkareita Kaupungin kaunein nainen ja Tarinoita tavallisesta hulluudesta, mutta en sitten ottanut niitä.

Semmoiset messut tällä kertaa. Vuoden päästä uudestaan.

Kirjamessut yllättivät kirjabloggaajan, osa 1

Kävin tänään kirjamessuilla. Kuten ehkä edellisestä, eittämättä sekavahkosta merkinnästä saattoi päätellä, minulla on taas jokunen rauta tulessa yhtä aikaa, talvikin tulee ja muutenkin suuria vaikeuksia orientoitua mihinkään järjelliseen toimeen. Niinpä kirjamessutkin pääsivät taas yllättämään. En ehtinyt/jaksanut/viitsinyt perehtyä messuohjelmaan etukäteen, ja kun tänään sain vihdoin aikaiseksi mennä messuilemaan, sain huomata missanneeni jokseenkin kaikki minua potentiaalisesti kiinnostaneet keskustelut tai haastattelut. Jälkiviisaana totean, että mm. Leevi Lehdon, Heikki Salojärven ja Ville-Juhani Sutisen keskustelu Joycen kääntämisestä, Mitä kuuluu kirja-alalle -paneeli sekä Hännisen veljesten ja Sofi Oksasen Haluatko todella kirjailijaksi -kirjaesittely olisi ollut kiva nähdä. Enpä nähnyt, koska mm. kuhnailin punttisalilla ja söin muffineja ja tein kaikkea muutakin äärimmäisen rakentavaa.

Oli siellä myyrä. Tai siis kontiainenhan se nykyään on!

Ehdin joka tapauksessa pyöriä messuilla muutaman tunnin, ja näin ainakin puolet Takauma-lavan esikoiskirjapaneelista (mukana Kirjavan kammarin Karoliina, jonka kiinnostavanoloinen  esikoiskirja on – nolottaa myöntää – edelleen trb-pinossani), osan Yle-lavan suorana radioidusta keskustelusta, jossa Heidi Köngäs, Sofi Oksanen ja Jari Järvelä puivat sotaa, sekä pari minuuttia Riikka Pulkkista Otavan omalla lavalla (tosin siitäkin ajasta suurin osa meni suustani kiinni tuttavan kanssa). Messuostokseni käsittivät yhden viiden euron neulekirjan ja paketin luomuteetä,

Kaukaisuudessa häämöttävät panelistit.

Huoh. Onneksi taskussa on vielä toinenkin messukutsu, joten peliä ei ole lopullisesti menetetty. Loppuillan aionkin perehtyä messukataloogiin ja yritän päättää, iskenkö mestoille uudestaan jo huomenna, vai menenkö koettamaan onneani uudestaan sunnuntaina.

Sammakon osasto on perinteisesti yksi
kauneimmista. 

Millaisia messuelämyksiä muilla on plakkarissa? Vai oletteko ylipäänsä messuilleet?

Varovainen paluu blogosfääriin

Huh, tulipas taas vaihteeksi pitkä bloggaustauko. Kävin tässä mm. Kemissä ja Espanjassa ihmettelemässä, ja olen muutenkin onnistunut täyttämään päiväni siinä määrin erilaisilla aktiviteeteilla, ettei bloggaaminen ole oikein maistunut. Työn alla on nytkin pari kirjahommaa ja – krhm – yksi gradu, minkä lisäksi puuhaa aiheuttaa mm. joulukuussa koittava, Helsingissä järjestettävä European Maya Conference, jonka järjestelytoimikuntaan olen onnistunut jotenkin tuuppaamaan itseni mukaan.

Vapaa-ajalla lukeminen on puolestaan jäänyt vähemmälle (varmaan siksi, että itse vapaa-aikakin on ollut vähissä, paitsi milloin olen huidellut Espanjassa, jolloin taas käytin aikaani enemmänkin ystävien kanssa hengailuun, ilmaisiin tapaksiin ja edulliseen olueeseen). Selityksiä ja selityksiä.

Blogattavaa toki olisi, ja julkaisua odottaakin melkein valmis juttu Kari Enqvistin viimeisimmästä kirjasta. Samoin tekeillä on seuraava katsaus Joycen Ulysseukseen (sekin etenee, hitaasti mutta varmasti!) ja Pentti Saarikoski -postaus. Ja viikon päästä koittavat kirjamessut! Kävin jo ennakoimassa messutunnelmaa piipahtamalla ystäväni kutsusta eilen jollain ihme terveys ja kauneus -messuilla, lähinnä todetakseni, etten tainnut olla ihan kohderyhmää. Nyt pitäisi sitten perehtyä hiukan kirjamessuohjelmaan ja päättää, minä päivänä (tai jopa päivinä?) paikalle haahuilisi. Suosituksia otetaan vastaan! Nyt suunnitelmissa on perjantai tai lauantai.

Kuvituksena satunnaisia otoksia reissulta. Madridin yössä kännykkäni kähvellettiin, joten merkittävä osa reissukuvista katosi sen siliän tien, mutta onneksi olin nyt pari kuvaa ottanut ihan oikealla kamerallakin (tosin leikin kyllä hiukan picasalla näidenkin otosten kanssa).

Palaan asiaan! Lupaan!

Kuinka vältellä gradua eli kirjallinen iltapäivä keskustakampuksella

Tulin vaihteeksi yo:n hienoon Kaisa-taloon gradunteon varjolla. Unohdin tietysti kotiin ne materiaalit, joita ajattelin lukevani, mutta onneksi laukku pullistelee muuta luettavaa. Saska Saarikosken isästään Pentistä kirjoittama Sanojen alamainen liittyy tietysti kiinteästi pian päärakennuksella alkavaan Saarikoski-iltapäivään, jonne ajattelin hipsiä kuuntelemaan.

Kanniskelen tänään mukanani myös järkälemäistä Ulyssesta, kokoontuuhan iltapäivällä Ulysses-lukupiiri Gaudeamuksen kirja&kahvilassa. Suomentaja Leevi Lehdon luotsaama piiri kokoontuu nyt toisen kerran, ja tällä kertaa olenkin jo vähän varautunut ennakolta, siis jopa lukenut käsiteltävät luvut (toisin kuin viimeksi). Lähipäivinä luvassa onkin postaus Joycen möhkäleen ensimmäisistä luvuista!

Kiinnostavat tapahtumat tekevät ison g: n välttelyn liiankin helpoksi. Aikaa saa kivasti kulumaan myös postauksen laatimiseen kännykällä. Hoo!

EDIT: Illalla kotona. Käytin myös hämmästyttävän pitkän ajan ratkaistakseni, kuinka saisin ladattua puhelimesta kuvan blogiin sillä samaisella puhelimella. Flickrit, picasawebalbumit yms. olivat ihan yhtä tyhjän kanssa, enkä vieläkään tiedä, miten operaatio parhaiten onnistuisi. Nokialainen meinasi lentää seinään ja käpyi paloi moderniin teknologiaan.

Leppoisa harrastus vai vakavaa aivosärkyä, sekä tunnustushommia

Päivän aihe selviää otsikosta. Mietin tässä nimittäin, onko kirjallisuuden paikka maailmassani olla leppoisa nojatuoliharrastus, vai saako se aiheuttaa aivosärkyä? Tekstin inspiraationa toimi eräs puolittain harkitsematon kirjaostos, josta lisää tuonnempana. Jonkinlaiseksi innoittajaksi aiheeseen osoittautui myös maanantaina oluttuopin ääressä käymäni keskustelu kirjoista ja lukemisesta, lukemisen tavoista ja siihen liittyvistä valinnoista. Tuolloin ystäväni totesi nykyään lukevansa lähinnä kirjallisuutta, joka herättää hänessä jollakin tavalla äärimmäisiä tunteita: turhautumista, innostusta tai ehkä jopa raivoa. Sen enempää nyt tähän tuota keskustelua referoimatta (saatan nimittäin siteerata väärinkin), tämä oli mielestäni kiinnostava juttu! Itselleni kun lukeminen on enemmänkin jokapäiväistä puuhaa, jotenkin melkeinpä syömiseen ja nukkumiseen vertautuva välttämättömyys. Osittain kyse on varmasti siitäkin, että joka tapauksessa luen paljon työnkin puolesta, mutta olen kyllä aina lukenut vähän samaan tapaan. Siis melko lailla mitä sattuu, epäjärjestelmällisesti, ilman tavoitteita, hetken mielitekoja noudattaen ja määrällisesti aika paljon (ainakin paljon paljon enemmän kuin tuo em. ystäväni).

Kuvassa myös viihteellistä kirjallisuutta.

Olihan minulla etenkin nuorempana oli klassikkokausi, jolloin kannoin kirjastosta luettavakseni yhtä sun toista Bulgakovista Kamusiin ja Gogolista Brontëihin, mutta on kyllä myönnettävä, ettei tuo viime vuosien luettujen luetteloni ainakaan minuun itseeni tee kummoistakaan vaikutusta. Aika paljon lukukappaledekkareita ja lukuromaaneja, populaaritiedettä, hömppää ja elämäkertoja. Ihan kivoja lukukokemuksia ehkä, mutta kuinka moni noista kirjoista tarjosi minulle muuta kuin hetken viihdykettä? Ja tarvitseeko kirjallisuuden ylipäänsä tarjota muuta (no kai ny)? Haastaa lukijansa ajattelemaan, ehkä välillä turhauttaakin? Kommentoida todellisuutta, luoda uusia mahdollisia maailmoja tai käydä vuoropuhelua edeltäjiensä kanssa? Mikäli nyt kirjallisuus yhtään mitään taiteenlajina merkkaa, niin tietysti tarvitsee (ei tietenkään kaikkien kirjojen, eiväthän hollywoodleffatkaan pääsääntöisesti ole mitään Tarkovskia, mutta kyllä niiden arvostuksessakin sitten syystäkin on eroja).

Aloitin kyllä Proustiakin.

Miksen siis haasta itseäni enemmän kirjoilla? Lue hankalia, melkein mahdottomia kirjoja, ikivanhaa tai jälkipostmodernia kirjallisuutta, tiiliskiviklassikoita, filosofista hourailua tai korkealentoista spekulaatiota? Laiskuuttani varmaan. Ehkä, jos tekisin jotain ns. fyysisesti suorittavaa työtä, kokisin suorastaan tarvetta haastaa aivojani vapaa-ajalla, ja nyt kun pääasiassa teen aivotyötä, haastan vapaa-ajalla mieluummin kehoa. Ehkä kyseessä on haparoiva pyrkimys tasapainoon. Ehkä ei. Ehkä minä oikeasti vain kärsin älyllisestä laiskamatoudesta (kamala, mutta jotenkin totuudenmukaiselta kalskahtava ajatus). Ja sitten kuitenkin muodollisesti piiloudun sen tosiseikan alle, että luen kirjallisuutta, ihan kuin nyt mikä tahansa kansiin pantu keskinkertaisuus olisi automaattisesti hyvä ja yleväksitekevä teos. Tai ainakin parempaa kuin tv. Vaikka tiedän, että ei ole. Itseasiassa voisin jopa väittää, että eräät tv-sarjat ovat yhteiskunnallisesti merkittävämpiä, mielenkiintoisempia ja syvällisempiä kuin suurin osa niin kutsutuista dekkareista tai lukuromaaneista. Vaikka kirjallisuuden lukemisella on jotenkin hienompi kaiku, nyt menen ja väitän, että The Wire on merkityksellisempää taidetta kuin Paulo Coelhon mikä tahansa teos (tai kaikki niistä). Mielipiteeni on tietenkin subjektiivinen (mutta hyvä mielipide, huom.).

Tämän sekavan purkauksen primus motorina oli tietenkin se tosiseikka, että satuin tänään hortoilemaan uudessa Kaisa-talossa, ja jotenkin puolivahingossa tulin siinä sitten ostaneeksi tarjouksesta Ulysseuksen uuden suomennoksen. Hyllystä löytyy kyllä Saarikoskenkin käännös, mutta tämä Lehdon versio houkutteli kattavalla viiteapparaatillaan; en nimittäin hetkeäkään usko, että ainakaan mitenkään kokonaisvaltaisesti pystyisin nauttimaan teoksesta kirjallisuutena. Ei, kyllä minä lähestyn sitä pikemminkin jonkinlaisena länsimaisen kirjallisuuden labyrinttimaisena monumenttina, jossa tarvitsee hyvän kartan, ettei eksy. Haastava se siis ainakin on, mutta toivon, että saan siitä jotain irtikin, jotain, mitä ei ehkä ihan joka dekkarista löydy.

Siinä se nyt on. Älytön möhkäle.

Onnittelut jos jaksoit lukea tänne asti! Lopuksi vielä iloinen tunnustusasia, Oona Lopunajan lauseista (siellä luetaan dystopioita, mahtava konsepti ja hieno nimi blogilla) muisti tunnustuksella (kiitos!). Tällaisella:

Tunnustuksen säännöt menivät näin

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Kävin äsken plaraamassa tuota sivupalkin blogilistaa ja totesin, että tämä on kyllä melkein kaikilla lempiblogeillani jo, mutta pistetään nyt vaikka menemään Aamuvirkkuun yksisarviseen, Kirjanurkkaukseen, Pumpuihin ja Taas yhteen kirjablogiin (jossa on muuten luettu tänä kesänä Ulyssesta, fanitan!). Erääseen männäviikonloppuiseen keskusteluun viitaten viidennen laittaisin Tommi Melenderille jos uskaltaisin! Hoo.

Nyt kyllä lopetan tämän jaarittelun ja lähden lenkille. Katsotaan sitä Ulyssesta sitten myöhemmin!

Pakollinen lomalla ollaan -päivitys

Kolmas linja on viime aikoina päässyt pahasti lomakuosiin. Itseasiassa blogi on paljon enemmän lomalla kuin kirjoittajansa, freelancerin osaksi kun toisinaan jää ahertaa silloinkin, kun oikeastaan on lomalla. Kirjojen pariin en ikäväkseni ole tällä lomalla päässyt vielä ollenkaan niin paljon kuin olisin halunnut! Ensimmäiset pari viikkoa menivät reissussa (tarkempaa raporttia kehkeytyy viereisellä tontilla), ja päivän fillaroinnit ja muut aktiviteetit pitivät huolta siitä, että iltaisin tuli uni jo parin sivun jälkeen. Pyöräillessä olisi voinut tosin kuunnella äänikirjoja, ja tällaista mahdollisuutta kaipasin etenkin silloin, kun tien kapeudesta tms. johtuen piti ajaa perätysten eikä voinut kunnolla jutustella matkakumppanille. Kyseinen veto olisi kuitenkin luultavasti kuluttanut ainoan kuuntelemiseen soveltuvan laitteen, siis kännykkäni, akun loppuun turhan tehokkaasti. Luin siis hyvin vähän, mutta kaikkea muuta tuli kyllä puuhattua.

Lipottimet nauttivat lomasta Volkspark Friedrichscheinissa,
Berliinissä.

Tänään ajattelin huristella Itä-Suomeen pariksi päiväksi maalle, ja olen jo kasannut kirjapinoa, johon upottautua. Loppuviikon taas näillä näkymin seilaan jossain päin Saimaata. Jee!

Tällä hetkellä näyttää muuten siltä, että tämän kesän sivumäärällisesti ja muutenkin isoin juttu on kuin onkin se  G. R. R. Martinin Songs of Fire and Ice. Ensimmäinen osa alkaa olla kahlattu, joten kaipa sitä on pakattava seuraava mukaan. Leppoisahkoa aivot narikkaan -viihdettä!

Toivotan lukijoille makoisaa kesää ja palaan langoille taas ensi viikolla, toivottavasti muutamalla luku- ja muullakin elämyksellä rikastuneena!

Matkalukemisen valinnan sietämätön vaikeus

Kuten jo edellisessä kirjoituksessa pohjustelin, vajaan viikon päästä koittaa kesän the ulkomaanmatka, fillaritrippi Kööpenhaminasta Berliiniin ja siihen päälle viikon verran lomailua päätepisteessä. Yleensä minulla on tapana tosiaan kiikuttaa lyhyillekin matkoille vähintään pari kirjaa mukaan, eihän koskaan voi tietää, mitä tekee mieli lukea, ja mikä kirja parhaiten sopii tilanteeseen. Sain nimittäin varmaan ikuisen trauman kun luin Meksikossa rannalla ainoaa mukaan ottamaani kirjaa, viikkoa aiemmin New Yorkista ostamaani Paul Austerin Oracle Nightiä. Kirja oli kyllä hyvä, mutta se olisi sopinut niin paljon paremmin luettavaksi sinne New Yorkiin kuin Karibianmeren rannalle. Kamala tilanne!

Tällä kertaa se ikävä tosiseikka, että minun täytyy kuljettaa kaikki matkatavarani itse polkupyörän selässä hieman vähentää haluja raahata mukana kokonaista minikirjastoa (miksi, oi miksi en ole tullut hankkineeksi sitä Kindleä?!?). Mukaan siis tulisi ensi vaiheessa vain yksi pokkari (pidätän kyllä itselläni oikeuden ostaa matkan varrelta tarpeen vaatiessa lisää lukemista). Välttääkseni edellämainitun kaltaisen "väärän" matkalukemisen katastrofin, kyselin viime postauksessa Saksaan tai Tanskaan sijoittuvia kirjoja. Sainkin suosituksen Katharina Hagenan romaanista Omenansiementen maku. Sitä ei kuitenkaan ilmeisesti sittenkään ole julkaistu pokkarina (ei ainakaan löydy minkään kirjakaupan valikoimista), joten taidan kuitenkin ottaa kirjan luettavaksi kirjastolainana myöhemmin kesällä.

Finalistit ryhmäkuvassa.

Sen sijaan kollasin hiukan omia hyllyjä ja onnistuin karsimaan lukemattomista pokkareista muutamia finalisteja: George R. R. Martinin Game of Thrones, Joyce Carol Oatesin Blondi, Haruki Murakamin Kafka on the Shore, Jeffrey Eugenideen The Marriage Plot ja Pirkko Lindbergin Maailmanmatka. Näistä viimeiset kaksi ovat tuoreita hankintoja, kun taas kolme ensinmainittua ovat odottaneet lukuvuoroaan jo muutaman kuukauden. Seuraavaksi ajattelin valinnan helpottamiseksi listata kunkin kirjan plussia ja miinuksia. Kommenttiboksi on myös erittäin vapaa kommenteille, suosituksille ja mielipiteille!

GAME OF THRONES
+ ehkä sopivan hömppäistä ja mukaansatempaavaa lukemista pitkien polkemispäivien illoiksi?
+ vaikka olen seurannut tv-sarjaa, olen kroonisesti kujalla sarjan henkilöistä ja tapahtumista, ehkä kirjan lukeminen auttaisi asiassa?
+ TBR jo vuodenvaihteesta
+ tiivis ja pienitekstinen: paljon lukemista painoon nähden
+ sijoittuu mielikuvitusmaailmaan, joten ei "väärän maan" ongelmaa
- matkaseuralaista ei kiinnostaa (olisi kätevää, jos kesken matkan voisimme vaihtaa päittäin matkalukemiset)
- osa sarjaa, enkä viitsi ottaa seuraavia osia mukaan
- fantsu on aina riski, en pidä genrestä mitenkään varauksettomasti

Nää sopii kivasti yhteen. Noin niinku värisävyiltään.

BLONDI
+ lukulistalla iät ja ajat
+ kuulemma hyvä
+/- erittäin paksu, melkein epäkäytännöllisen paksu
- en ole erityisen kiinnostunut Marilynistä, joten aiheen kiehtovuus on vähän vielä kysymysmerkki
- tuskin tämäkään kiinnostaa matkaseuralaista
- ei liity kohdemaihin mitenkään

KAFKA ON THE SHORE
+ ehdokkaista luultavasti pisimpään TBR-listalla
+ epäilemättä hyvä, kiehtova aihe
+ kompakti koko
+ matkaseuralaista saattaa kiinnostaakin?
- ei liity Saksaan/Tanskaan
- onko liian vaativaa luettavaa väsyneenä ja pienissä pätkissä?

THE MARRIAGE PLOT
+ TBR jo ilmestymisestään
+ tykkäsin kovasti Eugenideen aiemmista, joten uskon pitäväni tästäkin
+ matkaseuralainenkin haluaa lukea tämän
- miten sopii luettavaksi matkalla? Ei tämäkään liity mitenkään em. maihin. Onko tämä ihan tyhmä kriteeri?

MAAILMANMATKA
+ matkakirja sopii yleensä matkalukemiseksi
+ kiinnostava kirja, joskin sijoittuu jo vuoteen 1990
+/- ilmeisesti varsin verkkainen tyyli, kyllästynkö tai pitkästynkö?
+/- todennäköisesti lisää matkakuumetta (onko se huono asia?)
- epäilen, ettei kiehdo seuralaista

Mielipiteitä? Jos olisin kelmi luonne, maanittelisin seuralaisen kantamaan tuon The Marriage Plotin ja ottaisin itse jonkun näistä muista, mutta se ei olisi kovin vastavuoroista.

Pelimiehen veto olisi myös ottaa mukaan jotain semmoista luettavaa, jonka luettuaan voi kevyin mielin heivata matkasta jonnekin hostelliin ja hankkia uutta. Näistä luullakseni vain Game of Thrones on semmoinen, jota en halua hyllyssäni pitää.

Paljastusten perjantai päivä

Aloin kirjoittaa tätä juttua reilu viikko sitten perjantaina. Sitten aikatauluni pettivät ja jouduin kiirehtimään laivalle (kävin taas Tukholmassa, tällä kertaa ihanien ex-kämppisten kanssa katsastamassa valokuvataidetta Fotografiskassa). Sitten aikaa kului, ja kului, minä välttelin blogiani. Olen vältellyt tätä jopa niin, että ensimmäistä kertaa ikinä oma blogini oli tipahtunut selaimen käydyimpien sivujen listalta (käytän Chromea). Noloa. No, nyt yritän saada jotain julkaisukelpoista aikaan.

Ystäväni Lotta, mainion urheilua, hyvinvointia ja ruumiinkulttuuria ruotivan Pumpui-blogin yksinvaltias muisti minua nimittäin haasteella (kieltämättä joskus kauan sitten). Tällä kertaa tehtävänä on paljastaa itsestään seitsemän asiaa. Olen täällä blogissa aiemminkin paljastellut itsestäni asioita erilaisten haasteiden yhteydessä, joten toivotaan, etten toista itseäni.

1. Olen sielultani urbaani. Olen kotoisin pienestä itäsuomalaisesta kaupungista, mutta enää en osaisi kuvitella asuvani pikkukaupungissa, saati sitten maaseudulla. Pidän nykyisestä kotikaupungistani Helsingistä kovasti, vaikka onhan tämäkin vähän pienenpuoleinen. Rakastan myös Lontoota, Barcelonaa, New Yorkia, Berliiniä. Pidän kaupunkien tunnelmasta, siitä, miten erilaisia paikkoja, kaupunginosia ja ihmisiä niihin mahtuu, miten niissä on kerroksellisuutta, mahdollisuuksia ja yllätyksiä. Lomanikin vietän mieluiten kaupunkimatkaillen, mutta toki välillä on kiva nähdä muutakin. Ehkä. Ainakin jos sieltä pääsee pois.

2. Josta tulikin mieleen, että matkustaminen on minusta melkeinpä mielekkäintä, mitä voi tehdä. Matkustaminen, lukeminen ja polkupyörällä ajelu, mitä muuta tekemistä ihminen tarvitsee? Saan itse matkojen lisäksi suurta iloa reissujen suunnittelusta, reissun järjestelemisestä ja niiden muistelemisesta jälkeenpäin. Nyt suunnittelun alla on kesäloman pyöräilymatka Tanskaan ja Saksaan.

3. Olen aina ollut ihan hyvä (melkein) kaikessa, mutten paras missään. Koulussa sain kokeista yleensä aina ysejä, yliopistossa ehdottomasti yleisin arvosanani on 4, pärjään kohtuullisesti urheilussa, osaan piirtää ihan hyvin, olen keskipitkä, normaalipainoinen, tukkanikin on tällä hetkellä puolipitkä. Taidan siis olla kaikinpuolin keskiverto tyyppi. Ärsyttävää.

4. Paitsi etten osaa kyllä soittaa mitään. Enkä laulaa. Yhtään. Ja sekös harmittaa (aina välillä).

5. Olen opiskellut yhdeksää vierasta kieltä, mutta puhun niistä edes sujuvahkosti korkeintaan kolmea (tai kolmea ja puolta, puolikas on ruotsi). Tämän jutun olen kyllä tainnut paljastaa aiemminkin.

6. Edellisestä joku nokkelampi päätteleekin, etten ole järin kärsivällinen. Minusta on hauskaa aloittaa juttuja, mutta sitten kun edistyminen alkaa vaatia kärsivällisyyttä ja sitkeyttä, alan mieluummin tehdä jotain muuta (koskee niin harrastuksia kuin opiskelujanikin). Ehkä tässä on myös syy siihen, miksen ole paras missään. En vaan jaksa harjoitella tarpeeksi.

7. Olen ainoa lapsi, ja suurimman osan elämääni perheeni on käytännössä koostunut minusta ja äidistäni. Olen aina ihan pihalla kun aletaan avautua perhesuhteista ja niiden ongelmista, enkä toisaalta varmaan oikein tajua myöskään perheen suurta merkitystä useimpien elämässä. Ulkokohtaisesti kyllä ymmärrän esim. ydinperheen länsimaisen yhteiskunnan perusyksikkönä, mutta itse asia ei herätä minussa oikein mitään tunteita. Kompensaationa tästä perhevajavaisuudesta minulla on kylläkin ihan älytön määrä sukulaisia, en edes muista kaikkien serkkujeni nimiä, niin paljon niitä on.

Tämänkertaiset paljastukset eivät liittyneet kirjoihin, vaikka sitäkin hetken mietin. Kirjallisuuden pariin koitan palata piakkoin, olen ehtinyt muutaman kirjankin lukea (lähinnä öisin, lähinnä kevyttä jännärityyppistä hömppää).

Kuvituksena satunnaisotoksia tältä keväältä. Kuvissa eräitä lemppariosioitani (leikkokukat, siirtolapuutarha-teemuki).

Naistenpäivän klassikkoesittely: Toinen sukupuoli

Aloitamme lainauksella kustantajan sivuilta:

"Toinen sukupuoli on feministisen filosofian klassikko joka kuvaa naisen tilannetta sekä naiseuteen liittyviä arvoja ja merkityksiä kirpeään sävyyn. Se loi perustan 1900-luvun feministiselle keskustelulle, ja teoksen analyysit naisen tilanteesta ovat edelleen hämmästyttävän ajankohtaisia. Beauvoirin mukaan nainen on määritelty poikkeamaksi normista eli miehestä, joka on asetettu edustamaan ihmistä yleensä. Beauvoir vaatii yhteiskunnan taloudellisten ja sosiaalisten rakenteiden muutosta, jotta nainen voi toteuttaa sitä vapautta, joka hänelle ihmisenä kuuluu.

Toinen sukupuoli julkaistiin kahdessa osassa vuonna 1949 ja sai ilmestyessään ristiriitaisen vastaanoton, paavi jopa tuomitsi sen kiellettyjen kirjojen listalle."

Tämä kirja ei nyt varsinaisesti mene luettuihin, kun luin tämän jo yli kymmenen vuotta sitten. Tai siis luin kirjan aiemman, lyhennetyn suomennoksen. Sen sijaan kyseessä lienee pikemminkin eräänlainen esittely, tuoreen hankinnan ja muutenkin. Kun on nyt naistenpäivä ja kaikkea. Kyseessä on siis filosofian ja sukupuolentutkimuksen klassikko, Simone de Beauvoirin Toinen sukupuoli.

Kun pari vuotta sitten kuulin, että Tammi aikoi julkaista kirjasta uuden, täydellisen käännöksen, innostuin (jee!). Ensimmäinen osa tuli, enkä sitten tullutkaan hankkineeksi sitä. Sitten tuli toinenkin osa, ja ennen kaikkea muutama viikko sitten ilmestyi Hesarissa laaja ja kiinnostava arvio uudesta käännöksestä (klik tästä nettiversioon), jolloin en enää malttanut, vaan tilasin molemmat osat itselleni (tällä kertaa päädyin tilaamaan adlibriksestä, sillä siellä kumpikin osa maksoi alle 20e/kpl, ja vaikka minusta uusi käännös oli niin hieno kulttuuriteko, että olisin ostanut kirjat varmaan vähän kalliimmallakin, edullisehko hinta ei varsinaisesti ollut este kotiuttaa kirjat mahdollisimman nopeasti).

Kuten jo mainitsin, lukioiässä kalastin jostain kirjan aiemman suomennoksen ja luin sen niin tohkeissani, kuin nyt maailmantuskainen 17-vuotias filosofian klassikoita lukee. Kirja oli hyvä ja mielenkiintoinen, vaikken enää muistakaan, ymmärsinkö siitä kaikkea. (Toivottavasti en ainakaan ihan kauheasti arkikielessä käyttänyt sanoja kuten immanenssi ja transsendenssi.) Ehkäpä osittain Beauvoirin ansiosta päädyin myöhemmin opiskelemaan yliopistollakin hiukan sukupuolentutkimusta (krhm, myönnettäköön, että ko. oppiaineen perusopinnot ovat edelleen yhtä kirjatenttiä vailla valmiit). Ja sen kirjasta muistan, että vaikka Beauvoirin esittelemä katolinen, 1940-luvun ranskalainen yhteiskunta tuntui paikoin ihan kivikautiselta, olivat monet havainnot ajankohtaisia vielä 2000-luvun alussa, ja ovat varmaan edelleen! Lisäksi, ja kuten Nylenkin Hesarin arviossa toteaa, kirja sai ilmestyessään "merkittävän kirjallisen tunnustuksen", siis pääsi paavin kiellettyjen kirjojen luetteloon (olen vähän heikkona paavi-asioihin!).

Uutta käännöstä en ole ehtinyt vielä kuin vähän selailla, mutta aikomuksenani on kyllä ottaa tämä klassikko uudelleenlukuun. Hyllystä löytyy tosiaan myös aiempi suomennos, enkä nyt oikein tiedä, mitä sillä tekisin. Käännösten vertailu voisi toki olla aika kiinnostavaa, mutta enpä vakavissani usko siihen ryhtyväni. Möllötelköön nyt kuitenkin vierekkäin hyllyssä toistaiseksi kuitenkin.

Vanha laitos. Uusi on kyllä hienompi!

Nyt kysymys: Oletteko tutustuneet Simone de Beauvoiriin (tai muihin feminismin klassikoihin)? Beauvoirillahan on myös ilmeisen kiinnostava kaunokirjallinen ja osin elämäkerrallinen tuotanto, meilläkin taitaa hyllyssä jokin hänen muista teoksistaan olla, mutta enpä syystä tai toisesta ole tullut lukeneeksi. Pitäisi varmaan!