keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Minähän se täällä tässä silloin tällöin

Siellä täällä kirjablogeissa on viimepäivinä pyörinyt MitäMissäMilloin-henkinen meemi (käyttääkö kukaan enää tuota sanaa?). Jokunen on laittanut haasteen kaikille lukijoilleen, joten minäkin nyt nappaan sen ilmasta iltani ratoksi. En ole tavannut kertoilla itsestäni täällä sen kummemmin, sillä ennen muinoin kirjoitin blogia lähinnä ystäville ja kylänmiehille. Tiedän kuitenkin, että nykyisellään täällä ramppaa kaikenlaista sakkia (ja hyvä vaan, että ramppaa! Tervetuloa!), joita en ollenkaan henkilökohtaisesti tunne. Jännää! Joten pääsenpäs puhumaan hetken maailman mielenkiintoisimmasta aiheesta, siis itsestäni.

Kuka?
Miia, 27 vuotta ja pikkasen päällekin, ruudun tällä puolella. Toistaiseksi päätoiminen opiskelija (Helsingin yliopisto, maailman kulttuurien laitos), sivutoiminen kirjakaupantäti ja vielä sivutoimisempi kustannusalan hanslankari (erikoisosaamisalueena hakemistojen laadinta, krhm). Asiani ovat verrattain kunnossa; minä nimittäin rakastan opiskelua, eikä suhteeni kirjoihinkaan ole mitenkään viileä. Kirjallisuuden ja kirjabloggauksen lisäksi harrastan kielten opiskelua huvikseen (juuri nyt: venäjä) ja olen pakottanut itseni pitämään urheilustakin (joskin lähinnä sen harrastamisesta). Kuvassa (ja Lissabonissa).

Mitä?
Lähinnä lukemistani kirjoista. Tykkään jaaritella, yritän kirjoittaa lyhyesti. Periaatteessa voisin kirjoittaa enemmän muistakin kirjallisuusaiheista, mutta tämän laitoksen pääsisältönä tulevat kyllä vastaisuudessakin olemaan hyvin lukupäiväkirjamaiset merkinnät.

Missä?
Yleensä täällä Kolmannella linjalla. Lähes aina omalla läppärillä, joka on joko työpöydällä tai sohvapöydällä (tällä hetkellä jälkimmäisellä, ja kirjoitusasento ei tosiaan ole kovin mukava). Joskus harvoin yliopiston kirjastossa. Kommentteja saatan joskus laittaa vaikka metrossa puhelimella.

Milloin?
Yleensä silloin, kun olen lukenut kirjan (yritän kirjoittaa edes vähän niistä kaikista, onneksi lukuvauhtini on maltillinen), joskus (esim. nyt) kun olen tylsistynyt tai välttelen gradun kirjoittamista. Jalona tavoitteena on pitää merkintöjen välit maltillisena, mutta joskus asiaa tuntuu vaan olevan enemmän kuin toisinaan ei.

Mitä mielessä nyt?
No mikä se nyt tässä viimeiset pari kuukautta on mieltä rassannut, se perhanan gradu. Myös äsken tekemäni bookdepositoryn kirjatilaus (hups), kauppaan unohtamani pankkikortti (alan tulla vanhaksi ja hajamieliseksi) sekä se, voiko iltapalaksi syödä pelkkää pistaasijäätelöä? (voi!)

Lisäksi haluaisin huomauttaa, että tästä kyselystä puuttui tärkeä kysymys, nimittäin MIKSI? Vastaan siis siihenkin, hahaa. Ja vastaushan kuuluu, että alun alkaen siksi, että halusin pitää lukupäiväkirjaa, koska huomasin, etten meinaa enää muistaa, olenko lukenut jonkun kirjan vai en. Perinteistä paperista lukupäiväkirjaa en ole koskaan osannut kirjoittaa (lähimmäksi pääsin, kun muistin vuoden ajan listata kalenterin takasivulle lukemani kirjat), mutta onneksi minulla sattui olemaan valmiina yksi lähes toimeton blogi, jonka valjastin hyötykäyttöön tuossa viime kesänä, kun ajatuksen sain. Nyttemmin oleellisesti myös siksi, että kirjabloggaaminen on kiva harraste, kollegat tuntuvat järjestään tolkun ihmisiltä, ja omiin jaarituksiin on mukava saada kommentteja.

En minäkään nyt sitten sen tarkemmin tutki, kuka tämän on jo tehnyt, joten tästä ottakoon haasteen, se ken mielii.

4 kommenttia:

  1. Onnea & tsemppiä gradupuuhaan! Blogi on kyllä loistava keino vältellä kaikenlaista vähemmän hauskaa hommaa... :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista ja toivotuksista :) Onneksi gradulla ei (vielä) ole kovin kiire, joten pikkuhiljaa sitä laadin, näppärästi keksien kaikkea oleellisempaa puuhaa.

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla hiukan yksityiskohtia sinusta. :) Vaikka täytyy sanoa, että aika paljon olin jo arvannutkin sun kirjoitusten perusteella. Eikö olekin jännää, miten toisen lukemien kirjojen ja niiden herättämien ajatusten kautta voi jo päätellä todella paljon ihmisest? :)

    VastaaPoista
  4. Hei marjis, kiitos kommentista. Joo, itse ainakin teen toisista päätelmiä ja tulkintoja niiden kirjamaun perusteella, joskin tosin luulen, että joskus päätelmäni saattavat mennä ns. metsään :) Mutta itse olen varmaan aika ilmeisen naispuolinen vihervasemmistolainen sekulaari humanisti :D

    VastaaPoista